Miksi vanhoillislestadiolaiset äänestävät porvarillisia puolueita, kuten keskustaa tai kokoomusta? Eikö olisi luonnollisempaa äänestää esimerkiksi sosiaalidemokraatteja tai vasemmistoliittoa?
Monilla lestadiolaisilla ei ole merkittävää omaisuutta – suurten perheiden vuoksi perintö jakautuu usein niin monelle, ettei yhdelle henkilölle jää paljon. Lisäksi varallisuuden kerryttäminen voi olla haastavaa, kun elätettävänä on monta lasta.
Tällöin herää kysymys: onko taloudellisesti järkevää äänestää porvaripuoluetta, jos ei itse hyödy porvarillisen politiikan eduista?
Porvarillinen yhteiskunta nojaa ajatukseen, että kansalaiset maksavat enemmän itse – esimerkiksi terveydenhuollosta ja koulutuksesta.
Miksi vanhoillislestadiolaiset äänestävät porvarillisia puolueita
10
144
Vastaukset
- Anonyymi
Vasemmistopuolueet ovat saarnattu synniksi, koska heidän ideologiaan kuuluu ateismi.
- Anonyymi
Lestadiolaisyrittäjille kelpaa silti hyvin vasemmistolaisten rahat.
- Anonyymi
Vasemmistolla ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa.
Poliittinen ideologia ei ole yhtä kuin uskonnollinen vakaumus. Vasemmistossa on sekä uskonnottomia että uskovia – aivan kuten oikeistossakin. Esimerkiksi moni kristitty on ollut ja on edelleen aktiivinen sosiaalidemokraattisessa ja vasemmistolaisessa politiikassa, juuri siksi että he näkevät lähimmäisenrakkauden, oikeudenmukaisuuden ja heikompien puolustamisen kristillisinä arvoina.
- Anonyymi
Samaan aikaan lestadiolaiset kuppaavat järjettömät tuet veronmaksajien rahoista. 12-lapsinen perhe saa pelkästään lasilisiä Kelalta yli 1700 euroa kuussa plus muut tuet.
Ja muka vasemmistoa pidetään sossutukien hyväksikäyttäjinä. Hohhoijaa. - Anonyymi
Äläpä yleistä. Ensinnäkin kaikki keskustalaiset eivät ole porvareita, osa kylläkin. Toisekseen osa meikäläisistä äänestää myös muita puolueita. Esim perussuomalaisia, kristillisdemokraatteja, kuin demareitakin.
- Anonyymi
En ole ikinä kuullut kenestäkään demareita äänestävästä lestadiolaisesta. Kaikki ovat (ääri)oikeistolaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole ikinä kuullut kenestäkään demareita äänestävästä lestadiolaisesta. Kaikki ovat (ääri)oikeistolaisia.
Mutta luulohan ei tiedon väärti!!!!!!!
- Anonyymi
Lestat toimivat Mooseksen savitaulujen oppien mukaan!Kuten Trump ja Netanjahu sekä muut maailman terroristit!
- Anonyymi
Kuinka selvästi vasemmistolehdistö kirkastaa Jeesus, ja tähän Kirja sanookin ajatuksena; älä seiso siellä missä pilkkaajat seisoo?
- Anonyymi
Kepua ei kyllä kannata kenenkään äänestää, se on vihervasuripuolue. Aivan kummallista sakkia nykyään kepulissa. Kannattee antaa äänet perussuomalaisille niin ei mene ääni vasemmiston leiriin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke342366- 1231956
- 771601
- 1601242
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?671227- 611056
- 481053
- 651039
Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t30940Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62937