Eräs iltapäivälehti kirjoittaa "Samassa hän näki, kuinka Audi törmäsi edellään ajaneen Volvon keulaan. Silminnäkijän mukaan Volvo nousi rajun törmäyksen voimasta ilmaan, kääntyi ajosuunnassaan 90 astetta ja osui ojanpenkkaan."
Kun on hyvä koulutus, saa autonsa törmäämään edellään ajavan auton keulaan, nopeutta lienee silloin todellakin paljon, tai toimittajalla on hyvä mielikuvitus. Ei liene samanlaista toimittaja koulutusta kuin 70 luvulla, tai no, eihän tiedä, vakava ja ikävä asia tuo on kuitenkin.
Toimittajien koulutus on parantunut.
Anonyymi-ap
1
197
Vastaukset
- Anonyymi
Mielestäni toimittajien taso on laskenut. Esimerkiksi maan päälehden jutut muistuttavat turhan usein paikallislehtien amatöörien tekemiä kyhäelmiä.
Tai sitten toimittajilta ja jutuilta vaaditaan aivan eri asioita nykyään verrattuna takavuosikymmeniin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492033Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051727- 931567
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001210Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois781193- 671150
- 251061
- 481007
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73966- 45947