Onko joku käynyt lähiaikoina? Onko Haukkajärven rannassa vielä toimiva kaivo? Entä liesi katoksessa? Toimiiko se? Pitäisi suunnitella retkimuonat ja -juomat muutamaksi päiväksi. Kiitos, jos jollakulla on tietoa.
Vastaukset 6
- Ronsu
Terve!
Kannattaa soittaa alueen Metsähallituksen oppaalle, hän takuulla tietää asioiden laidan. Itse en luottaisi keskustelupalstalla annettuihin tietoihin.
T:R- kairankulkija
Oman kokemukseni mukaan ei Metsähallituksen oppaat ym. työntekijät läheskään aina tiedä parhaiten, muilta vaeltajilta/retkeilijöiltä minä varmimmat ja uusimmat tiedot ja vinkit olen saanut.
- royalblau
Olin kesällä 2002 tai 2003 siellä Haukkamajalla, siis sillä "isolla mökillä", haukkajoen rannassa. Muistaakseni kävimme myöskin siellä ruoveden puolella. Siellä ei ollut kaivoa, mutta järvivettä voi juoda, jos sen keittää ensin.
- mari
Nyt sitten mietintämyssy päähän.
- mari
kaivon päällä oli lappu, että ei saa juomavetenä käyttää. Metsähallitus on tutkituttanut veden ja heidän suosituksensa on keittää ennen juomavetenä käyttämistä. Siskoni olivat siellä kolme päivää ja käyttivät keittämättä, eivätkä tulleet kipeiksi.
Keittokatos oli käytössä.- kulkijalta
on kaivo edelleen ja liesi ja omalla riskillä kaikkea luonnon vettä juodaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141361
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e96459- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 42410
- 52403