Olen tottunut vain pettymään, että olen arvoton, että en uskoisesti, tai henkisesti jotenkin riitä ,että olen liian sairas parisuhteeseen, joutunut opetteleen hillitseen itseäni ja tunteitani, joutunut taisteleen, että en olisi pakkomielteinen ja voimakastunteinen. Yks asia, joka mua ahdistaa ja kauhistuttaa elämässä on, että aina kun hautaan haaveet rakkaudesta molempipuolisesta ja suhteesta, tai tunteista. Niin elämääni tulee joku nainen, tai ihminen, joka sekottaa mun pään täysin ja antaa mulle turhaa toivoa siitä rakkaudesta mitä en tuu ikinä kokemaan. Aluksi kaikki menee hyvin ja normaalisti, mutta sitten jos tunteet kasvaa pakkomielteisiksi ja voimakkaiksi, niin asiat vaan tuppaa meneen niin ,että päädyn syystä tai toisesta esto listalle.
Aina se ei ole omien tekojeni johdosta, joskus se johtuu voimakkaista tunteista, mutta lopputulos on aina, särkynyt sydän ja mieli, joka ajaa minut itsemurhan partaalle tai hyvin vaikeaan tilanteeseen. Oon aika varma, että en enää kestä sellaista tunnemyllerrysstä.. jos asiat vaan etenisi normaalisti ,niin kaikki olisi helppoa, mutta mä tiedän että jos mä innostun edes yhtään koko asiasta, niin siinä on ainekset et kaikki johtaa vaan täystuhoon, pitäis vaan olla innostumatta yhtään.
Mutta aina kun en oo innostunut ,niin ajan puoleeni ihmisiä, jotka voi saada mut näin rikki. Tietenkään kiinnostus ei koskaan ole molempipuoleista, tai jos on, niin se on vain aluksi, siihen asti, että tunteet eivät ole vielä voimakkaalla tasolla, se on todella raskasta ja kuormittavaa... miksi aina kun "luovutan" niin minulle annetaan toivoa, se on vain julmaa!
Aina se ei ole omien tekojeni johdosta, joskus se johtuu voimakkaista tunteista, mutta lopputulos on aina, särkynyt sydän ja mieli, joka ajaa minut itsemurhan partaalle tai hyvin vaikeaan tilanteeseen. Oon aika varma, että en enää kestä sellaista tunnemyllerrysstä.. jos asiat vaan etenisi normaalisti ,niin kaikki olisi helppoa, mutta mä tiedän että jos mä innostun edes yhtään koko asiasta, niin siinä on ainekset et kaikki johtaa vaan täystuhoon, pitäis vaan olla innostumatta yhtään.
Mutta aina kun en oo innostunut ,niin ajan puoleeni ihmisiä, jotka voi saada mut näin rikki. Tietenkään kiinnostus ei koskaan ole molempipuoleista, tai jos on, niin se on vain aluksi, siihen asti, että tunteet eivät ole vielä voimakkaalla tasolla, se on todella raskasta ja kuormittavaa... miksi aina kun "luovutan" niin minulle annetaan toivoa, se on vain julmaa!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Annat toisille ihmisille liikaa kiitosta sisäisestä kamppailustasi.
Ne ihmiset ei ansaitse sitä kiitosta, jonka näkevät syyllistämisenä.
Intohimostasi olisi hyötyä jossain muualla, kuin ihmisten parissa.