Isäni kuoli vajaa vuosi sitten ja kuukausi sitten lähti äiti. Olen itsekin jo kolmekymppinen, mutta tuntuu, että olen vanhentunut vuoden aikana ainakin 15 vuotta. En jaksa olla enää yhtä iloinen kuin ennen, eikä asiat enää hätkähdytä samallalailla kuin ennen. Töissä jaksan käydä ja hoitaa oman perheeni, mutta jokin ilo elämästäni on kuitenkin kadonnut.
Onko muita saman kokeneita?
kyselee Minttu-Maaria
Onko vanhempien kuolema
muuttanut teitä?
16
6856
Vastaukset
- mari
Isäni kuoli, kun olin vähän yli kolmekymppinen. Sitten meni kymmenen vuotta ja äitikin kuoli. Olen nyt 43v. Eli siitä on kolme vuotta. Isän kuolema meni helpommin ohi. Se oli sellaista hiljaista suremista. Äidin kuollessa olin turta kivusta ja kaipuusta. Kesti yli puoli vuotta ennenkuin pystyin edes itkemään. Ja itku tuli ihan hölmöön kohtaan. Televisiosta tuli mainos, joka muistutti äidistä ja minä aloin parkua. Sitä parkunaa kesti silloin tällöin noin puoli vuotta.
Ikävä on kamala vieläkin ja tunnen äidin olemuksen ja puheet ihan "elävinä" mielessäni. Hänen eläessään en aina (varsinkaan nuorena) osannut kunnioittaa häntä niinkuin opin kunnioittamaan hänen viimeisinä aikoinaan. Hän kuoli syöpään ja sairaus kosketti minuakin tosi lujaa.
Pikkusisko sanoi aika hyvin: Me ollaan orpoja nyt. Siltä se tuntui. Ei tunnu enää. Olen löytänyt tasapainon ja rauhan sieluuni, vaikka ei olekaan enää vanhempia.
Olen itse vanhempi ja vanhin sisarussarjasta. Ja näillä näkymin mummoksi itse tulossa, joten elämän muutoksia pukkaa.äiti kuoli vähän yli vuosi sitten.tuntuu ettei sitä ymmärrä vieläkään.elämä tuntuu todellakin tyhjältä!vaikka olenkin aikuinen,äitiä ei lakkaa tarvitsemasta.on monesti hetkiä kun meinaan vieläkin soittaa äidille....
- puolikas
mii-su kirjoitti:
äiti kuoli vähän yli vuosi sitten.tuntuu ettei sitä ymmärrä vieläkään.elämä tuntuu todellakin tyhjältä!vaikka olenkin aikuinen,äitiä ei lakkaa tarvitsemasta.on monesti hetkiä kun meinaan vieläkin soittaa äidille....
sitä, että tietää nyt kuuluvansa siihen vanhempaan sukupolveen, varsinkin jos molemmat vanhemmat kuolee lyhyen ajan sisällä. Muuttuu itse suvun pääksi. Ei ole enää keltä kysyä neuvoja ja opastusta.
Siitä se alkaa, se vanheneminen, vanhempien ja isovanhempien kuolemasta.. - persikka
mii-su kirjoitti:
äiti kuoli vähän yli vuosi sitten.tuntuu ettei sitä ymmärrä vieläkään.elämä tuntuu todellakin tyhjältä!vaikka olenkin aikuinen,äitiä ei lakkaa tarvitsemasta.on monesti hetkiä kun meinaan vieläkin soittaa äidille....
Äitini kuoli kun olin 9 vuotta. Isäni on elossa vielä, mutta en tiedä kuinka kauan. Asun sijaisvanhempien luona. Olen vieläkin pirstaleina, ja oikeastaan vasta nyt alan tajuta mitä on tapahtunut. Olen nyt 18 vuotta. Todella monena iltana itken itseni uneen. Sijaisvanhemmat eivät tiedä tästä, mutta heille siitä en haluakaan kertoa. Siskollani on sama juttu: me emme pääse yli tuosta. En varmaan ikinä lakkaa itkemästä äitini perään, mutta miksi pitäisi? Ei se kuitenkaan elämääni ole haitannut. Ikävöin äitiäni, missäköhän nyt olisin jos äitini olisi elossa? Olisi niin ihanaa kertoa omalle äidille miten koulussa menee ja mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä. Mutta äitiä ei saa takaisin.
Mietin tässä juuri, että mitä sitten tapahtuu kun isäni lakkaa elämästä. Menen varmasti aivan sirpaleiksi! Äidin menetys oli jo aivan tarpeeksi, en haluaisi menettää enää yhtään läheistä. Välillä aina pelkään siskonikin puolesta, että menetän hänetkin. Sitä en kestäisi.
Kait tästä on tullut jotenkin vahvemmaksi ja kestää elämän kolhut paremmin. - meikäläinen
persikka kirjoitti:
Äitini kuoli kun olin 9 vuotta. Isäni on elossa vielä, mutta en tiedä kuinka kauan. Asun sijaisvanhempien luona. Olen vieläkin pirstaleina, ja oikeastaan vasta nyt alan tajuta mitä on tapahtunut. Olen nyt 18 vuotta. Todella monena iltana itken itseni uneen. Sijaisvanhemmat eivät tiedä tästä, mutta heille siitä en haluakaan kertoa. Siskollani on sama juttu: me emme pääse yli tuosta. En varmaan ikinä lakkaa itkemästä äitini perään, mutta miksi pitäisi? Ei se kuitenkaan elämääni ole haitannut. Ikävöin äitiäni, missäköhän nyt olisin jos äitini olisi elossa? Olisi niin ihanaa kertoa omalle äidille miten koulussa menee ja mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä. Mutta äitiä ei saa takaisin.
Mietin tässä juuri, että mitä sitten tapahtuu kun isäni lakkaa elämästä. Menen varmasti aivan sirpaleiksi! Äidin menetys oli jo aivan tarpeeksi, en haluaisi menettää enää yhtään läheistä. Välillä aina pelkään siskonikin puolesta, että menetän hänetkin. Sitä en kestäisi.
Kait tästä on tullut jotenkin vahvemmaksi ja kestää elämän kolhut paremmin.Itse olen 5-vuotiaasta( v.91) asti asunut sijaisperheessä vanhempieni alkoholiongelman takia, myös 12 vuotta vanhemmalla veljelläni oli jo alkoholiongelma (oli silloin 18v.)!Vanhempani erosivat samaan aikaan kun jouduin sijaisperheeseen ja samalla minäkin "erosin" heistä..välimatkaa meillä oli nimittäin 800 km.
Äiti kävi katsomassa minua noin kerran vuodessa, isä ja veljeni kävivät eka kerran noin pari vuotta sijoituksen jälkeen (ja muutenkin erittäin harvoin..) Olin aina ollut isän tyttö, joten tuntui oudolta kun isää ei yhtäkkiä enää nähnytkään.
Vuosien myötä välit isäni ja myös veljeni kanssa parantuivat, ja meistä tuli kaverit! Viime kesänä isäni ja veljeni hukkuivat samassa onnettomuudessa.. Pistää miettimään.. Menetin isäni ja (ainoan) veljeni periaatteesa toisen, mutta myös viimeisen kerran.. Kyllähän se aina välein aika synkäksi vetää, mutta aina on tavalla tai toisella piristytty (ainakin hetkeksi).
Mutta onneksi on vielä äiti jäljellä, hän ei ole juonut 13 vuoteen ja meidän välit on todella hyvät ja lämpimät.. Nyt olen 20v. terve ja reipas naisenalku ja uskon parempaan tulevaisuuteen!! Voimia kaikille vanhempansa menettäneille! - Anonyymi
mii-su kirjoitti:
äiti kuoli vähän yli vuosi sitten.tuntuu ettei sitä ymmärrä vieläkään.elämä tuntuu todellakin tyhjältä!vaikka olenkin aikuinen,äitiä ei lakkaa tarvitsemasta.on monesti hetkiä kun meinaan vieläkin soittaa äidille....
Vaikka haluaisi, niin ei kuole. Kuolee ainoastaan fyysinen keho. Kun ikuinen sielu on irtaantunut ruumiistaan fyysisen kuoleman jälkeen, niin hän huomaa, että elää. Sielu ei tuhoudu ei vedessä, ei tulessa, eikä millään muulla konstilla. Pitää vaan syntyä uudestaan ja uudestaan.
Saṃsāra (sanskritiksi संसार 'läpikulku; eteneminen monien vaiheiden kautta').
hu
- palaa, kun
Ilo palaa elämääsi, kun olet elänyt aikasi menetysten kanssa. Suuren surun kskellä kaikki menettää menetyksensä eikä ole muuta kuin suru ja väsymys ja elämä tuntuu tyhjältä. Näin ainakin minusta. Nyt on kulunut 1,5 uottaa lapseni menetyksestä ja viime aikoina olen pystynyt nauramaan taas iloisestikin. Vaikka edelleen tyhjyys iskee aika helposti. Anna surulle tilaa.
- minä vaan
hyvin hiljattain, olen alta kahden viiden. Vielä ei ole ikävän tunne suurimmillaan lähinnä vaan sulattelen tapahtunutta. lähtö oli odotettavissa mutta tuli kuitenkin yllättäin. Suren jo sitä että tulevilla lapsillani ei ole mummua, äiti ei ole ohjaamassa ja iloitsemassa kanssani kun tulen raskaaksi jonain päivänä. Minulla on ihana mummu ja olin niin toivonut että lapseni saisivat jonain päivänä äitistäni yhtä ihanan mummun. Äitini kuolema tulee muuttamaan minua varmasti, tulen suremaan sitä vielä hyvin pitkään vaikka menetystä olen surrut jo ennen äidin lähtöäkin. Äiti on nyt paremmassa paikassa, ilman tuskia, siitä pitää olla kiitollinen.
- kirsikka
niin kauan kun vanhemmat elää on itse jonkun lapsi suhteessa vanhempiin. Itse tiedostin vanhempieni kuoltua että olen nyt suvun vanhimpia sisarusteni kanssa. Olin silloin 37-vuotias ja ensimmäisen kerran tunsin että nyt on seisottava omilla jaloilla vastattava kaikesta yksin ei enää voinut kysyä neuvoa vanhemmilta. Kyllä siinä tunisi kasvavansa kera heitolla aikuiseksi. Suru on vuosien myötä helpottunut on jäänyt vain kauniit muistot. vieläkin joskus tulee voimakkaana vanhempien mielipiteet esiin kun tietää miten he suhtautuisivat ja melkeimpä mitä sanoisivat jos eläisivät. Elämään palaa kyllä ilo kun aikaa kuluu ja surutyö on tehty. Muistan lämmällä omaa äitiäni hän jaksoi pitää koko suvusta huolta. surua en enää tunne josku haikeust siitä kun äiti ei enää ole iloissa ja suruissa mukana.
- kokemus
Näitä juttuja lukiessa tulee mieleen vanhempani.Varsinkin äiti.Isä kuoli syöpään hyvin nuorena.Äitini sairasti 7vuotta.Ensin oli hoitolaitoksessa josta yritti aina karata kotiin.Hänellä oli hirmuinen koti-ikävä.Sitten se julma viimeinen vuosi.Äiti huusi jatkuvasti kivuista.Lääkkeet ei auttanut.Oli jatkuvaa keuhkokuumetta,sitten tuli keuhkopöhö.Tämän vuoden aikana oli kriitisiä huippuja jolloin meille lapsille ilmoitettiin että nyt on lähtö.Näitä ilmoituksia tuli vuoden aikana kymmeniä.Kukaan meistä ei enää lopulla osannut edes yötä nukkua kun pelättiin puhelimen soivan.Äidin luona kun kävi hän vaan huusi ja valitti.Sitten yllättäen hän pääsi pois.Alkuun tuli helpotus kun äidin kivut loppuivat.Hautajaisissa meistä ei kukaan edes ymmärtänyt mitä on tapahtunut.Jokainen odotti edelleen puhelin soittoa.Me ei osattu edes keskenään puhua mitään.Kuitenkin me kaikki 3 lasta järjetettiin äidille kauniit hautajaiset.Jälkeenpäin katsottu videolta että olimme kuin robotteja.Kesti melkein puolivuotta kun asia todella iski ja loppui nämä yölliset pelot.Silloin tuli suru, ikävä ja helpotus ja kaikenlaiset tunteet.Nyt kun on kulunut 1½ vuotta suru on muuttunut kaipaukseksi ja ikäväkin on.Nyt myös tajuamme miten kovaa se aika oli meille kaikille,vaan ennen kaikkia äidille.Vielä joskus kuulen unissani äidin huudon,herätessäni olen helpottunut.Että oli vain uni.Tätä en toivo yhdellekkään ihmiselle.
- pelokas-15
Rupesin miettimään, omat vanhempani ovat kunnossa ja melko nuoria, mutta menetyksen pelko.. olen täysin riippuvainen heistä (siis 'lapsi' olen vielä) ja ole alkanut ymmärtää että pitäis viettää enemmän aikaa heidän kanssa, koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Kiitos siitä että olette kirjottanut tänne, todella silmiä avaava kokemus. Isoisän kuolemasta selvisin, en edes itkenyt, ei sillä etteikö se olisi ollut aiheellista, tai ettenkö olisi voinut. En vaan voinut, olen omaksunut tavan joka estää mua puhumasta mun tunteista avoimesti, ehkä koska olen herkkä ja alan itkeä.. en tiedä. Mutta kuitenkin.. koittakaa jaksaa, itse en voi ajatella vielä elämää ilman vanhempia, toisen menetyksen voisin kestää toisen avulla, mutten molempia, en mitenkään.
- Hakuna matata
Kyllähän se kannattaa viettää aikaa vanhempien kanssa, koska eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Itsellä on jäänyt hieman hampaankoloon, kun en niin paljon isän kanssa aikaa viettänyt, mutta onneksi nyt kuitenkin suht usein nähtiin.
Isäni siis kuoli neljä vuotta sitten (alkoholismi), kun olin 18 (nyt 22) ja vaikkei ollut asunut enää äitini kanssa yhdessä moneen vuoteen, niin äitini alkoi sen jälkeen juomaan ja nyt neljä vuotta myöhemmin tilanne näyttää taas siltä, ettei hyvältä näytä. Isän kuoleman kestin kyllä ihan parin päivän levolla ja surulla, mutta äidin kuolema olisi ihan eri asia. Uskon kuitenkin, että jos se tapahtuu lähaikoina tai lähivuosina, niin paras mitä voi tehdä on elää hyvä elämä itse.
Päivittäin käyn äitiäni katsomassa ja juttelemassa, mutta eipä siihen kyllä mikään auta. Itsestä se on kiinni loppupeleissä. Helvetin ärsyttävää, kun ei pysty oikein mitenkään vaikuttamaan asiaan. En toki ole asian suhteen vielä luovuttanut, vaikka tästä avautumisesta sellaisen kuvan ehkä saakin.
Ovat kyllä pirun yleisiä nuo alkoholiongelmat Suomessa. Saa ainakin helposti vertaistukea. - oma lapsesi entinen
Äitiä kaipaa lapsi. Niin myös aikuiseksi kasvanut lapsi. Olen 45 vuotias ja kaipaisin aina äitiä arkisiin tavallisiin puheluihin tai kahvinjuontiin.
Mielestäni äiti ei pidä minusta vaan aina haukkuu ja valittaa ja katsookin jotenkin halpamaisesti, eikä naura jutuilleni (jutut jotka on huumoristisia, niille olisi tarkoitus naurahtaa edes) vaan jää vaan katsomaan hitaasti ja menee pois.
järkyttävää.
En ole ollut enää yhteydessä
Sori äiti painu helvettiin- BoFfFfFffFFffFf
...sama vika täällä...
Kun olisikin mukava käydä kylässä, mutta ei ole. Huolimatta noin vuoden tauosta ja omasta kohteliasuudesta äidiltä tulee suunsoittoa ja ilkeilyä.
Olen onnellinen kun sain pitää vanhemmat äiti lähti ensin 31.8.2014 ja isä 8.10.2014 äiti 80 v. ja isä 82 v…..tuntuu siltä että pitkän avioliiton myötä 60 v. halusivat lähteä yhdessä. Ikävä on suunnaton mutta tiedän että ylhäällä ovat taas yhdessä ……
- Anonyymi
2019-Menetin kuolemalle yht.2 todella rakasta ystävää!2020 Menetin kuolemalle siskon,veljen, ystäviä.ex-miehen yht. 13.klp, Ja maaliskuu 2021 suhteeni. Syöpä ja sydänkohtaus heidät vei.Ei siis korona.Joten olen kuin meri tunteet.Tiedätte miten meri käytäytyy.Kukaan ei kysy kuinka jaksan.Anetaan sen olla rauhassa.Koska itse eivät kykenen puhumaan kuolema.Ei kyetä ajatelemaan me kaikki kuolaan ajalla.Elämää pidetään niin itsestään selvänä.kuin kuolemaa ja surua ei olisi,jos joku kohtaa sen.Anetaan olla rauhassa,pelätään puhuu kuolemasta.Muistan kun jäljellä olevat menetää jonkun.Saavt maistaa omaa lääke. Menen kiireen taakse.Kylmänä ohitan heidän surut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124280MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822161Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551701Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903- 171874
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3868