Sen sijaan syrjin ja halveksun todella paljon sellaisia ihmisiä,jotka muita halveksuvat noilla meriiteillä, eivätkä ymmärrä että me kaikki ollaan komplekseita yksilöitä, ei mikään tietty persoonallisuushäiriötä.
Kaksi narsistia voi olla ihan eri:
toinen on pahin painajaisesi
toinen unelma aviomies,
ja se pätee myös ADHD, epävakaa, skitsoille ja muille epätyypillisille yksilöille!
Ihminen koostuu persoonasta, älystä, lahjakkuudesta, elämänkokemuksista, traumoista, ihmissuhteista, sosiaalisista kokemuksista, egosta ja varjopuolesta, ja on noiden kaikkien summa miten ihminen käyttäytyy, ei ulkoisten tekijöiden aina!
Silloin on peiliinkatsomisen paikka jos pitää ruveta muita arvostelemaan! Se yleensä kertoo arvostelijan omista mielenmaisemista, ne ikään kuin peilaantuvat arvostettavan ihmisen käytöksestä tai persoonasta, vihaat vain itseäsi, ja peilaat itsevihaasi muille! Siksi Gubbe on niin suosittu hahmo palstalla!
En vihaa tai arvostele ketään, jos en tunne. Tykkäätte myös arvostella älyllisesti vajaita ja leikkiä heidän tunteillaan, hyi teitä! Albert Einsteinkin taisi aikoinaan sanoa, että älyllinen lahjakkuus on nöyryyttä, kukaan joka on älyllisesti lahjakas ei arvostele muiden älykkyyttä!
Myöskin pakkomielteen ja harhaisen ihminen johdattaminen harhatielle on hyvin kyseenalaista.. pakkomielteiset ihmiset ei muuten oo tyhmiä aina! Aina poikkeuksetta ADHD tai epävakaa , ja kyky olla saavuttamatta TAIVASTA, vaikka älynlahjat olisivatkin, POTENTIAALI WASTEA!!!
Ja mä osaan ihan lennosta vaihtaa kirjoitustyyliä, riippuen ketä haluan huijata tai provosoida, joskus jopa kirjoitan moukkamaisia ja tyhmiä tekstejä, saadakseni reaktioita tai imitoin jotain tunnettua mindsettiä netissä. Se on minun pikku paheeni, nautin trollaamisesta, mutta en pahantahtoisesta ilkeilystä, sitä en hyväksy!!
En vois ikinä syrjiä ihmistä sellasil metriiteillä kuten narsismi, epävakaus, suojapersoonat,ja muut
24
245
Vastaukset
- Anonyymi
Narsisti ei varmasti ole kenenkään unelma-aviomies...
Pitää olla erityisen vahva ihminen, että jaksaa jotain skitsofreenikkoa (jos hoitotasapaino ei ole kohdallaan) tai epävakaata elämässään. Niitäkin vahvoja ihmisiä toki on, mutta useimmat meistä ei jaksa.- Anonyymi
Sairaus on vain osa ihmistä.. Sen moni unohtaa. Katsellaan toista vain diagnoosin läpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairaus on vain osa ihmistä.. Sen moni unohtaa. Katsellaan toista vain diagnoosin läpi.
Ei siinä arjessa diagnoosi ole läsnä vaan ne oireet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä arjessa diagnoosi ole läsnä vaan ne oireet.
Oireidenkin alla ihminen on yhä ihminen. Oikeidenkin alla siellä voi olla ihanista ihanin, omanlaisensa persoona. Olet oikeassa, että tarvitaan vahva ihminen ymmärtämään tämä.
- Anonyymi
Niitäkin on jotka ei kestä taviksia. Ajatus jostain puuromaisesta perhe-elämästä ja ikuisista velvollisuuksista ilman mitään nostatusta ja ongelmista hillittyyn ääneen lässyttäen, tylsyydestä ihan kaikessa evvk. En tosiaan jaksaisi.
On kokemuksia myös kunnon narsisteista jotka tahallaan pilaa muiden elämän. Tuomitsen jos minuun kohdistuu enkä yhtään välitä jos narsu siitä loukkaantuu.
Oma kokemus että vakka kantensa valitsee, muiden asioihin ja olemiseen ihan turha puuttua ellei kosketa omaa elämää. Kukaan ei pakota olemaan suhteessa kehenkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitäkin on jotka ei kestä taviksia. Ajatus jostain puuromaisesta perhe-elämästä ja ikuisista velvollisuuksista ilman mitään nostatusta ja ongelmista hillittyyn ääneen lässyttäen, tylsyydestä ihan kaikessa evvk. En tosiaan jaksaisi.
On kokemuksia myös kunnon narsisteista jotka tahallaan pilaa muiden elämän. Tuomitsen jos minuun kohdistuu enkä yhtään välitä jos narsu siitä loukkaantuu.
Oma kokemus että vakka kantensa valitsee, muiden asioihin ja olemiseen ihan turha puuttua ellei kosketa omaa elämää. Kukaan ei pakota olemaan suhteessa kehenkään.Totta joka sana. Jokaiselle löytyy kyllä se oma puolikkaansa.
- Anonyymi
Kyl sää gubbe ansaitset ihan kaiken halveksunnan mitä oot saanu ja mitä tuut saamaan. It aint a jolly good show
- Anonyymi
Gubbetarin vinoamien luova halveksunta on naurettavaa ja tyhmää provosointia jolla gubbetar kerta toisensa jälkeen onnistuu olemaan luomatta, minkäänlaista tunnereaktiota kanssa elijissä näillä syväanalyyseillään toisten persoonista, siitähän gubbetar ei pidä, no antaa tulla, yritä provosoida vähän lisää, et pysty.

Gubbetar? Hyi vttu, ei tässä ole tarvetta provosoida, oot dead man walking joten nauti ☺️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gubbetar? Hyi vttu, ei tässä ole tarvetta provosoida, oot dead man walking joten nauti ☺️
En tajuu noit sun Heathers musikaali viittauksia ja ympäripyöreitä symbolistisia vinoiluitas, voisitko sanoo ihan suoraa mikä näis mun teksteissä hiertää niin paljo sun persettä, mut ai nii unohdin ettei sulla oo palleja sellaseen gubbetar😂😂😘
- Anonyymi
Amen suoraa toimintaa kiitos
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gubbetar? Hyi vttu, ei tässä ole tarvetta provosoida, oot dead man walking joten nauti ☺️
Minusta myös nämä palstasedän lapselliset infantiileille suunnatut väännökset on alkaneet käydä vähän vanhaksi jo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gubbetar? Hyi vttu, ei tässä ole tarvetta provosoida, oot dead man walking joten nauti ☺️
Tiesitkös ätmihunter että täällä on yks einari tippa sanonko minkä päässä haravoimassa näitä kommentteja minuksi luullen. T se toinen nainen joka tylysti kirjoittelee. Eli ei ole kaikki siniset ritarit niin kosher mitä nääs koetaan. T
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiesitkös ätmihunter että täällä on yks einari tippa sanonko minkä päässä haravoimassa näitä kommentteja minuksi luullen. T se toinen nainen joka tylysti kirjoittelee. Eli ei ole kaikki siniset ritarit niin kosher mitä nääs koetaan. T
Mitä minä sanoin musti etsi se uhka etsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä minä sanoin musti etsi se uhka etsi.
Ja lopuksi en ole missään vaiheessa vitsaillut siitä, että nämä kollektiiviset kuuppajumit on kokeneet guben tai palstasedän tarkoittavan pientä kollektiivia kun mitään suhteellisuuden tajua ei ole minkään suhteen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lopuksi en ole missään vaiheessa vitsaillut siitä, että nämä kollektiiviset kuuppajumit on kokeneet guben tai palstasedän tarkoittavan pientä kollektiivia kun mitään suhteellisuuden tajua ei ole minkään suhteen
Ja se stadikaan tuskin on ihan pelkkää hymistelevää konsensusta, mutta ei ehkä näin radikaalin omahyväisen joukkoharhan vallassa kuin pirkanmaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se stadikaan tuskin on ihan pelkkää hymistelevää konsensusta, mutta ei ehkä näin radikaalin omahyväisen joukkoharhan vallassa kuin pirkanmaa
Sitäpaitsi epäilen webbanan operoivan kieli ruskeana tai kylmä hiki niskassa sieltä hesasta
- Anonyymi
Narsistit vois kuljettaa jonnekin isolle saarelle ja jättää sinne manipuloimaan toisiaan. Eivät tee muuta kuin pilaavat muiden elämän. Suurinosa rikollisista on narsisteja. Halveksun ja syvästi.
- Anonyymi
Eipä ollut.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä eritoten näistä wannabevalkokaulusrikollisista
- Anonyymi
joku Giorgia Pappapulos menee pelaamaan johonkin kasinoon pelejä, ovimies; taitaapi olla cähän cääeennerty henkk. koeetti, oletko siis Georgio Paqappa nooh niiin
- Anonyymi
Kuulostaa palstasetä oikein traagiselta nyt- ehkä olet vain semmonen herkkä mies?
- Anonyymi
Arvostelu, tai arvosteleminen ei ole halveksumista.
Ja taas se mitä osaa tai mihin on kykyjä, ei aina tarkoita, että niitä käyttäisi tai edes pitäisi käyttää.
Ihmisillä on vaikka mitä, mutta se ei ole halveksumista, ettei kaikkkea haluaisi juuri siihen omaan elämään. Tai se ole pahantahtoista, sen tiedostaminen ettei siinä vaan voisi voida hyvin.
On olemassa terve itsesuojeluvaisto.
Ja useimmilla se toimii periaatteellisesti myös muita ihmisiä kohtaan. Viihdearvo taas... No, jokaisella on oma makunsa.
Täällä tuntuu olevan hyvin vähän " tavoitettavissa" olevia ja todellisesta keskustelusta kiinnostuneita jäljellä. Suurin osa on pelkkää " palstan täyttö tekstiä"...jolla on joku "oman tunteen mainosarvo",
Osa taas ei halua lähteä siihen "tunnemanipulointiin".
Eikä kyse ole kyvyistä. Vaan periaatteista.
Kun se "aidon tunteen" tunnistaa aina siitä, millä yritetään myydä tai vaikuttaa.
Eikä silloin ole kyse siitä, että se näyttäisi siltä, että sillä yritetään vakuuttaa lähinnä kirjoittaja itse itsestään.
Harvempi terve tai suht terve nauttii siitä, että muut voivat huonosti. Tai menee fiilis itseltäkin.
Kaikki eivät tosin koe sitä samalla tavalla, johon on monia syitä. Ja olkoon kenenkin kokemus kenestäkin mitä onkaan. Ei näitä juttuja täällä suurinta osaa pysty mitenkään tosissaan ottamaan tai lukemaan muutenkaan.
Harmittaa niiden harvojen puolesta, joilla on jotakin todellista menetettävää tunnepuolella.
Mutta se vaan on niin. Että jokaisella on oma arvostelukyky. Ja sitä omaansa käyttävät.
Ja senpä takia suurin osa kaikesta pahantahtoisesta trollailusta, ei oikeasti vaikuta niihin, joilla on asiansa kunnossa ja ovat suhteissaan tyytyväisiä.
Niiltä löytyy yleensä muutakin älliä sekä sydäntä.
Mutta paljon on epäselviin tilanteisiin kusipäistä vaikuttamista. Todellisuudessa. Ehkä sekin on vain pelkkää sumuverhojen sumuverhoa, että silläkään olisi vaikutusta oikeasti mihinkään.
Ihmiset on ylipäätänsä. Älykkäämpiä kuin täällä tunnutaan muistettavan.
Tää palsta on muuttunut todella huonoon suuntaan. Todella kauan jo. Ei ihme että täällä on ihmisillä tylsää.- Anonyymi
Täyttä asiaa!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!1152608- 842251
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai651770- 561757
- 1651680
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1581546Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461536- 1211319
Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket281239Jokainen suomalainen on velvollinen puolustamaan Suomea
Kaikilla Suomen kansalaisilla on maanpuolustusvelvollisuus eli velvollisuus osallistua Suomen puolustamiseen. Miesten m3571234