Hämmennystä - Pohteella päivystykseen pääsyä rajoittava ohjeistus - soveltaminen keskeytetään

Anonyymi-ap

Yle uutisoi lääkäreitä hämmentäneestä ohjeistuksesta – hyvinvointialue ilmoitti nyt, että sen soveltaminen keskeytetään

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue kertoo, että ohjeesta käydään laajempi vuoropuhelu sidosryhmien kanssa ja sitä tullaan tarkentamaan.

Pohde keskeyttää hämmennystä herättäneen päivystysohjeen soveltamisen toistaiseksi.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue pakittaa lääkäreissä hämmennystä herättäneen päivystysohjeistuksen käyttöönotosta.

Hyvinvointialue ilmoitti Ylelle torstaiaamuna, että ohjeen soveltaminen keskeytetään toistaiseksi ja siitä käydään laajempi vuoropuhelu sidosryhmien kanssa.

Pohteen mukaan ohjetta aiotaan tarkentaa ennen sen käyttöönottoa.

Yle sai käsiinsä tiedotteen, jonka Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on laatinut terveydenhuollon ammattilaisille.

Yle uutisoi eilen, että Pohteen laatima uusi päivystystoimintaa koskeva ohjeistus herättää huolta ja ihmetystä lääkäreissä Pohjois-Pohjanmaalla.

Tähän asti esimerkiksi terveysaseman, työterveyshuollon tai yksityisklinikan lääkäri on voinut tehdä potilaastaan päivystyslähetteen, jonka jälkeen potilas on mennyt Oulun seudun yhteispäivystykseen tai erikoissairaanhoidon poliklinikoiden päivystysvastaanotoille.

Uuden ohjeistuksen mukaan lääkäreiden olisi tullut poikkeuksetta ennen päivystyslähetteen laatimista soittaa vastaanottavalle taholle yliopistosairaalaan ja konsultoida toista lääkäriä asiasta.

Hoidon tarpeen arvioimiseen ei siis olisi riittänyt enää yhden eli lähettävän lääkärin arvio, vaan Pohde halusi siihen toisenkin lääkärin näkemyksen.

Uutista päivitetään.

YLE.FI | Terveydenhuolto 10.4.2025

https://yle.fi/a/74-20155097

5

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä että asia keskeytetään. Onhan tuo kyllä käsittämätöntä mitä suunnittelivat. Muistetaan että keskusta häärää Pohteella johtavana puolueena.

    • Anonyymi

      Miksi keskusta ajaa hoitoonpääsyä aina vaan vaikeammaksi?
      Hyvä kun tämä keskeytettiin.

      • Anonyymi

        Johan nyt on senkin seitsemää "portinvartijaa" kyselemässä mitä sulla muka on asiaa lääkariin päästäksesi. Jos siis olet päässyt lääkärille niin toinen lääkäri vielä muka arvioi kannattaako tätä ottaa enää vastaan . Oi aikoja mitä me eletään.


      • Anonyymi

        Kepu kepuloi...tyhjentää maaseutua....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan nyt on senkin seitsemää "portinvartijaa" kyselemässä mitä sulla muka on asiaa lääkariin päästäksesi. Jos siis olet päässyt lääkärille niin toinen lääkäri vielä muka arvioi kannattaako tätä ottaa enää vastaan . Oi aikoja mitä me eletään.

        Niin niitä Orpon hallituksen säästöjä saadaan aikaan, mitä vähemmän potilaita hoidetaan, sitä halvemmaksi se tulee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6404
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3833
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3210
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1736
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1340
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      979
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      966
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      890
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      869
    Aihe