Unessa hautausmaalla /menossa sinne

Anonyymi-ap

Näin unta, jossa totesin että pitäis käydä varsin asuinkaupunkini hautausmaalla, kun en ole koskaan käynyt. Vaikkei siellä ole kenenkään tutun hautaakaan kyllä. Sitten menin hautausmaan portista sisälle ja sinne oli ilmestynyt kappeli, joka on oikeasti toisella läheisellä hautausmaalla. Tosin en oikein tiedä oliko se unessa kappeli vai kirkko. Jotenkin ajattelin kirkoksikin. Se oli ulkopuolelta väriltään valkoinen. Totesin että kaikki ihmiset näyttää menevän sen kappelin/kirkon kautta haudoille, joten minäkin menin muiden mukana. Sitten siellä sisällä olikin yllättäen kirpputori. Siellä oli paljon mm. vauvojen ja pikkulasten vaatteita ja kaikkea krääsää. Joku kassalla ilmoitti suureen ääneen, että jos joku haluaa ostaa jotain haudalle koristeeksi täältä, niin se pitää sitten kassalla hyväksyttää, että voiko sitä viedä juuri sen ihmisen haudalle. Kertoa nimi ja paikka kenen haudalle on viemässä. Kävelin kirpputorilta pois ja mietin, että ei tätä kautta varmaan pääse niille haudoille, että jos koittais kiertää kauempaa, niin sieltä varmaan pääsisi. Että voishan sitä kuitenkin käydä ne kiertämässä. Katso vaikka löytyiskö yhtään samaa sukunimeä kuin itsellä.

No sitten lähdin kiertämään haudoille ulkokautta teitä pitkin. Olin kai pyörällä liikkeellä. Tiet oli ihan omituiset. Ei sellaiset kuin oikeasti, enkä osannut liikkua niillä. Olin päätynyt jo maantien toisella reunalla kulkevalle jalankulkuväylälle. Yhdessä kohdin totesin, että mun pitää vaihtaa kyllä tien puolta, kun se hautausmaa on tuolla puolella. Sitten menin siitä muka vihreillä yli ja totesin, että hups ne ehti vaihtua punaiseksi. Kun pääsin yli, niin totesin että ei siellä puolen olekaan pyörätietä eikä minkäänlaista jalankulkuväylää ja kirosin mielessäni tämän kaupungin sekavaa asemakaavaa. Pyöräilin jotain maantien reunaa ja ajattelin että pääsen kohta varmaan jalankulkuväylälle, mutta missään ei näkynyt jalankulkuväylää. Oli vain aina pelkkiä uusia vilkkaita autoteitä. Mua nolotti yhtä paljon kuin joskus nuorena Ruotsissa, kun seikkailin jossain autoteiden reunoilla, kun lähdin ylittämään teitä enkä löytänytkään jalankulkuväylää mistään.

Unen lopun muistan huonosti, mutta olin ehkä siinä lopulta bussissa tai jossain muussa asiakaspalvelutilanteessa. Naispuolisella asiakaspalvelijalla oli nenän päällä kuin tuorekurkun muovi. Ihmettelin sitä. Lopulta rohkenin kysyä, että miksi sulla on tuollainen kurkun muovipakkaus nenän päällä, että onko se vahingossa päätynyt siihen. Samassa huomasin että kurkun muovipakkaus olikin hedelmäpussi, joka oli laitettu solmuun nenän alta. Nainen vastasi jotain, että no astman takia, kun ei täällä katupölyssä kestä muuten hengittää. Totesin siihen, että ”Ai jaa, joo nyt ymmärrän. Itelläkin on astma. ” ja mietin mielessäni että luulin aluksi että ko. naisella oli joku mt-ongelma. Mietin myös että pitäiskö sille sanoa, että ei ole ehkä astman lääkitys nyt ihan tasapainossa, jos pitää hedelmäpussi päässä kulkea. (Vaikka kyllä itselläkin ottaa katupöly henkeen, mutta luulisi, että hedelmäpussi päässä sitä vasta vaikea olisikin hengittää)

Sitten heräsin, mutta heräsin jotenkin ihmeellisesti, että luulin olevani jo hereillä ja kuulin kauempaa kuin jonkun kuorsausta. Ehdin jo miettiä että mun uusi naapuri näköjään kuorsaa kans ja melko kovaa kun kuuluu mun kämppään asti. Sitten heräsin kokonaan ja totesin ettei kukaan kuorsaa missään, että se olinkin vissiin minä itse, mutta kuulin sen kuin huoneen verran kauempaa. Ihan kuin mun mieli ois ollut oikeastikin jossain ulkona seikkailemassa ja keho kämpillä nukkumassa.

3

560

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lääkkeet vissiin jäi

      • Anonyymi

        Ai astmalääkkeet? Kyllä minä ne mielestäni otin illalla. Muita lääkkeitä ei oo.


    • Anonyymi

      Unessasi toistuvat muutamat teemat: tiet, eteneminen ja pysähtyminen, kiertäminen, lapset, hedelmät, kuolema. Ensimmäinen mieleen tuleva asia on, että uni liittyy alitajuiseen pohdiskeluun lapsen saamisesta tai saamatta jäämisestä sekä sen vaikutuksesta elämässä etenemiseen. Onko kyseessä asia, jonka olet jo haudannut tai joka on hautautumassa esim. oman tai kumppanin iän takia? Asiaan liittyy jonkinlainen uskonnon tai pyhyyden aspekti. Unessa menet muiden mukana, joten ehkä ajattelet, että lapsen saaminen ja vanhemmuus ovat joko itsellesi tai ajattelemallesi ihmiselle asia, johon liittyy oletus, että mennään muiden mukana. Jotta ajatuksen lapsesta voisi haudata, on kuljettava markkinoiden läpi. Sinulle asiaan liittyy jonkinlainen pyhyys-aspekti, joten sinusta tuntuu, että jotkut muut suhtautuvat vanhemmuuteen halpa-arvoisesti - lapsi ajatellaan hankittavan kuin kirpputorilta. Yrität kiertää nämä "markkinat" ja rauhassa haudata ajatukset tähän liittyen. Koet kuitenkin, että nämä suhde- ja lapsiasiat ovat jotain, jossa et ikään kuin ole osannut edetä oikealla tavalla. Ehkä mietit myös sitä, että jos saisit lapsen ja haluaisit hankkia tarvittavat jutut kirpputorilta, sinua harmittaisi, jos esim. sukulaiset eivät suhtautuisi siihen kunnioittaen vaan pitäisivät sitä arvottomana. Tuntemuksesi häilyvät. Sinusta tuntuu, että joko sinulla tai ajattelemallasi ihmisellä olisi vielä mahdollisuus edetä mutta pelkäät, että jos sitä yrittäisi, tie nousisikin pystyyn ja edessä olisi punainen valo, joka estää etenemisen. Tähän liittyy paljon epävarmuutta ja pelkoa siitä, että et löydäkään perille, että aina tulee jokin este ja että tulet nolatuksi ja sinua sattuu.

      Nenä ja hedelmäpussi on epäselvempi. Se voisi liittyä siihen, että jokin tuttavasi potee jotain kurkkuun liittyvää vaivaa ja sitä tutkitaan, mutta et ole rohjennut kysyä, mistä on kyse ja onko se vakavaa. Toisaalta nenä voi symboloida fallosta ja muovi ehkäisyä, eli tässäkin on konnotaatio lapsenhankkimistematiikkaan. Et ehkä rohkene ottaa asiaa puheeksi. Nenä voi liittyä tutkimuksiin tai tuoksuihin. Ehkä joku on tuoksunut hyvältä, ja haluaisit kertoa sen hänelle tai perehtyä siihen tarkemmin, mutta et voi. Tähän liittyy jokin epävarmuus kommunikoinnissa. Ehkä ajattelet, että jos rohkenisit puhua hänelle, se parantaisi välejänne lääkkeen tavoin. Unen lopussa olet ikään kuin todellisuudessa, jossa joku kuorsaa lähelläsi. Uneksit siitä, millaista se olisi. Se viittaa siihen, että haluaisit nukkua jonkun tietyn ihmisen lähellä ja olisit siihen valmis vaikka hän kuorsaisikin.

      /UT-P

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      179
      3058
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      52
      2411
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      238
      2258
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      257
      2046
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      32
      1752
    6. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      55
      1640
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1490
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      135
      1314
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      318
      1098
    10. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      14
      1091
    Aihe