Jumalaan ja Jeesukseen, hän tietää Jumalan ja Jeesuksen olevan olemassa ja että nämä Jumala, Jeesus ja Pyhä henki ovat eri puolella kuin itse saatana.
Saatana ei halua kenenkään pelastuvan taivaaseen ja lukekaa se miksi saatana ei kelpaa, sekin löytyy Raamatusta.
On periaatteessa turhaa sanoa, että saatanakin uskoo Jumalaan ja näin mitätöidä eri uskontojen usko, sillä saatanan tarkoitus ja toiveet eivät missään tapauksessa ole samat kuin mitkä ovat Jumalaan uskovien ihmisten ajatukset.
Tietenkin ollaan kaikki varmaan kuultu se näkemys, että vain vl- usko on oikea, vain vl-ihmiset ovat Jumalan lapsia ja muut ovat saatanan talutusnuorassa ja epäusko eli muu tapa uskoa, kuin vanhoillislestadiolaisuus johtavat kadotukseen ja paholainen on näin ollen heidän muiden ns. epäuskoisten "pelastaja".
Mutta on hyvä tietää, että kaikki vanhoillislestadiolaiset eivät automaattisesti ajattele muiden joutuvan kadotukseen, vaan moni ajattelee, että itse Isä sen tietää ja se, mikä ihmetyttää joissakin vanhoillisissa on se tapa olla ylpeä ja niin varma, siitä että on hyvä ihminen, kun on vl, antamatta arvoa muulla tavalla uskoville. Ylpeydellä tarkoitan sitä, että epäuskoisia pidetään huonompina ihmisinä, varsinkin jos elävät avoliitossa ja heidän seuraansa kartellaan, sillä he ovat syntiin houkuttelijoita. Näin ajattelee osa vl-henkilöistä, ei kuitenkaan kaikki elämää nähneet ja ihmisiin avoimesti tutustuvat.
Vanhoillislestadiolaisuudessa ei katsota hyvällä jos vanhoillislestadiolainen menee naimisiin vaikka herännäisyyteen kuuluvan kanssa tai muuten sellaisen kanssa, joka ei ole erityisemmin uskossa. Tähän vedotaan, että karttakaa pakanoitten seuraa ja älkää istuko siellä, missä pilkkaajat istuvat.
Mutta eihän pakanoita enää voi löytyä nykyajan Suomesta ja ei esim. ateisti ole välttämättä pilkkaaja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen ihmetellyt samaa, että jotkut ovat niin suvaitsemattomia vl-piireissä. Totta kai muutkin uskovaiset pelastuvat ihan samalla tavalla kuin osa vl-porukastakin. Ei ole pelastusautomaatti kuulua vl-iin. Osa heistäkin menee helvettiin, vaikka toisin luulevat.
Niin, mitä sanotte, kun Lars L. Lestadius ei ole aina ollut olemassa, mutta Jumala on ja Jumalaan uskovia ihmisiä on ollut ennen kuin Lars keksi oman lahkonsa perustaa tai jotkut juntit häntä rupesivat palvomaan tai ainakin seuraamaan. Niin, vastatkaapa te, jotka kuvittelette, että vain vl-uskovat pääsee taivaaseen, että mitä tapahtui niille uskovaisille, jotka elivät ennen Lestadiuksen syntymää?
Itse kuulun ev.lut. kirkkoon kuten lestadiolaisetkin ja uskon kolmiyhteiseen Jumalaan. Silti monet vl-ihmiset ovat tuominneet minut helvettiin omin sanoin, kun ollaan aiheesta juteltu. Olen vain sanonut, että "älkää tuomitko, ettei teitäkin tuomittaisi". Itse uskon, niin kuin Raamattu opettaa, että ihmisiä menee taivaaseen kaikista roduista ja eri maista. Juutalaisiakin menee taivaaseen eivätkä he ole välttämättä ikikuunaan päivänä kuulleetkaan sanaa lestadiolainen.
Tässäpä vähän lauantai-illaksi pureskeltavaa ennen saunaan menoa ja huomenna kymmeneksi kirkkoon palvomaan elävää Jumalaa, jota lestadiolaiset eivät voi itselleen omia, vaan Hän on myös muidenkin ihmisten ja ryhmittymien oma rakas elävä Jumala. Hyvää illan jatkoa!