Julkkikset erosekoilevat huolella. Edes tiukka mimmi ei riittänyt Tonille loputtomiin.
Toni Roponen hakee eroa ex hiihtäjä Riitta-Liisasta!!!!
Anonyymi-ap
1359613
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 135
Vanhimmat
Turha tuomita suoralta kädeltä mies, kun et tiedä mitä tuohon eroon loppujen lopuksi sisältyy.
Riitta-Liisa oli Levillä ja sitten yhtäkkiä piti kertoa instassa että Toni on halunnut eron vaikka tuo asia ei ollut edes mikään tuore. Mikähän syy että juuri tuolloin siellä Levillä piti asia kertoa? Ihmettelin aikaisemmin kun tämä Riitta-Liisa oli Pikkaraisen instaan laittanut jotain hehkutteluviestiä että kovaa viimeistelyvauhtia ja sensuuntaista.
Pikkarainenkin kisapäivänä sanoi että koiraa hoitaa naapurit vuorokauden kun aikoo ottaa aikaa itselleen ja mennä vähän juhlimaan. Ja sitten onkin ollut kovin hiljaista instassa. Yleensä tykittää stooreja mutta ei tuon jälkeen.
Kovasti Hannu on nyt innostunut hiihdosta ja kyllähän se hyvin on pärjännytkin kisoissa, mihin on osallistunut.
Heti kyllä tuli mieleen että Riitta-Liisalla on nyt uusi tähtäimessä tai jo olemassa ja siksi piti kertoa erosta ja antaa ymmrätää että hän itse ei olisi eroa halunnut.
Tonihan on ollut todella mustasukkainen Riita-Liisasta, joten olisiko hakenut eroa mustasukkaisuuttaan.
Ero on ollut shokki Riitta - Liisalle ja niin kauan olivat vielä yhdessä. Miksi ei avioliitot kestä ja mikä on suurin syy näihin eroihin ?
Riitta - Liisa on vieläkin niin kaunis ja hoikka. Pahalta tuntuu ja kokoajan vaan ihmiset eroavat.
Ihmettelin kun näin Riitta-Liisa kommentin Pikkaraisen instassa aikaisemmin. Yleensä Pikkaraisen instaan ei kommentoi ketkään julkisuudesta tutut henkilöt. Ajattelin että mitähän tuo mies tykkää kun kommentoi Hannun instaan ihailevasti. Mutta olikin sitten jo eronnut.
Yleisellä tasolla ajatellen, niin joissain tapauksissa voikin olla aihetta mustasukkaisuuteen.
Pitäisikö vain lihavien ja rumien erota? Olisiko se sinusta hyväksyttävämpää?
Jotkut ovat kovia flirttailemaan ja jospa R-L on juuri sellainen?
Eiköhän nuo ole vain perhetuttuja koska Hannu sai jo viime kesänä Ritulta kutsuja päiväkaffeelle ja tarjosi tuoretta sämpylää.
Niin, kesällä 2024. Hannu ei voi olla tuomatta esille sitä asiaa että tuntee julkisuudesta tuttuja henkilöitä. Stoorissa, minkä muuten on tallentanut tuo asia kyllä tulee esille. Kämäräisen kanssakin halusi yhteiskuvaan instassa kun alkoi pyörimään siellä hiihtopiireissä. Ensimmäiset suksensakin taisi hankki vasta pari vuotta sitten eli ainakaan yritystä puuttunut. Hannu varmasti menisi suhteeseenkin vain sen takia että on joku julkkis, on sitten minkä ikäinen tai näköinen tahansa.
Kaunisko🤔
Vaihtelunhalu on syy eroihin.
Niin mistä sivulluset tietää kenenkää etoja ja asijoita!😓! Täällä puidaan joutavaa !
Taasko Pikkarainen repii perheitä hajalleen ?
Roposet ovat eronneet jo muutama kuukausi sitten Tonin tehdessä yksin avioeroilmoitus. Se että Riitta-Liisa on nyt kertonut asiasta julkisesti itse, on varmasti myös Tonin kanssa yhdessä sovittu. Älkää nyt Pikkaraista liittäkö tähänkin asiaan, kun ei ole mitään tekemistä Roposten eron kanssa.
Riitta-Liisan mies on tehnyt avioerohakemuksen 17.3. eli ei siitä nyt niin kovin pitkä aika. Harkinta-aika alkanut 19.3.
Oletko nyt aivan varma?
Vauvalla kerrotaan että Pärmäkosken mies olisi vaihtanut olympiajoukkueen hiihtäjän olympiajoukkueen fysioterapeuttiin. Jos siellä mukana olisi myös urheiluhierojia tai kampaajia niin kaikki miehet vaihtaisivat ehkä heihin. Joskus on ollut juttua että jääkiekkoilijat pettivät puolisoitaan cheerleadereiden kanssa. Toki myös sinkut eli ei kaikki olleet varattuja. Eli ei yhtään tarvi ihmetellä että urheilupiireissä eroja niin paljon koska kysyntä ja tarjonta kohtaa ja paljon leirejä ja matkoja.
Kaisa Mäkäräinen ja puolisonsa ja Anssi Pentsinen ja joku Laura pitävät yhdessä hiihtokoulua.
Todella ällöttävä juttu oli tämän entisen sotilaan Janne Lehtosen juttu. Siellä se pitää valmennuksia jonkun naisen kanssa ja Lehtosen vaimo yrittää esittää reipasta. Lehtonen ja tuo kolmekymppinen valmentajakaveri flirttailevat toisilleen ja suhdekin oli vähän aikaa kun Lehtosen vaimo teki avioerohakemuksen. Ei kannattaisi ottaa miestä takaisin koska näkee että tuo kolmekymppinen pitää kyllä miehestä kiinni.
Joensuu, Pärmäkoski ja Roponen tulivat jätetyiksi mutta ainakin Joensuulla oli jo heti uusi mies vaikka niin itki jätetyksi tulemistaan. Pärmäkosken miehellä oli uusi nainen. Roposesta varmasti kuulemme että kummallako se uusi on. Pentsinen jätti vaimonsa ja vaimon mukaan Pentsisellä on uusi.
Roposilla mies oli hakenut yksin avioeroa jokunen kuukausi sitten. No se onko taustalla oma halu ja valinta vai esimerkiksi naisen huono käytös jonka vuoksi päättänyt hakea eroa, niin sitä tuskin koskaan tiedämme. Riitta-Liisan päivityksestä päätellen hän ei olisi halunnut erota.
17. maaliskuuta on erohakemus jätetty eli ei tuosta kovin pitkä aika ole.
Onpas kierrätys voimissaan !!!!!!!
Eihän se huono pari olisi jos Pikkarainen ja Ritu löytäisivät toisensa romanttisessakin mielessä. Taitavat kuitenkin jo tuntea toisensa ja ovat jonkinmoisia kavereita. Ite uskon että jääkin sille tasolle.
Kyllä Pikkaraiselle siellä pohjoisessa on paljon enemmän tarjontaa vaikka sitä tarjontaa täällä etelässäkin riitti, ei senpuoleen.
Etelästäkin pääsee Leville "etätöihin" tai "laskettelemaan".
Voi sitä "blondikuhinaa" mikä kävi Hannun ympärillä kun Martina jätti. Mutta taisi sitä kuhinaa käydä jo loppuvuodesta kun olivat virallisesti vielä Martinan kanssa yhdessä, kertoo pikkulinnut. Kukapa ei haluaisi viedä Martinalta miestä?
Stefun ympärillä kävi samanlainen kuhina jo alkuajoista lähtien ja Martina kyllä mainitsee asiasta kirjassaankin ohimennen.
Onko sillä miehellä ollut joku sydantauti
Pärmäkoski ja Roponen ovat kumpikin hyvin vahvoja persoonia molemat ja itsenäisesti pärjääviä.. Moni mies pelkää juurikin tälläisiä naisia ja tuntevat alemuutta itseään kohtaan heidän kanssa.
Monet miehet ovat myös vahvoja persoonia ja itsenäisesti pärjääviä, joten voivat huoletta pärjätä elämässään. Eivät tunne alemmuutta itseään kohtaan.
Roponen juuri lehtijutussa kertoi kuinka eron jälkeen piti soittaa kaverille joka puhelimessa neuvoi kuinka auton renkaaseen laitetaan ilmaa. Mutta kiva että Roposella on siellä kaveri joka osaa nämä miesten hommat eli sellainen "aviomiestalonmies", vai miksi niitä kutsutaan.
Ihmettelen tuo lehtihaastattelua että piti soittaa kaverille eron jälkeen, että miten auton renkaisiin laitetaan ilmaa. Aviomiehensä oli kuitenkin, ennenkuin otti eron, asunut ulkomailla ja sitten kun muutti Suomeen niin töissä monen sadan kilometrin päässä. Muutenkin tuntuu että jonkinlaista teatteria tuo "itkeminen" kun tuli jätetyksi koska ei siltä ole vaikuttanut ainakaan instan perusteella että olisi erityisesti koskenut.
Naisen ei kannata ottaa itselleen miestä joka hakee naisesta jotain "äidillistä" hoivaa, turvaa ja tukijaa. Menkööt sitten oman äitinsä luokse vielä kasvamaan.
Tiedän tapauksen että eräs sinkkunainen, yksinhuoltaja, alkoi tarvitsemaan jatkuvasti samassa talossa asuvan perheellisen miehen apua joka asiassa. Ja mies meni auttamaan naista kaikissa "miesten töissä" koska niin kiva auttaa avutonta naista hädässä. Lopuksi mies jopa muutti naisen luokse asumaan ja jätti perheensä. Että sellainen tapaus. Kyllä naiset nämä keinot löytää.
"Stefu tuu käymään, mua ahdistaa"
Ritta-Liisa näyttää edelleen viihtyvän Levillä.
Miksi ihmeessä toi Hannu on vedetty melkein kaikkiin ketjuihin ja mistä ihmeen syystä ?
Hannu kaveeraa Levillä Ritun kanssa.
Hannu kertookin instassa saavansa tunturiterapiaa ja keijupölyä.
Jouluaattona Hannun koira saman joulukuusen edessä minkä edessä Riitta-Liisa toivottaa hyvät joulut.
Voi miten herttaista että Hannukin nyt siirtynyt malojan hiihtovaatteisiin.
Hannu ei vain malta olla tuomatta asiaa esiin.
Ja lisää yhteisiä juttuja. Voi kuinka ihkua.
Nythän se oikein pääsi vauhtiin ja toi esille nämä "taideharrastuksetkin".
Riittaa voisin tikata saumaan.
Pitää se Ritunkin olla esillä koko aika. Sillä pönkittää huonoa itsetuntoa. Koittais vaan löytää paikkansa tässä maassa ja lopettas ton esittämisen.
No onhan se Ritukin itselleen sen miehen viimeinkin löytänyt kun on pyörinyt avoimesti instassa lemmentuskissaan. Instassa haaveilee uuden vuoden aattoillasta ”hold me in your arms tonight” ja vielä kaipaa haleja ja hellimistä. Ai kuka ihanuus Ritulle sen illan järjestäkään? Täytyy olla todellinen unelmien poikamies.
Luettuani ketjun katsoin Pikkaraisen stooreja ja tuota noin…. Oikeestiko?
No siellähän se Hannu hehkuttaa että on tänä vuonna löytänyt rakkauden ja taas toivoo että toivottavasti kestää. Kun ei nyt taas pettyisi. Nyt on juuri sellainen mitä on aina halunnutkin kuten kirjoitti uudesta asunnostaan aikanaan kun muutti ”komerosta” vanhaa asuntoa irvaillen pois. Kysymys kuuluukin kuka nainen joutuu tyytymään Hannuun?
Mitä Pikkaraisen tekstiä ja musiikkivalinnat katsoi niin ottaa nyt sen joka on tarjolla ettei elämä jää elämättä. Ja niinhän se meneekin että en usko että kovin paljon aitoa tarjontaa kun mies tuossa tilanteessa. Mutta tottakai pitää ottaa jos kerran tarjotaan tosissaan. Onko se sitten Ritu vai joku muu niin se selviää sitten aikanaan.
Sen näkee sitten että onko Hannukin joutunut tyytymään.
Seiska selvittää kun Hannu avoimessa instassa asian toi esille ja nimenomaan halusi että tulee tiedoksi.
Siellä Hankin stoorissa soi musiikin sanat ”en odota aina uutta, muuten jään ilman mahdollisuutta elää elämää” ja tuohan kertoo sen että piti tyytyä. Voiko tuota selvemmin ilmaista.
Tarkoittaa siis että parempi kuin ei mitään?
Jos ei nyt ole Ritu vaikka tiiviisti Hannun kanssa hengaileekin niin kyllä Ritukin jonkun löytää. On se niin pitkään ulvonut lemmentuskissaan kuuta ja heitellyt keijupölyä ympäriinsä ja jokaisen kiven nähnyt sydämenmuotoisena ja kertoi jopa että joku oli nähnyt hänen hääpäivänsäkin unessa, joka taisi olla ensi vuoden loppupuolella. Silloin kirjoitti että sulhanen vielä puuttuu mutta ehkä siihen mennessä löytyy koska hääpäivänkin joku oli nähnyt unessa. Yrityksen puutetta ei ainakaan instan perusteella ole ollut.
Kun Ritu tuota instassa toi esille että hääpäivä päätetty mutta sulhanen puuttuu niin tuli mieleen että irvailiko Martinan peruutuneista häistä kun Ritu Hannun bestiksenä ja tukijana siellä Levillä hääri.
No toivotaan että jonkun saa raahattua alttarille jos kerran tuleva hääpäiväkin on unessa nähty.
Kenet Toni Roponen löysi? Uuden valmennettavanko vai jo kilpa-areenoilla hiihtelevän? Naisen vai miehen?
Miksi edes nykymaailmassa kukaan edes menee avioliittoon ? Avoliitto ja avoinliitto. Ne tulee olemaan ainoastaan vuosien varrella ok.
Miksi edes julkistaa mitään parisuhdetta kun nyt esim. Pikkarainen meni tekemään.
Kai ne on eilen illalla dinneröidessään sopineet että suhde julkistetaan mutta odotetaan naisenkin tulevan esiin. Vaikka tottakai Seiska sen selvittää.
Saiko Hannu nyt sen kampaajan vai hierojan vai pitikö tyytyä hiihtäjään?
Eipä ole Pikkarainen edes Martinan aikana puhunut kovinkaan paljon että rakastaisi eli nythän se myrkyn lykkäs että mies rakkautta vannoo. Ei tainnut Martinan kanssa ollakaan rakkaudesta? Onko nyt löytänyt sen ihannenaisensa joka on AITO, urheilullinen mutta hyvä peba pitää olla, mitä Hannu naiseltaan toivoo. Se on hyvä että nyt sitten sekä luonne että ulkonäkö on täysin Hannun mieleen. Ei mies muuten julkisesti vannoisi rakkauttaan tuolla tavalla jos kaikki ei olisi tässä uudessa naisessa kohdallaan ja Hannun mielen mukaista. Toivotaan että tällä kertaa vessassakin pääsee kääntymään eikä suihkussakaan tarvi käydä pöntön päällä.
Kyllä se Hannu taisi kuulkaa sen ex-hiihtäjän Riitta-Liisan 47 vee sitten ottaa. Nyt on niin samikset postaukset "päiväkahveilta" ja siellä saadaan tunturiterapiaa ja Riitta-Liisa heittää keijupölyä Hannun päälle kun tällä on usein paha mieli.
Ai? Minä luulin että tuo Riitta-Liisa on pelkkä perhetuttu mutta siinä olikin takana tuollainen kuvio.
Odotetaan nyt vielä vahvistusta mutta siltähän tuo nyt näyttää.
Tuo Riitta-Liisa teki yhteistyötä tämän laulaja Pojun kanssa. Pojun instassa onkin postaus ja Riitta-Liisankin instassa oli joku mainos yhteistyöstä.
Uskon myös että se on Ritu koska Ritun bestis naisystävä Levillä näyttää laittaneen välit poikki. Ritu sanoi kun muutti että hänellä on siellä yksi ystävä ja kun muutti niin alettiin yhdessä tekemään kaikenlaista ja yhteinen instatilinkin harrastuksista ja nyt pariin kuukauteen ei mitään ja nainen poistanut sen yhteisen instatilinkin tägäyksen instastaan.
Ritu on kohta 48 vuotias ja 161 cm pitkä ja Hannu täytti juuri 42 ja on 187 cm pitkä. Ritu kulkee vanhanaikaisissa vaatteissa ja joskus punaisissa korkokengissä ja vetää hiilellä silmät ja kulmat mustiksi. Vain saumalliset nailosukat puuttuu. Haluan nähdä heidän yhteiskuvansa muutenkin kuin hiihtovaatteet päällä. Anteeksi vaan, mutta kyllä Hannu nyt on ottanut "paremman puutteessa" mutta jos nyt on saanut elämänhalunsa takaisin (kuukausi sitten vielä instassa taas kerran kertoi että sitä ei ole ollut) niin onhan sekin sitten parempi kuin ei mitään.
Hannulle on tärkeää että on kuuluisa tukija niin se kompensoi sitten noita muita asioita. Voi Hannu kun olisit nyt vain pitänyt asian omana tietonasi mutta kun on tärkeää tuoda asia esille. Vaikka itse kyllä näin Riitta-Liisan stoorista kun kuvasi leveä hymy kasvoilla Hannua joka hiihti hänen edellään.
Hannu jo toissa kesänä rehenteli kun ajoi Leviltä etelään että sain kutsun tuonne Oulun lähelle ja Ruby sai uida meressä ja kertoi että siellä oli 10 vuotias laboratorinnoutaja ja kertoo että sain tuoretta sämpylää ja Bueno! Hannu on säilyttänyt instassa ne stoorit. Sitten kun viime vuoden alkupuolella meni Leville niin taas kertoi että sain kutsun koiratreffeille ja kertoi 10 vuotiaasta labaratorionnoutajasta. Hannu on siis aina saanut kutsun eli ainakin esittää että ei itse ole ollut aktiivinen. Tuolloin luulinkin että pelkkä perhetuttu.
Nyt Hannu antaa ymmärtää että "väsytystaistelun" jälkeen ensin ihastui ja sitten rakastui, mutta hitaasti. Eli kauan on "väsytystaistelu" kesätänyt koska Ritun avioerokin on aika tuore ja vielä nyt joulukuussa antanut lehtihaastatteluja kuinka hirveää kun mies jätti ja että olisi halunnut olla loppuelämänsä hänen kanssaan.
Hannulla oli hyvä mainospostaus kun nyt aloitti valmennustensa kauppaamisen.
Tässä ketjussa on Hannu mainittu jo huhtikuun alkupäivinä. hm?
Mitä nyt hieman katsellut tuon R-L instaa niin en tiedä onko korrektia sanoa mutta vaikuttaa jotenkin tyhmältä ja outoa käytöstä. Joo, esittää herttaista ja kehuu itseään maasta taivaaseen aidoksi, ihanaksi ja jopa kauniiksi ym. laatusanoja itsestään ja silmärypytkin vain naururyppyjä ja. heittelee keijupölyä ihmisten päälle. Pitääkö se itseään jonain ihanana keijuna joka pelastaa ihmisiä? Mutta kokonaisvaikutelma että todella oudosti käyttäytyy. Tuo menee joo moneen täydestä mutta… On kuitenkin jo sen ikäinen että voisi olla mummo. Ja tuo valtava miehenkaipuu mitä on jaksanut esittää instassa kuukausia. Kai jonkun saa sammuttamaan ankaran palonsa hänkin.
Ritu ei yhtään ole peitellyt sitä että miehentarve on kova. Siitä pointsit hänelle.
Ehkä joku yhtä paljon puutteessa oleva saapuu sammuttamaan hänen palonsa. Amen.
Ehkä joku joka haluaa terapiasuhteen?
Kunhan nyt tuskissaan kuitenkin miettii että kenet ottaa panonsa sammuttamaan.
Anteeksi! Piti olla että palonsa sammuttamaan eikä panonsa.
Onpas todella lapsellisen oloinen sössöttäjä tuo Riitta-Liisa. Nyt se "luuviulu" kertoo aloittaneensa häädieetin (kenen häihin?) parin muun lähes viisikymppisen naisen kanssa ja hypistelee suklaita että pitäiskö laittaa kaappiin pois näkyvistä. Sehän on ulvonut itselleen miestä tuntureilla ja kertoi että hänen hääpäivänsäkin oli jo joku nähnyt, mutta silloin vielä sulhanen puuttui. Katsotaan onko jonkun saanut kynsiinsä siihen mennessä.
Jos Ritu, kohta 48 vee on löytänyt miehen, ja nuo kaksi lähes viisikymppistä naista on tulossa kaasoiksi? Tai todistajiksi jos suppeat häät ja vihitään maistraatissa.
No mutta, sittenhän se on kuin Sofia Belorf. Anorektikon näköinen joka aloittaa dieetin. Sofia vain aloittaa se dieetin monta kertaa vuodessa. Nehän onkin molemmat pohjoisen tyttöjä.
Belorfkin keksii seuraavaksi aloittaa häädieetin koska odottaahan hän Ritun tapaan kovasti jo tulevia häitään. Varmasti saavat laatuyksilöt vietyä alttarille, otaksun.
Eihän Ritu ole vielä selvinnyt tuoreesta avioerostakaan kun vielä joulun jälkeen itkee asiaa josssain naistenlehdessä. Ja Belorfin tuleva mies ei taas ole vielä saanut eroa entisestä aviovaimostaan.
Molemmat ovat sentään jo ehtineet vaihtaa nimensä. R-L sukunimensä ja Sofia vaihtoi nimensä muotoon Sophia J Belorf. Siitä se homma sitten etenee.
No niin, heräsihän se Seiskakin ja Riitta-Liisa selkeästi valehtelee tuossa jutussa suhteestaan Hannuun ja tottakai toimittajakin sen näki ja hieman veetuili. On kyllä "törmäilleet" muuallakin kuin hiihtoladulla. Esim, jouluaattona Ritun kotona ja Hannu laittoi siitä stoorinkin instaansa kaikelle kansalle tiedoksi
Ajatella kuinka moni tajuaa että Riitta-Liisa VALEHTELEE Seikan toimittajalle, koska Seiskassa lukee että pohjoisessa olevat Seiskan lukijatkin ovat nähneet noiden yhteiset jutut. Ja etenkin Hannu on halunnut tuoda asian esille instassa ja ehti vielä kertoa että on rakastunutkinja että tunne on molemminpuolinen.
Ihmettelen kuinka kauan Seiskalla kesti koska noiden sutinahan on ollut kaikkien nähtävillä jo pitkään ja varsinkin siellä Levillä. Ehkä tuo että Hannu uuden vuoden päivänä julkaisi julkisen rakkaudentunnustuksen ja vielä antoi ymmärtää että tunne on molemminpuolinen, sitten oli se viimeinen sysäys, miksi Seiska teki jutun. Odotin että Seiska olisi julkaissut ensin tuon Hannun postauksen, mutta se meni näin päin.
Ei kai heillä sitten ole suhdetta koska Riitta-Liisa kielsi Hannun kolmesti eli ei halua tulla yhdistetyksi mitenkään Hannuun sillä tavalla, eikä se tietenkään mikään ihme olekaan. Jos suhde onkin totta niin sitten Riitta-Liisa osoittautuu valehtelijaksi.
Ja miehille kun ei mikään koskaan riitä. Aina vaan vaihdetaan ja kuvitellaan että parempaan mennään. Yök..
Ihmettelen että tuo Roponen noinkin kauan oli yhdessä tuon Ritun kanssa. Olihan heillä valmennussuhde mutta mies taisi olla aika paljon poissa kotoa koska työskenteli ulkomailla ja kun sieltä tuli Suomeen niin meni töihin monen sadan kilometrin päähän kotoa. Tämä Ritu on ollut innokas antamaan kaikenlaisia parisuhdehaastatteluja vuosien aikana ja viimeiset oli nyt joulun aikaan kuinka valitti kuinka kovasti avioero koski kun mies jätti. Ja sitten instassa jo samaan hengenvetoon on kaivannut uutta miestä jo pitkään ja kehuu itseään maasta taivaaseen. Kehuu itse itseään jopa kauniiksi usemmassakin postauksessa. Ja valtavasti muitakin laatusanoja kirjoittaa itsestään.
Nyt se Ritu Joona Hellmanin postauksen kommenteissa jo hokee vi**ua että kumpiko on komeampi, mies vai maisema.
R-L on kaikkien aikojen seksikkäin suomihiihtäjä, Hänen peppu on jopa Abban Agnethan pakaroita parempi.
Ritu on siis urheilullinen, luonnollinen, aito, jolla on hyvä peba. Okei? Nyt tajuan.
Kyllä noilla meriiteillä jonkin sortin miehenkin voi saada kynsiinsä.
Eikös se kohta täytä 48 ja onhan sanontakin että viisikymppisenä naiset ovat parhaimmillaan.
Kylmäkkö Lassila on pikkutytöstä asti ollut ylimielinen ja mulle kaikki heti mentaliteetilla varustettu. Omalla kylällä ei häntä arvosteta. Moni kakku päältä kaunis! En ihmettele , että ero tuli.
Nyt Riitta-Liisa uhriutuu ja kerää sääliä instassaan ja Pikkarambo lähettelee sydämiä.
Pikkarambo on polleeta kun yhdistettiin julkkisnaiseen, siitä tuossa on kysymys.
No siinä on sitten kaksi samanlaista. Molemmat kovia keräämään sääliä ja rehentelevät että tuntevat julkisuuden henkilöitä. Ritukin sai julkkiskavereita kun oli Selviytyjissä.
Hannulle on tärkeää kiillottaa julkisuuskuvaansa sillä että joku julkkisnainen tukee. Ja jos nainen lopettaa tukemisen niin haukuuu pataluhaksi.
Kaveri sano mulle aikoinaan kun erosin että oli varmaan hauskaa työnnellä sisään. Niin oli. Tuli kaksi lasta josta maksoin ruokkoja 1ov. Sitten akka vaati talosta osuutta minkä olin jo maksanut. Kalliit oli vitut. Nykyään käytän vain maksullisia naisia tulee halvemmaksi.
Hyvä kun vihdoin tajusit täänkin asian.
Tämä Ritu kaveeraa laulaja Pojun ksnssa ja tieto molempien instassa kun savustavat lohta yhdessä. Tottakai naapuri Pikkarainen saanut myös kutsun apajille? Ritu ja Hannu yrittää esittää että eivät enää ole yhdessä. Hätä keinot keksii?
Molemmat miehet sanoneet julkisesti ikävästi raiskauksen uhreista. Pojilta meni keikkoja mutta Hannua ei ole moitittu asiasta.
Hannu in nobody jonka sanomiset ei nykyään merkkaa mitään. Tykkäyksetkin nykyään miinuksella kun esittelee paljasta yläkroppaansa tiukoissa urheilutrikoissa.
Keskiikäinen äijä ja paljastelee yläkroppaansa, eikö muuta ole miehen elämässä?
Eikö valkkueksä ole saanut nuoremmista hiihtoeukoista seuraa? Siellähän on useita eronneita ja karanneita????????
Elä nyt! Hannuhan rehentelee asialla ja laittoi jopa instaansa näkyviin Seiskan jutun. Muka näennäisen loukkaantuneena kun kuvansa oli ainakin 15 vuotta vanha. Tarkoitus oli kertoa seuraajille että katsokaa kenet minä olen saanut vaikka on kärsittynä ehdoton raiskauksesta. Muut mediat vaikenee asiasta ja varmasti kova paikka Hannulle että ei leviä Seiskaa ulommas uutisointi.
Miksi Hörkkö ei kirjoita "suosikkipojastaan" mitään? Kutenkin muutama vuosi sitten miehestä oli tehty yli 100 lehtijuttua jokaikisessä mediassa mitä löytyy.
Noloa Hannulle kun Ritsku nyt stoorissa miettii että pitäiskö hänen hankkia sienet tunteva miesystävä ja sitten laittanut emojin sydänsilmillä ja tägännyt laulaja Pojun. Joutuu hankkimaan sienikirjan kun ei ole saanut sienet tuntevaa miesystävää.
Median mukaan Poju fanitti liikaa jääkiekkoilija Lahtista ja menetti töitään. Fanittaakohan Pikkaraista yhtä paljon kuin kaverinsa Riitta-Liisa?
Kukaan muu hiihtoeukoista ei huoli Hannua muuta kuin Riitta-Liisa. Nuoremmat saa muitakin miehiä.
IS 14.10.2023
"Raiskauksen uhria solvannut Poju esitti julkisen anteeksipyynnön, näin some reagoi
Poju nöyrtyi, kansa ei"
Toiko Ritu nyt julkiseksi tuon suhteensa Hannun kanssa? Ainakin eilen laittoivat molemmat stooriin että siitä tule selville että ovat olleet samaan aikaan tuntureilla neljä tuntia. Ritu siellä jotai mumisee ja selittelee kuinka viime kesänä itki siellä tuntureilla ja kuinka on ollut jalat kipeät ja nyt ekaa kertaa pääsi tuntureille. Mutta toiko julki että kenen kanssa siellä samoili?
Seuraavaksi tulee taas itkukuva stooriin ja kymmennittäin lohduttavia kommentteja.
Itku on terveellistä ja helpottaa ahdistunutta surullista mieltä.
Hannuakin hehkuttaa tämän harvoissa kommenteissa yksi mies ja muutama noin viisikymppinen nainen eli Ritun ikäluokkaa.
Mutta kukaan + 44-50 nainen ei kehtoo hehkuttaa alle 30 v nuortamiestä?
ERoja tulee koko ajan kun ihmisillä on nykyään liikaa vaatimuksia.
Ruma muija ja kuivan kävyn oloinen. Aviomies vaihtoi parempaan.
Aviomies älykäs mies ja siksi etsi itselleen vertaisensa älykkään naisen. Ritu ainoastaan käynyt peruskoulun.
Syrjitkö peruskoulun käyneitä?? Älä syrji . Osoitat pienuutesi syrjimällä.
Nytkin Ritu otti itselleen itseään paremman koulutuksen omaavan. Hannu on sentään ylioppilas. On Hannu myöskin PT. Kun Ritu Hannun iski niin Ritu kurssitti itsensä hyvinvointivalmentajaksi koska ajatteli että Hannu sitten tykkää enemmän.
Eksähän ei kommentoi mitään. Löysikö olympiakomitean joukoista uuden eukkelin, kuten Kristan eksä. Sieltä varmaan erikoisfyssareita ja -hierojia riittää.
Riitta-Liisa näyttää jopa ikäistään vanhemmalta suttuisessa meikissään vaikka yrittääkin filtteröidä kuvaansa instaan. Iltalehti tehnyt jutun tämän kampaajalla käynnistä. Jo oli aikakin mennä kampaajalle. Pikkarainen yrittää esittää että olisi sinkku koska ehkä häpeää minkälaiseen joutui tyytymään?
Voi eikä sinun kanssa 🤭. Vanhassa naisessa on vara parempi ja se on sanonta.
Riitta - Liisa oli Hannun pelastus 💗.