Kipparintorni 2

Käykääpä katsomasa kuinka hienosti Kipparintorni 2 sijoittuu aiemmin rakennetun Kipparintorni 1:n läheisyyteen.

Uusi rakennus ei rajoita yhtään näkymää vesistön suuntaan, vaan korostaa aiemmin rakennetun talon monimuotoisia näkymiä.

Uskomatonta, kuinka hyvin tässä on onnistuttu eli suuret kiitokset paikallisille ammattilaisille.
4664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä se on että edes jotain uutta rakennetaan. On täysin ymmärrettävää, että aina joka aiheeseen löytyy ammattimainen valittaja. Luin jostain, että kaavaa olisi ollut hyväksymässä sdp:n ja keskustan virkamieskoneisto, joten kiittäkäämme näitä tahoja. Sieltähän tämä koko soppa on saanut alkunsa. Puskaradiossa aiheesta kirjoittaa eräs itseään nimesä puolesta aatelisena ja muita parempana sairaanhoitajana pitävä työnsä puolesta pelkäävä henkilö. Puolustaa toki siksi sairaalaa henkeen ja vereen. Pyrkiipä vielä aluevaltuustoon saadakseen suojatyöpaikan jos työt loppuu.
Irse työskentelen talonrakentajana kohtaan näitä valituksia jatkuvasti. Toki omat työt loppuu jos ei rakenneta. Ymmärrän harmituksen, mutta mikä oikeasti mättää asiassa? Turha näistä asioista on enää pupattaa vaan olisi pitäny herätä jo kymmenisen vuotta sitten kun kaavaa suunniteltiin. Ei ne asiat sillon kiinnostanu ketään kun ei ollu mitään konkreettista tapahtunu. Nyt on myöhästä kun kaupungin valtaapitävät on määränneet kaapin paikan. Sen verran vielä tämän henkilön vuokratason kritisointiin, ymmärryksesi ei taida riittää siihen mikä on uuden ja vanhan talon kustannusten ero. Uuden talon rakennuskustannukset ovat suuremmat kuin aikoinaan sen vanhan. Toki myös siihen vaikuttaa ylläpito ym. kulut. Yksinkertaisesti vanhoja taloja emme voi rakentaa vaan kyllä ne on sitten uusia ja kustannukset sen mukaisia. Pitää varmaan seuraavaksi äänestää kristillisiä tai vihreitä jos sitä kautta tulisi muutos toimintamalleihin.

Äänestä

Kaavoitettu on yhteensä 5 vanhustaloa tuolle rannalle,
mikään ei olisi estänyt rakentamasta toista taloa edellisen viereen eikä eteen
(paitsi kaupungin ahneus ja välinpitämättömyys nykyisiä asukkaita kohtaan)
Kaikkia 5 taloa tuskin koskaan rakennetaan.

Äänestä

TORNITALOA KAAVAITTU VANHAN RAHTISATAMAN TONTILLE

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Käykääpä katsomasa kuinka hienosti Kipparintorni 2 sijoittuu aiemmin rakennetun Kipparintorni 1:n läheisyyteen.

Uusi rakennus ei rajoita yhtään näkymää vesistön suuntaan, vaan korostaa aiemmin rakennetun talon monimuotoisia näkymiä.

Uskomatonta, kuinka hyvin tässä on onnistuttu eli suuret kiitokset paikallisille ammattilaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu