Kysyn tuon kysymyksen jo otsikossa ja toivon sen toteutuvan.
Sunnuntaiaamu kauniina avautui silmieni eteen, kun kun niitä raottelin, oikein hyvä vaalipäivä käydä tahtonsa ilmaisemassa.
Äänestäminen ainoa tapa, millä kansalainen voi vaikuttaa.
Aina saman kysymyksen kanssa painin, jatkanko vai en, tätä Nojatuoli ketjua.
Niin paljon on mukavia kirjoittajia, että se aina vaan saa innon jatkaa, vaikka heitäkin löytyy, joilla halu ajaa alas ketjua.
Sitkeä olen, en ihan pienistä lannistu ja aina mukava viesti joltakin mielialan nostaa, on mieltä ylentävää niitä lukea.
Lukijoitakin on paljon, ehkä lukijoilla on samoin kuin minunkin kohdalla, elämän kirjosta kertominen kiinnostaa, tuntematta kirjoittajan elämää muuten kuin viestien välityksellä.
Ystäviksi voi jo sanoa, kun tutut nimimerkit viesteillä ilahduttaa., samanlaiset mietteet ja elämän tavat yhdistää.
Tämä aamusessio on itselleni tärkeä, ihan itsekkäistä lähtökohdista, kun huomaa joka päivä taitojen ja kunnon huonontumista, antaa tämä kirjoittelu aamuisin aivotoiminnan heräämään.
Ei tässä ihan nokkelampana enää ole ja uuden oppiminen aina vaan vaikeutuu, mutta jotenkin saan viestin kyhättyä ja voin jäädä odottamaan toisten viestejä.
Kahvipirtti aikoina oli viestittely iloista ja hauskaa, nyt on tyyli muuttunut, ikäväkseni mukaan on tullut arvostelu ja iva, kaikki pienet virheet huomataan ja niistä palautetta annetaan.
Onko elämisen tyyli niin muuttunut, että täydellisyyttä joka paikkaan vaaditaan, eihän vanhat jaksa uudistua, jo luonnon laki antaa vapautuksen täydellisyyden pyrkimyksille.
Hienoa on mielestäni nämä palstat, joille samanikäiset pystyvät elostaan kertomaan, antamaan kuvan, että samassa veneessä ollaan.
Yksinelävä, kuten minä saa jotenkin kiinni elämän halusta, lukiessaan toisten saman ikäisten elämän sujumisista, ei se mitään kummaa tarvitse olla.
Nojatuolia on sanottu sisäänlämpiäväksi, miksi, tämähän on kaikille kirjoittajille avoin, niin halutessaan.
Pahoillani olen, jos joillekin harmia saan aikaan, mutta aina vaan totean, että tämä on yksi ketju, monen ketjun palstalla, joten nimi jo tunnetaan, voi sivuuttaa huoletta.
Hyvää vaalipäivää kaikille ja huomenissa jo tiedämme, kuka elämäämme johtaa tulevaisuudessa, toivoa sopii, että parempaan suuntaan aina vaan.
Jatketaanko rupatellen Nojatuolissa ?
273
3672
Vastaukset
Keskipäivää ! Kunpa osaisin/osaisimme Hil-la, kannustaa sinua jatkamaan Nojatuolia kaikesta vastahangasta huolimatta. Alkaa tuntua siltä, että arvostelun määrä on vakio ja vaikea ymmärtää, mitä sillä saavutetaan, mitä se meistä kertoo.
Ainakin se mielestäni kertoo kyvyttömydestä keskustella - jo "totuus"- sanan käyttö tyrehdyttää keskustelun, vaikka tiedetään, ettei ehdoton totuus ole kenenkään hallussa. Ymmärtäminen on enemmän kuin tietäminen ja siihen meillä olisi kaikilla mahdollisuus -hyvän tahdon avustamana.
Ainakin omalla kohdallani tuo "mielipiteiden vaihtaminen" on muuttunut haluksi kertoa ja kuunnella, jakaa arkea ja elämänkokemusta vertaisten kesken. Minulle se antaa enemmän kuin tietäminen tai oman julkikuvan rakentaminen ja -esittely.
Ymmärrän hyvin empimisesi Nojatuolin kanssa, Hil-la. Samaa jaakobinpainia käyn itsekin oman kirjoitteluni kohdalla. Kirjoittaminen on minulle toinen luonto, yhteys toisiin ihmisiin on aina ollut minulle tärkeää, mutta ehkä on tullut aika luopua senkin hakemisesta- siis kirjoittamisen avulla ja keskittyä siihen "oikeaan"-elämään, niihin ihmissuhteisiin, jotka elämä on vierelle asettanut ja olla avoin uusille mahdollisuuksille.
Enkä nyt tahdo syyllistää ketään, onneksemme saamme ainakin täällä valita seuramme. Jos se ja ilmapiiri eivät houkuta olemaan mukana, kukaan ei siihen pakota.
Hil-lan tapaan koen kyllä itse saaneeni täältä ystäviä ja enimmäkseen hyvää kohtelua - toistaiseksi se on painanut enemmän kuin hetkellinen epäviihtyvyys, mutta jääkö tilanne pysyväksi, sen aika näyttää.
Anonyymien kirjoittajien panostus tähän käräjöintiin täällä on huomion- ja kiitoksen arvoinen. He ovat tehneet paljon Nojatuolin jatkuvuuden takaamiseksi, vakikirjoittavat ovat kai varovaisempia maalittamisen ja eripuran ryöstäytymisen pelossa - näin olen ainakin itse valinnut.
Kaunis kevätpäivä on täälläkin tarjolla. Kyllä valolla on uskomaton vaikutus mieleen, elämän vaikeudetkin näkee "uudessa valossa"..))
Tuo teräväpiirto-ominaisuus telkkarissa on mielestäni tehnyt sen, että ikä alkaa näkyä myös tuttujen ruutukasvojen kohdalla. Seija Vaaherkumpikin taitaa olla jo yli viisikymppinen..))
Kaikkea hyvää tälle(kin) päivälle,
demeter1Aurinkoista vaalipäivänä ja muutoinkin leppoisaa kevättä.
Käyköhän teille muille niin että jos rekattuna "äänestää" kompatakseen jotain kirjoitusta jossa on jo joku komppausnumero siitä vähenee yksi sen sijaan että numero nousisi esim yhdestä kahteen. Tämä ominaisuus on ollut jo jonkin aikaa.- Anonyymi
Seija Vaaherkumpu täyttää huomenna 61 vuotta
Siili25 kirjoitti:
Aurinkoista vaalipäivänä ja muutoinkin leppoisaa kevättä.
Käyköhän teille muille niin että jos rekattuna "äänestää" kompatakseen jotain kirjoitusta jossa on jo joku komppausnumero siitä vähenee yksi sen sijaan että numero nousisi esim yhdestä kahteen. Tämä ominaisuus on ollut jo jonkin aikaa.Sitä samaa sinulle, Siili25. Jotakin häikkää tuossa äänestämisessä on ollut minullakin, minun antamani pisteet eivät ole kertyneet, mutta toivottavasti eivät vähentyneetkään.
Itse olen tainnut saada jonkun muun pisteet, kun kolme on mittarissa...))Anonyymi kirjoitti:
Seija Vaaherkumpu täyttää huomenna 61 vuotta
Oho, Ano 13.14. Enpä olisi uskonut. Ilman teräväpiirtoa menisi viisikymppisestä.
Hänelle ei nyt kuitenkaan voi esittää onnittelua, minkä tuttuni usein antaa päiväsankarille: täytit kuusikymmentä, mutta et näytä päivääkään vanhemmalta kuin seitsemänkymmentä..))demeter1 kirjoitti:
Sitä samaa sinulle, Siili25. Jotakin häikkää tuossa äänestämisessä on ollut minullakin, minun antamani pisteet eivät ole kertyneet, mutta toivottavasti eivät vähentyneetkään.
Itse olen tainnut saada jonkun muun pisteet, kun kolme on mittarissa...))Lisään vielä että minusta on kiva lueskella Hillan ketjujen leppoisia tarinointeja päivienne kuluista ja kuulumisista vaikka niihin en itse juuri osallistu. Siispä toivon kirjoittelurauhaa teille kaikille.
Siili25 kirjoitti:
Aurinkoista vaalipäivänä ja muutoinkin leppoisaa kevättä.
Käyköhän teille muille niin että jos rekattuna "äänestää" kompatakseen jotain kirjoitusta jossa on jo joku komppausnumero siitä vähenee yksi sen sijaan että numero nousisi esim yhdestä kahteen. Tämä ominaisuus on ollut jo jonkin aikaa.Noin näkyi tekevän, mutta nähtävästi palautuu entiset takaisin ja oma peukku siihen lisäksi.
Laitoin aikaisemmin sekä Hillan että demeteri kommenttiin peukun ylös ja humpsahti ykköseen vaikka ennestään oli jo kolme.
Nyt, kun avasin ketjun uudestaan, niin onhan ne siellä takaisin. Säikähdin jo, että poistinko minä ne ikuisesti.Tellukka kirjoitti:
Noin näkyi tekevän, mutta nähtävästi palautuu entiset takaisin ja oma peukku siihen lisäksi.
Laitoin aikaisemmin sekä Hillan että demeteri kommenttiin peukun ylös ja humpsahti ykköseen vaikka ennestään oli jo kolme.
Nyt, kun avasin ketjun uudestaan, niin onhan ne siellä takaisin. Säikähdin jo, että poistinko minä ne ikuisesti.Kiitos tiedosta. Häytyypä seurata jatkossa miten käypi peukuille. Turhauttavaa jos osoittaa komppaavansa jotain kirjoitusta niin pojot laskeekin alaspäin.
- Anonyymi
Deme 1 Veikkaa on hyvä ja tarpeellista kannustaa hyvin palvelleena sotilaana näin monien ikääntyneiden palstoilla kannaotoistaan.
Olkoon meitin ja Hillan väliset suhteet hianot ja kitkattomat.
ent.kärrin pyöränrasvaaja.
" Kirjoittaminen on minulle toinen luonto, yhteys toisiin ihmisiin on aina ollut minulle tärkeää, mutta ehkä on tullut aika luopua senkin hakemisesta- siis kirjoittamisen avulla ja keskittyä siihen "oikeaan"-elämään, niihin ihmissuhteisiin, jotka elämä on vierelle asettanut ja olla avoin uusille mahdollisuuksille."
kirjoittaa Demeter1.
Minä uskon että on mahdollista, minulle jopa elintärkeää voida yhdistää nuo kaksi asiaa: hoitaa ja vaalia ihmissuhteita ja kirjoittaa ja lukea samanaikaisesti, koska ihmisuhteiden hoitaminen, lukeminen ja kirjoitaminen voivat myös täydentää toisiaan, kohdistaa ja keskittää ajatuksiaan ja laajentaa kokemusta muideni hmisten elämästä, tavasta nähdä asioita ja kanalisoida tunteitaan.
Varaan itselleni joitakin tunteja päivästä kirjoittamiseen, yöstä lukemiseen ja lopun aikaa hoidan ihmissuhteitani, kotiani, nyt keväällä pihaa, kasvimaata, kukkapenkkejä, kasvihuonetta. Iltapäivällä pidän tauon ja sitten illalla lähes vain viihdettä.- Anonyymi
Hoitaa ja vaalia ihmissuhteita, kahteen kertaan sitä jankkaat. Kyllä ne aidot ja molemmin puolin toimivat suhteet hoituu ilman aikataulutettuja ponnisteluja ja pinnistelyjä. Jos niin huonosti onnistut ”liven” ihmissuhteissa kuin tällä palstalla, en ihmettele miten tuosta hoitamisesta kohkaat. Me anotkin kun ollaan ihmisiä ja yhtä oikeutettuja täällä kirjoittamaan kuin sinä.
Anonyymi kirjoitti:

Olen pahoillani että tunnet niin suurta katkeruutta minua kohtaan, että tunnet itsesti pakotetuksi tulla torpedoimaan negatiivisuudellasi Demeterille osoitettua vistiäni, jossa mietin miten paljo nkirjoittava ja paljon lukeva ihminen voiolöytää aikaa myös tärkeiden ihmissuhteiden vaalimiseen.
Hyvää palmusunnuntaita myös sinulle, kuitenkin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoitaa ja vaalia ihmissuhteita, kahteen kertaan sitä jankkaat. Kyllä ne aidot ja molemmin puolin toimivat suhteet hoituu ilman aikataulutettuja ponnisteluja ja pinnistelyjä. Jos niin huonosti onnistut ”liven” ihmissuhteissa kuin tällä palstalla, en ihmettele miten tuosta hoitamisesta kohkaat. Me anotkin kun ollaan ihmisiä ja yhtä oikeutettuja täällä kirjoittamaan kuin sinä.
Miksi hyppäät Paloman silmille, kun hän kertoo elämästään?,
Ketjun aloittaja toivoo jokaisen kertovan omasta elämästään ja toivottaa tervetulleiksi kaikki kirjoittajat.
Minä en huomannut Paloman ottavan kantaa Anojen kirjoitteluun.
kylmätotuus - Anonyymi

kylmätotuusSinä huomaat juuri ne asiat mitä haluat huomata. Totuuskomissio ummistaa silmät omiensa käytökseltä. Palsta on ollut kauan tulehtunut, koska paloma ylenkatsoo anoja, kuten koko komissio.
Anonyymi kirjoitti:
Sinä huomaat juuri ne asiat mitä haluat huomata. Totuuskomissio ummistaa silmät omiensa käytökseltä. Palsta on ollut kauan tulehtunut, koska paloma ylenkatsoo anoja, kuten koko komissio.
Taidat olla juuri sinä, ano18:37. joka tulehduttaa ilmapiiriä alituisella katkeruudellasi ja negatiivisuudellasi. Etkkä ole yhtään sen lukutaitoisempi kuin minäkään:; olen toistuvasti sanonut että suuri valtaosa anoja ovat asiallisia ja palstaa kannattavia kirjoittajia . Jotkut, kuten sinä, taas ei, koska sen sijaan että osallistuisit keskusteluun kertomalla arkipäivästäsi ja elämästäsi, kuten me muutkin, olet valinnut purkaa vain vihaasi ja pahaa oloasi sellaisia kirjoittajia kpohtaan joilla on asiat kunnossa ja avautuvat omasta elämästään.
Minä en ylenkatso ketään ja se että kirjoitat anona ei ole peruste että en arvosta kirjoituksiasi, vaan sisältö minkä sinä itse kirjoituksillesi annat.Aivan, Paloma, uskon kyllä, että sinulta noiden listaamiesi asioiden tekeminen sujuu - olethan sen osallistumisellasi ja kirjoillasi todistanutkin.
Minulla tekee tiukkaa: puoliso puuttuu arkea jakamasta, lapsenlapset ovat vielä aika pieniä, kirjoittaminen on hidasta, lukeminen sujuu paremmin, mutta ihmissuhteet ovat välillä liiankin huonolla hoidolla.
Niin, että jostakin osa-alueesta on pakko aika ajoin luopua.
Olen myös aika huono multitaskaaja, enkä näköjään hyvä organisaattorikaan.
Vaikka aikatauluttamista ja rutiineja vähän moitiskeltiin, minulle ne voisivat olla hyväksi: tekemistä enemmän, tuumailua vähemmän..))
Kun me kuitenkin tässä elämänvaiheessa saamme elää sitä omaehtoista elämää niin kovasti ei tahtoisi itseään kovistella, itseohjautuvuus taitaisi olla se käypä sana tähän...))
Riittävä tyytyväisyys omaan päiväjärjestykseen taitaa kuitenkin olla realistinen tavoite meille kaikille. Siitä olisi mukava kuulla muidenkin kertomana.
demeter1- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Aivan, Paloma, uskon kyllä, että sinulta noiden listaamiesi asioiden tekeminen sujuu - olethan sen osallistumisellasi ja kirjoillasi todistanutkin.
Minulla tekee tiukkaa: puoliso puuttuu arkea jakamasta, lapsenlapset ovat vielä aika pieniä, kirjoittaminen on hidasta, lukeminen sujuu paremmin, mutta ihmissuhteet ovat välillä liiankin huonolla hoidolla.
Niin, että jostakin osa-alueesta on pakko aika ajoin luopua.
Olen myös aika huono multitaskaaja, enkä näköjään hyvä organisaattorikaan.
Vaikka aikatauluttamista ja rutiineja vähän moitiskeltiin, minulle ne voisivat olla hyväksi: tekemistä enemmän, tuumailua vähemmän..))
Kun me kuitenkin tässä elämänvaiheessa saamme elää sitä omaehtoista elämää niin kovasti ei tahtoisi itseään kovistella, itseohjautuvuus taitaisi olla se käypä sana tähän...))
Riittävä tyytyväisyys omaan päiväjärjestykseen taitaa kuitenkin olla realistinen tavoite meille kaikille. Siitä olisi mukava kuulla muidenkin kertomana.
demeter1Onko täällä henkilöitä, joilla on muistumia jo 1860-1870- luvulla syntyneistä ihmisistä? Itsellä on kolme muistoa: ukkini s.1865 kävelee kumarassa naapurin pihalla, isäni eno s1870 seisoo torppansa oviaukossa,oli hyväntuulinen. Naapurin mummo s.1870 -luvulla istuu vain tupansa penkillä. Muistumia 1950-luvun alkupuolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoitaa ja vaalia ihmissuhteita, kahteen kertaan sitä jankkaat. Kyllä ne aidot ja molemmin puolin toimivat suhteet hoituu ilman aikataulutettuja ponnisteluja ja pinnistelyjä. Jos niin huonosti onnistut ”liven” ihmissuhteissa kuin tällä palstalla, en ihmettele miten tuosta hoitamisesta kohkaat. Me anotkin kun ollaan ihmisiä ja yhtä oikeutettuja täällä kirjoittamaan kuin sinä.
Uusi tieto: anot ovat ihmisiä. Hymyilkäämme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä huomaat juuri ne asiat mitä haluat huomata. Totuuskomissio ummistaa silmät omiensa käytökseltä. Palsta on ollut kauan tulehtunut, koska paloma ylenkatsoo anoja, kuten koko komissio.
Paneudu jo vihdoin totuuskomissioosi ja kerro sen tarkoitus! Kukaan ei ole siitä perillä, paitsi sinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paneudu jo vihdoin totuuskomissioosi ja kerro sen tarkoitus! Kukaan ei ole siitä perillä, paitsi sinä.
Eipä kuulu ei näy.
Vaikka jo ennakkoon äänestinkin, iloitsin kauniista vaalipäivästä, päiväkävelyllä nähtiin iloisia värikkäitä virpojia ja äänestyspaikalle suuntaavia. Tuuli on tyyntynyt, auringon lämpö kasvattaa silmuja ihan silmissä, varhaisten narsissien nuppuja näkyy. Olen haravoinut tarkemmin "paraatipihaa", muualta suurpiirteisemmin. Telkkarin kuvista näkyi, että Tukholmassa jo kirsikkapuut kukkivat vaaleanpunaisina pilvinä ja pian täälläkin. Laitettiin keinuun pehmusteet ja eteen pieni pöytä, päiväkahvit oli kiva siinä nauttia, muutama sitruunaperhonen lepatteli seuranamme tete-narsissi- ja orvokkiruukkujen tuntumassa. Ensi viikolle ennustetaan jo lähes 20 , tämä rannikko ei ihan niin korkealle vielä yllä.
Tämä palstakirjoittaminen on kiva lisämauste arkeen, ja kuten Hilla sanoi, hyödyllistä aivojumppaa ja tapa saada yhteyksiä vertaisiin. Itse koen saavani lisäarvoa siitä, että saan seurata teidän itseäni kymmenenkin vuotta vanhempien pirteää ajatuksenjuoksua ja pärjäämistä. Vaikka puoliso vielä tässä rinnallani on, hyvää tekee naisnäkökulma, me pariskuntana toistemme sanomiset jo puolesta sanasta arvataan. Itseäni on jotenkin pelottanut parin vuoden päässä häämöttävä 80 rajapyykki, onko tulossa paljon muutoksia elämään, pysynkö mukana kehityksen kelkassa. Toisaalta tunnen monia hyvin skarppeja ja hyvin liikkuvia 90-vuotiaitakin, ei ikä yksin ole ainakaan tärkein kriteeri. Sitäpaitsi alkaa jo tuntua siltä, että moni ennen niin tärkeä asia on tehty valmiiksi, nähty ja koettu, monista asioista joutaa hyvällä mielellä luopuakin.
Kuulostaa ehkä juhlalliselta puhua ihmissuhteuden vaalimisesta ja hoitamisesta, mutta kyllä ne aikansa ja paikkansa ottavat. Perhepiiri on aina se tärkein, ykkösasia, ystävät rakkaita myös. Vaikka sähköiset muodot pitää yhteyttä ovat vaivattomia, pidän tärkeänä myös tavata kasvokkain, jakaa niin arkea kuin juhlahetkiä, surua ja iloa. Jotkut ihmettelivät, kun ennen eläkepäiviä ja lasten omilleen lähdettyä vielä rakensimme suurehkon omakotitalon, mutta tämä on ollut ihana paikka koota lähipiiriä ja kaukaisempiakin yhteen. Kun jo rakennusvaiheessa ennakoitiin esteettömyyttä ja käytännöllisyyttä, ei "ylimääräinen" tila ole ongelma. Puutarhakin hoituu hyvin suunniteltuna vielä meidän molempien voimin, työlästä hyötyviljelyä ei harrasteta, hedelmäpuut, havukasvit ja isot perenna-alueet hyvin eristettyinä pysyvät kurissa. En ole kovinkaan kurinalainen tai aikataulutettu, esimerkiksi kaunis sää saa meidät spontaanisti retkelle, välttyy katsomasta kun pöly himmentää ikkunoita.
Tämä palstakirjoittaminen ei ole erillinen saari, vaan liittyy muuhun elämään, kokonaisuuteen, tasapainoon eri osa-alueiden välillä
. Ehkä kirjoittaen tulee tulee enemmän keskityttyä sanomisiinsa ja otettua huomioon toisten erilaisia näkökulmia, toisaalta tuntee iloa kun kohtaa samoin tuntevia ja ajattelevia. Liikkuuhan täällä paljon informaatiotakin, nimenomaan kokemuspohjalta, sellainen on hyödyksi. Täydellisyyden tavoittelija en ole , mutta minunkin toiveeni on , että jokainen saisi ja antaisi täällä kirjoitusrauhan ja saldo pysyisi ilon puolella.
Hyvää alkavaa pääsiäisviikkoa!Huomenta ja hyvää vaalien jälkeistä aikaa,
Iloa ja pettymystä varmasti tunteiden tasolla meillä kaikilla, vaikka emme päätöksiin pystykään liioin puuttumaan.
Omat ehdokkaani meni läpi molemmissa vaaleissa, nyt sitten seurantaa pystyvätkö asioihin vaikuttamaan.
Kiva huomata Siili25 ja Tellukan ketjuumme mukaan tulleen, näin saamme vaihtelua ja elämänkirjon esiin tuloa lisää.
En tuohon peukuttamiseen ole koskaan osallistunut, voisihan silläkin antaa kiitosta mukavasta viestistä, jospa muistaisin tökätä.
Olen niin tyytyväinen Ramoonan ja demeterin pitkiin asiaa täynnä oleviin viesteihin, peukut ansaitsevat.
Ramoonan viestien mukaan, nautin kevään tulosta ja kaikesta hänen ympärillä tapahtuvista asioista.
Demeterin lukuharrastus avaa minullekin jotain entistä iloani siitä, miten kirjat mukaansa tempaavat.
Olen harmissani, että en pysty enää samaan, onko tämä tekniikan maailma vienyt kykyni lukemisen suhteen.
Odottelen jokaisen vakikirjoittajien viestejä ja huoli kasvaa miten asiat onkaan, kun pidempään poissa ovat.
Anonyymien kirjoitukset ovat myös hyvin myönteisiä ja asiatietoa antavaa, näin mitään osaamattomalle mummolle.
Jokainen on omalla osuudellaan rikastuttamassa ketjuamme, kiitän siitä.
En kehua tarkoittanut, mutta jotenkin ilmi tuon, miten viestejänne arvostan ja lukijoidenkin joukko on mittava.
Onhan tämä ketju kuin mummolan houkutteleva kodin tuntuinen , lämpöä heijastava ilmiö, näiden hyvien viestien ansiosta.
Mielipiteiden kirjo rikastuttaa (useimmiten) ja se sisällön mielekkääksi tekee.
Eri ihmiset, eri mielipiteet siitä sopiva annos kaikkea päiviimme, jopa elämän sykkeeseen, näin ajattelen.
Aina ei elämä hymyile, mutta pieni lohdun sana voi kantaa, kokemaan, että on ymmärtäviä ihmisiä tuntemattomissakin.
Näin minä ainakin ketjumme koen, vinkkejä otan ja yritän samaan tunnelmaan päästä ja niitä eteenpäin yritän jatkaa.
Pienet harmit ohi menee, sen lasken juurikin näiden myönteisten ja rohkaisevien viestien ansioksi.
Nyt pitää lukea taas viesti ja korjata, jos tuntuu vaikealta ymmärtää.
Ehkä ymmärtämistä auttaa sekin,, että omana itsenäni kirjoitan ja luottoni on suuri, että minuakin ymmärretään;)
Oikein mukavaa päivää ja elellään toivorikkaasti ajatellen, että asiat sujuu.- Anonyymi
Aamupäivää! Olipa mukava alkaa päivä kun sai lukea Hil-lan tutun aamunavauksen ja jakaa toiveikkaat ajatukset Nojatuolin tulevaisuudesta.
Muilta osin aamu alkoi ikävästi. Verottoja oli armoton kun pyysin lisäaikaa veroilmoituksen palauttamiseen, ilman pankkitunnuksia sitä en voi netissä tehdä. Minun olisi kuulemma pitänyt varautua yllättäviin vaikeuksiin ja tehdä ilmoitus heti kun paimenkirje, esitäytetty lomake, saapui ja nyt kun palauttaminen viivästyy siitä tulee sanktio, kuulemma 50 euroa henkilöasiakkaalta.
Niin että jatkossa pitää olla kärppänä veroilmoituksen kimpussa kun se tulee täytettäväksi.
Omalla kohdallani kävi vielä niin, etten saanut tarpeellisia tietoja liittyen verovähennyksiini, en ole saanut niitä vieläkään, mutta niiden kanssa olisi pitänyt tehdä niin, että toimittaisin ne
jälkikäteen. Ei osaa, ei jaksa toimia tämän aina lisääntyvän byrokratian kanssa.
Siinä kurjimuksessa me nyt kuitenkin joudumme ja tulemme elämään, ja onnetonta on se,
että luottamus tuttuihin instituutioihin, pankkeihin ja viranomaisiin, rapautuu kaiken aikaa.
Näin ainakin omalla kohdallani.
Vaalit, kahdetkin, on nyt kuitenkin käyty ja "kansa" on saanut äänensä kuuluviin. Tulos oli mielestäni odotettu, uusi joukko valittiin ohjaamaan "valtakunnan" - tai kunnan laivaa"...Onnittelut heille, tehtävä ei tule olemaan helppo.
"Mummolan kodikas henki" on mielestäni hyvä tavoite Nojatuolin sisällöksi ja Hil-la jos kuka on sopiva henkilö sen jatkuvuuden takaajaksi.
En luovu ajatuksesta, että me "maan hiljaiset" vaikutamme edelleen asioihin enemmän kuin tunnistetaan tai halutaan nähdä. Meidän elämäntyö ja uurastukset ovat olleet pohja nykyiselle hyvinvoinnille, emmekä me ole sitä tälläkään hetkellä rapauttamassa.
On loukkaavaa nähdä meidät kulueränä, taakkana nuoremmille, jotka ovat saaneet tulla valmiiseen pöytään, meidän kattamaan. Omanarvonto on meidän pääomamme, ei tingitä siitä ja sitä keskinäinen kanssakäyminen voi mielestäni vahvistaa - jos niin tahdomme. Siksi toisten alaspainaminen ja eripura tuntuu tarpeettomalta ja "väärältä", mieluummin laittaisi "hyvän" kiertoon...)) Pallo on meillä,
Itselläni on tänään tutustuminen toiseen kyläkerhoon, "noutaja" saapuu kohta..))
Mukavaa päivää kaikille,
demeter1 - Anonyymi

demeter1OmaVeroon pääsee Mobiilivarmenteella.
Anonyymi kirjoitti:
OmaVeroon pääsee Mobiilivarmenteella.
Kiitos muistuksesta, Ano 11.06. Eilen vähän tutkin tuota mahdollisuutta, mutta tuntui liian monimutkaiselta sen lataaminen. Ehkä yritän vielä, tienaisin viisikymppiä..))
demeter1 kirjoitti:
Kiitos muistuksesta, Ano 11.06. Eilen vähän tutkin tuota mahdollisuutta, mutta tuntui liian monimutkaiselta sen lataaminen. Ehkä yritän vielä, tienaisin viisikymppiä..))
Heh, tuo Mobiilivarmenteen saaminen olisi vaatinut tunnistautumista ja ilman pankkitunnuksia sekään ei suju - kuten ei mikään muukaan...
- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Heh, tuo Mobiilivarmenteen saaminen olisi vaatinut tunnistautumista ja ilman pankkitunnuksia sekään ei suju - kuten ei mikään muukaan...
Mobiilivarmennuksessa palveluun kirjaudutaan oman puhelinnumeron ja itse valitun tunnusluvun yhdistelmällä. Mobiilivarmenteen voi ottaa käyttöön oman operaattorin nettisivustolla tai käymällä myymälässä.

Voi kiitos tuosta tiedosta, yritän tuolla ohjeella..))
- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Voi kiitos tuosta tiedosta, yritän tuolla ohjeella..))
Vielä huomio.
Mobiilivarmennus käy vain Älypuhelimella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä huomio.
Mobiilivarmennus käy vain Älypuhelimella.Ei pidä paikkaansa . Minulla on tavallinen perus nokia , johon tulee se varmistusnumero ja johon näpyttelen oman nelinumeroisen salakoodin,,,ei siis älypuhelin, mutta kaikki asiat hoidan tietysti tabletillani,,, i padilla
- Anonyymi
Maanatai sateinen, eilen paistoi vielä.
Hyvää alkuviikkoa nojatuoliin. Taidan tehdä itse aihekohtaisia aloituksia ja antaa Hil-lan ja vakijengin puhua omista asioistaan rauhassa.
- Anonyymi
No etkös sinäkin ole vakijengiä? Onko liian vähän huomioitu?
Anonyymi kirjoitti:
No etkös sinäkin ole vakijengiä? Onko liian vähän huomioitu?
En minä kiitoksia tai huomiota kaipaa, tietenkin on mukavaa jos läsnäoloni noteerataan, mutta se ei ole edellytys osallistumiselleni.
Tapaan kirjoitella asioista jotka ovat mielenkiintoisia tai ajankohtaisia juuri minulle, mutta aihekohtaisesti.
Kyllä minä itseni lasken vakijengiin, koska olen jo pitkään nojatuolissa kirjoittanut. Tarkoitin nyt lähinnä sitä vakijengiä, jotka eivät kirjoita missään muualla kuin nojatuolissa.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
En minä kiitoksia tai huomiota kaipaa, tietenkin on mukavaa jos läsnäoloni noteerataan, mutta se ei ole edellytys osallistumiselleni.
Tapaan kirjoitella asioista jotka ovat mielenkiintoisia tai ajankohtaisia juuri minulle, mutta aihekohtaisesti.
Kyllä minä itseni lasken vakijengiin, koska olen jo pitkään nojatuolissa kirjoittanut. Tarkoitin nyt lähinnä sitä vakijengiä, jotka eivät kirjoita missään muualla kuin nojatuolissa.Onko se vakivakijengi valittanut, ettei saa sinun takia rauhassa kirjoittaa vai miksi tuo purkaus?
Anonyymi kirjoitti:
Onko se vakivakijengi valittanut, ettei saa sinun takia rauhassa kirjoittaa vai miksi tuo purkaus?
Ei ole kukaanvalittanut.
Ei ole purkaus, vaan ihan oma idea.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
En minä kiitoksia tai huomiota kaipaa, tietenkin on mukavaa jos läsnäoloni noteerataan, mutta se ei ole edellytys osallistumiselleni.
Tapaan kirjoitella asioista jotka ovat mielenkiintoisia tai ajankohtaisia juuri minulle, mutta aihekohtaisesti.
Kyllä minä itseni lasken vakijengiin, koska olen jo pitkään nojatuolissa kirjoittanut. Tarkoitin nyt lähinnä sitä vakijengiä, jotka eivät kirjoita missään muualla kuin nojatuolissa."Tarkoitin nyt lähinnä sitä vakijengiä, jotka eivät kirjoita missään muualla kuin nojatuolissa."
Mistähän tuollaiset jengin olet löytänyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tarkoitin nyt lähinnä sitä vakijengiä, jotka eivät kirjoita missään muualla kuin nojatuolissa."
Mistähän tuollaiset jengin olet löytänyt?P tekee tarkat kirjanpidot, kuka missäkin kirjoittaa ja senkin perusteella luokittelee. Toruuskomission pitää olla perillä kaikkien liikkeistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No etkös sinäkin ole vakijengiä? Onko liian vähän huomioitu?
Näyttävällä lähdöllä, toisin sanoen ilmoituksella lähdöstään mitataan omaa kannatusta. Kuinka paljon anellaan perään. Ploma on tiettävästi aina tehnyt myös omia aloituksia.
Näistä lähtemisistä on kirjoiteltu palstalla usein. Anonyymi kirjoitti:
"Tarkoitin nyt lähinnä sitä vakijengiä, jotka eivät kirjoita missään muualla kuin nojatuolissa."
Mistähän tuollaiset jengin olet löytänyt?Näkyy muotoutuneen palstalle nyt nojatuolijengi ja mämmijengi.
Kunhan ei tulisi mitään jengisotaa eri jengien välille.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttävällä lähdöllä, toisin sanoen ilmoituksella lähdöstään mitataan omaa kannatusta. Kuinka paljon anellaan perään. Ploma on tiettävästi aina tehnyt myös omia aloituksia.
Näistä lähtemisistä on kirjoiteltu palstalla usein.Tämän aloituksen tekijä on usein häipynyt palstalta ja palannut takaisin uudella nimimerkillä.
Kaiketi hänellä on tarve mitata kannatustaan ja saada laumansa anelemaan häntä tulemaan takaisin.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän aloituksen tekijä on usein häipynyt palstalta ja palannut takaisin uudella nimimerkillä.
Kaiketi hänellä on tarve mitata kannatustaan ja saada laumansa anelemaan häntä tulemaan takaisin.
kylmätotuusOnko hän tehnyt näyttävän lähdön?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko hän tehnyt näyttävän lähdön?
Hän livahtaa salaa pois.
Näinhän toimivat yleensä henkilöt, jotka tietävät tehneensä jotain väärää.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän livahtaa salaa pois.
Näinhän toimivat yleensä henkilöt, jotka tietävät tehneensä jotain väärää.
kylmätotuusKirjoittelusta voi pitää taukoja, ei se mitään salaa pois livahtelua ole!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän livahtaa salaa pois.
Näinhän toimivat yleensä henkilöt, jotka tietävät tehneensä jotain väärää.
kylmätotuusHöpö höpö. Ettei vaan tuo sinun rakkikoiramainen räksytys aja pitämään taukoa.
Suosittelen sinullekin taukoa mäyttävällä lähdöllä tai ilman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Ettei vaan tuo sinun rakkikoiramainen räksytys aja pitämään taukoa.
Suosittelen sinullekin taukoa mäyttävällä lähdöllä tai ilman.Jätin tuon kirjoitusvirheen, että on todellista naputettavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittelusta voi pitää taukoja, ei se mitään salaa pois livahtelua ole!
Tottakai!

Sel-la pitää edelleen taukoa, mutta ei hätää, hänen tilalleen tuli putipuhdas Hil-la.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
P tekee tarkat kirjanpidot, kuka missäkin kirjoittaa ja senkin perusteella luokittelee. Toruuskomission pitää olla perillä kaikkien liikkeistä.
Typerää provosointia.
Mkr. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerää provosointia.
Mkr.Mitä mieltä mkr on kylmiksen tekemästä Hillan kiusaamisesta? Anoja olet kyllä koko ajan ojentamassa!
Kevät etenee, kurkia kulkee, sinivuokot ja leskenlehdet kukkivat.
Joutsenparikin teki välilakun vastarannalla, missä oli vähän sulaa.
Vähän tuossa silmäilin kommnentteja. Nokittelu vaan jaksaa olla voimissaan.
Viime tiistaina tänne kesämaalle muutin, poika ja koira tuli seuraavana päivänä ja tänään lähtivät, kun työt kutsuvat.
Ilmat olivat vähän viileät. Kuitenkin siinä kesää valmisteltiin.
Poika myös vaihtoi autooni takaluukun jouset. Kolme lamppua vaihtoi, jotka hain autovaraosasta.
Renkaatkin vaihdettiin mun autooni. Pojan selkä taas vähän nitkahti, se on hällä sellainen riesa.
No saatiin ne kimpassa vaihdettua.
Onneksi osaan käytellä tunkkia ja momenttiavainta.
Nyt se lämpenee reippaasti. Mukava touhuta ulkonakin.
Alatalolla ulkokalusteet kannettiin kesäpaikoilleen, siivoilen ja petailen vielä, kun sille päälle satun.
Huomenisaa ajattelin haravoida rantapihan.
Sähköfirman mieskin soitti ajan loppukuusta, milloin mennään linjoja katsomaan, naapurin kanssa.
Pitänee hankkia veljeltä valtakirjakin, kun pitää niitä maankäyttösopimuksia tehdä.
Niin ne ajat muuttuu, muistan hyvin, kun ilmajohtojen paikoista sopimuksen tein.
Pitää kompostorikin hankkia.
Täällä, kun biojätettä tulee vähän, nuukaa porukkaa, niin kerran viikossa olen vienyt kerrostalon jäteastiaan, vaikken siellä kesällä juuri olekaan, maksan silti ihan saman kuin muutkin.
Mutta se ei kuulemma nykyään kelpaa.
Tässä odottelen, koska jäät lähtevät järvestä.
Täällä niitä vielä on, ihan riittäisi vaikka hattuihin, jos kovin mielessä kanssakulkijat kärventää.
Ihminen, kun on psykofyysissosiaalinen elämänmuoto, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Sekä muihin ihmisiin, että omassa itsessämme.
Hyvä kutsuu luokseen hyvää ja paha pahaa.
Elämänriemua on kiva katsella.
Kun avasin auton oven, kun tänne pihaan tulimme ja päästin Väinön ulos.
Hetken pälyili ympärilleen katsellen, sitten hoksasi missä ollaan.
3 tuntia kulki ympäriinsä ja nakui. Vaikkei kissaa edes näkynyt nau-nau kuului kaiken aikaa.
Koiran kanssa tulevat hyvin juttuun.
Lempeitä kevättuulia ja lämpimiä auringonsäteitä kaikille.- Anonyymi
Kylmätotuus, sinulle yksin on tämä viesti.
Syyttelet minua , että jotain salamyhkäistä olisin tehnyt, vahva syytös.????
Tiedän tasan tarkkaan mitä olen kirjoitellut ja ne kestää päivänvalon, en koskaan ole panetellut en tieten loukannut ketään.
Olen poistanut kirjautumisen muutaman kerran ja kun sen olen poistanut, ei sitä ole uudelleen saanut takaisin, siksi nimimerkkini on pakko ollut uusia.
Ensimmäinen kirjautuminen tapahtui yli 20 vuotta silloin Pionina, silloin meitä oli kaksi samankaltaista nimeä ja päätimme kumpikin muuttaa nimemme, sen jälkeen SkillaN,, uusi Sel-la tilalle ja nyt viimeisen rekisterin poistamisen jälkeen tämä Hil-la.
Niin mielelläni kuin olisinkin SkillaN pitänyt se ei onnistunut.
Siis kyllästymisen tähden olen pois lähtenyt ja kirjautumisenkin poistanut, näine seurauksin.
Mitään kannatusta en mittaa, tuskin yksin ketjua pitkäksi olisinkaan saanut, aina mukavia kirjoittajia on tullut ja näin ketju kulkee, sanopa sinä mitä tahansa.
Nyt en muistanut kirjautua, mutta se putipuhdas Hil-la olen. Anonyymi kirjoitti:

Nyt en muistanut kirjautua, mutta se putipuhdas Hil-la olen.Loistava kirjoitus sinulta ( minulle aina SkillaN) ja niin totuudenmukainen.
Minäkin olen "pakosta" vaihtanut nimmariani alkuajoista, silloin 2000-v ainakin neljä kertaa. Joku uusi kone ja oma tyh...osaamattomuus, mutta kuitenkin näin on päässyt käymään.
En todellakaan jaksa ymmärtää sinuun kohdistuvaa "hyökkäystä" muuna kuin kateutena, koska olet jaksanut ja saanut kannatusta jo yli 20-v!
Onhan tuolla yritetty kilpailuna ilmeisesti perustaa jos jonkinmoista viritystä, mutta pian on pois kuihtuneet.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylmätotuus, sinulle yksin on tämä viesti.
Syyttelet minua , että jotain salamyhkäistä olisin tehnyt, vahva syytös.????
Tiedän tasan tarkkaan mitä olen kirjoitellut ja ne kestää päivänvalon, en koskaan ole panetellut en tieten loukannut ketään.
Olen poistanut kirjautumisen muutaman kerran ja kun sen olen poistanut, ei sitä ole uudelleen saanut takaisin, siksi nimimerkkini on pakko ollut uusia.
Ensimmäinen kirjautuminen tapahtui yli 20 vuotta silloin Pionina, silloin meitä oli kaksi samankaltaista nimeä ja päätimme kumpikin muuttaa nimemme, sen jälkeen SkillaN,, uusi Sel-la tilalle ja nyt viimeisen rekisterin poistamisen jälkeen tämä Hil-la.
Niin mielelläni kuin olisinkin SkillaN pitänyt se ei onnistunut.
Siis kyllästymisen tähden olen pois lähtenyt ja kirjautumisenkin poistanut, näine seurauksin.
Mitään kannatusta en mittaa, tuskin yksin ketjua pitkäksi olisinkaan saanut, aina mukavia kirjoittajia on tullut ja näin ketju kulkee, sanopa sinä mitä tahansa.
Nyt en muistanut kirjautua, mutta se putipuhdas Hil-la olen.Kerrohan Hil-la, missä on se kirjoitus, jossa olen kirjoittanut sinun tehneen jotain salamyhkäistä?
Sen olen kirjoittanut, että olet häipynyt yht´äkkiä aloituksestasi pois ja se väitteeni pitää paikkansa.
Muistelehan tarkasti, oletko kirjoittanut jostain nimimerkistä loukkaavasti?!
Jos väität, ettet ole, niin et ymmärrä millainen teksti on loukkaavaa.
kylmätotuus
Hyvät huomenet pilvipoutaisesta Savosta, yöllä on sadellut, ei paljon, mutta maa on kostea.
Nyt olisi hyvä harjailla hiekat pois kaduilta ottaa, ei kasteluautoa tarvittaisi, säästöä sekin olisi, no ymmärrän, että joka kohtaan ei puhdistuskalusto yhtä aikaa pääse.
Lunta ei enää näy missään, nyt kyllä katuja voisi jo puhtaaksi saada.
Eliaana taas päässyt Väinön kanssa maalle, voin kuvitella sen Väinön ilon kuin myös omasi, miten ihana onkaan kesän tuloa siellä odottaa ja tulevaan valmistautua.
Niin osuvasti sanoit, hyvää tuo hyvää, paha pahaa, sen olemme saaneet kokea.
Tuo jengiytyminen on nyt sitten taas uusi ilmiö, mitään tämän tapaista ei ole tarkoitus tehdä, samalla viivalla olemme ,kirjoittajista ja heidän mietteistään täällä kirjoitellaan. aina ei vaan saa selkoa jokaisen viestistä, mikä on tarkoitus.
Paloman ilmoitus minusta on pitkän ajojahdin seurausta kohdallaan, eihän kukaan jaksa aina olla kohteena.
Hänen kirjoitukset ovat hänen antiaan ja ihan mukavia ja asiallisia on viestinsä, siis ei mitään harmillista minun kohdalleni.
Hänen huomioiminen on vaan aiheuttanut niin paljon pahaa viestittelyä, että olen jättänyt pienelle huomiolle hänen osansa.
Vakinaisiin toki kuuluu ja minulla ei mitään vastaan sanomista ole.
Tellukka kirjoitellaan vaan ilman mitään etuliitettä, ei jengi, ei paremmin mämmiliitettäkään, vaikka hauskaa mämmistä puhuminen onkin.
Demeter, voi miten hyvää teki lukea sinun vaikeuksista noiden pankki, kuin muihinkin digihommiin.
En toki iloitse hankaluuksistasi vaan siitä, että samoja vaikeuksia itsellänikin, kun ei osaa, niin ei osaa.
Sotkin totaalisesti eilen pankkiin pääsyni, piti Helsinkiin soittaa ja apua pyytää.
On tämä nykypäivä vaikeaa, kun ei omaa konttoria paikkakunnalla, puhelimen välityksellä on virhelyöntejä korjattava.
Asioiden pitäisi selkeytyä, mutta kyllä meidän vanhenevien kohdalla vaikeaksi muuttuu, ellei aivan mahdottomaksi, kai ne sukan varteen on euronsakin piilotettava.
Miksi tuo asioiden hoidon parantaminen on niin in nykyään, eikö jo opitut asiat voisi olla käytössä?
Vaikeaksi menee ja taas huoli kasvaa, miten ne vanhukset selviääkään, jotka eivät vähääkään näistä hommista tiedä, ei osaa, eivätkä osaa edes apua pyytää?
Onko kaikki nuoremmatkaan selvillä kaikesta uudistuvasta tämän päivän tahdin mukaan.
Sanonta että vaikeudet on voitettavaksi tarkoitettu, eiköhän vaan yrittää pitää ja onneksi osaan ainakin apua kysyä ja aina sitä olen saanutkin, ehkä tänäänkin.
Nyt päivän puuhin, paketti automaatissa, sekin näitä uusia palveluita, joita osaan käyttää ja Presidentti kahvia ja voita samalla reissulla tarjouksesta haen, kahvia kannatta ottaa, pienikin alennus on plussaa, on se herkku nyt niin hinnakasta.
Toivorikasta päivää kaiken suhteen, kyllä näistä selvitään;)@Hil-la, olentäysin tietoinen siitä, miksi et aina komentoi kirjoituksiani siinä kuin muidenkin. Ihan vain turvallisuussyistä :)
Hyvää pääsiäsiviikkoa sinne Savoon!
Anolle joka kyseli miksi minä en patistaisi kylmää totuutta olemaan ihmisiksi aloittajaa kohtaan: eipä Savon paronittarella a.k.a kylmä totuus (hänen oma tituleerauksensa) ole itsellään riittävästi ikää ja harkintakykyä. Saavat sopia keskenään.
Jatkankin nyt tästä pääsiäismenun suunnittelua omassa aloituksessani.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
@Hil-la, olentäysin tietoinen siitä, miksi et aina komentoi kirjoituksiani siinä kuin muidenkin. Ihan vain turvallisuussyistä :)
Hyvää pääsiäsiviikkoa sinne Savoon!
Anolle joka kyseli miksi minä en patistaisi kylmää totuutta olemaan ihmisiksi aloittajaa kohtaan: eipä Savon paronittarella a.k.a kylmä totuus (hänen oma tituleerauksensa) ole itsellään riittävästi ikää ja harkintakykyä. Saavat sopia keskenään.
Jatkankin nyt tästä pääsiäismenun suunnittelua omassa aloituksessani.Lopeta sinä paloma itsekkin vinkuminen maalittamisesta ja sopikaa sen riitapukarisi kanssa keskenänne
Pidät siis kirjaa miten paljon Hilla kenellekkin vastailee ja keksinyt selityksenkin siihen että mielestäsi olet jäänyt paitsioon. - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
@Hil-la, olentäysin tietoinen siitä, miksi et aina komentoi kirjoituksiani siinä kuin muidenkin. Ihan vain turvallisuussyistä :)
Hyvää pääsiäsiviikkoa sinne Savoon!
Anolle joka kyseli miksi minä en patistaisi kylmää totuutta olemaan ihmisiksi aloittajaa kohtaan: eipä Savon paronittarella a.k.a kylmä totuus (hänen oma tituleerauksensa) ole itsellään riittävästi ikää ja harkintakykyä. Saavat sopia keskenään.
Jatkankin nyt tästä pääsiäismenun suunnittelua omassa aloituksessani.Siis jokainen pärjätköön omillaan, koska ollaan kaikki jo tarpeeksi vanhoja ja harkintakykyisiä kaikkiin loukkauksiin ja ilkeilyihin, niitä laukomaan toisille ja vastaanottamaan niitä. Älä siis oman neuvosi mukaan koskaan odota myötätuntoa kun sinulle ilkeillään.
Ja paronitar on tietysti tavallisen rahvaan yläpuolella🤣🤣🤣 - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
@Hil-la, olentäysin tietoinen siitä, miksi et aina komentoi kirjoituksiani siinä kuin muidenkin. Ihan vain turvallisuussyistä :)
Hyvää pääsiäsiviikkoa sinne Savoon!
Anolle joka kyseli miksi minä en patistaisi kylmää totuutta olemaan ihmisiksi aloittajaa kohtaan: eipä Savon paronittarella a.k.a kylmä totuus (hänen oma tituleerauksensa) ole itsellään riittävästi ikää ja harkintakykyä. Saavat sopia keskenään.
Jatkankin nyt tästä pääsiäismenun suunnittelua omassa aloituksessani.PorvoonParonin humoristisissa aloituksissa olin todellakin Savon paronitar.
Harmi, että on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä huumoria.
kylmätotuus
- Anonyymi
Miksi kylmä t olet koko ajan Hillan kimpussa?
Miksi etpuutu muiden moniin nikkeihin, joku kirjoittaa jopa yhtä aikaa useammalla? Säännöt ei nikin vaihtoa kiellä, ei sinullakaan ole aihetta siitä räkyttää.
Taukoa saa pitää olematta tilivelvollinen.- Anonyymi
kylmätotuus osoittaa tuolla hillan kiusaamisella, että näille palstoille ei todellakaan kannata rekisteröityä eikä osallistua tunnistettavana.
Ploma voisi nyt tomerammin puuttua totuuskomission tekemisiin ja pitää kylmiksen kurissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kylmätotuus osoittaa tuolla hillan kiusaamisella, että näille palstoille ei todellakaan kannata rekisteröityä eikä osallistua tunnistettavana.
Ploma voisi nyt tomerammin puuttua totuuskomission tekemisiin ja pitää kylmiksen kurissa.Samaa ajattelen, kyllä tuo totuuskomission hiljaisuus merkitsee että se hyväksyy hillan kiusaamisen. Makriinakin aina niin pontevana anoja komentamassa kiusaamisesta , nyt ei pihaustakaan hillan puolustukseksi. Paloma jo lähtöä teki nojatuolista, ei sanaakaan hillan puolesta. Kylmis ilmaantui korppista peesaamaan ja hyökkäsu hillan kimppuun siinä yhteydessä. No korppis on sairaana, ei ilmeisesti jaksa kirjoitella.
- Anonyymi
Minulla ei ole kristllipalloa, mistä näkisin kenellä on 2 tai useampi nikki.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ei ole kristllipalloa, mistä näkisin kenellä on 2 tai useampi nikki.
kylmätotuusNo mitenkäs sinä Hillan nikit olet nähnyt ja miksi pidät niistä mekkalaa? Hän on selvästi kertonut nikin vaihdoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitenkäs sinä Hillan nikit olet nähnyt ja miksi pidät niistä mekkalaa? Hän on selvästi kertonut nikin vaihdoista.
Sinähän vastasit jo itse kysymykseesi.
kylmätotuus
- Anonyymi
Rupattelua keväisessä huhtikuussa. Aurinko paistaa, elämä maistaa.
- Anonyymi
Aivan mahtava sää +16°. Huomenna vielä lämpimämpi. Heittäisinkö talviturkin, hmmm...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan mahtava sää 16°. Huomenna vielä lämpimämpi. Heittäisinkö talviturkin, hmmm...
Vesi on vielä kylmää!
- Anonyymi
Hyvää tiistaipäivää palstalaisille. Itsellä vaikeuksien kautta Aurinko herahtihe täysillä paistamahan.
Juuso. - Anonyymi
Aivan ihana ilma on tänään, peipposet, mustarastaat ja tintit kilvan laulavat. Kävimme vajaan kolmen km lenkillä. Ateriaksi nautimme just paistetut ihuet maksapihvivut sipulin ja perunan kera. On superhyvää,kun harvoin niitä nauttii. Nyt eikun lekotellaan ja lueskellaan.
Vau, mikä kesä. 15 astetta lämmintä ja aurinko paistaa täysillä.
Talvirenkaiden ja auton pesu oli oikein leppoisaa puuhaa pihamaalla.
Olin aikeissa kaataa pari leppää, vaan ketju niin tylsä, että pitänee vaihtaa. Poika jätti pari terotettua ketjua, kun lähti työsaralleen.
Kurkiauroja mennyt taas ja ääntelyt kuuluu vaikkei aina näykkään.
Kuikkaparikin jo maisemissa.
Eilisestä jäät paljon lähteneet keskellä on vielä lauttaa.
Joku joku talviturkin heittämistä suunnitteli. No ei täällä vielä onnistu, jos ei satu olemaan talviuimari.
Pörriäisiä vielä ei näkynyt, vaikka suuret pajupuut kukkivat, ruokaa olisi.
Sammakot tulivat lammikolle tänään. Kurnutus kuului. Kudun teko alkoi.
Väinö makasi lammikon rannalla korvat pystyssä kuuntelemassa.
Tiistai-illan rauhaa nojatuolilaisille.Huomenta, kauniiseen aamuun on saatu herätä täällä Savossakin, taivas aivan pilvetön.
Juuso myös ilmoitti auringon paistamisesta, kyllä se aina vaan paisteensa antaa, vaikka joskus vaikeuksienkin jälkeen.
Tänään luvataan jo melkoista lämpöä, houkuttelee vaatteiden vähentämiseen, vaikka aina se kevät sää voi harmiakin tuoda, niin kauan kun jäät on järvessä varoen on pukeutumista kevennettävä.
Minun parveke kyllä lämmössä yltää jo hellelukemiin, ei kauan jaksa siellä kuumuudessa istuskella.
Eliaana ja Väinö kesän tulosta siellä luonnon keskellä nauttii, ihan meinaa kade tulla, mutta hillitsen itseni siltä taudilta ja mielikuvin nautin kanssanne.
Joko olet saanut katiskat järveen, Väinö varmaan tuoreesta kalasta ihastuisi, minäkin kukkokaloja vaan odottelen, pilkkiminen epäonnistui tuojalta, lupaili katiskalla kalat saada.
Osaisinko kukkoa enää edes tehdä, niin kauan on edellisen teosta.
Pääsiäispuuhat mielessä, rahka pullia tai piirakkaa aion tehdä, mämmiä jo ostin, maistoinkin, no ei herkkuani ole, mutta pääsiäisenä sitäkin on oltava.
Lohen ostin ja sillä aion pääsiäisenä herkutella, karitsaa tai lammasta en missään muodossa ole oppinut syömään, joskus lapsena villalle maistui ja sen jälkeen ei haluakaan maistaa.
Kaalikeitonkin sianlihasta teen.
Kaupassa kauhistelin hintoja, ne vaan aina uusissa lukemissa joka kerta, koristeita katselin pääsiäisajan koristeeksi, maksoivat maltaita, kai se on itse koristeet tehtävä.
Pajunkissat saa pääsiäistunnelmaa nostaa, ruohokin jäi laittamatta, en kyllä liioin enää tykkääkään mitään krääsä laittaa.
Huonekalujen siirtoa olen jo toteuttanut, tyydyttääkö uusiminen on vielä harkinnassa, piristystä pitää saada silläkin tapaa. vuoden suurimpaan uskonnolliseen tapaan pitää jotenkin juhlavuutta tuoda.
Valmistautumista ortodoksisen pääsiäiselämän tapaan on monella tavalla rikkaampaa.
En enää haluaisi käydä keskustelua kylmäntotuuden kanssa, mutta muutama päivä sitten mainitsit minun salaa menevän pois ketjusta ja sanoit jotakin pahaa tekoa piiloon meneväni, unohditko sanomisi, voit lukea ylempää.
Olen varmaan vuosien aikana loukannutkin jotakin, mutta en ilkeän mielialan sanomana ja vähäiseksi sanomiset jääneet, ehkä vastauksina, kun mitta on täyttynyt, periaatteessa olen pyrkinyt rauhanomaiseen viestintään.
Sitä toivon kaikkien kirjoittajien toteuttavan.
Mukava nähdä niin mukavia viestejä joissa minua on tuettu, kiitos niistä.
Nyt siivouksen kimppuun, harmittelen vielä kukkatilaukseni ei ole tullut, onko tilaus sotkeutunut jonnekin, nyt on kukat käytävä paikallisilta puutarhoilta.
Postin kanssa on myös ilmaantunut hankaluuksi, tilaukseni lähetettiin aivan väärään kohteeseen, piti uusi tilaus tehdä, pakettia ei voinut siirtää postin keinoin, kun palvelupisteitä nykyään postit paikkakunnilla on, valtuudet puuttuu.
Uusavuttomuus myös näissä hommissa elää.
Pääsiäisen odotuksin, iloa päiväänne.- Anonyymi
Jospa lukisit uudelleen kommentin, jonka kirjoitin 2025-04-14 20:07:13. Mikäli koet kuuluvasi niihin henkilöihin, joista kirjoitin, niin se on sinun oma johtopäätöksesi.
kylmätotuus
- Anonyymi
+19° kyllä vain, totta se on. Pitihän se talviturkki heittää. Kaksi kertaa pulahdin, pari vetoa vain. Toisella kerralla upotin päänikin. On se niin hyvä olo sen jälkeen.
Päiväkahvilla nyt kotona.
Hyvää päivää myös teille!Täällä on 18, mutta jäälauttoja vielä kelluu järven pinnalla.
Väinökissa makasi kuusen alla lammikon rannalla ja tutkaili sammakoiden touhua.
Kuikka huuteli järvellä, kun kalamajaa siivosin.
Upeaa nähdä taas, kuinka luonto herää.
Kevään myrskytuulet oli irroitellut pikkuoksia naavoineen. Niitä on runsaasti maassa.
Poika (57v.) kysyi mitä nää on?
Sanoin, ne on naavaa, katso vaan kuinka paljon niitä on puissa.
Se tietää sitä, että puhdasta ilmaa saat sinäkin täällä hengitellä.
Lähden tästä alatalolle siivoilemaan.
Saunan lämmitän täällä ylhäällä ainakin vielä.
- Anonyymi
Hukkasin ikäkömmähdykseni takia äänestysoikeuden. Hyvin vaalit menniit. Demoja olisin äänestänyt.
vanha-huga. - Anonyymi
Kävi metsikössä luontoretkellä.
Monenlaista oli nähtävää - piti vain arvuutella mitä olivat:
kai se oli kaanakätkökki koivun rungolla, musta-valkoinen taisi olla taigaristikki, suolla taas pikkurosvokki, keltaiset raidat reunoilla: varmaankin raitarannakki, taisipa siellä mennä viuhtoa myös kalkkiviuhikki.- Anonyymi
😀ihana juttu👍
- Anonyymi
Paljon on jo elämää.
Niin se luonto herää. Pisteet Sinulle.
Upeitä näkymiä metsässäsi. Vain taivas rajana,
Niinpä. On muuten erikoisenkuuloisia nimiäkin niin kasveilla, kuin oudoilla eläimillä/eliöillä.
Siis oikeasti.
Sait hymyn huuleen.
Oliko tuo viuhtoja kasvi vai eläin.😁Eliaana kirjoitti:
Pisteet Sinulle.
Upeitä näkymiä metsässäsi. Vain taivas rajana,
Niinpä. On muuten erikoisenkuuloisia nimiäkin niin kasveilla, kuin oudoilla eläimillä/eliöillä.
Siis oikeasti.
Sait hymyn huuleen.
Oliko tuo viuhtoja kasvi vai eläin.😁Kaunista kiirastorstaiaamua, pääsiäinen nurkan takana.
Eilen siivosin niin ankarasti, että en meinannut enää pystyssä pysyä, tytärkin kävi jelppimässä, onneksi oli sauna-ilta ja sain olemattomat lihakset vertymään.
Ei se käy huonekalujen siirtely niin kuin muutama vuosi sitten, veronsa vaatii.
Nyt on kaikki hyvin, ikkunanpesun unohdan vielä, katuja ei ole puhdistettu ja pihakin haravoimatta.
Tänään leipomispäivä, rahkapiirakan teen ja voisilmäpullia, niillä meinaan selvitä pääsiäisen yli., lohen laitan uuniin, runsaasti sitruunaa mausteena, pippuria ja suolaa, kermaa kohtuudella.
Viimeinen kurpitsapurkki yhtenä ruokana pakkasesta, salaattia lisukkeena, parsakaalin ja sellerin varsia, eiköhän se jo riitäkin.
Oletteko koskaan maistaneet selleripaloja juuston kanssa, yllättävän kiva yhdistelmä.
No kesän tuloa olettae kertoilleet ja uusia kukkanimikkeitä paljon ilmaantunut;)
Luonto on rikas ja kaikkea mahdollista sieltä löytyy, kun on aikaa ja kuntoa etsiä.
Talviturkinkin on joku jo heittänyt, rohkea teko, minulta jäisi tekemättä.
Harmillista tuo äänestys unohdus, olisi saattanut olla joillekin tärkeä saada.
Tuo naava on Eliaanan sanonnan mukaan aivan totta, hyvinvoivan metsän merkkinä olen minäkin sen kuullut.
Onko ne naavat jopa rauhoitettuja, siis ei saisi keräillä, tämmöinen arvelu minulta.
Minusta naavainen metsä on kuin sadusta, voisi kuvitella kivien alle myös pikkupeikkoja;)
En taida päästä eroon noista kylmäntotuuden väittämistä millään.
Kenellekään lukijalle ie liene epäselvää mihin jahtisi viittaa, yrität työllä ja vaivalla saada minusta pahista, en vain ymmärrä miksi?
Noista kirjautumisista vielä, kun olen poistanut nimimerkkini, ei sitä takaisin saa vaikka kuinka haluaisi, ilmoitetaan vaan, että nimimerkki on käytössä, mutta itse en sitä voi käyttää ja uusi on tehtävä, näin olen kokenut.
Mitä tulee noihin poistumisiin kirjoitit"14.04 klo20,07 näin, hän livahtaa salaa pois, näin tekevät henkilöt jotka tietävät tehneensä jotain väärää " jatkona 14.04 klo23,12 " Sella pitää taukoa, mutta ei hätää, hänen tilalleen tuli putipuhdas Hil-la".
Mistä johtuu nämä väittämäsi ja minua hölmömpikin ymmärtää, että jahti on käynnissä.
Mitä sinä siitä hyödyt, jos minut pois palstalta saat, sitä kysyn, ei ole pakko vastata, jos saisi tämän jankkaamisen tähän loppumaan.
Minulle riittäisi, mielekkäämpää olisi sopuisia ja kannustavia viestejä saada ja uskon kaikille toisillekin tämän "jankkaamisen" riittävän.
Nyt leipomaan rahkapiirakkaa ja hyvän toivotuksiin tämänkin viestini lopetan.- Anonyymi
Eliaana kirjoitti:
Pisteet Sinulle.
Upeitä näkymiä metsässäsi. Vain taivas rajana,
Niinpä. On muuten erikoisenkuuloisia nimiäkin niin kasveilla, kuin oudoilla eläimillä/eliöillä.
Siis oikeasti.
Sait hymyn huuleen.
Oliko tuo viuhtoja kasvi vai eläin.😁Tuosta viuhtojasta kysyt.
Kyllä se enemmänkin hämähäkiltä näytti.
Tässä yhteydessä saanen kysyä noin yleisemminkin haluatteko jatkossa enemmänkin kuulla: Metsän elämästä?
Varoitan jo etukäteen; voi olla hurjiakin juttuja.
Ehkä voi joidenkin mielestä olla: Satumetsä.
Noh, jos näin on niin sinne pääsy on helppoa, kynnys on matala, sinne pääsee huonojalkaisempikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta viuhtojasta kysyt.
Kyllä se enemmänkin hämähäkiltä näytti.
Tässä yhteydessä saanen kysyä noin yleisemminkin haluatteko jatkossa enemmänkin kuulla: Metsän elämästä?
Varoitan jo etukäteen; voi olla hurjiakin juttuja.
Ehkä voi joidenkin mielestä olla: Satumetsä.
Noh, jos näin on niin sinne pääsy on helppoa, kynnys on matala, sinne pääsee huonojalkaisempikin.Joo, voisit perustaa oman ketjun otsikolla: Satumetsä.
Siellä sitten voi satuilla niin kuin Kahvipirtissä aikoinaan. Hil-la kirjoitti:
Kaunista kiirastorstaiaamua, pääsiäinen nurkan takana.
Eilen siivosin niin ankarasti, että en meinannut enää pystyssä pysyä, tytärkin kävi jelppimässä, onneksi oli sauna-ilta ja sain olemattomat lihakset vertymään.
Ei se käy huonekalujen siirtely niin kuin muutama vuosi sitten, veronsa vaatii.
Nyt on kaikki hyvin, ikkunanpesun unohdan vielä, katuja ei ole puhdistettu ja pihakin haravoimatta.
Tänään leipomispäivä, rahkapiirakan teen ja voisilmäpullia, niillä meinaan selvitä pääsiäisen yli., lohen laitan uuniin, runsaasti sitruunaa mausteena, pippuria ja suolaa, kermaa kohtuudella.
Viimeinen kurpitsapurkki yhtenä ruokana pakkasesta, salaattia lisukkeena, parsakaalin ja sellerin varsia, eiköhän se jo riitäkin.
Oletteko koskaan maistaneet selleripaloja juuston kanssa, yllättävän kiva yhdistelmä.
No kesän tuloa olettae kertoilleet ja uusia kukkanimikkeitä paljon ilmaantunut;)
Luonto on rikas ja kaikkea mahdollista sieltä löytyy, kun on aikaa ja kuntoa etsiä.
Talviturkinkin on joku jo heittänyt, rohkea teko, minulta jäisi tekemättä.
Harmillista tuo äänestys unohdus, olisi saattanut olla joillekin tärkeä saada.
Tuo naava on Eliaanan sanonnan mukaan aivan totta, hyvinvoivan metsän merkkinä olen minäkin sen kuullut.
Onko ne naavat jopa rauhoitettuja, siis ei saisi keräillä, tämmöinen arvelu minulta.
Minusta naavainen metsä on kuin sadusta, voisi kuvitella kivien alle myös pikkupeikkoja;)
En taida päästä eroon noista kylmäntotuuden väittämistä millään.
Kenellekään lukijalle ie liene epäselvää mihin jahtisi viittaa, yrität työllä ja vaivalla saada minusta pahista, en vain ymmärrä miksi?
Noista kirjautumisista vielä, kun olen poistanut nimimerkkini, ei sitä takaisin saa vaikka kuinka haluaisi, ilmoitetaan vaan, että nimimerkki on käytössä, mutta itse en sitä voi käyttää ja uusi on tehtävä, näin olen kokenut.
Mitä tulee noihin poistumisiin kirjoitit"14.04 klo20,07 näin, hän livahtaa salaa pois, näin tekevät henkilöt jotka tietävät tehneensä jotain väärää " jatkona 14.04 klo23,12 " Sella pitää taukoa, mutta ei hätää, hänen tilalleen tuli putipuhdas Hil-la".
Mistä johtuu nämä väittämäsi ja minua hölmömpikin ymmärtää, että jahti on käynnissä.
Mitä sinä siitä hyödyt, jos minut pois palstalta saat, sitä kysyn, ei ole pakko vastata, jos saisi tämän jankkaamisen tähän loppumaan.
Minulle riittäisi, mielekkäämpää olisi sopuisia ja kannustavia viestejä saada ja uskon kaikille toisillekin tämän "jankkaamisen" riittävän.
Nyt leipomaan rahkapiirakkaa ja hyvän toivotuksiin tämänkin viestini lopetan.Hyvä Hil-la
Olen myös kylmätotuuden uhri.
Hän on kisannut minua vuosikaudet.
Hän nauttii siitä ilkeilystään.
Ihan sama mitä kirjoittaa, kylmätotuus hyökkää.
Kirjoitin tällaisen tekstin viimeksi vastaukseksi.
" Tunnen syvällä sisimmässäni, että olet kovin yksinäinen.
Olen pahoillani puolestasi."
Rauhaisaa pääsiäistä- Anonyymi
Leskel70 kirjoitti:
Hyvä Hil-la
Olen myös kylmätotuuden uhri.
Hän on kisannut minua vuosikaudet.
Hän nauttii siitä ilkeilystään.
Ihan sama mitä kirjoittaa, kylmätotuus hyökkää.
Kirjoitin tällaisen tekstin viimeksi vastaukseksi.
" Tunnen syvällä sisimmässäni, että olet kovin yksinäinen.
Olen pahoillani puolestasi."
Rauhaisaa pääsiäistäTotuuskomissio kuitenkin hyväksyy kylmiksen kiusaamis toiminnan. Kukaan komissiolaisista ei siihen puutu. Varsinkin makriinan kannanottoa odotellaan. Palomahan sen kiusaamisen siunasi toteamalla että kylmis osaa harkita. Myös Korppis ja kylmis ovat hyvää pataa .Nykyisin paloma nuolee Hillaa jopa leipomalla samaa pullaa mutta on myös ilkeästi arvostellut, kuten korppiskin. Hilla sai ryöpytystä esim siitä että vastaanotti anojen kehuja.
Hilla ei ole yksinäinen, kaikkea muuta. Hänellä on paljon ystäviä ja suuri huolehtiva lähisuku, Paljon sosiaalisia harrastuksia ja paljon palstaystäviä.
Vsi tarkoittiko lesken, että kylmä totuus on yksinäinen? Se onkin varmasti totta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, voisit perustaa oman ketjun otsikolla: Satumetsä.
Siellä sitten voi satuilla niin kuin Kahvipirtissä aikoinaan.Ei sellaista voi tai kannata tänne luoda.
Miehet vain tulevat kertomaan omia karmeita metsästysreissujaan ja valehtelevat samallalla kuin propagandistit politiikassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sellaista voi tai kannata tänne luoda.
Miehet vain tulevat kertomaan omia karmeita metsästysreissujaan ja valehtelevat samallalla kuin propagandistit politiikassa.Mitkä miehet? Ei täällä miehet kirjoita!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitkä miehet? Ei täällä miehet kirjoita!
Ei täällä, mutta Satumetsä-ketjussa, jos sellainen perustetaan.
- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Kaunista kiirastorstaiaamua, pääsiäinen nurkan takana.
Eilen siivosin niin ankarasti, että en meinannut enää pystyssä pysyä, tytärkin kävi jelppimässä, onneksi oli sauna-ilta ja sain olemattomat lihakset vertymään.
Ei se käy huonekalujen siirtely niin kuin muutama vuosi sitten, veronsa vaatii.
Nyt on kaikki hyvin, ikkunanpesun unohdan vielä, katuja ei ole puhdistettu ja pihakin haravoimatta.
Tänään leipomispäivä, rahkapiirakan teen ja voisilmäpullia, niillä meinaan selvitä pääsiäisen yli., lohen laitan uuniin, runsaasti sitruunaa mausteena, pippuria ja suolaa, kermaa kohtuudella.
Viimeinen kurpitsapurkki yhtenä ruokana pakkasesta, salaattia lisukkeena, parsakaalin ja sellerin varsia, eiköhän se jo riitäkin.
Oletteko koskaan maistaneet selleripaloja juuston kanssa, yllättävän kiva yhdistelmä.
No kesän tuloa olettae kertoilleet ja uusia kukkanimikkeitä paljon ilmaantunut;)
Luonto on rikas ja kaikkea mahdollista sieltä löytyy, kun on aikaa ja kuntoa etsiä.
Talviturkinkin on joku jo heittänyt, rohkea teko, minulta jäisi tekemättä.
Harmillista tuo äänestys unohdus, olisi saattanut olla joillekin tärkeä saada.
Tuo naava on Eliaanan sanonnan mukaan aivan totta, hyvinvoivan metsän merkkinä olen minäkin sen kuullut.
Onko ne naavat jopa rauhoitettuja, siis ei saisi keräillä, tämmöinen arvelu minulta.
Minusta naavainen metsä on kuin sadusta, voisi kuvitella kivien alle myös pikkupeikkoja;)
En taida päästä eroon noista kylmäntotuuden väittämistä millään.
Kenellekään lukijalle ie liene epäselvää mihin jahtisi viittaa, yrität työllä ja vaivalla saada minusta pahista, en vain ymmärrä miksi?
Noista kirjautumisista vielä, kun olen poistanut nimimerkkini, ei sitä takaisin saa vaikka kuinka haluaisi, ilmoitetaan vaan, että nimimerkki on käytössä, mutta itse en sitä voi käyttää ja uusi on tehtävä, näin olen kokenut.
Mitä tulee noihin poistumisiin kirjoitit"14.04 klo20,07 näin, hän livahtaa salaa pois, näin tekevät henkilöt jotka tietävät tehneensä jotain väärää " jatkona 14.04 klo23,12 " Sella pitää taukoa, mutta ei hätää, hänen tilalleen tuli putipuhdas Hil-la".
Mistä johtuu nämä väittämäsi ja minua hölmömpikin ymmärtää, että jahti on käynnissä.
Mitä sinä siitä hyödyt, jos minut pois palstalta saat, sitä kysyn, ei ole pakko vastata, jos saisi tämän jankkaamisen tähän loppumaan.
Minulle riittäisi, mielekkäämpää olisi sopuisia ja kannustavia viestejä saada ja uskon kaikille toisillekin tämän "jankkaamisen" riittävän.
Nyt leipomaan rahkapiirakkaa ja hyvän toivotuksiin tämänkin viestini lopetan.14.4. klo.20:07 kirjoitin NÄIN.
Hän livahtaa salaa pois.
Näinhän toimivat YLEENSÄ HENKILÖT, jotka tietävät tehneensä väärin.
Jos katsot kuuluvasi tuohon ryhmään, niin seon sinun kokemuksesi. Turhaan minua siitä syytät.
Minulla ei ole mitään motiivia saada sinua pois palstalta.
Minun motiivini on saada sinut kirjoittamaan totta. Todennäköisesti en tule siinä koskaan onnistumaan.
kylmätotuus - Anonyymi
Leskel70 kirjoitti:
Hyvä Hil-la
Olen myös kylmätotuuden uhri.
Hän on kisannut minua vuosikaudet.
Hän nauttii siitä ilkeilystään.
Ihan sama mitä kirjoittaa, kylmätotuus hyökkää.
Kirjoitin tällaisen tekstin viimeksi vastaukseksi.
" Tunnen syvällä sisimmässäni, että olet kovin yksinäinen.
Olen pahoillani puolestasi."
Rauhaisaa pääsiäistäSinä reppana olet tehnyt minusta 2 aloitusta, joista toisen poisti ylläpito, koska se lähenteli jo herjausta.
Ymmärrän kyllä, että vuosikymmeniä jatkunut ryyppääminen on tehnyt tehtävänsä aivotoiminnassasi, joten katson tekosiasi läpi sormieni. Älä kuitenkaan mene kirjoituksissasi liian pitkälle, sillä niillä on seuraamuksensa. Vietä mieluummin aikaa suuren ystäväpiirisi kanssa.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Totuuskomissio kuitenkin hyväksyy kylmiksen kiusaamis toiminnan. Kukaan komissiolaisista ei siihen puutu. Varsinkin makriinan kannanottoa odotellaan. Palomahan sen kiusaamisen siunasi toteamalla että kylmis osaa harkita. Myös Korppis ja kylmis ovat hyvää pataa .Nykyisin paloma nuolee Hillaa jopa leipomalla samaa pullaa mutta on myös ilkeästi arvostellut, kuten korppiskin. Hilla sai ryöpytystä esim siitä että vastaanotti anojen kehuja.
Hilla ei ole yksinäinen, kaikkea muuta. Hänellä on paljon ystäviä ja suuri huolehtiva lähisuku, Paljon sosiaalisia harrastuksia ja paljon palstaystäviä.
Vsi tarkoittiko lesken, että kylmä totuus on yksinäinen? Se onkin varmasti totta.Tarkoitin nimenomaan, että kylmätotuus on yksinäinen.
Ilmeisesti lesket ovat yksi kateudenkohde.
Ei kerro mitään itsestään, ei rekisteröi, mutta herjaa rekattuja, avoimesti kirjoittavia nikkejä.Anonyymi kirjoitti:
Sinä reppana olet tehnyt minusta 2 aloitusta, joista toisen poisti ylläpito, koska se lähenteli jo herjausta.
Ymmärrän kyllä, että vuosikymmeniä jatkunut ryyppääminen on tehnyt tehtävänsä aivotoiminnassasi, joten katson tekosiasi läpi sormieni. Älä kuitenkaan mene kirjoituksissasi liian pitkälle, sillä niillä on seuraamuksensa. Vietä mieluummin aikaa suuren ystäväpiirisi kanssa.
kylmätotuusNyt loppui kärsivällisyys, sinä kaiken käännät itsellesi sopivaksi, totuus näkyy kyllä kaikille.
"Sella pitää taukoa ja tulee sitten putipuhtaana Hillana", minkä rikoksentehneenä.?
Tämä viestittely loppukoon kohdallani, jätän viestisi muiden arvioitavaksi.
Miten sinä voitkaan laukoa noita totuuksia, tunnetko minut, tai vaikkapa Leskel70, outoa on.- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Nyt loppui kärsivällisyys, sinä kaiken käännät itsellesi sopivaksi, totuus näkyy kyllä kaikille.
"Sella pitää taukoa ja tulee sitten putipuhtaana Hillana", minkä rikoksentehneenä.?
Tämä viestittely loppukoon kohdallani, jätän viestisi muiden arvioitavaksi.
Miten sinä voitkaan laukoa noita totuuksia, tunnetko minut, tai vaikkapa Leskel70, outoa on.Hilla. Vähemmällä pääset kun jätät tuon kylmän omaan arvoonsa, ei kannata vastata mitään. Koko palsta tuntee tapauksen eikä pidä sinua mihinkään syyllisenä. Tajutaan kyllä miten tuollainen siheeton syyttely suututtaa, muitakin kuin sinua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hilla. Vähemmällä pääset kun jätät tuon kylmän omaan arvoonsa, ei kannata vastata mitään. Koko palsta tuntee tapauksen eikä pidä sinua mihinkään syyllisenä. Tajutaan kyllä miten tuollainen siheeton syyttely suututtaa, muitakin kuin sinua.
Kyllä. Täällä on uskoisin suuri tukijoukko Hilla, sinun takanasi.
Kuin myös Leskel70:n.
Harmi, että Suomi24 hyväksyy vaikenemalla tuollaiset ajojahdit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hilla. Vähemmällä pääset kun jätät tuon kylmän omaan arvoonsa, ei kannata vastata mitään. Koko palsta tuntee tapauksen eikä pidä sinua mihinkään syyllisenä. Tajutaan kyllä miten tuollainen siheeton syyttely suututtaa, muitakin kuin sinua.
"Koko palsta".
Ryyppääminen on tietysti mukava syytös. Siitä saa aikaan vaikka mitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitkä miehet? Ei täällä miehet kirjoita!
Vanhapoikakin on mies. Ja mies se on Manninennii, ennen sanottiin.
Viimein minäkin menin naisen kanssa lakimiehen vihittäväksi. Elettiin yli kaksikymmentä vuotta aviossa.
Sitten hänen terveytensä petti niin pahasti, että joutui sairaalakierteeseen. Sieltä hoivakotiin. Toki kävin häntä usein katsomassa.
Porasin kuin poika hänen siunaustilaisuudessaan. Uutta naisystävää en enää halunnut.
Tälläistä elämä on, toinen lähtee, toinen jää.
Itsellänikin hetkiä, että mielelläni jo lähtisin.
Ukonturjake. - Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Nyt loppui kärsivällisyys, sinä kaiken käännät itsellesi sopivaksi, totuus näkyy kyllä kaikille.
"Sella pitää taukoa ja tulee sitten putipuhtaana Hillana", minkä rikoksentehneenä.?
Tämä viestittely loppukoon kohdallani, jätän viestisi muiden arvioitavaksi.
Miten sinä voitkaan laukoa noita totuuksia, tunnetko minut, tai vaikkapa Leskel70, outoa on.Et ymmärrä lukemaasi tekstiä, joten antaa olla.
En viitsi enää hakata päätäni siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn, eikä minua kiinnosta sivullisten mielipiteet.
Mitä nimimerkkiin Leskel70 tulee, niin hän itse on kertonut kaiken mahdollisen (ja mahdottoman) elämästään 70 plus ja 60 plus palstoilla. Niiden kertomusten perusteella tunnen hänet melko hyvin.
Hyviä pyhiä!
kylmätotuus - Anonyymi
Leskel70 kirjoitti:
Tarkoitin nimenomaan, että kylmätotuus on yksinäinen.
Ilmeisesti lesket ovat yksi kateudenkohde.
Ei kerro mitään itsestään, ei rekisteröi, mutta herjaa rekattuja, avoimesti kirjoittavia nikkejä.Kulta pieni, ottaako sinua ohimosta, kun en ole levitellyt tietoja itsestäni, kuten sinä olet tehnyt?
Mitä kadehdittavaa sinunkaan elämässäsi voisi olla? Ei todellakaan yhtään mitään.
Kuvittelet minun olevan yksinäinen, mutta valitettavasti olet siinäkin väärässä.
Elämääni kuuluu monta rakasta ihmistä ja kaikkein rakkain heistä on poikani.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ymmärrä lukemaasi tekstiä, joten antaa olla.
En viitsi enää hakata päätäni siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn, eikä minua kiinnosta sivullisten mielipiteet.
Mitä nimimerkkiin Leskel70 tulee, niin hän itse on kertonut kaiken mahdollisen (ja mahdottoman) elämästään 70 plus ja 60 plus palstoilla. Niiden kertomusten perusteella tunnen hänet melko hyvin.
Hyviä pyhiä!
kylmätotuusJos tunnet, juoruatko meille tietosi? Miksi arvelet että kiinnostumme?
- Anonyymi
Kylmältä kyytiä?"
"Minun motiivin
i on saada sinut kirjoittamaan totta. Todennäköisesti en tule siinä koskaan onnistumaan."
Et todellakaan, jos sinun totuus on se oikea aina. Heräteleppä se "korppis" puolustamaan sinua.
Aivan turhaan "julmistelet" täällä "Hil-laa" vastaan, kuten toisiakin. joten hillitse hieman itseäsi.- Anonyymi
En tarvitse tukijoukkoja. Pärjään täällä aivan hyvin omin voimin.
kylmätotuus
- Anonyymi
Mitäs täällä kahinoidaan?
Haluaako joku sanoa viimeisen sanan ja toivoa, ettei asiasta puhuta enää?- Anonyymi
Eipä tässä ole näkökään kuin yksipuolista "kahinointia" kylmätotuuden puolelta tapahtuvaa.
Kahinointi on liian lievä ilmaisu.
Tuo on henkistä väkivaltaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tässä ole näkökään kuin yksipuolista "kahinointia" kylmätotuuden puolelta tapahtuvaa.
Kahinointi on liian lievä ilmaisu.
Tuo on henkistä väkivaltaa.(näköjään)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
(näköjään)
Aina joku jyrää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina joku jyrää.
Jyrääminen on totuuskomission käytäntö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tässä ole näkökään kuin yksipuolista "kahinointia" kylmätotuuden puolelta tapahtuvaa.
Kahinointi on liian lievä ilmaisu.
Tuo on henkistä väkivaltaa.Vai, että oikein henkistä väkivaltaa.
Älä viitsi horista joutavaa!
kylmätotuus
- Anonyymi
Tänään oli "vain" +12° ja uiminen jäi. Olikin kotipäivä, ihan hyvä niin. Ennusteet povaavat huomiselle +20° ja lauantaille jopa +23°. Yleensä on pääsiäisenä vihmonut taivaalta, joskus jopa lunta.
Nopeasti on luonto puhjennut kukkaan ja luonnon kukat kukkimaan. Puut ja pensaat vihertävät, lintujen laulu musiikkia korville. Kiirastortai. Pilviharsoista pitkäperjantaipäivää, harvoin se aurinko paistaakin pitkänäperjantaina.
Kirkollisia pyhiä, huomenna lankalauantai ja sitten onkin pääsiäinen.
Vappu seuraava maalitaulu ja siitä sitten helluntain jälkeen kesän koho kohtaan, melkein yhtä nopeaan tuo aika rientää mitä tässä selostankin, hiukan liioitellen kylläkin;)
Luonto herää ja ihmisen mieli kirkastuu, lokit taivaalla liitelee ja etsii pesäpaikkoja talojen katoilta.
Monen talon katolla leijaileekin pelokkeena petolintu, ei kovin haluttuja ole lokit naapuriksi.
Eilen haravoivat pihamme ja nyt vaan tien puhdistus ja ikkunan pesuun voin ryhtyä, siitepölyn uhallakin.
Noin se käy monelle, kumppani taivaaseen siirtyy ja yksin saa maallista matkaa jatkaa, itku helpottaa miestäkin.
Tuo satumetsän ketju ei varmaan onnistu ainakaan minun laittamanani, on kaikki mielikuvitus hukassa, ehkä tämä ikä on sen kuolettanut, tai sitten tämä 80+ palsta, mikä on vaan melkein mielipahaa tuottavaa, onneksi on viestejä myönteisiäkin.
Voisihan joku sellaisen ketjun laittaakin, jospa palautuisi se mielikuvista koostuva vireys ja voisi vähän hassutellakin.
Harmillista todella, että leikinlasku ja juurikin mielikuvituksenlisä on häipynyt, nyt vaan jokainen panostaa siihen miten voisi parhaiten loukata ja pahaa mieltä tuottaa.
Korjaan heti tuon "jokainen" sanan, ei todella taida olla kuin pieni porukka näitä ikävyyksiä haalimassa.
Jospa jossakin vaiheessa selkeys palaisi ja Leskel70 kirjoittelu paremmin onnistuisi ja kaikkien toisten joita kaltoin on kohdeltu.
Ikävää palstankin osalta, täältä yksi ja toinenkin lähtevät muille saiteille.
Lämmintä on ollut, saapa nähdä joko kesä on tullut, jostakin luin, että kylmääkin vielä odotettavissa, mutta kyllä se kesä tulee jonkinlaisena ainakin, siihen uskoa riittää.
Tein eilen melkein "mitä" vaan aineksista kakun, omenalohkot pakkasesta käytin ja hyvin kohosi ja vuokasta irti lähti, en ole maistanut onko makua minkään vertaa.
Mieleni ei makeaa tee, kuitenkin sitä "vierasvaraa" on tehtävä, rahkapiirakka hyvin myös onnistui ja voisilmäpullatkin, luulisin, en niitäkään maistamaan ehtinyt.
Mistähän johtunee, että enemmän vaan suolaisen perään olen, ikäkö siihen vastaus.
Jäätelöstä tykkään, ostinkin eilen tarjouksen Aino jäätelöä, sillä herkuttelen.
Voi jospa saisin järven rannalla aloitella kesän tuloa, kuten Eliaan ja moni saa tehdä, siellä sen kesän tulon vahvana aistii ja joka päivä odottaa jonkun sortin yllätys.
No voin vain muistella aikaa, minkä vietin omalla mökillä, olisi nyt mahdollista olla lapsien mökillä, mutta maasto on se este, eli vaikea kulkuista, asfaltti on minulle sopivin astella.
Onhan minulla tuo puisto talon takana, siellä voin kesän tuloa istuskellen seurata, joten pois turhat marinat, elämä nyt näin on elettävä.
Oikein hyvää pääsiäisen alkua teille ystävät.Keskipäivää ! Hyvin olet taas Hil-la valmistautunut vastaanottamaan tulevia pyhäpäiviä. Itse en ole vielä saanut edes kunnon kevätsiivousta tehdyksi. Alkuviikko meni melkein pankki- ja veroasioita hoitaessa ja kyllä tuli todistetuksi, etteivät ne "kognitiiviset taidot" ole entiset ja uhma digitalisaation ylivaltaa vastaan kasvaa entisestään.
Toinen kirjoittaja ystävällisesti neuvoi minua Mobiilivarminteen lataamisessa - kiitos vaan vielä, mutta ikävä kyllä, se ei sittenkään onnistunut ilman pankkitunnuksia. Eli veroilmoitus viivästyy ja sanktio tulee.
Hyvä uutinen oli sitten se, että pankista soitettin ja kutsuttiin pääkonttoriin allekirjoittamaan dokumentit. Pääsen lopulta käsiksi omiin terveystietoihini ja pystyn hoitamaan muitakin viranomaisasioita.
Ikävä todeta, että käräjöinti senkun jatkuu täällä. Kylmis, kaikenkattavan totuuden ylivartijana pitää siitä huolen, tavoitteena saada Hil-la puhumaan "totta"..)) . viittaan hänen viestiinsä 10.31/eilen.
Eihän tuolle tavoitteelle voi kuin nauraa, vaikka tuo jankkaaminen ja tivaaminen onnistuu pilaamaan ilmapiiriä niin, ettei tavallinen kirjoittelu juuri innosta.
Jos on täällä vain esittelemässä omaa ylivertaisuuttaan, peilaamassa itseään muihin, niin kai siitä hetken nosteen saa - ainakin omissa silmissään - ja jos se jollekulle riittää, niin minkä me sille voimme.
Hil-lan "kannatus" on käsittääkseni vankkumaton ja hänen tunneälyään ihailen.
Se paljastaa vastapuolen laadun ja stalkkauksen, minkä voisi hyvin nähdä sääntöjen vastaisena toimintana, mutta eipä taida meidän botti välittää, kunhan viestejä riittää ja jankkaamallahan niitä saa...
Harmittaa nyt niin, etten oikein tohdi enempää kirjoittaa, Hil-lalle kaikki arvostus ja kannustus - hyvää pääsiäistä kaikille kirjoittajille,
demeter1Kolme leppää tänään työstin puuplassille asti. Aikamoista ryteikköä, piti ihan raivata, että pääsi kohteeseen.
Säätiedot vähän meni pieleen, silti ihan suotuisa keli.
Aamupäivällä hain postista kirjalähetyksen. Tilasin pari kirjaa kesälukemistoksi.
Samalla poikkesin kotona. No siellä iso kirje Elenialta näistä tulevista töistä,
Istuskelin alatalon yläterassilla ja kuuntelin linnunlaulua.
Menin sitten uimarannan laituripenkille istuskelemaan. Järvi miltei tyyni ja linnut ne vaan lauloivat.
Hieman oli jäälauttaa muutamassa kohtaa. Pikkulaiturin reunoilla sen verran, etten saanut katiskaa apajapaikalle.
Väinö se nukkui sisällä ja kun tulin, niin halipula oli, heti kun istahdin, niin syliin.
On se kiva kissa. Aamullakin saan nukkua rauhassa niinkauan, kun nukuttaa.
Köllöttää vieressä vaan.
No tällaisia jorinoita pitkäperjantaina.
Rauhaisaa pääsiäisenaikaa itse kullekin.Lankalauantai vuorossa, vesisadetta päivä toi tullessaan, mutta siitäkin se ilo, että luonto herää, naapurin nurmikot jo vihertää.
Suruliputus naapuritalon lippusalossa, joku on päättänyt maallisen matkansa, ja suru omaisten keskuudessa, tämä on asia jonka jokainen vuorollaan tavoittaa.
Hyvää taivasmatkaa tuntemattomalle naapurille.
Noista digiasioista olen minäkin saanut osani ja hyvin sekoilin myös., sain pankkiin pääsyn nimikkeen kännykkään ja sisälle pääsen ja asioin, mutta kaksi tunnistussanaa nyt omistan ja jännään aina sattuuko oikea asioidessa.
Pitänee joskus, kun saan nuoria luokseni pyytää apua, hyvä kuitenkin, että eurojani voin saada käyttöön.
Euroille tulee taas käyttöä, talomme katto korjausvuorossa ja ei taida ihan pieni lasku siitäkään tulla, mutta maksamalla siitä selvitään.
Muutama vuosi sitten tontti omaksi ostettiin, osuuteni 6000 euroa, jospa ei noin suureksi katto menisi.
Yhtiövastike onkin pysynyt kohtuullisena jo vuosia, nyt sitten lainanosuus nostaa, jos ei kerralla jaksa maksaa.
Maksettava aina on kaikenlaiset lisävelvoitteet, mutta koti on kuitenkin oltava, kohdallani se on hyvä asua.
Olen kovasti onnellinen, että noita mukavia viestejä paljonkin mukaan tarttuu ja Demeter sinunkin kannustus aina hyvän mielen aikaan saa, kiitän siitä;)
Eihän se kummia vaadi, myönteinen sana silloin tällöin, hyvä olo siitä syntyy, siksi aina kaipailee viestejäsi, jos ei pitkään aikaan ole näkynyt, sama monen toisenkin kirjoittajan kohdalla.
Nyt olen brinkkalasta vähän huolissani, onko jotakin ikävää tapahtunut?
Ymmärrän senkin, että halut kirjoittaa voi lopahtaa, kun näitä ketjuja lukee, monikin väsyy kirjoittamaan ja lukemaankin, toivon kuitenkin, ettei periksi anneta.
Eliaana aina niin tarmokkaana kertoilee toimiaan, olet
kyllä melko tehokas pakkaus, haikeana muistelen, että niin minäkin ennen, tosin en puita kaatanut, mutta kiviä väänsin ja muuta vastaavaa.
Pienen tonttimme sain kukkimaan ja vähän satoakin, mieheni useinkin enemmin uupui ja ei voinut sitä myöntää, harmistui sitkeydestäni.
Minä aina innon voimalla olisin lopputuloksen halunnut nähdä, vaikka uupumus toki oli minullakin.
Kissasi varmaan rakastaa sinua ja sinun kanssa elämistä, tuo kertomasi sen todistaa, ihana kumppani.
Pian pääset ahventaan siivoukseen, kun katiskan järveen saat, Väinö pääsee herkuttelemaan tuoreella kalalla.
Huomenissa lähdemme ajelemaan Loviisaan, pistäydymme tyttärenpojanpojan ja vielä kerran pienen pojan uudessa asuinpaikassa.
Työpaikka tällä perheen isälle avautui Kotkassa, mutta asunnon halusivat Loviisaan
Tänään ei mitään kummempaa, katselen ikkunoista ihmisten liikkumista ympäristössä, koiria isäntineen ja kauppaan rientäviä mummoja rollaattorin kanssa. siis elämää mikä sykkii minun ulkopuolella, joutavalla jotain.
En kyllä ikkunan ääreen linnottaudu, löytyy aina jotakin puuhaa kotonakin, muistui mieleen pyykin silitys, sen aion suorittaa.
Toivotan munarikasta pääsiäisen aikaa teille kaikille, vieraitakin voi olla odotuksissa ,nauttikaa läheisten kanssa yhteisistä hetkistä.
- Anonyymi
Ihanaa, meilläpäinkin alkoi vihdoin satelemaan. Kyllä nurmikot kihahtaa vihreiksi ja kirsikkapuussa näkyi just tilkkasen vaaleanpunaisia kukan alkuja. Se on brunus accolade, aikainen kukkija . Norjan angervot saivat jo ohuen vihreän hunnun.
Lapsuudessani minulle pääsiäinen on jäänyt mieleen merkittävänä juhlana. Kotiseudullani pääsiäistrullit lentelivät ns ensi yönä. Muistan miten ” vahtasin” taivaalle navetan yläpuolelle. Oli valoisaa , hangetkin valaisi ja aurinko laski suht myöhään.
Se oli ihan yhtä suuri uskomus , kuin joulupukki jouluna.
Mummu kertoi ,että trulli menee leikkelemään jonkun kylän navettaan lehmän utareita.
Mielessäni sillä rullilla oli oikea luuta , musta kissa ja kahvipannu jne. Kokoontuivat nääs Kyöpelinvuorelle kahvia keittämään. Kivoja nämä vanhat uskomukset. Lisäksi mummu laittoi pienen puuristin navetan oveen, se suojeli meidän karjaa.
Radiosta kuului aina pyhäaamuisin Jumalanpalvelus ja kauniit pääsiäisvirret. Niiden takia kävin vielä nuorena opiskeluvuosinakin joskus pääsiäiskirkossa. Pääsiäinen oli kauan minulle tärkeä juhla- ei enää.
Mämmiä äiti teki aina pirtin uunissa pääsiäiseksi. Ei se ollut tuota ,mitä kaupassa myydään. Se oli maukasta veripalttua. Sitä teen vieläkin pannullisen joka pääsiäinen.
Leppeää lankalauantain iltaa kaikille.Hyvää pääsiäispäivää, aurinko tapailee nousevansa, sadetta on luvattu, mutta ehtiipä aurinkokin väliin näkymään.
Kerroinkin jo, että tänään pikavisiitin teemme Loviisaan, tässä lähtöä laittaessani jonkun sanan ehdin laittaa.
Mukava on nähdä sitäkin sukuhaaraa, jotka Ruotsissa asustavat, paitsi kaksi poikaa suomen puolella.
Kutsu tuli myös Kuopioon, tyttärentytön nuorin poika valmistuu autoalalle, isänsä peruja se ammatti.
Mukava, että nuorilla pyyhkii hyvin, ainakin tällä hetkellä, aina voi vastoinkäymisiäkin eteen tulla.
Tänään olisi ollut nelivuotis synttäritkin, mutta nyt sivuutan ja menen viidenpolven, kohta vuoden vanhan pojan tapaamiseen.
Juhlia tämä kevätpuoli on täynnä, sitten vähemmän syksypuolella.
Olipa kiva lukea noita muisteloitasi ano19,36, trullithan ne siellä pohjanmaalla kepposia tekivät ja eikös kokkotuletkin sinne suunnalle kuulu.
Taisivat trullit olla vähän ilkeämpi sorttisia, kuin noidat.
Täällä Savossa en muista tai en ole kuullut mitään vastaavaa, no oli kaiketi pitkäperjantai sellainen, että silloin ei kylään menty, eikä lapsetkaan saaneet suuremmin leikkejään toteuttaa, pitkäksi sen päivän muistan ja usein myös pilvisenä.
Kahvipirtissä sitä vastoin noitia lenteli, kuka mitenkin pukeutuneena ja koneitakin oli kyytiä antamassa, sitten pääsiäispäivänä löysivät itsensä kuka mistäkin, pirtissäkin joku yöpyi ja jäikö joku jopa Kyöpelinvuorelle, hauskaa oli jo suunnittelujen aikaan.
Pirtin kissat aina mukana.
Oi niitä aikoja entisiä.
Tuo veripalttu on jäänyt maistamatta, luulen, että tuttu se on täälläkin.
Jospa alkaisin lähtöä laittamaan, kohta kyyti tulee, tytär ja vävy minut noutavat.
Hyvää jatkoa pääsiäisen aikaan, pistäytykää jos hommiltanne ennätätte.Hil-la kirjoitti:
Hyvää pääsiäispäivää, aurinko tapailee nousevansa, sadetta on luvattu, mutta ehtiipä aurinkokin väliin näkymään.
Kerroinkin jo, että tänään pikavisiitin teemme Loviisaan, tässä lähtöä laittaessani jonkun sanan ehdin laittaa.
Mukava on nähdä sitäkin sukuhaaraa, jotka Ruotsissa asustavat, paitsi kaksi poikaa suomen puolella.
Kutsu tuli myös Kuopioon, tyttärentytön nuorin poika valmistuu autoalalle, isänsä peruja se ammatti.
Mukava, että nuorilla pyyhkii hyvin, ainakin tällä hetkellä, aina voi vastoinkäymisiäkin eteen tulla.
Tänään olisi ollut nelivuotis synttäritkin, mutta nyt sivuutan ja menen viidenpolven, kohta vuoden vanhan pojan tapaamiseen.
Juhlia tämä kevätpuoli on täynnä, sitten vähemmän syksypuolella.
Olipa kiva lukea noita muisteloitasi ano19,36, trullithan ne siellä pohjanmaalla kepposia tekivät ja eikös kokkotuletkin sinne suunnalle kuulu.
Taisivat trullit olla vähän ilkeämpi sorttisia, kuin noidat.
Täällä Savossa en muista tai en ole kuullut mitään vastaavaa, no oli kaiketi pitkäperjantai sellainen, että silloin ei kylään menty, eikä lapsetkaan saaneet suuremmin leikkejään toteuttaa, pitkäksi sen päivän muistan ja usein myös pilvisenä.
Kahvipirtissä sitä vastoin noitia lenteli, kuka mitenkin pukeutuneena ja koneitakin oli kyytiä antamassa, sitten pääsiäispäivänä löysivät itsensä kuka mistäkin, pirtissäkin joku yöpyi ja jäikö joku jopa Kyöpelinvuorelle, hauskaa oli jo suunnittelujen aikaan.
Pirtin kissat aina mukana.
Oi niitä aikoja entisiä.
Tuo veripalttu on jäänyt maistamatta, luulen, että tuttu se on täälläkin.
Jospa alkaisin lähtöä laittamaan, kohta kyyti tulee, tytär ja vävy minut noutavat.
Hyvää jatkoa pääsiäisen aikaan, pistäytykää jos hommiltanne ennätätte.Toivottavasti reissusi meni mukavasti.
Sadellut on täällä eilen ja tänään enimmäkseen, joten suurin aika on mennyt lueskellessa, Tv katsellessa ja ristikoita tehdessä.
Tosin uunin päällysen ja pirtin katon imuroin. Sellaista pientä seittiä tuppaa tulemaan.
Väinö, kun tuota imuria pelkää, niin paetessaan loikkasi kaapin päältä. Siinä oli kännykkäni latauksessa, joka lensi patterin taa.
Sieltä sen johdolla ongin. Ei siinä rytäkässä sen hullummin käynyt.
Sitten kun imurin vein pois, niin sieltä se Väinö mönkii sängyn alta esiin.
Sade taitaa väistyä, kun järven takaa paistaa jo ihan tulenpunainen taivaanrannan kaistale.
Krookukset aina sateella kukkansa sulkee.
En usein mitään asetelmia ole tehnyt. Nyt innostuin pääsiäisasetelman tekemään.
Hain pajunkissoja rannasta ja männyn oksan sekaan. Siihen sitten sellaisia nauhassa roikkuvia tekomunia laitoin roikkumaan.
Sitten otin pyöreän kakkualustan, siihen hain kolmea eriväristä sammalta, siinä oli pari puolukanvarpua, jäkälää, pari mustikanvarpua.
Siihen sitten yhden isomman tekokanan ja 9 pienenpientä sinne tänne.
Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille.Eliaana kirjoitti:
Toivottavasti reissusi meni mukavasti.

Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille.Toista pääsiäispäivää aloitellaan, ei sada ei paista, eilen koko matkamme ajan satoi.
Kahdeksantuntia meni autossa istumiseen, perillä muutama tunti ja taas istuttiin, hyvin kuitenkin matka sujui, perillä hieman eksyimme, vaikka reitti oli karttaan merkitty.
Niin kiemuraista tietä en muista nähneeni, mitä loppumatka ajettiin, meren ranta vastaa lopulta tuli.
Vuokramökkialue, jossa upeita huvilataloja, tämäkin oli iso kaksikerroksinen hirsitalo, minkä vuokrasivat.
Nuorten kotiin oli tavarat tuotu, mutta paikoilleen laitto tänä aamuna alkoi, siellä emme käyneet.
Perhe yhdessä pääsiäisen ajan siellä talossa vietti, kun yhdessä muuten harvoin ovatkaan, hankalan matkan joutuvat aina tekemään, kun suomeen tulevat, kolme koiraa oman hankaluuden tuovat.
Mukava oli kuulla kuulumiset ja nuorin vajaa vuoden vanha vauveli, hyvin otti meidätkin vastaan, ei vierastanut.
Tumma nappisilmä ja musta tukka, varmaan monen tytön sydämen hurmaa, ainakin mummit olimme ihastuneita.
Karitsanpaistia oli ruokana ja hyvin oli miniä mureaksi ja makoisaksi lihan saanut, kammoni lampaanlihaan ainakin tämän ruuan ansiosta katosi., voihan karitsanliha olla eroava lampaan lihasta.
Oli kiva, kun Eliaana viestin laitoit, luulin jo itsekseni nojatuolissa istuskella.
Minä opetin pienestä pitäen kissani imurin hyväksymään, ainakin jossain määrin sain karvoja imuroitua, ei ne taineet niin ihastuneita olla, mutta kestivät kuin miehet ainakin, on tuokin sanonta.
En minäkään koristeluja nykyään harrasta, mutta pajunkissat maljakossa on parvekkeella, toteutin japanilaisten kukka asetelmien tekoa ja hyvin sain kissat laakeaan maljaan aseteltua.
Ihania luomuksia aina aikaansaavat, hyvin pienin konstein, katselen keloja missä näitä tekevät.
Muutenkin japanilaiset taitajia ovat, kaksi pientä poikaa soittavat pianolla antaumuksella, niitäkin on kiva kuunnella ja ihastella
Kyllä tietokoneeltakin oppia voi saada moneen asiaan.
Näin unta, mikä oli aika selkeä, omia häitäni järjestelin, kaiken hoidin itse, pukuni oli vanhaa roosaa, ystävä esitti kanteleen soittoa viihdyttämään vieraita, olin osin aikaisemmissa häissäni, osassa siten nykypäivään olevissa, sulhasta en oikein ymmärtänyt, mutta mieheni siellä pyöri, kai sulhanen oli, tuliko hakemaan minua taivaan hääjuhlaan.
Miten muistankin noita uniani niin paljon, joskus aivan vaivaannuttavat.
Tätä tämä nyt, muuta en voi.
Jospa kirjoittajat jo joutaisivat viestejä laittamaan, mukava olisi kuulla miten pyhät sujuivat, niitä odotellen hyvää tätä päivää.- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Toista pääsiäispäivää aloitellaan, ei sada ei paista, eilen koko matkamme ajan satoi.
Kahdeksantuntia meni autossa istumiseen, perillä muutama tunti ja taas istuttiin, hyvin kuitenkin matka sujui, perillä hieman eksyimme, vaikka reitti oli karttaan merkitty.
Niin kiemuraista tietä en muista nähneeni, mitä loppumatka ajettiin, meren ranta vastaa lopulta tuli.
Vuokramökkialue, jossa upeita huvilataloja, tämäkin oli iso kaksikerroksinen hirsitalo, minkä vuokrasivat.
Nuorten kotiin oli tavarat tuotu, mutta paikoilleen laitto tänä aamuna alkoi, siellä emme käyneet.
Perhe yhdessä pääsiäisen ajan siellä talossa vietti, kun yhdessä muuten harvoin ovatkaan, hankalan matkan joutuvat aina tekemään, kun suomeen tulevat, kolme koiraa oman hankaluuden tuovat.
Mukava oli kuulla kuulumiset ja nuorin vajaa vuoden vanha vauveli, hyvin otti meidätkin vastaan, ei vierastanut.
Tumma nappisilmä ja musta tukka, varmaan monen tytön sydämen hurmaa, ainakin mummit olimme ihastuneita.
Karitsanpaistia oli ruokana ja hyvin oli miniä mureaksi ja makoisaksi lihan saanut, kammoni lampaanlihaan ainakin tämän ruuan ansiosta katosi., voihan karitsanliha olla eroava lampaan lihasta.
Oli kiva, kun Eliaana viestin laitoit, luulin jo itsekseni nojatuolissa istuskella.
Minä opetin pienestä pitäen kissani imurin hyväksymään, ainakin jossain määrin sain karvoja imuroitua, ei ne taineet niin ihastuneita olla, mutta kestivät kuin miehet ainakin, on tuokin sanonta.
En minäkään koristeluja nykyään harrasta, mutta pajunkissat maljakossa on parvekkeella, toteutin japanilaisten kukka asetelmien tekoa ja hyvin sain kissat laakeaan maljaan aseteltua.
Ihania luomuksia aina aikaansaavat, hyvin pienin konstein, katselen keloja missä näitä tekevät.
Muutenkin japanilaiset taitajia ovat, kaksi pientä poikaa soittavat pianolla antaumuksella, niitäkin on kiva kuunnella ja ihastella
Kyllä tietokoneeltakin oppia voi saada moneen asiaan.
Näin unta, mikä oli aika selkeä, omia häitäni järjestelin, kaiken hoidin itse, pukuni oli vanhaa roosaa, ystävä esitti kanteleen soittoa viihdyttämään vieraita, olin osin aikaisemmissa häissäni, osassa siten nykypäivään olevissa, sulhasta en oikein ymmärtänyt, mutta mieheni siellä pyöri, kai sulhanen oli, tuliko hakemaan minua taivaan hääjuhlaan.
Miten muistankin noita uniani niin paljon, joskus aivan vaivaannuttavat.
Tätä tämä nyt, muuta en voi.
Jospa kirjoittajat jo joutaisivat viestejä laittamaan, mukava olisi kuulla miten pyhät sujuivat, niitä odotellen hyvää tätä päivää.Iltapäivää ! Tekisi melkein mieli todeta, että kohta ollaan pääsiäisestakin päästy..))
Näin siis omalla kohdallani. Ei minkäänlaista pyhien tuntua. Oikein mietin, mikä oli nyt toisin, mitä olen ennen tehnyt pääsiäisen eteen, mitä jätin tekemättä nyt.
Edeltävä viikko oli tietysti turhan virikkeinen ja sehän se minulle oikein sovi - lähes uneton yökin tuli rasitteeksi. Kalenterista tarkistin, että kuuhan se tietysti minua häiritsi.
Vanhempi poika otti alkuun lähipiirin tapaamisen kontolleen, mutta kun "perheensä kuopus", koiranpentu, vaati taas erikoisjärjestelyjä ja työpaineet siihen päälle, lupasin ottaa kokoontumisen hoitaakseni sillä varauksella, että kattaus on kevyt. Ei lammasta eikä muutakaan pääsiäiseen kuuluvaa. Savukalaa, kermaperunoita ja parit keitot pakkasesta- piirakat ja munavoi - lapsille pääsiäismunia ja jäätelöä. Kaikki kiireessä kokoon kyhätty.
Launtaiksi sovimme tämän tapaamisen. Onneksi aamupäivä oli lämmin ja poutainen ja trampoliini kutsui lapset kisailemaan. Ynnäsin, että itse olin jalkojen päällä täydet kaksitoista tuntia - en siis uurastaen enkä uhrautuen - tosin väsyneenä mutta tyytyväisenä..))
Ohjelman osalta jäin vähän harmittelemaan, kun en pystynyt täyttämään nuoren neidin, 8 v, toivetta " tulla leikkimään" - eli meillä on aina tyttöjen kanssa ollut tapana järjestää jokin mielikuvitustapahtuma - milloin matka mökille, milloin käynti ravintolassa, milloin koulun historiantunti...
Eli uskon jotenkin pystyväni samaistumaan Hil-lan kuvaamaan Nojatuolin pääsiäisenviettoon..)) Kiva lukea siitä ja nähdä, että keveyttä ja iloa pystymme tuottamaan oman mielikuvituksemme avulla myös tässä iässä.
Vai onko aika muuttunut sellaiseksi, ettei tuon tyyppistä ilonpitoa enää irtoa meistä ?
Itseäni ainakin epäilen kun tuntuu, että kodin ulkopuolella liikkuessa on tullut yhä vaikeammaksi löytää kulloiseenkin tilanteeseen sopiva aaltopituus. Kuin olisi "väärässä seurassa", ja/tai itse "vääränlainen".
Ymmärrän, että nämä tunnot ovat monelle hyvinkin tuttuja elämän varrelta , minulle ovat tulleet vasta nyt, vanhana..))
Siitäpä juttelinkin lapsuudenystäväni ja kälyni kanssa pyhien aikaan. Kumpikaan heistä ei ole ollut erityisen seurallinen ja tuntuu, että viihtyvät edelleenkin hyvin omissa oloissaan.
Samaa voin tietysti sanoa itsestäni, mutta kyllä kyselen usein merkityksellisyyden perään ja oikeutuksen - eli onko "oikein" eristäytyä, elää vain itselleen, olla piittaamatta muiden tarpeista ja toiveista ? Itse olen mielestäni aistinut niitä liiankin herkästi ja myös vastannut niihin liiankin herkästi - omiin voimavaroihini nähden.
Eivät nämä tuttuni mitenkään itsekkäitä ole, ystävällisiä ihmisiä, mutta ehkä osaavat paremmin punnita omat voimavaransa, ainakin tiedostaa omat rajansa.
En näköjään osaa jättää itseäni rauhaan edes perinteisinä lepopäivinä, aina täytyy itseään tutkailla..)) Tai no. Osaanhan minä ainakin välillä (jättää itseni rauhaan) : en kutsunut perhetuttua kylään, vaikka tiesin hänen odottavan kutsua, vaan tartuin 600-sivuiseen kirjaan, Raija Orasen Maan aamuun. Oranen ei ole minulle tuttu kirjailija, olen pitänyt häntä viihdekirjalijana ja ehkä hän sitä onkin, mutta kyllä kirjassa oli imua ja kuvausta ajasta 1910-1918. Luokkayhteiskunnan murtuminen oli kuvauksen keskiössä ja sitä tarkasteltiin tutussa viitekehyksessä valkoiset/punaiset, noin yksinkertaistaen, ja kun kirjailijan tavoite oli pyrkiä tarjoamaan lukijalle "romantiikkaa, jännitystä ja hauskuutta" niin kelpasihan se - vaihteeksi, etenkin kun TV-tarjontakin oli mielestäni aika arkista ja niukkaa.
Pari vuotta (?) sitten telkkarista katosi perinteinen kärsimysnäytelmä - omaan pääsiäiseeni sen katsominen aina kuului. Parhaana pidin Pier Paolo Pasolinin mustavalkoelokuvaa
Matteuksen evankeliumi.
Jumalanpalveluksia kyllä tuli, jopa ortodoksinen, mutta niin myöhään, että oli pakko jättää väliin.
Näiden päivien pettymys oli kyllä minulla sää: kaksi päivää taukoamatonta sadetta täällä.
En päässyt ulkoilemaan enkä metsään - metsässähän se minun kirkkoni, pyhä paikkani on, mutta näin tässä nyt kävi. Joka aamu oli kuitenkin rikkumatonta hiljaisuutta tarjolla.
Läheiset ja se yhteys mitä yhdessä olo puitteista riippumatta aina tarjoaa,
teki tästäkin pääsiäisestä erityisen, muistettavan.
Kiva, että Eliaana kerrot Väinöstä ja tuosta maalle asettumisestasi. Siivellä saan kulkea..))
Tuttuja kirjoittajia minäkin kaipaan, nimiä mainitsematta ja olen iloinen, että Hil-la kuitenkin on tallessa ja Nojatuoli jatkuu..))
La Promesaakin on taas tarjolla, joten kyllä se tästä..))
Mukavaa alkavaa viikkoa meille kaikille,
demeter1 Anonyymi kirjoitti:
Iltapäivää ! Tekisi melkein mieli todeta, että kohta ollaan pääsiäisestakin päästy..))

demeter1Voi kauhistus ! Enpä pystynyt arvioimaan tuon tekstin pituutta. Täytyy kai todeta tunnetun kirjoittajan tapaan: "Anteeksi, ettei minulla ollut aikaa kirjoittaa lyhyttä viestiä"...

demeter1Jospa Vappu olis räyhäkkämmpi kuin tämä Pääsiäisen vietto. Vaarallista elämää - ei kaljan tippaa tai muutakaan valmis juomaa.
Muistan, että Alkossa olisi ollu eräänä keväänä Sysmän sahtia myytävänä. Jos elän pyydän tilaamaan Alkoon aitosahtia. Kyllä se kaupaksi menisi kohtuullisella hinnalla.
Hyvää se on hanavesikin kun syö silliä. Paikalliset palvaamot kypsyttävät possua palvilihaksi. Parempaa kuin mikään makkara.
Kuulin Ylen paikallisasemalta rario-ohjelmaa. Toimittaja Olli Haapakangas kävi eka kertaa avantouinnilla Kait Myllykoskella. Hirmusta mesomista äänistä päätellen.
niin - mies se on Manninennii!
- Anonyymi
Tuo on muuten niin tosi, ettei esim pääsiäinen tunnu nyt iäkkäänä lainkaan sillä tavalla juhlalliselta ,kuin nuorena. Vaikka olisi rairuohot, munat, tiput , kukot ja trullit näkösällä. Ihan normaalia. Mun juhlista joulu tuntuu aina vaan juhlalliselta, etenkin kun laitan ison aidon kuusen ja kinkun paistamme potkalla.
- Anonyymi
Tervehdys! ON kaunis aurinkoinen päivä , ihan pienen aamulenkin kipaisin!
Tosin se kävely on muuttunut selän vamman vuoksi, mutta kiitollinen olen tästäkin voinnista.
Hyvähän se on Hilla, kun jaksat aina uuden palstan avata! On mukava käydä jonku sanan laittamssa, piristää sekin.
Vieraat olivat niin ihania, jotka tarjoutui auttamaan kaikessa. Kyllä nuoretkin ovat osaavia ja ahkeria, kiitohset heille!
Kyllä tuollaisia "vieraita" ottaa aina ilomielin vastaan.
En ole ehtinyt palstalla käymään pääsiäisenaikaan, on niin mielenkiintoista nähdä tuota lähipiiriä, varsinkin kun tyttärelläni oli synttärit.
Kauniin kakun saimme tehdyksi, onneksi oli tehnyt kakunpohjia pakastimeen.
Kyllä se pakastin on vain tarpeellinen!
Hyvää vointia,
Neeasa - Anonyymi
Näen harakan etsiskelevän päivällistään kaupungin nurmikolla.
Muistan kouluajoiltani kirjoituksen jossakin painetussa julkaisussa.
"Harakka on pihojemme kaunistus". Ja runon samoilta ajoilta;
Ja "Herra harakka kampaa näin kiiltävän tukkansa taaksepäin".
Hyvää arkipyhää kansalaisille. Toivon että jatkat Hilla.
Viime aikoina olen käynyt harvoin kun en viitsi kirjoitaa puhelimella.
Avaan sivut aina kun otan läppärin käyttöön.
Akillesjänne on parantunut sen verran että voin kävellä lyhyitä matkoja.
Mikä lie kun jalka herättää joka yö kolmelta, on kipua. Onneksi sentään nukahdan noin yhdentoista aikaan illalla aika hyvin.
Ollaan kissan kanssa oltu mökillä jo muutama viikko. Mikäpä täällä on ollessa.
Huomenna fysioterapeutille, katsovat kuinka olen jalan kanssa edeistynyt.
En juuri välitä juhlapyhistä. Eläkeläisellä on kaikki päivät melkein samanlaisia.
Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille <3Huomenta arkiaikaan, tiistaita elellään, meinaa nuo päivätkin sekoittua, pitää aina itselleen vakuutella missä päivässä kuljetaan.
Minun pääsiäinen sujui suunnitellun aikataulun mukaan, päivä sitten matkan rasituksista lepäilyä, kyllä se väsymystä saa aikaan, kun päivärytmi muuttuu.
Reilun viikon päästä on sitten Vappu ja sehän ilon juhlimista saa aikaan, tai ainakin aikaisemmin näin on ollut, nyt taitaa mennä päivänä muiden jatkona.
Pitänee simaa tehdä ja munkkeja paistaa, näin saaden erilaisen juhlapäivän aikaan.
Toukokuulle sitten vapunpäivän lisänä äitienpäivä ja helatorstai, kesäkuulle helluntai ja juhannus, näin sitten aletaankin joulun odotuksiin;)
Paljon ehtii tapahtua kuitenkin ennen jouluun pääsyä, sinnehän on monen ihmisen ikä, näin ennen puhuttiin.
Jääköön kalenterin tutkiminen ja palataan tähän aikaan.
Nyt aurinko paistaa, sateen jäljet kadonneet, mutta ihmeitä teki luonnolle, olen näkeväni pensaissa ja puissa vihertävää väriä ja nurmikot ainakin vihreänä ovat.
Siitä se kesä ihan huomaamatta on käsillä, kukkatilaukseni sotkeutui ja nyt on puutarhalta mentävä kesäkukat hakemaan.
Olen miettinyt, onko nykytyöntekijät huolimattomampia, kun aika usein kohtaa tätä pettymystä tilauksien suhteen, minäkin joudun soittelemaan useasti jonkun asian perään.
Paketit lähetetään minne sattuu, vaikka tilauksessa selvä osoite, vastuu työn kunnolla tekemiseen on mielestäni herpaantunut.
Onko ajan henki se, että ei niin väliä, miten menee. radio kertoo melkein joka aamu epäkohdista, mitä ilmenee.
Vanhusten seksuaalista kohtelua on tullut kotihoidon piirissä esille, jopa on uutinen sekin.
Demeter hyvin olet jaksanut tarjoilut perheellesi laittaa ja pitkä rupeama jaloille touhuta tuo kaksitoistatuntinen, en moista jaksaisi.
Sinulla on tuo kirjamaailma, mihin voit upota ja elää elämyksiä niiden kautta.
Minun taitoni siinä suhteessa olematon ja siksi telkkarin suuri katsoja olen, eilenkin hypin kanavalta toiselle, kunnes löytyi pääsiäisen aikaan liittyvä Ville Riekkisen haastattelu ja sitä pysähdyin kuuntelemaan.
Oli niin minun ajatteluun johtava keskustelu, oli raamatun tutkimuksesta ja muista uskon asioista koostuva keskustelu.
Hän valotti raamatun sisältöä ja aikaa milloin sitä on kirjoitettu, toi minun ajatusten mukaisia mielipiteitä sisällöstä ja sen vertaamisesta nykypäivään.
Pohjapiirustus tehtiin sen ajan kertomilla ja nyt tulkinta pitäisi osata tehdä tämän ajan mukaan
Viisaita mielipiteitä paljon maailmaa kiertäneeltä Riekkiseltä, monista asioista olen hänen näkemyksien kannalla, vaikka en paljon asiaa ymmärräkään.
Mitä tulee pitkään viestiisi, siitäpä minä pidänkin, itse samaan syyllistyn, en osaa lyhyesti mitään kertoa.
Elämisen ilo viesteistäsi Neeassa välittyy, sitä tarvitsemme, me maan mudassa väliin kyntäville.
Aina on iloisuus ja viestien välittämä ilo tarpeen.
Tykkään myös Olli Haapakankaan selostuksista, ohjelmista, kuuntelen paljon kanavaa missä hän esiintyy, äänikin jo poikkeaa tavanomaisista, sekin hyvältä tuntuu, samaa tarjoilee Petri Julkunen, on jotenkin mukava kuulla poikkeavaa juontamista, mikä kotoiselta tuntuu.
Miksikäs ei Manninenkin mies olisi, hyvin varmaan miehen mitat täyttää.
Nuo vanhat runon pätkät kouluajoilta usein mieleen välähtää, silloin ne oli osattava ulkoa.
Onpa mukava kuulla, että vaivasi on parantumassa liekko, niinkin on, että joskus särkynyt ei koskaan täysin kivuttomaksi tule, ainakin säiden vaihtelu kipua uusii.
Onpa kiva, että olet mökille päässyt, siellä kissan kanssa kesää odottelette ja luonnosta nautitte.
Hyvää jatkoa oleiluun.
Kaikkea kivaa toivotan myös teille kaikille kirjoittaja ystäville.Huomenta arkiaikaan, tiistaita elellään, meinaa nuo päivätkin sekoittua, pitää aina itselleen vakuutella missä päivässä kuljetaan.

Kaikkea kivaa toivotan myös teille kaikille kirjoittaja ystäville.Hil-la kirjoitti:
Huomenta arkiaikaan, tiistaita elellään, meinaa nuo päivätkin sekoittua, pitää aina itselleen vakuutella missä päivässä kuljetaan.

Kaikkea kivaa toivotan myös teille kaikille kirjoittaja ystäville.Aamupäivää ! Onpa huojentunut olo, kun pyhät saatiin "lusittua" - Pella Miljoonaa lainatakseni..))
Hil-la ihmettelit jaksamistani, tuota 12 tunnin työrupeamaa. Oli sillä hintansakin: täysin pihalla, vetämätön olen ollut pari päivää sen jälkeen ja kun lankomies vielä soitti myöhään eilen illalla, tuntui, etten jaksa edes puhua..))
Hänkin syntyi iltatähtenä ja on nyt kuusikymppisenä lähes orpo, sisko on elossa, mutta täystyöllistetty lasten ja lastenlasten kanssa. Sovimme, että lanko tulee käymään, kun kevät aukeaa vielä isommin. Hänellä on muutama lomapäivä jäljellä ja mielellään tulee tuttuihin maisemiin.
Minulta jäi tuo Riekkisen haastettelu väliin, ehkä katson sen Areenalta. Hän on niitä hengenmiehiä, joita mielellään kuuntelee.
Lukuharrastus on vienyt minulta paljon: radiota en ole koskaan oppinut kuuntelemaan, vaikka se varmasti tarjoaisi paljon mielenvirkistystä. Moni ikätoveri seurailee ohjelmia innokkaasti. Toinen ikääntyneille tuttu harrrastus on kortti- ja seurapelit. Uskon, että ne tarjoavat iloa ja keveyttä yhteisiin hetkiin, en vain ole niihinkään oppinut. Jonkinlaista tilannekomiikkaa saatamme tapaamisissa viljellä ja tietysti ihan tavallista tarinointia.
Langon kanssa molemmat pahoittelimme sitä, että isommat tapaamiset suvun kesken ovat jääneet - kukaan ei niitä järjestä ja niinkin, ettei enää ole tapana lähteä kyläilemään ex-tempore tai poiketa tuttuun taloon ohikulkumatkalla.
On nähty, että tuo kyläilykulttuurin muutos tapahtui silloin, kun televisio tuli kotien vakiovarustukseksi. Minullakin on tuttu, jonka elämää ja aikatauluja televisio-ohjelmat määrittävät, Areenasta huolimatta. Seuralaisena voivat hyvin toimia ja palvelevat etenkin silloin, jos näkö on heikko tai liikkuminen vaikeutuu.
Kiva tosiaan kuulla tuosta liekon tilanteesta, sitkeyttä ja kärsivällisyyttä on varmasti tuo pitkä kuntoutusvaihe vaatinut. Kipu ei ole kiva seuralainen ja silloin tietysti vielä viheliäisempi jos yöllä valvottaa. Mökkielämä kissa kaverina olisi varmasti minunkin mieleeni, mutta vähempään täytyy tyytyä ja yrittää tehdä siitä mieleisensä.
Tänään voi kuitenkin ulkoilla pitemmän kaavan mukaan, pilvipoutaa luvassa ja "tähteitä" ruuaksi - ja tietysti La Promesaa iltapalaksi..))
Mukavia arkipäiviä kaikille,
demeter1demeter1 kirjoitti:
Aamupäivää ! Onpa huojentunut olo, kun pyhät saatiin "lusittua" - Pella Miljoonaa lainatakseni..))

demeter1Hitsiläinen, taas mokailen, en muista, että ei saisi painaa kuin kerran, jos kone herjaa lähtemistä, nyt sitten ne kaikki painallukset tuotti tuloksen.
Minä tumpelo en osaa poistaa ja aivan turha kuvitella, että ylläpito tämän tekisi, siitä kokemusta, olkoon nyt sitten ketjun täyttönä ja vahvasta halusta kirjoittaa.
Kyllä voimat meni minultakin, vaikka vain istuin toisten kyydissä, pari yötä on hyvin nukuttanut, nyt taas elolle käännyn.
Vieraita en kutsu jos joku tulee kutsumatta, ihan ilolla vastaan otan, sillä silloin turha valmistelu jää pois, tarjoilu sitä mitä on.
Luulen, että liikaa ei tarvitsisi milloinkaan laittaa, kun ei ihmiset tarjousten perässä enää kulje, itseltänikin kaikki paistokset pakkaseen joutaa, en tykkää makeasta, jäätelö silloin tällöin riittää.
LaPromessa tuli eilen taas katsottua, viikon annos kerralla, kyllä pitkäksi venyy, ei auta katsottava vaan on.
Anteeksi viestieni määrä, hyppikää yli;)- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Huomenta arkiaikaan, tiistaita elellään, meinaa nuo päivätkin sekoittua, pitää aina itselleen vakuutella missä päivässä kuljetaan.
Minun pääsiäinen sujui suunnitellun aikataulun mukaan, päivä sitten matkan rasituksista lepäilyä, kyllä se väsymystä saa aikaan, kun päivärytmi muuttuu.
Reilun viikon päästä on sitten Vappu ja sehän ilon juhlimista saa aikaan, tai ainakin aikaisemmin näin on ollut, nyt taitaa mennä päivänä muiden jatkona.
Pitänee simaa tehdä ja munkkeja paistaa, näin saaden erilaisen juhlapäivän aikaan.
Toukokuulle sitten vapunpäivän lisänä äitienpäivä ja helatorstai, kesäkuulle helluntai ja juhannus, näin sitten aletaankin joulun odotuksiin;)
Paljon ehtii tapahtua kuitenkin ennen jouluun pääsyä, sinnehän on monen ihmisen ikä, näin ennen puhuttiin.
Jääköön kalenterin tutkiminen ja palataan tähän aikaan.
Nyt aurinko paistaa, sateen jäljet kadonneet, mutta ihmeitä teki luonnolle, olen näkeväni pensaissa ja puissa vihertävää väriä ja nurmikot ainakin vihreänä ovat.
Siitä se kesä ihan huomaamatta on käsillä, kukkatilaukseni sotkeutui ja nyt on puutarhalta mentävä kesäkukat hakemaan.
Olen miettinyt, onko nykytyöntekijät huolimattomampia, kun aika usein kohtaa tätä pettymystä tilauksien suhteen, minäkin joudun soittelemaan useasti jonkun asian perään.
Paketit lähetetään minne sattuu, vaikka tilauksessa selvä osoite, vastuu työn kunnolla tekemiseen on mielestäni herpaantunut.
Onko ajan henki se, että ei niin väliä, miten menee. radio kertoo melkein joka aamu epäkohdista, mitä ilmenee.
Vanhusten seksuaalista kohtelua on tullut kotihoidon piirissä esille, jopa on uutinen sekin.
Demeter hyvin olet jaksanut tarjoilut perheellesi laittaa ja pitkä rupeama jaloille touhuta tuo kaksitoistatuntinen, en moista jaksaisi.
Sinulla on tuo kirjamaailma, mihin voit upota ja elää elämyksiä niiden kautta.
Minun taitoni siinä suhteessa olematon ja siksi telkkarin suuri katsoja olen, eilenkin hypin kanavalta toiselle, kunnes löytyi pääsiäisen aikaan liittyvä Ville Riekkisen haastattelu ja sitä pysähdyin kuuntelemaan.
Oli niin minun ajatteluun johtava keskustelu, oli raamatun tutkimuksesta ja muista uskon asioista koostuva keskustelu.
Hän valotti raamatun sisältöä ja aikaa milloin sitä on kirjoitettu, toi minun ajatusten mukaisia mielipiteitä sisällöstä ja sen vertaamisesta nykypäivään.
Pohjapiirustus tehtiin sen ajan kertomilla ja nyt tulkinta pitäisi osata tehdä tämän ajan mukaan
Viisaita mielipiteitä paljon maailmaa kiertäneeltä Riekkiseltä, monista asioista olen hänen näkemyksien kannalla, vaikka en paljon asiaa ymmärräkään.
Mitä tulee pitkään viestiisi, siitäpä minä pidänkin, itse samaan syyllistyn, en osaa lyhyesti mitään kertoa.
Elämisen ilo viesteistäsi Neeassa välittyy, sitä tarvitsemme, me maan mudassa väliin kyntäville.
Aina on iloisuus ja viestien välittämä ilo tarpeen.
Tykkään myös Olli Haapakankaan selostuksista, ohjelmista, kuuntelen paljon kanavaa missä hän esiintyy, äänikin jo poikkeaa tavanomaisista, sekin hyvältä tuntuu, samaa tarjoilee Petri Julkunen, on jotenkin mukava kuulla poikkeavaa juontamista, mikä kotoiselta tuntuu.
Miksikäs ei Manninenkin mies olisi, hyvin varmaan miehen mitat täyttää.
Nuo vanhat runon pätkät kouluajoilta usein mieleen välähtää, silloin ne oli osattava ulkoa.
Onpa mukava kuulla, että vaivasi on parantumassa liekko, niinkin on, että joskus särkynyt ei koskaan täysin kivuttomaksi tule, ainakin säiden vaihtelu kipua uusii.
Onpa kiva, että olet mökille päässyt, siellä kissan kanssa kesää odottelette ja luonnosta nautitte.
Hyvää jatkoa oleiluun.
Kaikkea kivaa toivotan myös teille kaikille kirjoittaja ystäville.Ei kommentteja tartte kolmena kappaleena laittaa.
- Anonyymi
Rupatellen hupatellen tässä ukonturjake yli 80v. Hyvää tiistaista puolta päivää kaakon piirikunnasta. Erikoisesti Hillalle ja hänen seurakunnalleen.
Kun meillä on täällä kuiva kevätpäivä, oletan että maassamme se on laajastikin samanmoinen isolla alueella.
On hiukan hutero olo sairastilanteen takia. Kävin turhaan postilaatikolla. Hain aamupäivällä pikitien varressa olevasta postilaatikosta sanomalehdet.
Meillä ei tiistaisin kanneta päiväpostia, mutta sen verran voi ulkoilla. Matkaa kertyi ehkä 0,4 km.
Huterasta olosta saan antaa omaan päämajaani moitteita - olisi sitä kävelysauvojen kanssa edes kortteli kiertää jo kunnon vahvistamiseksikin.
Pääsiäinen on sitten jo mennyt. Katolisen maailman päällikkö Paavi Fransiscus on siirtynyt poutapilven päälle. Kunniaa suuren päällikön muistolle.
hurskahiin. Aurinko ei pääsiäisaamuna tanssinut, kuten se tekee vanhan tarinan mukaan, mutta saatiinhan virkistävää kevätsadetta. Mukavaa on taas arkeenkin palailla, vaikka nautin kyllä juhlapäivistä, silloinhan on läheisillä nuorilla vapaata, saa heitä kestitä ja itse tulla kutsutuksi. Juhlapyhien valmistelu on mieluisaa, kun saa tehdä omassa rauhassaan, suunnitella ja toteuttaa ilman kiirettä. Pääsiäisen tunnelman alkaa omassa kirkossa kiirastorstain iltamessu, jonka päätteeksi alttari verhotaan mustiin, kynttilät sammutetaan. Kun katselee ortodoksien pääsiäisiloa, sen soisi luterilaisillakin enemmän näkyvän. Siivoan kyllä kodin huolella, laitan juhlapöytäliinat ja kukka-asetelmia, katan kauniisti.
On ollut tapana jo kauan käydä tyttären perheen luona pääsiäislounaalla, siellä saa aina hyvin valmistettua lammasta, jota itse en osaa. Nuoret laittavat ruokaa modernilla monipuolisella otteella, itsellä tapaa olla samat vakiot ruokalajit, hyviä kyllä nekin ja kalapuolella vaari on lyömätön mestari. Jälkkärinä saatiin nyt lakkahillolla höystettyä pannacottaa, sopi hyvin pääsiäisteemaan ja kahvilla oli vielä sacherkakku. Minulle maistuu kyllä makeakin, osaan arvostaa hyvin tehtyjä jälkiruokia ja kakkuja, mutta pieni annos ja pala riittää. Itsellä on pakkasessa aina leipomaani pullaa, makeuden ja rasvaisuuden voi itse säädellä, päiväkahvihetki pullan kera on meillä tärkeä päivän jakaja.
En ole simaa vapuksi laittanut vuosikymmeniin , sen makeus ei maistu, mutta munkkeja pitää paistaa vieläkin. Äiti paistoi myös lehteviä rosetteja upporasvassa, mutta se rauta katosi jonnekin, mahtaako sellaisia enää löytää. Tippaleipien ideaa en ole koskaan ymmärtänyt. Vappu on usein veneretkipäivä, mökin siivouspäivä (jos jaksetaan sinne asti ajaa) tai kohennetaan puutarhaa, kevättä juhlitaan, ei sillä muuta merkitystä enää ole. Tarpeeksi tuli vietettyä railakasta ja riehakasta vappumenoa teekkarin heilana aikanaan, vielä nuorina perheinäkin Ullanlinnanmäelle rahdattiin lapset rattaissaan, piknik-eväät ja kuohujuomat. Nyt lastenlapset jatkavat perinteitä - aika aikaa kutakin.
Valkovuokot kukkivat, kevätterveisin.- Anonyymi
Jo on ihmeellisiä, syötäväksi tarkoitettuja erikoisuuksia: pannacotta, rosetti, ynnä muut Ramoonan ilmaisemat ja itsekin tekemät erikoisuudet.
Hienostelulta tuollainen monimutkaisten erikoisuuksien tekeminen meikäläisestä vaikuttaa - mahtaa niiden reseptikin olla monnen eri aineksen summa.
Meikäläisellä taas hyvän ruoan resepti on yksinkertainen - se on vain: Lyhyt
- Anonyymi
Kyllä rosettirautoja kapoista saa, googlaileppa.
Olette kaivanneet viestejäni. Olen ollut haluton kirjoittamaan. Se ei johdu teistä vaan itsestäni.
Olen käynyt läpi "helvetin" tosin positiivisin ajatuksin luojaani luottaen. Hän pitää minusta huolta, kuten mieheni ja lapseni sekä rakas serkkuni.
Toipumisprosessiani seurataan huomenna OYS: ssa väliaikatarkastuksessa. Huominen menee ns. "mummorallissa". Aamulla Ouluun ja iltäpäivällä takaksin Kajaaniin.
Lonkassani ei nähdäkseni ole tulehdusta. Sairastuin kuitenkin bakteerien tunkeutuessa keuhoihini.
Antibiotit ovat vieneet voimiani, toivon pääseväni niistä eroon. Ehkäpä jo huomenna, jos tulehdusarvot ovat laskeneet.
Odotan innolla kesää. Mökille en voi vielä mennä touhuilemaan. Routinut maa on liian vaarallinen.
Parvekkeemme on kesäkunnossa, sen siivosi kuopus pääsiäisen aikaan. Se on meidän kevätparatiisi. Muutama orvokki amppeli jo pöydillä, mutta hommaan riippuamppeleita pampuverhojen väliin jahka kelit sallivat.
Suunnaton apu logistiikkaan tulisi jos uskaltaisin istua auton rattiin. Juttelen siitä lääkärieni kanssa huomenna.
Olemme tilanneet päivittäisruokatavaraa kotiin kuljetettuna. Pääsiäiseksi kiertelin kuopuksen kanssa Prismaa, hamuten kaikkea kivaa pääsiäishyvää ja kukkia.
Toisena pääsiäispäivänä kävimme kirkossa serkun kanssa pääsiäismessussa. Unohtamaton kokemus, sain ehtoollisen leivän ja viinin kahden papin tullessa penkkini viereen.
Nyt taidan mennä aurinkoiselle parvekkeelle syömään hedelmistä tekemääni raikasta salaattia.
Painoni on pudonnut 6-7 kg. Ei paha.- Anonyymi
Voimia ja siunausta sinulle Korpikirjailija. Hyvää yötä kaikille.
Sinulla vaan nuo terveydelliset vastoinkäymiset näyttävät jatkuvan.
Kyllä hoidotkin voimia vie, jos parantavatkin.
Jaksamista huomiselle Oulun reissullesi.
Toivottavasti sinne mökillekin pääset.
Itse täällä kesämaalla jo olen kissani kanssa. Tuossa ennen pimeää vein katiskan järveen, pitää huomenna tutkailla onko saalista.Hienoa, että jaksoit tulla kertomaan kuulumisiasi tänne. Sinua on kyselty ja vointiasi tiedusteltu.
Ymmärrän haluttomuutesi tulla tänne ja minullekin tekisi hyvää tehdä pieni paussi , mutta on tullut niin tavaksi vilkaista mitä täällä jutellaan ja vaihtaa muutama sana tuttujen, puolituttujen ja vieraiden kanssa.
Kahden viikon päästä pitäisi kirjani olla perillä täällä ja julkistamistilaisuus Helsingissä odotttaa.
Jospa nyt siniunkin koettelemuksiesi jakso on kääntynyt parempaan, tulehdus on poissa ja tervehtymisesi hyvässä vauhdissa. Säät ovat olleet kylmät ja sateiset, ainakin meillä. ja ulos ei ole tehnyt edes mieli vielä. Pitkä ja kylmä kevät kääntynee joskus vielä lämpimäksi kesäksi. Ehdit vielä mökille ja laiturillesikin kunhan ilmat lämpenevät.Paloma.se01 kirjoitti:
Hienoa, että jaksoit tulla kertomaan kuulumisiasi tänne. Sinua on kyselty ja vointiasi tiedusteltu.
Ymmärrän haluttomuutesi tulla tänne ja minullekin tekisi hyvää tehdä pieni paussi , mutta on tullut niin tavaksi vilkaista mitä täällä jutellaan ja vaihtaa muutama sana tuttujen, puolituttujen ja vieraiden kanssa.
Kahden viikon päästä pitäisi kirjani olla perillä täällä ja julkistamistilaisuus Helsingissä odotttaa.
Jospa nyt siniunkin koettelemuksiesi jakso on kääntynyt parempaan, tulehdus on poissa ja tervehtymisesi hyvässä vauhdissa. Säät ovat olleet kylmät ja sateiset, ainakin meillä. ja ulos ei ole tehnyt edes mieli vielä. Pitkä ja kylmä kevät kääntynee joskus vielä lämpimäksi kesäksi. Ehdit vielä mökille ja laiturillesikin kunhan ilmat lämpenevät.Huomenta keskelle viikkoa, pilvipoutaa ja aika viileäksi keli muuttui, toivottavasti pian lämpenee.
Muistan vapun, jolloin satoi lunta toistakymmentä senttiä, siis on näitä ollut aiemminkin.
Lapsuusajanmuistoina ovat voikukka kukinnat vapun aikaan, sää on joskus hyvinkin oikukas, mutta siihen on tyydyttävä.
Mukava kuulla korpikirjailijankin voinnista, kyllä se siitä pikkuhiljaa kuntoutuminen jatkuu, kun vaan maltat rauhassa parannella.
Vaikeaa saattaa olla paikoillaan, kun aina olet kova ollut touhuamaan, mutta ei ne työt ja toimet karkaa, kyllä ne odottaa
Demeter mainitsit, että et radiota liioin kuuntele, minulle se on hyvinkin tärkeä maailmankulun tiedottaja.
Heti herättyäni sen avaan ja keittiössä touhutessa kuulen paljon sellaista mitä ilman olisin, jos radio ei auki olisi.
Tällä hetkelläkin radio asioita selvittää ja musiikkia väliin, koneellakin istuessa taustalla kuulen sitä.
Jonkun verran kiinnostaa maailman asiat ja radio pitää pieniltä osin ajan hengessä.
Entisistä harrastuskirjosta jäljellä vain tuo Skippo pelaaminen, paikka missä pelaamme on lähellä sinne pienellä vaivalla pääsen ja iloa riittää kivan porukan kanssa.
Joskus olin hyvinkin tärkeä ja aikaan saapa, nyt olen saanut huomata, että kaikki toimii ilman minuakin, tosin arvostelua voin itseni huomata suorittavani, paremmin oli asiat ennen;)
Kaikkeen tottuu, paikallaan oloonkin.
Ramoona taas saanut kattaa kauniisti ja herkkuja laittaa, minulla vain rahkapiirakka pääsiäisen aikaan riitti.
Olemme lasten kanssakin vieraantuneet, heillä oma perheyhteisö mikä kasvaa ja menot keskenään lisääntyy, mukaan pyytävät, mutta omat haluni vähenee.
Hyvä on elämäni näinkin, huolta mielessäni kannan heidän hyvinvoinnistaan, mutta siellä on mummit ja ukit, jotka valvovat ja auttavat omiaan, isoiso- mummi saa jo olla rauhassa.
Näin se elämä kuljettaa.
Nuoret perheet meilläkin noita uutuusruokia ja maustettuja tekevät, hyviä ovat, en voi kieltää, ehkä mausteet osin sen perusruuan maun vie, mutta kiva on uusien tuulien makuja maistaa.
Itselläni äidin tekemät niitä parhaita muistoja mieleen tuo.
Olipa mukava kuulla Hurskaisenkin oloa, ikävä tuo sairastaminen, mutta hyvä, kun kunto kohenee ja kesä sitä vahvistaa.
Itsensä laiminlyöminen useinkin vanhassa kostautuu, olisi paljonkin kiinnitettävä huomiota ruokailuun ja lepoon.
Onnea kirjasi valmistumisjuhlintaan, varmaan isokin tapahtuma elämässäsi, en moiseen pystyisi.
Kyllä tauot hyvää tekisi tänne kirjoitteluunkin, mutta alkaa minullakin olla jo työmaaksi muuttunut tämä kirjoittelu.
Asiaakaan ei aina ole, tyhjää höpinää, mutta aivojen rasituksesta käy ja se kaiketi hyvä on vanhan elämän jatkuvuuden suhteen.
Tuliko saalista Eliaana, jospa edes Väinö pääsi herkuttelemaan.
Huomenna avataan puutarhamyynti, sinne menemme tyttären kanssa, tahtoo joka kevät käydä niin, että myöhästymme, äitienpäivän aikaan jo myynti loppuu.
Kukkaisin aatoksin, hyvää päivää teille kirjoittajaystävät.
Terveisiä täältä pohjois-Upplannista, Norrlannin rajalta, sanovat että pohjoinen alkaa täältä, vaikka aika lailla keskiosissa Ruotsia tämä Taalainmaan joki virtaileen.
Pääsiäinen on nyt "lusittu", tänä aamuna korjasin tiput ja höyhenet laatikkoon, jossa säilytän pääsiäisjuttuja.
Seuraava juhla onkin sitten valpuri, vapun aatto ja vappu, töväen ja opiskelijoiden kevätkarnevaali, kohta helluntai, kuudes kesäkuuta (Ruotsin kansallispäivä) ja ollaankin jo Juhannuksessa.
(Joulujuhlista jaloin....juhannuksesta nelinkontin), tuolla toisessa ketjussa, taisi olla nuoremmassa ikäluokassa joku meitä vanhoja pilkkasi, kun sanomme että ollaanoltu bilettämässä, että se sana ei sovi vanhojen ihmisten suuhun, että emme edes tiedä mitä on bilettäminen,. Nojaa, joillakin meillä on vielä hämärä muistikuva tuollaisista jutuista....onneksi ei tarvi enää.
Olet oikeassa, Hil-la, se julkistamistilaisuus Helsingissä vaikka sinne ei tulisi kuin kaksi ihmistä minua moikkaamaan on minulle virstanpylväs. Se on ikään kuin symbolinen paluu kotimaahan ja tilaisuus kertoa, mitä olen matkallani nähnyt. Kirjoittanut kirjan ja nyt tapaan entisiä koulukavereitani joita en ole nähnyt pitkään aikaan ja ympyrä sulkeutuu.
Leivoin rahkapullia pääsiäiseksi uudessa uunissani, mutta sitruunarahkan sijaan laitoin niihin täytteeksi mango-passiohedelmärahkaa. Ihan hyviä niistä tuli.
Ohrapuuro hautumassa air fryerissa...aurinkoa ja lämpöä odotellessa, että pääsisi pihatöihin.- Anonyymi
Sinunhan piti pysyä omassa ketjussasi , niin julistit. Ne mämmit ja pullat on jo moneen kertaan syöty ja kirja mainostettu.
Anonyymi kirjoitti:
Sinunhan piti pysyä omassa ketjussasi , niin julistit. Ne mämmit ja pullat on jo moneen kertaan syöty ja kirja mainostettu.
Kuule minä irjoitan ihan missä minua milloinkin huvittaa pyytämättä sinulta lupaa. Vastasin Hil-lan viestiin. Oletpa sinä huonokäytöksinen kun pukkaat haukkumisiasi muiden ihmisten väliseen vuoropuheluun.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Kuule minä irjoitan ihan missä minua milloinkin huvittaa pyytämättä sinulta lupaa. Vastasin Hil-lan viestiin. Oletpa sinä huonokäytöksinen kun pukkaat haukkumisiasi muiden ihmisten väliseen vuoropuheluun.
No miksi sitten valehtelet, että pysyt omassa ketjussasi. Valehtelu on erittäin huonoa käytöstä.
- Anonyymi
Vuela la Paloma de fiesta en fiesta
Sateisvoittoinen päivä tänään ollut. Asioilla kävin.
Pieniä askareita päivän mittaan touhunnut.
Kävin tuossa katiskan katsomassa. Muutama pieni ahvenen sintti ja kaksi hauenpoikasta, päästin ne kasvamaan.
Laitoin kameraan uudet patterit, alatalon pirttiin, kun siellä ei nyt vielä ole ketään.
Väinökin heräsi tuosta torkkumasta, tuli vierelle makaamaan. Halipula taitaa olla.
Eilen 2 hiirtä saaliksi sai ja minulle ne esiteltiin. Kehuin tietysti.
Paloma, onnea kirjasi julkaisutilaisuuteen, se kirja, jonka tuotannostasi luin, oli todella minun mieleeni. Pidän juuri tuollaisesta monipuolisesta elämisenkuvauksesta.- Anonyymi
Huomenta ja taas torstaiaamuun, päivät hupenevat vauhdilla, aina on viikonloppu edessä.
Viimeisen kerran kokoonnuimme korttipelin ääressä, syksyllä jatkuu jos niin on sallittu.
Mietin tuota puutarhalle menoa, mutta kai siellä nyt tarjolla on se mitä yleensäkin on, kasvu hyvässä vauhdissa, näin toivon.
Maailma makaa mallillaan, uusia lopetuksia ja supistuksia vaan tapahtuu, nyt uhkaa paikkakuntaani taas joku huononnus palveluista, Kuopioon on matkattava aina vaan useammin , miten kauan siellä pystytään maakuntien potilaat hoitamaan, täyttä jo kuuluu olevan.
Itselläni on hatarat käsitykset noista palveluista, kun harvoin niitä tarvitsen, mutta tulevaisuus kuitenkin pelkoa tuottaa.
Illalla satoi vettä, mutta nyt aurinko kipuaa taivaalle, viileää kyllä on, kaksi astetta mittarissa pakkasen puolella.
Koulukaverit ovat varmaan muotoaan muuttaneet, tokko tunnetkaan, kun aikaa on kulunut noinkin paljon, kiva varmaan on kuitenkin tavata heitä Paloma ja kertoilla kirjasi syntymästä ja muustakin elämän tuomasta.
Taitaa ahventenkutuaika alkaa vapulta, sitten jo katiskastakin saalista varmaan löytyy, minullekin vakuutteli kalan tuoja, että kyllä ahvenet tulee siivottavaksesi. ja kukon tekoon pääset.
Varoittelin jo, etten tarvitse kuin pienen määrän, en kukkoa joka päivä rupea tekemään, harvoin saaden se maistuu.
Kehuja on annettava Väinölle hiirien, ehkä rottienkin tuonnista, mokomien määrä on uhkaavasti lisääntynyt.
No eipä nyt mitään tämän kummempaa kuulu, hissutelen kävelen kauppaankin, mutta sisua asteltaa vaan löytyy, puuskutan ja lepään, kohta penkit ilmaantuu niiden vaki paikkoihin ja voi istua ja levätä.
Toivottavasti ihan a kesä edessä ja kevyemmin pääsee liikkumaankin.
Vielä tovi odotettava ja sitten se kesä jo joutuu, sitä odotellen hyvää päivä sujumista. Anonyymi kirjoitti:

Vielä tovi odotettava ja sitten se kesä jo joutuu, sitä odotellen hyvää päivä sujumista."Koulukaverit ovat varmaan muotoaan muuttaneet, tokko tunnetkaan, kun aikaa on kulunut noinkin paljon, kiva varmaan on kuitenkin tavata heitä Paloma ja kertoilla kirjasi syntymästä ja muustakin elämän tuomasta."
kirjoittaa Hil-la.
Olen lähettänyt kutsun kaikille Helsingissä tai ympäristössä asuville vuoden 1967 riemuylioppilaille lukiostani ja heidät tapasin juhlissa v. 2017, joten tunnistaisin ainakinosan, jotkut heistä ovat Facebookissa tai Instassa kavereita. Nyt oletan että että ehkä joku pari, kolme ilmestyy paikalle ja heidät ehkä tunnistaisin.
Kotikaupungissani asuvat koulukaverini tapaan joka kesä perinteellisesti yhteisellä aterialla ravintolassa ja kirjatapaamisen merkeissä kirjastossa, jos minulla on uutuus mukanani esiteltäväksi. Esikoiseni ilmestyttyä kokoonnuimme n. 30 henkilöä, sukulaisia, naapureita, koulukavereita kirjaston monitoimitilaan , kerroin kirjastani, myin koko joukon elämänkertaani ja samalla tapasin monta vanhaa tuttua, joita en edes tunnistanut, enne kuin he kertoivat, koulukavereita alakoulusta, entisiä naapureita jne. Upeinta koko tilaisuudessa oli tämä jälleentapaaminen.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
"Koulukaverit ovat varmaan muotoaan muuttaneet, tokko tunnetkaan, kun aikaa on kulunut noinkin paljon, kiva varmaan on kuitenkin tavata heitä Paloma ja kertoilla kirjasi syntymästä ja muustakin elämän tuomasta."
kirjoittaa Hil-la.
Olen lähettänyt kutsun kaikille Helsingissä tai ympäristössä asuville vuoden 1967 riemuylioppilaille lukiostani ja heidät tapasin juhlissa v. 2017, joten tunnistaisin ainakinosan, jotkut heistä ovat Facebookissa tai Instassa kavereita. Nyt oletan että että ehkä joku pari, kolme ilmestyy paikalle ja heidät ehkä tunnistaisin.
Kotikaupungissani asuvat koulukaverini tapaan joka kesä perinteellisesti yhteisellä aterialla ravintolassa ja kirjatapaamisen merkeissä kirjastossa, jos minulla on uutuus mukanani esiteltäväksi. Esikoiseni ilmestyttyä kokoonnuimme n. 30 henkilöä, sukulaisia, naapureita, koulukavereita kirjaston monitoimitilaan , kerroin kirjastani, myin koko joukon elämänkertaani ja samalla tapasin monta vanhaa tuttua, joita en edes tunnistanut, enne kuin he kertoivat, koulukavereita alakoulusta, entisiä naapureita jne. Upeinta koko tilaisuudessa oli tämä jälleentapaaminen.Ajatella että ne entiset naapuritkin tulivat esikoiskirjaasi juhlimaan! Eikö ne on haudassa ole, olethan itse lähtenyt sieltä Jämsästä 60 v sitten. Ihmeellinen paikka se Jämsä kun ylioppilaskavereitasi sinne jäi, ehn siellä ole koulutusta eikä töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatella että ne entiset naapuritkin tulivat esikoiskirjaasi juhlimaan! Eikö ne on haudassa ole, olethan itse lähtenyt sieltä Jämsästä 60 v sitten. Ihmeellinen paikka se Jämsä kun ylioppilaskavereitasi sinne jäi, ehn siellä ole koulutusta eikä töitä.
Jämsän äijästä paljon puhutaan.
Mikähän tyyppi mahtaa ollakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatella että ne entiset naapuritkin tulivat esikoiskirjaasi juhlimaan! Eikö ne on haudassa ole, olethan itse lähtenyt sieltä Jämsästä 60 v sitten. Ihmeellinen paikka se Jämsä kun ylioppilaskavereitasi sinne jäi, ehn siellä ole koulutusta eikä töitä.
Helpottiko?

Tottahan ne nousee vaikka haudoistaan sitä ihmettä katsomaan, kun jopa Amerikoissa asti käynyt jämpsäläinen lehahtaa käymään kotikylällään.
Entiset koulukaveritkin lentävät vaikka maailman ääristä tuota ihmettä ihailemaan.
Eipä ole itselleni tullut mieleenkään vielä kotikyläni maisemissa vieraillessani ilmoittaa siitä etukäteen entisille naapureilleni ja kaikille entisille koulukavereilleni, että täältä tullaan, tulkaa kaikki katsomaan.
Sattumalta näkee, ketä näkee ...
Me ihmiset ollaan niin erilaisia.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:

Me ihmiset ollaan niin erilaisia.En järjestänyt tiedotustilaisuuttaa, eikä kotikylällä kuullut kukaan, kun kirjani julkaistiin.
Lukija päättää mitä lukee, ei se suuri kylille huutelu, eikä täällä mainostaminen tule edes ajatuksena mieleeni.
No, tiedä häntä, tyylit ja tavat tapansa mukaan, Kovaa ja korkealta!
Stop. En sano enempää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatella että ne entiset naapuritkin tulivat esikoiskirjaasi juhlimaan! Eikö ne on haudassa ole, olethan itse lähtenyt sieltä Jämsästä 60 v sitten. Ihmeellinen paikka se Jämsä kun ylioppilaskavereitasi sinne jäi, ehn siellä ole koulutusta eikä töitä.
En ole Jämsässä käynyt. Taitaa olla takapajula.Vielä tällä vuosituhannella tulevat ihmttelemään trumppilandiassa käynyttä, kuin "lehmä uutta konttii".
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
"Koulukaverit ovat varmaan muotoaan muuttaneet, tokko tunnetkaan, kun aikaa on kulunut noinkin paljon, kiva varmaan on kuitenkin tavata heitä Paloma ja kertoilla kirjasi syntymästä ja muustakin elämän tuomasta."
kirjoittaa Hil-la.
Olen lähettänyt kutsun kaikille Helsingissä tai ympäristössä asuville vuoden 1967 riemuylioppilaille lukiostani ja heidät tapasin juhlissa v. 2017, joten tunnistaisin ainakinosan, jotkut heistä ovat Facebookissa tai Instassa kavereita. Nyt oletan että että ehkä joku pari, kolme ilmestyy paikalle ja heidät ehkä tunnistaisin.
Kotikaupungissani asuvat koulukaverini tapaan joka kesä perinteellisesti yhteisellä aterialla ravintolassa ja kirjatapaamisen merkeissä kirjastossa, jos minulla on uutuus mukanani esiteltäväksi. Esikoiseni ilmestyttyä kokoonnuimme n. 30 henkilöä, sukulaisia, naapureita, koulukavereita kirjaston monitoimitilaan , kerroin kirjastani, myin koko joukon elämänkertaani ja samalla tapasin monta vanhaa tuttua, joita en edes tunnistanut, enne kuin he kertoivat, koulukavereita alakoulusta, entisiä naapureita jne. Upeinta koko tilaisuudessa oli tämä jälleentapaaminen.Myit koko joukon kirjaasi, sillä eihän ne tutut, naapurit ja sukulaiset kehdanneet olla ostamatta.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Tottahan ne nousee vaikka haudoistaan sitä ihmettä katsomaan, kun jopa Amerikoissa asti käynyt jämpsäläinen lehahtaa käymään kotikylällään.
Entiset koulukaveritkin lentävät vaikka maailman ääristä tuota ihmettä ihailemaan.
Eipä ole itselleni tullut mieleenkään vielä kotikyläni maisemissa vieraillessani ilmoittaa siitä etukäteen entisille naapureilleni ja kaikille entisille koulukavereilleni, että täältä tullaan, tulkaa kaikki katsomaan.
Sattumalta näkee, ketä näkee ...
Me ihmiset ollaan niin erilaisia.Tellukka työnsä äärellä.
Anonyymi kirjoitti:
Tellukka työnsä äärellä.
Ei toki.
En minä ole kirjailija, en edes omakustannekirjailija.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ei toki.
En minä ole kirjailija, en edes omakustannekirjailija.Kirjoitat kyllä nasevasti ja oivaltavasti, kyllä sinä kirjailjana pärjäisit Tellukka!
Anonyymi kirjoitti:
En järjestänyt tiedotustilaisuuttaa, eikä kotikylällä kuullut kukaan, kun kirjani julkaistiin.
Lukija päättää mitä lukee, ei se suuri kylille huutelu, eikä täällä mainostaminen tule edes ajatuksena mieleeni.
No, tiedä häntä, tyylit ja tavat tapansa mukaan, Kovaa ja korkealta!
Stop. En sano enempää.Minua pyydettiin kirjoittamaan kirjaa Kolumbian vuosistani, kun tapasimme riemuylioppilasjuhlissa. Esittelin vuoden työni tuloksen paikallisessa kirjastossa. "Huutelu kylillä" koostui kirjaston tekemästä esitteestä ja julisteesta .
Minulle kirjoittaminen on merkinnyt sekä henkisesti että sosiaalisesti paljon: olen tavannut paljon vanhoja ystäviä, solminut uusia tuttavuuksia, oppinut ja kehittynyt myös kirjoittajana. En yrittä edes näytellä mitään "suurta" kirjailijaa täälläkään; olen eläkeläinen joka on löytänyt uuden harrastuksen joka tuo sisltöä elämääni, eikä minulla ole mitään syytä piiloitella tai salata mitään . Integriteettini ei riipu siitä mitä tuntemattomat ja minulle merlityksettömät henkilöt ajattelevat minusta.
Tyylit ja tavat kullakin, totta!- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Minua pyydettiin kirjoittamaan kirjaa Kolumbian vuosistani, kun tapasimme riemuylioppilasjuhlissa. Esittelin vuoden työni tuloksen paikallisessa kirjastossa. "Huutelu kylillä" koostui kirjaston tekemästä esitteestä ja julisteesta .
Minulle kirjoittaminen on merkinnyt sekä henkisesti että sosiaalisesti paljon: olen tavannut paljon vanhoja ystäviä, solminut uusia tuttavuuksia, oppinut ja kehittynyt myös kirjoittajana. En yrittä edes näytellä mitään "suurta" kirjailijaa täälläkään; olen eläkeläinen joka on löytänyt uuden harrastuksen joka tuo sisltöä elämääni, eikä minulla ole mitään syytä piiloitella tai salata mitään . Integriteettini ei riipu siitä mitä tuntemattomat ja minulle merlityksettömät henkilöt ajattelevat minusta.
Tyylit ja tavat kullakin, totta!Jos ei kirjoittelusi olis niin itsekeskeistä, se ei ehkä AIHEUTTAISIKAAN VASTARINTAA.
Omahyväisyys on suuri pahe, se saa ihmiset kaikkoamaan ympäiltä! Anonyymi kirjoitti:
Jos ei kirjoittelusi olis niin itsekeskeistä, se ei ehkä AIHEUTTAISIKAAN VASTARINTAA.
Omahyväisyys on suuri pahe, se saa ihmiset kaikkoamaan ympäiltä!Miksi kaikki muut saavat vapaasti kertoa omasta elämästään, omasta arjestaan, arkipäiviensä tapahtumista, ilman että heitä syytetään itsekeskeisyydestä?
Teen runsaasti aloituksia, joiden aiheena on esim. ruuanlaitto, puutarhanhoito, ajankohtaiset tapahtumat, kirjallisuus jne. jotka jossain vaiheessa tullaan torpedoimaan juuri tämänkaltaisella syyttelyllä.
Nojatuoliketjut ovat nimenomaan blogimaisia oman arjen kuvauksia. Mitä omahyväisyyttä siinä on?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei kirjoittelusi olis niin itsekeskeistä, se ei ehkä AIHEUTTAISIKAAN VASTARINTAA.
Omahyväisyys on suuri pahe, se saa ihmiset kaikkoamaan ympäiltä!Tuo korkeuksissa isottelu on nähty aikaisemmissakin ikäryhmissä mutta ” kirjailija” on pudotettu maan pinnalle. Täällä vanhusten palstalla on helpompi olla kukkona tunkiolla.
T. on työnä täällä on olla minun haamukirjailijanani. Hän kirjoittaa rinnakkaistarinaa oman tulkintansa pohjalle siitä kaikesta mitä olen täällä kertonut. Mustan Kyyhkyn elämä ja valheet.
- Anonyymi
Itse sinä niitä rinnakkaistarinoita kirjoitat, aamupäivän juttu on jo iltapäivällä muuntunut. Tellukka terävänä ne huomaa ja huomauttaa,
- Anonyymi
Haluaisin kysyä sinulta Tellukka, miksi kirjoitat tosi ilkeästi Palomasta? Onko sinulla joku syy siihen?
Olen käsittänyt, että olet uskova ihminen, eli siis uskot Jumalaan. Mikä on sinun uskosi, kun aina kirjoitat ilkeää tekstiä Palomasta?
Eikö sanota, että kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Myös älä tuomitse toista, kuin et haluaisi itseäsi tuomittavan. Näin jotenkin se meni tuo lause.
Ei minulla muuta sanottavaa ole. Ihmettelen vain kirjoituksiasi Palomaa kohtaan.Kaunis auringon paiste ilahduttaa tänä aamuna, olen ollut uuttera jo kaksi mattoa kävin pyykkituvan lattialla hankaamassa, sinne jätin valumaan.
Mietin kyllä kovastikin, vieläkö tämän homman tekisin, mutta luonne kun on, minä itse tyyppiä, matot tuli pestyä.
Tytär varmaan olisi tullut auttamaan, mutta en aina apua viitsi pyytää, eilen jo puutarhalla käyttivät.
Kukat tuli ostettua ja nyt niitä yöksi peittelen, ettei vaan kylmä niitä tappaisi.,60 euroa upposi kukkiin ja sain kaikki parvekkeelle aiotut, kolme amppelia kaksi köynnöstävää ja orvokki ja samettikukkien pitkät ruukut.
siihen kun vielä tomaattiruukun sijoitin , kasteltavaa riittää.
On ikävä, että viestittely saa aika usein tuota loukkaavaa tekstiä aikaan, miksi emme voi antaa jokaisen kirjoitella sitä mitä mieli tekee, jos vaikealta tuntuu lukea ja ymmärtää hypätään yli.
Minä en haluaisi pahaa mieltä kenellekään tuottaa, joskus näin vain tekee, torun itseäni moisesta, sillä emmehän voi tietää miksi ja mitä varten kukin viestinsä ilmoille laittaa.
Pidetään rikkautena, kun voimme monenlaista ajatusta lukea, ei aina tarvitse samaa mieltäkään olla, tänne sopii kaikenlaiset mietteet.
Ajattelen, että se se ikävä viestikin jonkun kuvan antaa kirjoittajasta ja hänen pahasta olostaan.
Oppimista kaikilla varmaan toisen ihmisen ymmärtämisen suhteen, minulla ainakin, olen hyvin itsekäs ihminen ja hyvä on lueskella samantyylisten selviämisestä, aina ei parempaankaan pysty.
Kirjan aikaan saaminen on iso juttu, myönnettävä on, en siihen pysty, toki kaikki ei lukemisessakaan miellytä, mutta voi hyvin jättää sivuun.
Täytyy sanoa, että sitkeä on Paloma, kun jaksaa näitä lukea ja vastata.
N yt taidan vaan istua ja torkkua, otti tosi kovaa kunnolle tuo mattojen pesu, mutta hyvillä mielin kuitenkin, puhtaina saan joskus lattialle laittaa.
Mukavaa päivää ja kertoilkaa kevään kuulumisia, toisilla jo paljon pidemmällä kuin täällä ,meillä.- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Kaunis auringon paiste ilahduttaa tänä aamuna, olen ollut uuttera jo kaksi mattoa kävin pyykkituvan lattialla hankaamassa, sinne jätin valumaan.
Mietin kyllä kovastikin, vieläkö tämän homman tekisin, mutta luonne kun on, minä itse tyyppiä, matot tuli pestyä.
Tytär varmaan olisi tullut auttamaan, mutta en aina apua viitsi pyytää, eilen jo puutarhalla käyttivät.
Kukat tuli ostettua ja nyt niitä yöksi peittelen, ettei vaan kylmä niitä tappaisi.,60 euroa upposi kukkiin ja sain kaikki parvekkeelle aiotut, kolme amppelia kaksi köynnöstävää ja orvokki ja samettikukkien pitkät ruukut.
siihen kun vielä tomaattiruukun sijoitin , kasteltavaa riittää.
On ikävä, että viestittely saa aika usein tuota loukkaavaa tekstiä aikaan, miksi emme voi antaa jokaisen kirjoitella sitä mitä mieli tekee, jos vaikealta tuntuu lukea ja ymmärtää hypätään yli.
Minä en haluaisi pahaa mieltä kenellekään tuottaa, joskus näin vain tekee, torun itseäni moisesta, sillä emmehän voi tietää miksi ja mitä varten kukin viestinsä ilmoille laittaa.
Pidetään rikkautena, kun voimme monenlaista ajatusta lukea, ei aina tarvitse samaa mieltäkään olla, tänne sopii kaikenlaiset mietteet.
Ajattelen, että se se ikävä viestikin jonkun kuvan antaa kirjoittajasta ja hänen pahasta olostaan.
Oppimista kaikilla varmaan toisen ihmisen ymmärtämisen suhteen, minulla ainakin, olen hyvin itsekäs ihminen ja hyvä on lueskella samantyylisten selviämisestä, aina ei parempaankaan pysty.
Kirjan aikaan saaminen on iso juttu, myönnettävä on, en siihen pysty, toki kaikki ei lukemisessakaan miellytä, mutta voi hyvin jättää sivuun.
Täytyy sanoa, että sitkeä on Paloma, kun jaksaa näitä lukea ja vastata.
N yt taidan vaan istua ja torkkua, otti tosi kovaa kunnolle tuo mattojen pesu, mutta hyvillä mielin kuitenkin, puhtaina saan joskus lattialle laittaa.
Mukavaa päivää ja kertoilkaa kevään kuulumisia, toisilla jo paljon pidemmällä kuin täällä ,meillä.Ihmiset kirjoittaa eri tavoin iläviä viestejä. Leuhkiminen ja muitten vähättely on ikävä piirre. Oman poliittisen näkemyksen tuputus on ikävää, sairauksiensa kanssa tärkeily on ikävää. Nyt Hillakin on alkanut toitottaa, että jokainen ei itselle niin mukava viesti merkitsee kirjoittajan pahaa oloa. Jos joku LUULEE olevansa parempi muita, SE on pahaa oloa. Ei ihme että väki kaikkoaa tuolista kun omakehu HAISEE,
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset kirjoittaa eri tavoin iläviä viestejä. Leuhkiminen ja muitten vähättely on ikävä piirre. Oman poliittisen näkemyksen tuputus on ikävää, sairauksiensa kanssa tärkeily on ikävää. Nyt Hillakin on alkanut toitottaa, että jokainen ei itselle niin mukava viesti merkitsee kirjoittajan pahaa oloa. Jos joku LUULEE olevansa parempi muita, SE on pahaa oloa. Ei ihme että väki kaikkoaa tuolista kun omakehu HAISEE,
Toivon että aurinko alkaa paistaa sinunkin ikkunaasi ja kevään edistyessä ajatuksesi liikkuvat positiivisissa ja iloa tuottavissa asioissa, joista voit tulla tänne kertomaan sen sijaan että kuvaisit vain omaa pahaa oloasi ja etsisit muista virheitä (virheettömiä emme toki olla kukaan, yksi toistaan virheellisempiä ja vaillinaisempia, emme vain tee numeroa siitä).
Täällä SAA kirjoittaa positiivisia asioita omasta elämästään, jakaa hyviä uutisiaan ja ilonaiheitaan. Siinä ei ole mitään sensuroitavaa. Se ei ole osoitus luonteenvioista. Se ei ole omakehua, leuhkimista eikä muiden vähättelyä. Täällä SAA kirjoittaa sairauksista, omasta voinnista, poliittisista kannoista, uskonnollisesta vakaumuksesta, ihan kaikesta. Ainoa mitä toivomme olisi positiivinen asenne muita kirjoittajia kohtaan.
Ellet halua osallistua keskusteluihin positiivisessa hengessä ja ystävällismielisesti voisit harkita etsiä jotain muuta alustaa, jossa voisit vapaasti purkaa negatiivisia ajatuksiasi muista kirjoittajista ilman että häiritsisit muiden leppoisaa rupattelua.
Kukaan täällä ei luule olevansa mitään, paitsi että emme kaikki olla aivan samanlaisia, mutta ero ei jaa meitä vaatimattomiin ja omahyväisiin.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Toivon että aurinko alkaa paistaa sinunkin ikkunaasi ja kevään edistyessä ajatuksesi liikkuvat positiivisissa ja iloa tuottavissa asioissa, joista voit tulla tänne kertomaan sen sijaan että kuvaisit vain omaa pahaa oloasi ja etsisit muista virheitä (virheettömiä emme toki olla kukaan, yksi toistaan virheellisempiä ja vaillinaisempia, emme vain tee numeroa siitä).
Täällä SAA kirjoittaa positiivisia asioita omasta elämästään, jakaa hyviä uutisiaan ja ilonaiheitaan. Siinä ei ole mitään sensuroitavaa. Se ei ole osoitus luonteenvioista. Se ei ole omakehua, leuhkimista eikä muiden vähättelyä. Täällä SAA kirjoittaa sairauksista, omasta voinnista, poliittisista kannoista, uskonnollisesta vakaumuksesta, ihan kaikesta. Ainoa mitä toivomme olisi positiivinen asenne muita kirjoittajia kohtaan.
Ellet halua osallistua keskusteluihin positiivisessa hengessä ja ystävällismielisesti voisit harkita etsiä jotain muuta alustaa, jossa voisit vapaasti purkaa negatiivisia ajatuksiasi muista kirjoittajista ilman että häiritsisit muiden leppoisaa rupattelua.
Kukaan täällä ei luule olevansa mitään, paitsi että emme kaikki olla aivan samanlaisia, mutta ero ei jaa meitä vaatimattomiin ja omahyväisiin.Mitätöinnin osalta olet paras.
Osaat nimitellä ja se rauhan enkeli, jota käytät naamarinasi, ovat jollain tavalla ristiriitaista sanomaa.
Kaikki osaavat kirjoittaa, mutta sinä riennät nimittelemään ihmisiä,
ei sinullakaan ole oikeutta asettua muita paremmaksi.
Olet hyvä, mutta on muitakin hyviä, jopa samalla sektorilla kuin itse esiinnyt.
Tässä nojatuolissa on hyviä kirjoittajia, eivät yritä esiintyä erikoisesti, mutta tekstit ovat tasoltaan parempia kuin sinulla.
Sinä pyrit näyttämään, linkkejä, esimerkkejä ja lainauksia, niitä osaavat kaiikki, mutta useimmilla täällä riittää omin sanoin kerrotussa enemmän asiantutijuutta ja ihmisen mittaisia ajatuksia, ihmisläheiseti kerrottuina.
Ihan vain sivullisena, kun olen vain lukija, harvemmin otan kantaa, mutta lukemalla selviää kirjoittajan suhtautuminen muita kohtaan, ilma jonkun kehumista ja iloille nostamista.
Heitäkin on, mutta sijansa heilläkin on jossain loistaa, saada edes kiitos kehuiosta., harvoin saavat sitäkään.
Puheet ja teot, niidern välinen yhteistyö on joskus hukasssa kun seuraa viestejäsi.
Osaat ja tiedät kaikesta, me muut ollaan vain hölmöjä taviksia.
Minä riitän itselleni, olen se joka haluan, en se, joksi joku minut asettaa.
En pyri korkkeelle, enkä kaipaa taputuksia olelle.
Terveisin yksi tavis, joka ei kaipaa kehuja eikä kiitoksia.
Anteeksi Hilla, tämä häirintä ketjussasi. - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Toivon että aurinko alkaa paistaa sinunkin ikkunaasi ja kevään edistyessä ajatuksesi liikkuvat positiivisissa ja iloa tuottavissa asioissa, joista voit tulla tänne kertomaan sen sijaan että kuvaisit vain omaa pahaa oloasi ja etsisit muista virheitä (virheettömiä emme toki olla kukaan, yksi toistaan virheellisempiä ja vaillinaisempia, emme vain tee numeroa siitä).
Täällä SAA kirjoittaa positiivisia asioita omasta elämästään, jakaa hyviä uutisiaan ja ilonaiheitaan. Siinä ei ole mitään sensuroitavaa. Se ei ole osoitus luonteenvioista. Se ei ole omakehua, leuhkimista eikä muiden vähättelyä. Täällä SAA kirjoittaa sairauksista, omasta voinnista, poliittisista kannoista, uskonnollisesta vakaumuksesta, ihan kaikesta. Ainoa mitä toivomme olisi positiivinen asenne muita kirjoittajia kohtaan.
Ellet halua osallistua keskusteluihin positiivisessa hengessä ja ystävällismielisesti voisit harkita etsiä jotain muuta alustaa, jossa voisit vapaasti purkaa negatiivisia ajatuksiasi muista kirjoittajista ilman että häiritsisit muiden leppoisaa rupattelua.
Kukaan täällä ei luule olevansa mitään, paitsi että emme kaikki olla aivan samanlaisia, mutta ero ei jaa meitä vaatimattomiin ja omahyväisiin.Olipa positiivinen viesti sinulta.
Kehoitus kritiikkiä antavalle kirjoittajalle poistumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitätöinnin osalta olet paras.
Osaat nimitellä ja se rauhan enkeli, jota käytät naamarinasi, ovat jollain tavalla ristiriitaista sanomaa.
Kaikki osaavat kirjoittaa, mutta sinä riennät nimittelemään ihmisiä,
ei sinullakaan ole oikeutta asettua muita paremmaksi.
Olet hyvä, mutta on muitakin hyviä, jopa samalla sektorilla kuin itse esiinnyt.
Tässä nojatuolissa on hyviä kirjoittajia, eivät yritä esiintyä erikoisesti, mutta tekstit ovat tasoltaan parempia kuin sinulla.
Sinä pyrit näyttämään, linkkejä, esimerkkejä ja lainauksia, niitä osaavat kaiikki, mutta useimmilla täällä riittää omin sanoin kerrotussa enemmän asiantutijuutta ja ihmisen mittaisia ajatuksia, ihmisläheiseti kerrottuina.
Ihan vain sivullisena, kun olen vain lukija, harvemmin otan kantaa, mutta lukemalla selviää kirjoittajan suhtautuminen muita kohtaan, ilma jonkun kehumista ja iloille nostamista.
Heitäkin on, mutta sijansa heilläkin on jossain loistaa, saada edes kiitos kehuiosta., harvoin saavat sitäkään.
Puheet ja teot, niidern välinen yhteistyö on joskus hukasssa kun seuraa viestejäsi.
Osaat ja tiedät kaikesta, me muut ollaan vain hölmöjä taviksia.
Minä riitän itselleni, olen se joka haluan, en se, joksi joku minut asettaa.
En pyri korkkeelle, enkä kaipaa taputuksia olelle.
Terveisin yksi tavis, joka ei kaipaa kehuja eikä kiitoksia.
Anteeksi Hilla, tämä häirintä ketjussasi.Tämä on hyvä kirjoitus.
Olen samaa mieltä.
Anona en voi peukuttaa kuin kirjoittamalla PEUKKU. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitätöinnin osalta olet paras.
Osaat nimitellä ja se rauhan enkeli, jota käytät naamarinasi, ovat jollain tavalla ristiriitaista sanomaa.
Kaikki osaavat kirjoittaa, mutta sinä riennät nimittelemään ihmisiä,
ei sinullakaan ole oikeutta asettua muita paremmaksi.
Olet hyvä, mutta on muitakin hyviä, jopa samalla sektorilla kuin itse esiinnyt.
Tässä nojatuolissa on hyviä kirjoittajia, eivät yritä esiintyä erikoisesti, mutta tekstit ovat tasoltaan parempia kuin sinulla.
Sinä pyrit näyttämään, linkkejä, esimerkkejä ja lainauksia, niitä osaavat kaiikki, mutta useimmilla täällä riittää omin sanoin kerrotussa enemmän asiantutijuutta ja ihmisen mittaisia ajatuksia, ihmisläheiseti kerrottuina.
Ihan vain sivullisena, kun olen vain lukija, harvemmin otan kantaa, mutta lukemalla selviää kirjoittajan suhtautuminen muita kohtaan, ilma jonkun kehumista ja iloille nostamista.
Heitäkin on, mutta sijansa heilläkin on jossain loistaa, saada edes kiitos kehuiosta., harvoin saavat sitäkään.
Puheet ja teot, niidern välinen yhteistyö on joskus hukasssa kun seuraa viestejäsi.
Osaat ja tiedät kaikesta, me muut ollaan vain hölmöjä taviksia.
Minä riitän itselleni, olen se joka haluan, en se, joksi joku minut asettaa.
En pyri korkkeelle, enkä kaipaa taputuksia olelle.
Terveisin yksi tavis, joka ei kaipaa kehuja eikä kiitoksia.
Anteeksi Hilla, tämä häirintä ketjussasi.Toinen tavis kiittää hyvästä kirjoituksesta.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Toivon että aurinko alkaa paistaa sinunkin ikkunaasi ja kevään edistyessä ajatuksesi liikkuvat positiivisissa ja iloa tuottavissa asioissa, joista voit tulla tänne kertomaan sen sijaan että kuvaisit vain omaa pahaa oloasi ja etsisit muista virheitä (virheettömiä emme toki olla kukaan, yksi toistaan virheellisempiä ja vaillinaisempia, emme vain tee numeroa siitä).
Täällä SAA kirjoittaa positiivisia asioita omasta elämästään, jakaa hyviä uutisiaan ja ilonaiheitaan. Siinä ei ole mitään sensuroitavaa. Se ei ole osoitus luonteenvioista. Se ei ole omakehua, leuhkimista eikä muiden vähättelyä. Täällä SAA kirjoittaa sairauksista, omasta voinnista, poliittisista kannoista, uskonnollisesta vakaumuksesta, ihan kaikesta. Ainoa mitä toivomme olisi positiivinen asenne muita kirjoittajia kohtaan.
Ellet halua osallistua keskusteluihin positiivisessa hengessä ja ystävällismielisesti voisit harkita etsiä jotain muuta alustaa, jossa voisit vapaasti purkaa negatiivisia ajatuksiasi muista kirjoittajista ilman että häiritsisit muiden leppoisaa rupattelua.
Kukaan täällä ei luule olevansa mitään, paitsi että emme kaikki olla aivan samanlaisia, mutta ero ei jaa meitä vaatimattomiin ja omahyväisiin.Luonnollinen positiivisuus ei ole itsensä hehkuttamista ja ylentämistä jaasiallisen kritiikin leimaamista lähes sairaudeksi. Mikä tekee omakustanteen väsääjästä noin leuhkan? Todiaan parempia kirjoittajia oalstaltalöytyy.
onia asioita SAAtehdä lain mukaan, mutta niistä saa mitä tilaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa positiivinen viesti sinulta.
Kehoitus kritiikkiä antavalle kirjoittajalle poistumaan.Hän rajasikin sen positiivisuuden omasta elämästään kirjoittamiseen;
"Täällä SAA kirjoittaa positiivisia asioita omasta elämästään, jakaa hyviä uutisiaan ja ilonaiheitaan."
Toisista (kuin hänestä) ei pidä mitään positiivista kirjoittaa tai se on manipulointia, eikä kenenkää pidä sitä ottaa tosissaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän rajasikin sen positiivisuuden omasta elämästään kirjoittamiseen;
"Täällä SAA kirjoittaa positiivisia asioita omasta elämästään, jakaa hyviä uutisiaan ja ilonaiheitaan."
Toisista (kuin hänestä) ei pidä mitään positiivista kirjoittaa tai se on manipulointia, eikä kenenkää pidä sitä ottaa tosissaan.Hän paljasti kateellisen luonteensa siinä, että varoitteli Hillaa ja Demeä ottamasta kehuja vastaan ainakaan anoilta, ne kun oli muka manipulaatipta ja kohdistuivat muka häntä ja ystäväänsä vastaan. Positiivisuus ja luovuus kun muka kuuluu vain näille ystävyksille . He täällä esiintyvät muös maailmaa nähneinä kun jossain ulkomailla kumpikin asunut. No onhan toinen maahanmuuttajana kovia kokenut, ei tuonut kotimaa mitä toivoi.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Toivon että aurinko alkaa paistaa sinunkin ikkunaasi ja kevään edistyessä ajatuksesi liikkuvat positiivisissa ja iloa tuottavissa asioissa, joista voit tulla tänne kertomaan sen sijaan että kuvaisit vain omaa pahaa oloasi ja etsisit muista virheitä (virheettömiä emme toki olla kukaan, yksi toistaan virheellisempiä ja vaillinaisempia, emme vain tee numeroa siitä).
Täällä SAA kirjoittaa positiivisia asioita omasta elämästään, jakaa hyviä uutisiaan ja ilonaiheitaan. Siinä ei ole mitään sensuroitavaa. Se ei ole osoitus luonteenvioista. Se ei ole omakehua, leuhkimista eikä muiden vähättelyä. Täällä SAA kirjoittaa sairauksista, omasta voinnista, poliittisista kannoista, uskonnollisesta vakaumuksesta, ihan kaikesta. Ainoa mitä toivomme olisi positiivinen asenne muita kirjoittajia kohtaan.
Ellet halua osallistua keskusteluihin positiivisessa hengessä ja ystävällismielisesti voisit harkita etsiä jotain muuta alustaa, jossa voisit vapaasti purkaa negatiivisia ajatuksiasi muista kirjoittajista ilman että häiritsisit muiden leppoisaa rupattelua.
Kukaan täällä ei luule olevansa mitään, paitsi että emme kaikki olla aivan samanlaisia, mutta ero ei jaa meitä vaatimattomiin ja omahyväisiin.Sinua itseäsikehotettiin monasti etsimään jotain muuta alustaa, koska olet täällä aina opettamassa ja häätämässä muita. Mikset itse pysy siellä omassa boomerissasi? Tuskin kukaan täällä kaipaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua itseäsikehotettiin monasti etsimään jotain muuta alustaa, koska olet täällä aina opettamassa ja häätämässä muita. Mikset itse pysy siellä omassa boomerissasi? Tuskin kukaan täällä kaipaa.
Suomalaisella kirjoittaja. sivulla (february,14.2.2020) on Paloman kauheaa tekstiä palstan kirjoittajista!
Katkeraa, ilkeää arvostelua Myrkynkeittäjiltä...
- Anonyymi
Olen yleensä suht iloinen ,kiitollinen ihminen. Tänään sain kuulla ikäviä sairaskohtaus, monella dementia jne 80-94 v puolison sukulaisia. Tuli valtavan surullinen olo, mikä meitäkin odottaa.
Toki uskovana tiedän, että kullekin päivälle riittää sen päivän murheet jne, mutta silti.
Kyllä nämä asiat laittaa ihmisen polvilleen.Lauantaiaamuun on saatu heräillä, yöllä pakkasella, koska vieläkin nollassa mittari.
Nyt sitten peittelen kukkia parvekkeella, kun piti näin aikaisin hakea, mutta itseänipä voin syytellä.
Ehkä mieltä painaa ne tekemättömät työt joita edessä on, siksi kai kaiken haluaa tehdä ja varmistaa jaksamisen.
Mielessäni kummittelee aina ja ikuisesti ne työt joita olen aina keväisin tehnyt ja nyt kun voimat hiipuu pelko jaksamisesta horjuu.
Olen jo paljon apua joutunut pyytämään tyttäreltä, se ei ole minulle mieluista, vaikka aina yritän korvata jollain tapaa.
Mattoni on nyt parvekkeella kuivumassa, se urakka tehty, siltä osin helpottaa.
Minua huolettaa monetkin asiat, mille en mitään mahda, meidän tavallisten ihmisten selviäminen kaikista vaikeuksista mitä eteen on kasautunut, kuuntelen paljon radiota ja sieltä saa kuvauksia niistä vaikeuksista mitä monenkin eteen tulee.
Miten ihmiset jaksaa, jos vaikeuksia jokapäiväisesti eteen vaan tulee, olen itsekin läpi elämän saanut selvitä ja selvinnyt olenkin, mutta olen ehkä voimiltani ollut vahva ja luonteeni on periksiantamaton, kaikilla näin ei ole.
Toivoa paremmasta on oltava, muuten elämä sortuu.
Ano 11,2i, viestisi oli asiallinen, anteeksi pyyntösi ei ole tarpeen, paljon muunkinlaisia viestejä tulee, mikä mielen joskus pahoittaa, mutta kaikesta selvitty, ehkä jotain oppiakin olen saanut.
Tuo sanasi, että itsellesi riität, on yksi tarve minkä jokainen itselleen haluaa, olla mieli rauhaisana ja tyytyväisenäkin, kaikista harmeista huolimatta.
Kun tietää tarkoittavansa sanoillaan totuutta, on se lähtökohta hyvään minuuteen, ei horjuta pienet epäasialliset sanat.
Aina on hyvä tarkistaa sanomisiansa ja koettaa paneutua sen viestin vastaanottajan tunteisiin, ainahan se ei onnistu, mutta oma mieli rauhaisana pysyy.
Olen edelleen sitä mieltä, että todella loukkaavat viestit saadaan aikaan silloin, kun oma mieli maata kyntää, ehkä ajatus siitä, että sanoessaan loukkaavasti toisille, oma mieli kohenee, näin tuskin on.
Ainakin minä tunnen heti syyllisyyttä, jos vähänkin ilkeän viestin ilmaan heitän, siksi pyrin vain miettimään sanomia, asioita, kuvitella miten ne toisen korvaan istuu.
Tuntemattomia olemme, ei voi aina tietää mielialaa, ei elämää missä kukakin kirjoittaa.
Kysymys myös siitä, tuleeko itselle hyvä olo, kun tietäen toista loukkaa, kannattaa arvioida sekin asia.
On vähän vaikeaksi tämä kirjoittelu mennyt, kun joutuu aina miettimään sattuuko loukkaus vai kiitoksen osa kohdalleen, itse haluaisin useinkin kiitosta antaa, mutta sepä katsotaan jo miksi katsottaneenkin, jää siihen aikomus.
Loukkaamaan pystyy jokainen, minäkin, jos en käy läpi tunnepuolta ja kysymystä kannattaako noin tehdä.
Nyt taas luennoin ja siitä ei joku tykkää, tällä kertaa tältä tuntui ja sain mieleni purettua.
Oikein rauhaisaa ja mukavaa viikonloppua.- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Lauantaiaamuun on saatu heräillä, yöllä pakkasella, koska vieläkin nollassa mittari.

Oikein rauhaisaa ja mukavaa viikonloppua.Siis kesäkukat istutettu parvekkeelle ja matot oesty? Nyt on vasta huhtikuu , nuo on kesäkuun alun töitä. Toukokuussakin on yöpakkasia, joudut niitä kukkiasi peittelemään kuukauden verran. Täällä ei ole edes myynnissä muuta kuin narsissisa ja orvokkia. Mikä ihmeen kiire ?
Ei ainakaan minun matot edes likaannu, kaikki riisuu ulkokengät. Imurilla hoituu , eivtarvii edes raahata ulis. Anonyymi kirjoitti:
Siis kesäkukat istutettu parvekkeelle ja matot oesty? Nyt on vasta huhtikuu , nuo on kesäkuun alun töitä. Toukokuussakin on yöpakkasia, joudut niitä kukkiasi peittelemään kuukauden verran. Täällä ei ole edes myynnissä muuta kuin narsissisa ja orvokkia. Mikä ihmeen kiire ?
Ei ainakaan minun matot edes likaannu, kaikki riisuu ulkokengät. Imurilla hoituu , eivtarvii edes raahata ulis.Sanonta aikainen kana jyvän löytää, minun kohdalla tämä pätee, tai niin uskon.
Olen tunnetusti hätähousu tiedän myös työtä itselleni näin tuottavani, mutta näin vain on.
Keittiön matolle aina tiputtelen jotain, milloin mustikkaa tai muuta rumalta näyttävää, itse kutomani rättimatot kestää pestä useamminkin ja se homma tuli taas tehtyä.
Keväällä hitaasti kuivuen tulee paremmilta näyttäviä ja kengät poistuu jaloista kotiin tullessa..
Täällä puutarha avasi ovensa 24. 4 ja kävijöitä, muita hätähousuja oli paljon, minulle on käynyt niinkin, kun äitienpäivän alla menen kukan ostoon, on kaikki jo myyty.
Amppeleita ei juuri ollutkaan, mutta kun itse kokoan amppelit, oli hyvän kokoisia ruukkuja esimerkiksi japaninkelloista, joista kokosin amppelin, lisänä lobeliat.
Olen vanhan ajan kasvatti, imuroin kyllä usein, mutta ulos on matot saatava tuulettumaan joskus.
Sanonta "viisas pärjää vähemmälläkin" minä tyhmäksi lukeudun;)
- Anonyymi
Meilläpäin ainakin on kevät tullut 3vk tavallista aikaisemmin, kun kirsikkapuut kukkii, ruoho on vihreä ja norjan angervoissa vihreä huntu. Ilman muuta voi jo kukkasia hankkia,,,
Sehän pidentää kaunista kesäaikaa, vaikka lenkille mennessä pitää tänäänkin pukea melkein talvivaatteet. Ei lämpö luita riko.
Iloitaan kauniista päivästä. Paavilla on paljon katsojia. Olen sitä mieltä ,että parempi ihmistä kunnioittaa ja ihmiselle iloa tuottaa eläessä, eikä kuolleena.
Vähän on sellaista kaksinaismoraalista pönöttää tuolla tuntitolkulla. Kumppani katselee ohjelmaa ja minä kuulen musiikin toiseen huoneeseen. Näin on hyvä.- Anonyymi
Vaikka on miten lämpimiä päiviä ollut, nyt onkuitenkin kulmää. Viime yönä oli pakkasta Eteläsuomessakin ja päivällä satoi lumikuuroja. Kova työ peittää aina yöksi kukat. Muttajokainen tyylillään. Outoa että jossainkoko paikkakunnan kesäkukat loppuu äitienpäivään.

Älä jaksa! Turhaa jankkaamista.
- Anonyymi
Näen naakkojen pyrähtävän ilmaan kunnan omistamalta niityltä ikkunantaka - maailmassa. Tuo pienin varislintumme on ahkera eineensä etsijä.
Kauan aikaa sitten naakka oli lentänyt Suomussalmen Hossan torille. Ihmeteltiin sitä harvinaisena vieraana. Samperi heitti hänelle rieskan paloja.
- Teissä ihmisissä on hyviäkin tyyppejä se vinkui huhtikuisessa iltapäivässä.- Anonyymi
Se olikin Samperi, ei vaan joku!
Kiitti antajaa. Anonyymi kirjoitti:
Se olikin Samperi, ei vaan joku!
Kiitti antajaa.Sunnuntaiaamun rauhaa ja kaunista auringon paistetta.
Yöllä pakkasta neljä astetta, onneksi nuo parvekelasit eivät pakkasta sisään päästä.
Kukat peitelty, yhdelle pöydälle ne sain sopimaan, joten ei niin suuri homma ole suojaa levittää.
Amppelit valmiina, ripustimia vailla, hyvin juurtuivat ja nuppuja paljon, valmiina nostaa roikkumaan, kunhan se lämpö lisääntyy.
Kesä mielestäni niin lyhyt aika, että pyrin malttamattomana sitä pidentää ja on niitä puutarhoja parikin, mutta ei kaupungissa, naapuri pitäjään on matkattava., toinen puutarha vanhan kartanon hallinnassa ja kahvila navetassa, on jo elämys nähdä tämä puutarhaksi muuttunut kartano maisema.
Vanha kartanon omistava pariskunta, kävivät torilla myymässä paistoksiaan, asiakas määrä oli suuri, monta kertaa minäkin heitä jututin, ihania ihmisiä.
He puutarhan aloittivat, nyt nuoret jatkavat.
Varmaan ei toimi kuin kesäkukkien ja yrttien kasvatuksella, siksi aikaisin aloittavat myynnin.
Aiemmin olen tilannut netistä kukkani ja niissä se suuri työmäärä oli, kun pienistä taimista piti kasvattaa, no nyt ei jostakin syystä tulleet, ja siksi näin toimin.
Ano 13,16 noin minäkin ajattelen, en katsonut paavin hautajaisia, on niin kovin kaukainen, minuun vaikuttamaton asia, hänen matkansa loppui, hyvä ihminen varmaan oli eläessään.
Näitä hyviä ihmisiä on maailma pullollaan ja silti hätä ja pelko maailman täyttää, ei edes uskonnot voi niitä poistaa.
No historia kertoo aikamoisia tekoja myös uskonnon voimalla, ei aina niin oikeutettuja lainkaan.
Rauha hänen muistolleen.
Kääntelin mattoja parvekkeella, hyvin hitaasti kuivuvat, mutta näin niiden pitäisi kirkkaina pysyä, liian nopsaan kuivuvat ruskettuvat, näin olen oppinut.
Huomenna jos sää sallii aloitamme tyttäreni kanssa ikkunoiden pesun, sekin kuulemma liian aikaista, siitepöly ei vielä kaikkien kasvien osalta ohi ole, mutta pesty mikä pesty ja syksyyn saavat kelvata pölyineen.
Eipä sitä näin teiden risteyksessä kauaa voi puhtaina pitää, totuus on kestettävä.
Kaikki nämä hommat mieltä rassaa ja kun on huoli jostakin, olkoon nyt vaikka ikkunan pesu, se mielen päälle käy.
Meillä täällä nuo naakkaparvet kiusana jo meinaa olla, lokkien lisänä taitavat karkottaa pikkulinnut kauemmaksi.
Niin se on vaan tämäkin päivä alkuun saatu, toivorikkaana eteenpäin suunnitelmia tehden, siinä uskossa, että elämä jatkuu.
Kaunista auringon paisteista päivää teille jokaiselle.- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Sunnuntaiaamun rauhaa ja kaunista auringon paistetta.

Kaunista auringon paisteista päivää teille jokaiselle.Aamupäivää täältäkin. Kylmää ja aurinkoista, tuuli ei käy, ainakaan vielä. Parina päivänä on käynyt kylmä viima ja kun olen jo keventänyt asuani, sain todennäköisesti kylmää, kun niskan-ja hartianseutu kipeytyi ikävästi.
Muistin, että minulla oli tallella joskus kymmenen vuotta sitten muotiin tullut kauratyyny hartianlämmikkeeksi ja sepä osoittautuikin hyväksi kivunlievittäjäksi: ei mitään oireita tänään. "Vanhat kontstit jne..." Tyyny mikroon lämpiämään ja siitä harteille !
Taas viikko vierähti sellaiseen tahtiin, ettei tahdo perässä pysyä. Enkä silti pysty listaamaan, mihin se aika lopulta meni. Tai no. Raija Orasen kirja "Maan aamu" oli tosiaan yli 600-sivuinen, mutta ehdottomasti lukemisen väärti. Hesarin Suvi Ahola oli sen jo lytännyt, naiivia kerrontaa, historiaa kaunisteltu vallasväen eduksi. Ehkä näin, mutta kirjailija kertoikin tavoitelleensa "hyviä fiiliksiä" lukijalle ja siinä hän mielestäni onnistui. Ehkä se oli sitä "kaunista turhuutta", minkä Waltarikin nimesi yhdeksi elämää kantavaksi voimaksi..))
Kaksi kerhopäivääkin sattui viikolle ja sitten se veroilmoitus ! Taputin kyllä itseäni olalle kun lopulta onnistuin tekemään sen netin kautta. Päätin, että yritän asennoitua tuohon digimaailmaan kärsivällisemmin - turha sitä vastaan on pullikoida, kärsimys muiden kärsimysten joukossa..))
Täällä näyttivät käräjät taas jatkuvan. Pahalta tuntui tuollainen "joukkojärjestäytyminen" yhtä kirjoittajaa, Palomaa, vastaan. Tietysti jokaisella on lupa tuntonsa ilmaista, itselleni vaan ei ole koskaan selvinnyt, mikä on se suuri "rikos", mistä syytetään ja halutaan poistumiskäsky antaa. Jos katsoo tietävänsä, tuntevansa jonkin asian ja sen ilmaisee,
eikö sitä saa tehdä ? Pitääkö olla kuin ei asiaa tuntisi ?
Saattaahan olla, että opettajan ammatti ja -kutsumus on lyönyt leimansa, että esiintyminen "eniten tietävänä" tulee luonnostaan ja kun palstan ominaispiirre taitaa olla "joka kerran keksitään, sitä aina epäillään" niin saatu leima pysyy ja toisto vahvistaa sitä.
Sehän on tunnetusti talon tapa, että paljon kirjoittavat joutuvat täällä erityistarkkailun kohteeksi, onhan meillä muista, "enemmistöstä", poikkeava ulostulokin- oma allekirjoitus viestittelyssämme..)) Erinomaisia kohteita maalittamiselle.
Ennen opetettiin, että viestinnässä olisi suositeltavaa käyttää minä-viestiä sinä-viestin
asemasta. Ei siis niin, että sinä ole kelvoton vaan niin, että minä koen sinut (tällä hetkellä, tässä asiassa) kelvottomana..))
Pieni ele, mutta vaikutus voi olla isokin: tuomitsemisen sijasta katse omaan itseen ja ehkä hiukan itse-epäilyäkin höysteeksi ?
No. Mikään ei taida täällä olla niin hedelmätöntä kuin yritys palstasovun saavuttamisesta ja säilyttämisestä. Onkohan tuo eripura, vastakkainasettelu, ihmisluonnolle ominaista: repiä ja rakentaa ? Hyvän ja pahan välinen jännite ja taistelu, sitäkö "elämä" on ?
En tiedä, liian isojn kysymyksiä minulle. Pieni elämä tuntuu tässä elämänvaiheessa riittävältä ja nämä Hil-lan kuvaamat ponnistelut oman kodin, oman viihtyvyyden takaamiseksi näen minäkin tavoiteltavina. Ne eivät ole keneltäkään pois ja vaikka ne aiheuttaisivat ihmetystä ja halua ohjata toisin tekemiseen, ne kestävät sen, mielestäni.
Niinpä olen itsekin asettanut samansuuntaisia tavoitteita iltapäivälle - kukkien hoitoa, kodin kohennusta - mutta vasta sen metsälenkin jälkeen..))
Aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille,
demeter1
P.s. Saimme, Hil-la, tänne Varkauden mummin kyläilemään. Käväisimme eilen Lotta-museon kahvilassa iltapäiväkahvilla ja ihailimme Tuusulanjärveä, missä joutsenpari uiskenteli silmäimme iloksi: "Kauneutta on.." - ja Anna-Riikka Carlsonin muistelmateos "Rakas Eeva Kilpi" on työn alla, "vain" 450 sivua..))
- Anonyymi
Kukat kukkii, puut, pensaat ja nurmi viheriöi. Ilma on kylmähkö tänään ja pilvinen.
Mihin kirjoittajat kadonneet Nojatuolista?
Laskeskelin 9 tunnettua ja ison määrän anoja joiden tekstejä ei ole. Huomenta nojatuoliin ja hyvää sunnuntaita.
Sää on lämpenemässä, aurinko paistaa ja ehkäpä päästään jo yli kymmenen asteen lukemiin kun päivä edistyy. Pyykit ovat narulla, kevättuulessa lepattamassa (käytän mielelläni modernia teknologiaa , siis aurinko-ja tuulivoiman yhdistelmää) pyykkien kuivattamiseen ja kuivatan rummussa vain sateisina päivinä ja sydäntalvella.
Mansikkamaa on nyt valmis ja nyt vain sitten hoitamaankastelu ja rikkaruohojen kitkeminen, niin ehkä kesällä saamme paremminmansikkaa omalta pihalta. Kesäperuna onmaassa ja nyt olisi ehkä jo aika kylvää syysperuna, ihan muutama vako vaan, mukava hakea omasta maasta kun tekee mieli uusia perunoita.
Sunnuntaiaamun rauha lepää tukinuittajien kylän yllä. Kadulla kulkee joitakin kävelijöitä, koirien ulkoiluttajia, naapuri vie kottikärryillä puutarharoskaa "jontkaan", luvallinen kippauspaikka syvässä notkossa, jossa oli aikaisemmin virrannut vettä.
Luin eilen illalla loppuun Iida Turpeisen Elolliset. Tieteiskirjan ja romaanin välimuoto Stellerinmerilehmästä, lajien sukupuuttoon kuolemisesta ja lukuisia historiaan jollain tavalla perustuvia ihmiskohtaloita jotka kietoutuvat merilehmään. Suosittelen.
Joku ihmetteli miksi täällä on niin vähän kirjoittajia. Palstan vakikirjoittajista ainakin pari on sairaana eikä heiltä riitä oikein motivaatiota tulla tänne kertomaan asioistaan. Lopuista en tiedä. Olisiko syynä se että katkeroitunut palstahirmu, kuka se sitten lieneekään, ajaa syytöksillään kirjoittajia muille palstoille , muille alustoille tai muihin ikäryhmiin.
Mutta kevät on tulossa, linnut laulaa, hyasintit. pääsiäisliljat skillat ja sinivuokot kukkii pihallani ja tuuli on kääntynyt etelään.- Anonyymi
"Olisiko syynä se että katkeroitunut palstahirmu, kuka se sitten lieneekään, ajaa syytöksillään kirjoittajia muille palstoille , muille alustoille tai muihin ikäryhmiin."
Kuka lieneekään, joka sinuakin häätää'?
Olisiko kuitenkin se, että kävit "korppiksen" luona ja yhdessä sitten vierailitte sitten tämän "tiinaviivan" luona, josta tuli näitä "myrkynkeittäjien" kuvia. - Anonyymi
Vai että katkeroitunut palstahirmu. No hyvin tunnet itsesi.
Anonyymi kirjoitti:
"Olisiko syynä se että katkeroitunut palstahirmu, kuka se sitten lieneekään, ajaa syytöksillään kirjoittajia muille palstoille , muille alustoille tai muihin ikäryhmiin."
Kuka lieneekään, joka sinuakin häätää'?
Olisiko kuitenkin se, että kävit "korppiksen" luona ja yhdessä sitten vierailitte sitten tämän "tiinaviivan" luona, josta tuli näitä "myrkynkeittäjien" kuvia.Sehän oli ihan vitsiksi tarkoitettu!
Macbethin kolme noitaa jotka tapaavat nummella. sumujsena yönä:
Macbeth, Act 1 Scene 1
"Koska me me kolme taas tapaamme,
ukonilmassa, salmoidessa ja sateessa,
Kun vahinko on tehty,
Kun taistelu on hävitty tai voitettu,
Ennen auringonlaskua,
Missä?
Nu,mmella,
Tpaamme Macbethin"
Elikkä pelkkää Macbethin parodiaa. Mitään "myrkynkeittäjiä" ei ole koskaanollutkaan ja kun tapasimme Korppiksen ja Tiinan kanssa niin rupattelimme melkein mitä tahansa puuta heinää, mutta ei juurikaan mainittu edes palstaa.
En tiedä, kuka minua häätää, tai tiedän yhden, rekatun, mutta minun häätöyrityksiäni peukuttaa kaksi rekattua, kuka se toine lienee, jos ja minua karkoittamassa on toinenkin rekattu, niin hän ei uskalla tehdä sitä nimimerkillään.
En minä etsi suosiota enkä olla eturivissä, en eetlana enkä kukkona tunkiolla, haluan vain osallistua keskusteluihin omana persoonanani, joka ei ole niin paha miksi se maalaillaan.Paloma.se01 kirjoitti:
Sehän oli ihan vitsiksi tarkoitettu!
Macbethin kolme noitaa jotka tapaavat nummella. sumujsena yönä:
Macbeth, Act 1 Scene 1
"Koska me me kolme taas tapaamme,
ukonilmassa, salmoidessa ja sateessa,
Kun vahinko on tehty,
Kun taistelu on hävitty tai voitettu,
Ennen auringonlaskua,
Missä?
Nu,mmella,
Tpaamme Macbethin"
Elikkä pelkkää Macbethin parodiaa. Mitään "myrkynkeittäjiä" ei ole koskaanollutkaan ja kun tapasimme Korppiksen ja Tiinan kanssa niin rupattelimme melkein mitä tahansa puuta heinää, mutta ei juurikaan mainittu edes palstaa.
En tiedä, kuka minua häätää, tai tiedän yhden, rekatun, mutta minun häätöyrityksiäni peukuttaa kaksi rekattua, kuka se toine lienee, jos ja minua karkoittamassa on toinenkin rekattu, niin hän ei uskalla tehdä sitä nimimerkillään.
En minä etsi suosiota enkä olla eturivissä, en eetlana enkä kukkona tunkiolla, haluan vain osallistua keskusteluihin omana persoonanani, joka ei ole niin paha miksi se maalaillaan.Lisään vielä että käännös Shakespearen näytelmästä on ihan omalta näppäimiltäni, netistä löytyy varmasti ammatimmaisempi versio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olisiko syynä se että katkeroitunut palstahirmu, kuka se sitten lieneekään, ajaa syytöksillään kirjoittajia muille palstoille , muille alustoille tai muihin ikäryhmiin."
Kuka lieneekään, joka sinuakin häätää'?
Olisiko kuitenkin se, että kävit "korppiksen" luona ja yhdessä sitten vierailitte sitten tämän "tiinaviivan" luona, josta tuli näitä "myrkynkeittäjien" kuvia.Vai n iin. Siis on ollut "kolmen kopla" eli myrkynkeittäjät jo ennen totuuskomissiota?
Omat koirat purevat? - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Sehän oli ihan vitsiksi tarkoitettu!
Macbethin kolme noitaa jotka tapaavat nummella. sumujsena yönä:
Macbeth, Act 1 Scene 1
"Koska me me kolme taas tapaamme,
ukonilmassa, salmoidessa ja sateessa,
Kun vahinko on tehty,
Kun taistelu on hävitty tai voitettu,
Ennen auringonlaskua,
Missä?
Nu,mmella,
Tpaamme Macbethin"
Elikkä pelkkää Macbethin parodiaa. Mitään "myrkynkeittäjiä" ei ole koskaanollutkaan ja kun tapasimme Korppiksen ja Tiinan kanssa niin rupattelimme melkein mitä tahansa puuta heinää, mutta ei juurikaan mainittu edes palstaa.
En tiedä, kuka minua häätää, tai tiedän yhden, rekatun, mutta minun häätöyrityksiäni peukuttaa kaksi rekattua, kuka se toine lienee, jos ja minua karkoittamassa on toinenkin rekattu, niin hän ei uskalla tehdä sitä nimimerkillään.
En minä etsi suosiota enkä olla eturivissä, en eetlana enkä kukkona tunkiolla, haluan vain osallistua keskusteluihin omana persoonanani, joka ei ole niin paha miksi se maalaillaan.Itse sinä persoonaasi maalailet.
Kukaan ei sinua ole häätämässä, et sinä sentään niin vaikuttava tyyppi ole. Mutta et voi ketään pakottaa tykkäämään sinusta tai edes sietämään sinua tai oikeastaan esiintymistäsi, eihän kukaan sinua oikeasti tunne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse sinä persoonaasi maalailet.
Kukaan ei sinua ole häätämässä, et sinä sentään niin vaikuttava tyyppi ole. Mutta et voi ketään pakottaa tykkäämään sinusta tai edes sietämään sinua tai oikeastaan esiintymistäsi, eihän kukaan sinua oikeasti tunne.Vai, ettei kukaan ole Palomaa häätämässä pois tästäkin Nojatuoli-aloituksesta!!??
Tuo valheesi on yksi suurimmista, minkä olen Hil-lan aloituksista lukenut.
Totuus on, että lähes aina, kun kyseinen nimimerkki Hil-lan aloitukseen kirjoittaa, niin joku Ano hyökkää hänen kimppuunsa kehottaen lähtemään pois tai vastaten hänelle erittäin ilkeästi.
Jos epäilet, että näkemykseni ei pidä paikkaansa, niin voit tarkistaa asian lukemalla tämän aloituksen kommentit.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olisiko syynä se että katkeroitunut palstahirmu, kuka se sitten lieneekään, ajaa syytöksillään kirjoittajia muille palstoille , muille alustoille tai muihin ikäryhmiin."
Kuka lieneekään, joka sinuakin häätää'?
Olisiko kuitenkin se, että kävit "korppiksen" luona ja yhdessä sitten vierailitte sitten tämän "tiinaviivan" luona, josta tuli näitä "myrkynkeittäjien" kuvia.Pimpeli pompeli, pox, hyvä kun hox...
Hyvää yötä ...Korppis
- Anonyymi
Vaikka ikkunasta katsoen on kaunista ja kirsikkapuut ym kukkii, ei todellakaan ole lämmintä. Puuskittainen 8m tuuli tekee ilman ihan kylmäksi, mut ei haittaa ,kun pukee kunnolla. Ja sen minä teen, jos menen lenkille.
- Anonyymi
Ploma Miksi kaikki muut saavat vapaasti kertoa omasta elämästään, omasta arjestaan, arkipäiviensä tapahtumista, ilman että heitä syytetään""
Luulen että täällä on rajoitus
Osaamisessa mutta myös menestyksessä ...
Myös rahassa
Sain tänä vuonna yli ämpärin
Kelpaa. Mustikoita
Sain tänä vuona yli 100 000
Ei. Voittoa alkuvuonna Suomi-osakkeilla- Anonyymi
Vielä, kun harvoin luennäitä. Yllä kehutaan Orasen historiatekstejä ja eliitinnuolentaa
Orasesta on syytä tietää, että hän on jyrkän (Hassia jyrkemmän) reunan aktiivitaistolainen, josta kuoriutui niitänäitä höpisevä eliitinperhonen
(Papilio electus) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä, kun harvoin luennäitä. Yllä kehutaan Orasen historiatekstejä ja eliitinnuolentaa
Orasesta on syytä tietää, että hän on jyrkän (Hassia jyrkemmän) reunan aktiivitaistolainen, josta kuoriutui niitänäitä höpisevä eliitinperhonen
(Papilio electus)Pikkuisella aktivoinnilla kaksi saapui analysoimaan ja opettamaan. Ei tule keskustelua enää, se tuli selväksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikkuisella aktivoinnilla kaksi saapui analysoimaan ja opettamaan. Ei tule keskustelua enää, se tuli selväksi.
Samansuuntaiset ajatukset.
Olisi ollut mielenkiintoista tietää niiltä kirjoittajilta itseltään, jotka eivät enää kirjoita Nojatuoliin, että mikä on heidän syynsä. Anonyymi kirjoitti:
Samansuuntaiset ajatukset.
Olisi ollut mielenkiintoista tietää niiltä kirjoittajilta itseltään, jotka eivät enää kirjoita Nojatuoliin, että mikä on heidän syynsä.Tuota noin....
miten he voisivat tulla itse kertomaan sinulle miksi eivät enää kirjoita täällä, jos he eivät enää käy täällä?
Tiedän kahdesta, kaikki muu on spekulointia.
Sekin, että täällä olisi joku kirjoittaja joka asennoituu ikävästi muita kirjoittajia kohtaan.
Tai että täällä on joku joka loukkaantuu verisesti jos häntä korjataan.
Tai ei halua että hänelle kerrotaan mitään mitä hän ei tiedä.- Anonyymi
Osaaminen? Varmasti on palstalla monia osaajia, moniosaajia, putkälle koulutettujakin . Ei vaan ole eläkeläisen tarpeen sitä kuuluttaa.
Menestyjiä? Kyllähän tällä iällä monellä on takana menestystä , niin taloudellista kuin uran kannalta, onnellinen perhe elämä ja omaisuuttakin. Epäilyttää jos esimerkiksi omaisuuttaan kovasti mainostaa. Ne joilla on, ei sitä kailota, se on osa yksityiselämää. - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Tuota noin....
miten he voisivat tulla itse kertomaan sinulle miksi eivät enää kirjoita täällä, jos he eivät enää käy täällä?
Tiedän kahdesta, kaikki muu on spekulointia.
Sekin, että täällä olisi joku kirjoittaja joka asennoituu ikävästi muita kirjoittajia kohtaan.
Tai että täällä on joku joka loukkaantuu verisesti jos häntä korjataan.
Tai ei halua että hänelle kerrotaan mitään mitä hän ei tiedä."'Tuota noin....
miten he voisivat tulla itse kertomaan sinulle miksi eivät enää kirjoita täällä, jos he eivät enää käy täällä?"
Ajattelin, että ehkä lukevat Nojatuolia vielä, mutta eivät kirjoita. Siksi kysyin. - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Tuota noin....
miten he voisivat tulla itse kertomaan sinulle miksi eivät enää kirjoita täällä, jos he eivät enää käy täällä?
Tiedän kahdesta, kaikki muu on spekulointia.
Sekin, että täällä olisi joku kirjoittaja joka asennoituu ikävästi muita kirjoittajia kohtaan.
Tai että täällä on joku joka loukkaantuu verisesti jos häntä korjataan.
Tai ei halua että hänelle kerrotaan mitään mitä hän ei tiedä.Saahan sitä kuka tahansa taukoa pitää ilman että siitä ilmoittaa ja selittää syitä. . Saa lopettaa koko kirjoittamisenkin ilman ilmoittelua, tuskin täällä ketään kaivataan. Ketju pyörii silti hyvin, vain Hilla on tarpeellinen jatkumisen kannalta. Hilla vastailee kärsivällisedti anoillekkin. vähän hankaliinkin kysymyksiin, ei ala heti paloman tapaan nimitellä ketään palstahirmuksi eikä leikkiä psykologia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"'Tuota noin....
miten he voisivat tulla itse kertomaan sinulle miksi eivät enää kirjoita täällä, jos he eivät enää käy täällä?"
Ajattelin, että ehkä lukevat Nojatuolia vielä, mutta eivät kirjoita. Siksi kysyin.Noin 2600 lukijaa ja n. 210 kommenttia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin 2600 lukijaa ja n. 210 kommenttia.
Todellisuudessa kourallinen ihmisiä kommentoi ja lukee kommentteja.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellisuudessa kourallinen ihmisiä kommentoi ja lukee kommentteja.
kylmätotuusTietääkö totuuskomissio tuonkin? Montako ihmistä on kourallinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkö totuuskomissio tuonkin? Montako ihmistä on kourallinen?
Totuuskomissio siis käy lukemassa omia tekstejään ja kylmätotuus kiusaamassa Hillaa.
Totuuskomissio ilmoitti heitä olevan 4-5. Eli he + Hilla on kourallinen ja loput satunnaisia kirjoittajia ja lukijoita.
Ahkeria ovat tuo kourallinen tuollaisen lukijamäärän saavuttaessaan. Kokopäivätyö. Anonyymi kirjoitti:
Todellisuudessa kourallinen ihmisiä kommentoi ja lukee kommentteja.
kylmätotuusTotta.
Ja pari kappaletta kokopäiväkyylinä päivystämässä, etten vain saa mitään sanotuksi ilman että kimppuuni hyökätään kuin hyeenat.
Kenestäkään ei ole pakko tykätä.
On olemassa vaihtoehto tälle itseään kiusaajalle: hyppää yli. Älä lue, älä kommentoi. Minua ei tuntemattomien henkilöiden ilkeydet kauheasti vaivaa: kuin vesi joka valuu sorsan selästä. Mutta ihan vain muiden kirjoittajoien viihtyvyyden takia olisi hyvä kun lopettaisit. Ei ole kivaa kirjoitella palstalle jossa on joku joka ilkeilee jollekin toiselle koko ajan.
- Anonyymi
Ihan asiasta toiseen. On se muuten hyvä, kun nyt voi antaa ilman lahjaveroa ,ensi vuoden alussa, siis 7499e per lapsi, lapsenlapsi. Täytyy lapselta kysyä tarviiko hän rahaa vai annammeko suoraan hänen lapsilleen.
Siinä napsahtaa n 30000e alkuvuodesta heille.(meitä on 2 antajaa) Enempää ei viitsi nyt antaa. Sitten taas kolmen vuoden päästä ,jos eletään ja ymmärretään.
Turha niitä euroja on tilillä hautoa vanhan ihmisen.- Anonyymi
Lapset ei rahaa tarvitse, mutta opiskeleville lastenlapsille annetaan ” stipendejä.”
- Anonyymi
Ainahan on voinut.
- Anonyymi
""Ihan asiasta toiseen. On se muuten hyvä, kun nyt voi antaa ilman lahjaveroa ,ensi vuoden alussa, siis 7499e ""
Kumpi on tärkeämpää verojen välttely vai veroista maksettavien tulonsiirtojen tukien palvelujen kinuaminen? - Anonyymi
Minulle on tärkeämpää verojen välttely. Ei tosiaankaan juuri mahdollista. Mitään on turha kinuta, kun ei saa ( enpä tarvitsekkaan)
Huomenet, taas on uusi päivä alkamassa, mitä tuonee tullessaan?
Sen tiedän mitä lähitunnit tulee olemaan, ikkunoiden pesua ja verhojen vaihtoa, isolta tuntuu urakka, kun neljä isohkoa ikkunaa ja parveke se suurin urakka on edessä.
Tytär tulee kaveriksi, tai sanoisinko suurimman työn tekemään, minä jotain yritän mukana toheltaa, ainakin neuvoja annan;)
Tosissaan hiljaa koetan olla, kyllä hän jo osaa ilman neuvojanikin, onhan jo eläkeikään hänkin päässyt.
Mistähän johtuneenkin ja onko muita sormi pystyssä olevia äitejä kuin minä, joilla aina joku neuvo mielessä pyörii.
No katsotaan pysyykö suu supussa tänä päivänä, ihana asia, kun puuhaan mukaan lupautui.
Olenkin viime aikoina aika usein hänen apuaan tarvinnut ja jotain aikaan saatuani, nostan itselleni hattua , omin voimin selvittyäni., aina vaan suuremmaksi tuo avun tarve tulee.
Kirjoittajia kaipailitte, onkohan niin, että yleinen väsymys estää innon kirjoitteluun, tai sairaus voi myöskin syy olla, olen aina ajatellut , että vakikirjoittajat eivät anna periksi kiusaajille, joku muu syy varmaan on.
Niinhän sanotaan, että aika on rajallinen, voi elämä jo lopun enteitä antaa, Turhaksi kokee nämä mitättömät kinat mitä ketjussakin puhutaan.
tarvitaan sitkeyttä ohittaa kaikki kielteinen ja omaa ajatusmaailmaa esiin tuoda.
Kuitenkin ajattelen ja tiedänkin, että kaikilla meillä on lupa ajatuksensa esittää ilman toisten väliin tuloa ja lupa on myös olla kirjoittamatta.
Pitkän kirjoitteluaikani olen saanut paljon kiitosta, mutta myös moitteita, olen yrittänyt kaiken hyväksyä, eihän jokaisesta voi tykätä, silti ihminen siellä konettaan naputtelee ja haluaa esiin tulla.
Tavat on erilaiset, elämä kulkee omia uomiaan jokaisella, koetetaan ymmärtää.
Verot ovat olleet minulle aina sopivia, koskaan en ole kapinoinut niiden maksusta, elämä on sovitettu jälkeen jääneelle tulolle.
Mökkini myytyäni, annoin jokaiselle lapsenlapselle saman summan, jätin lapseni ilman, kun sitten verot kauppahinnasta maksoin, olikin kädessä nollaa näyttävä summa, eipä edes harmittanut.
Nyt elän kohtuullista elämää, aika iso on prosentti mielestäni vero osuus, mutta selviän kyllä.
Ei rikkauksia, mutta eipä ole nälkääkään, paljonko vanha ihminen tarvitsee.
Olipa kiva, että saitte toisen mummin luoksenne. kertoiko viihtyvänsä Varkaudessa, minusta on erittäin hyvä asustaa täällä kauniin luonnon lähellä ollen.
Vastavierailun kaiketi teette, eikö niin demeter.
Kirjoittelu on sallittu kaikille, ilman sen suurempia huomioitta, ilkeilylle emme mitään mahda, aina löytyy näitä joille ei mikään ole soveliasta.
Omana itsenään esiin tullen, kovin ikävät viestit sivuuttaen, jatkumo säilyy.
Jospa yrittäisimme jokainen kohdaltaan tehdä yhdessä viestittely mukavaksi, hyvää mieltä tuottaviksi ja iloa näin jakaen omakin mieli keventyy.
Hyvää tätä päivää ja vappu jo nurkan takana, kevään kohokohta.
Pikkuhiljaa kevät etenee, viherrys lisääntyy, uudet kukat avaavat nuppujaan. Ollaan ilmeisesti vielä etuajassa kevään suhteen, vaikka välillä takapakkia otettiin. Omassa puutarhassa muutama narsissilaji on kukassa,ensin ilmaantui keltaisia, nyt valkeita lajejakin aloittelee. Tuntuu, että nykyiset sipulikukat ovat melkein kertakäyttöisiä,hyvin pitkälle jalostettuja ja komeakukkaisia , läheskään kaikkia en saa enää uudelleen kukkimaan tai ne taantuvat pienemmiksi. Niinsanotut kasvitieteelliset tulppaanit ja narsissit (lähellä luonnonlajeja olevat) ovat kaikkein uskollisimpia kukkijoita vuodesta toiseen, helppohoitoisia ja leviävät itsestään. Pienet siniset kukkijat, skilla ja helmililja muodostavat jo laajoja mattoja nurmikoille ja kaunistavat pensaiden alustoja, samoin myös varjossakin viihtyvä suloinen lemmikinnnäköinen kevätkaihonkukka. Leviteltiin juuri rhodo-ja havukasvilannoitteet, hortensioille ne sopivat myös. Perennat , hedelmäpuut ja pensaat ovat myös talvehtineet hyvin, annan niille aina talven varalle syyslannoitetta.Raparperista saa pian ensimmäisen piirakan, nokkosista keiton.
Hillan tarmokkuudesta sietäisi ottaa mallia, minulla ikkunanpesu tahtoo venyä kesäkuulle, kun odottelen että kaikki kasvit ovat pölyttäneet . Matot pesen vasta kesäkuulla, olen saanut sellaisen käsityksen , että nopeasti on paras saada kuivaksi. Peitot ja tyynyt pesen myös kesäkuun alussa, kun ilmankosteus on pienimmillään. Minäkin haluan kuivattaa mieluummin luonnonvoimin, en kuivausrummussa. Olen viime vuosina ottanut ottanut ammattisiivoojan isompaan siivoukseen, ja talossa on paljon isoja ikkunoita. Hyvää jälkeä nopeasti nämä ystävieni suosittelemat ammattilaiset tekevät, on oikeat tekniikat, välineet ja aineet joka kohtaan. Onhan se tärkeää, ettei mitään kodin pintoja vahingoiteta. Oli vaan aikamoinen kynnys päästää vieraita hääräämään omaan kotiin, kyllä minullakin sitä "minä itse" -henkeä on ja ainakin ollut.
Aina ei kirjoittelun taukoihin ole sen kummempaa syytä, ei ainkakaan minulla. Aika harvakseltaan mutta uskollisesti olen yleensä vuosien varrella tänne kirjoittanut, toivon kyllä jatkuvuutta ja olen viihtynytkin, ilon puolella on saldo vielä kaikesta huolimatta. Ei taida olla mitään yleispätevää lääkettä kirjoitusrauhan ylläpitoon, koska muihin on niin vaikea tai mahdoton vaikuttaa ja ylläpito ei paljon puutu asioihin.
Vappuna kai jo varustellaan retkiautoa, siitä viikon päästä alkaa Itämeren ylitys ja suunta kohti seikkailuja.
Kevätmieltä ja hyvää vointia!Nyt tänä aamuna huomasin ilokseni että magnolia stellata-pensaani, joka on nyt muutaman vuoden kitunut, joskus tehnyt yhden kukan, joskus yhden nupun joka on tipahtanut pois on tekemässä viisi, kuusi kukkaa, kaksi jo auki. Jospa se vielä kasvaisi siitä melkein maanrajasta ihan kauniiksi pensaaksi.
Keltanarsissia, hyasintteja, skillaa ja keväänkaihoa, sinivuokkoja ja helmihyasintteja levinnyt suurelle osalle etupihaa, tulppaanit rapunviereisessä penkissä avaamassa nuppujaan.
Käymme varmaanjo tänään kauppapuutarhassa hakemassa muutaman pensasmustikan lisää ja mausteyrttejä ryytimaahani. Mansikkamaa on valmis nyt ja peruna maassa, samoin sipuli ja porkkana. Miehen harrastuksia kasvimaan hoitaminen, minä tulen Suomeen kesäkuussa ja erakoudun vanhaan kotitaloon (nyt autiona, mutta sähköt on) kirjoittamaan isoäidistä, viipurilaisesta mammastani ja äidistä romaaninpohjaa.
Hyvää kevättä!Huomenta vesisateesta, tämän arvasinkin, kun ikkunat sain pestyä, muutaman tunnin aurinko taivaalla ja sitten pilvistyi ja nyt sitten sataa.
Sade tulee parvekkeen suunnalta, muut ikkunat vielä puhtaina ja kuivina.
Verhot vaihdettiin, tai tytär vaihtoi ja siinä jo niskat jumittivat ja tuli mielipide eroja.
Toisella reunalle ikkunaa verot laitetiin ja halusin kaksi vierekkäin, tytär sanoi yhden riittävän, no minä sain tahtoni läpi ja sain kuulla olevani tapojeni orja ja vanhanaikainen, pitäisi muka pystyä seuraamaan aikaansa, no lopulta verhojen paikallaan ollen, tytärkin myönsi hyvän näköisyyden.
Olemme monessa asiassa eri linjoilla, mutta hyvä kun kumpikin omillaan elää, ei kipinöintiä useinkaan synny.
Kiitollinen olen, kun sain ikkunat ja verhot kuntoon, itselle olisi ollut liian iso urakka, kai se on pikkuhiljaa periksi annettava.
Minun ikkunat ei pölyltä välty, tässä tien vieressä se on jatkuvaa harmia.
Ramoonalla ja Palomalla pihassa jo kukkaloistoa, pientä on tämä parvekkeen kukkien laitto, kun vertaa oikean maanlaiton kukkien laittoon, pitkää iloa saa aikaisin kukkivista ja sitten ne varsinaiset pihakukat, mitkä iloa antavat koko kesäksi, ainakin kun lajikkeita siihen malliin istuttaa.
Hyötykasvit on sitten erikseen, kyllä on iso ilo käydä kasvinmaalta tarvittavat ainekset pitkin kesää ja lopulta säilöä ne talveksi.
Kaksi pientä pakkasta olen minäkin säilömiäni syönyt talven aikana, nyt on vielä yksi kurpitsakeitto purkki ja mustikoita muutama rasia.
Olen ollut hyvin tyytyväinen säilömishaluuni, jospa vielä ensi syksynäkin torilta säilöttävää kotiin saan haalittua.
Nuo jokakesäiset matkat antavat varmaan suuren ilon sinulle Ramoona, jaksat kiertää nähtävyyksiä ja tutusta muun maan elämään,, ihana sekin, että kumppani samalla aaltopituudella matkalla kaverina.
Yhteiset harrastukset ja yhdessä olo on se elämän ihanampia asioita, onnea teille.
Samoin olen kokenut Palomankin elämän sujuvan, mies osallistuu ja näin sinulle jää aikaa kirjallisiin taitoihisi.
Onnea vaan uusiin haasteisiin.
Jäin miettimään tyttäreni sanoja vanhanaikaisuudesta, miksi en saisi olla vanhanaikainen, tätä uudistamista on liian kanssa, ei tämän ikäinen jaksa aina uusia tuulia elää ja niiden mukaan muuttua.
Eilen posti toi taas uuden opiskelun kohteen, pankkini lähettämänä, tunnuslaite. millä voin turvallisesti kirjautua tarvittaviin, siinä taas pohtimista, aivan varmaan en ohjeita ymmärrä ja turin pahan kerran, pitänee odottaa jos joku osaava luonani pistäytyisi.
Tytär ei ehtinyt paneutua, oli kiire mökille joutua, kai siitä johtui pieni närkästyskin, järvet on auenneet ja mökkielämä kutsuu.
Pitänee uskoa, että asiat selviää, jos ei hyvin, niin sitten huonosti.
Nyt katselen puhtaita ikkunoita ja ilmeen muuttumista verhojen avulla, ei sitä paljon tarvitse.
Tekemättömät työt ei mieltä paina ja vähän aikaa voin rauhoittua.
La Promessan katsoin taas ja vauhti saisi kiihtyä, loppua ei näköpiirissäkään, aina uusia ihmisiä mukaan tulee.
Nyt lepopäivä, vapputouhuilut ei paljon rasita, munkkeja ehkä huomenna paistan, tekisikö pitsan vapun kunniaksi.
Jos ei kiireet paina pistäytykää nojatuoliin rentoutumaan, mkr on pitkän aikaa ollut kadoksissa ja brinkkala, onko kaikki hyvin, Miraltakaan ei ole viestiä aikoihin näkynyt.
Miten liekkon kunnon laita ja monen muun tuntemieni olo.
Kaikkea mukavaa vapun odotuksiin, miten sen viettänettekään, toreille mennenkö?Hil-la kirjoitti:
Huomenta vesisateesta, tämän arvasinkin, kun ikkunat sain pestyä, muutaman tunnin aurinko taivaalla ja sitten pilvistyi ja nyt sitten sataa.

Kaikkea mukavaa vapun odotuksiin, miten sen viettänettekään, toreille mennenkö?Huhtikuu lopuillaan vappu edessä ja ensimmäinen hääpäivämme.
Mitähän juhlisi? Ehkäpä pieniä terveyden edistysaskelia.
Olen ilmeisesti ottanut liian sanasta sanaan ohjeistukset paranemisen suhteen.
" Hiljaa hyvä tulee ja muista varoa."
Sain osviittaa terveydentilastani Oulun reissulla. Lonkkaluu on asettunut paikoilleen, kävely vielä apuvälineiden varassa. Pahinta Oulun keikassa oli taximatkat up an down. Takapuoli vieläkin hellä. Nämä sivuilmiöt lie syy autolla ajamisen kammoon.
Mutta voi hyvät hyssykät, ihan turhaan pelkäsin astua autoni rattiin.
Nyt sekin pelko on pois. Autoni etuosa on leveä ja jaloille on riittävästi tilaa, joten autoon nousu ja lasku sujuivat ongelmitta. Ajaminen taas käy vanhalta muistilta.
Näin opin vanhoja, uusia asioita, yrittäen poistaa korvien välistä turhat pelot.
Eilinen oli kevään lämpimin päivä, istuimme parvekkeella. Olen jo saanut väriä kasvoihini. Tipaton kevätkin on ohi, eilen korvattiin antibiootit punkulla.
No, varovasti tietty.
Huomenna tulee kotiapu vielä kerran vaihtamaan lakanat ja pesemään pyykit sekä kylvettämään emännän. Siitä hiljalleen normaali elämään, no mitä se normaali tarkoittaneekaan.
Nyt aamusta on ollut harmaa hiukan sateinen päivä. Jospa tämä tästä paraneisi.- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Huomenta vesisateesta, tämän arvasinkin, kun ikkunat sain pestyä, muutaman tunnin aurinko taivaalla ja sitten pilvistyi ja nyt sitten sataa.
Sade tulee parvekkeen suunnalta, muut ikkunat vielä puhtaina ja kuivina.
Verhot vaihdettiin, tai tytär vaihtoi ja siinä jo niskat jumittivat ja tuli mielipide eroja.
Toisella reunalle ikkunaa verot laitetiin ja halusin kaksi vierekkäin, tytär sanoi yhden riittävän, no minä sain tahtoni läpi ja sain kuulla olevani tapojeni orja ja vanhanaikainen, pitäisi muka pystyä seuraamaan aikaansa, no lopulta verhojen paikallaan ollen, tytärkin myönsi hyvän näköisyyden.
Olemme monessa asiassa eri linjoilla, mutta hyvä kun kumpikin omillaan elää, ei kipinöintiä useinkaan synny.
Kiitollinen olen, kun sain ikkunat ja verhot kuntoon, itselle olisi ollut liian iso urakka, kai se on pikkuhiljaa periksi annettava.
Minun ikkunat ei pölyltä välty, tässä tien vieressä se on jatkuvaa harmia.
Ramoonalla ja Palomalla pihassa jo kukkaloistoa, pientä on tämä parvekkeen kukkien laitto, kun vertaa oikean maanlaiton kukkien laittoon, pitkää iloa saa aikaisin kukkivista ja sitten ne varsinaiset pihakukat, mitkä iloa antavat koko kesäksi, ainakin kun lajikkeita siihen malliin istuttaa.
Hyötykasvit on sitten erikseen, kyllä on iso ilo käydä kasvinmaalta tarvittavat ainekset pitkin kesää ja lopulta säilöä ne talveksi.
Kaksi pientä pakkasta olen minäkin säilömiäni syönyt talven aikana, nyt on vielä yksi kurpitsakeitto purkki ja mustikoita muutama rasia.
Olen ollut hyvin tyytyväinen säilömishaluuni, jospa vielä ensi syksynäkin torilta säilöttävää kotiin saan haalittua.
Nuo jokakesäiset matkat antavat varmaan suuren ilon sinulle Ramoona, jaksat kiertää nähtävyyksiä ja tutusta muun maan elämään,, ihana sekin, että kumppani samalla aaltopituudella matkalla kaverina.
Yhteiset harrastukset ja yhdessä olo on se elämän ihanampia asioita, onnea teille.
Samoin olen kokenut Palomankin elämän sujuvan, mies osallistuu ja näin sinulle jää aikaa kirjallisiin taitoihisi.
Onnea vaan uusiin haasteisiin.
Jäin miettimään tyttäreni sanoja vanhanaikaisuudesta, miksi en saisi olla vanhanaikainen, tätä uudistamista on liian kanssa, ei tämän ikäinen jaksa aina uusia tuulia elää ja niiden mukaan muuttua.
Eilen posti toi taas uuden opiskelun kohteen, pankkini lähettämänä, tunnuslaite. millä voin turvallisesti kirjautua tarvittaviin, siinä taas pohtimista, aivan varmaan en ohjeita ymmärrä ja turin pahan kerran, pitänee odottaa jos joku osaava luonani pistäytyisi.
Tytär ei ehtinyt paneutua, oli kiire mökille joutua, kai siitä johtui pieni närkästyskin, järvet on auenneet ja mökkielämä kutsuu.
Pitänee uskoa, että asiat selviää, jos ei hyvin, niin sitten huonosti.
Nyt katselen puhtaita ikkunoita ja ilmeen muuttumista verhojen avulla, ei sitä paljon tarvitse.
Tekemättömät työt ei mieltä paina ja vähän aikaa voin rauhoittua.
La Promessan katsoin taas ja vauhti saisi kiihtyä, loppua ei näköpiirissäkään, aina uusia ihmisiä mukaan tulee.
Nyt lepopäivä, vapputouhuilut ei paljon rasita, munkkeja ehkä huomenna paistan, tekisikö pitsan vapun kunniaksi.
Jos ei kiireet paina pistäytykää nojatuoliin rentoutumaan, mkr on pitkän aikaa ollut kadoksissa ja brinkkala, onko kaikki hyvin, Miraltakaan ei ole viestiä aikoihin näkynyt.
Miten liekkon kunnon laita ja monen muun tuntemieni olo.
Kaikkea mukavaa vapun odotuksiin, miten sen viettänettekään, toreille mennenkö?Aamupäivää ! Kyllä kelpaa laiskurin lukea Hil-lan tarmokkuudesta: omin neuvoin voi (lähes) kaiken tehdä - ainakin tietää miten kaikki tehdään..))
Kun kertoo omista puuhistaan niitä alleviivaamatta, toinen voi saada virikettä omaankin tekemiseen, näin ainakin minulla. Tietysti kaikki täytyy soveltaa omiin kulloisiinkin voimavaroihin, mutta yrittää aina voi...
Omat voimavarani olivat kyllä loppuun käytetyt eilen. Paasto ennen verikokeita ja sitten hankala matka laboratorioon, kolme putkea verta valutettiin, enkä lopulta tiedä miksi niin tehtiin, jotakin häikkää kalsiumarvoissa !?
No. Lääkäriaika perjantaina tuli sopivasti, iho kutiaa ja kukkii edelleen ja onhan se hyvä nähdä "omalääkärikin" livenä, ei vain paperilla...
"Varkauden mummi", on minua muutaman vuoden nuorempi, leskenä elänyt pitkään, viime talvena kaatui ja jalan kuntoutuminen on ollut hidasta. Harvakseltaan matkustaa tännepäin enkä minäkään ole vielä vastavierailulle ehtinyt..)) Nuori perhe siellä tietysti käy, mutta en ole arvannut ängetä mukaan, kun heidän vierailu kestää yleensä muutaman päivän ja autokyydissäkin täytyy nyt huomioida koiran tarpeet..))
Pitemmät matkat minun on muutenkin pitänyt karsia agendalta, fysiikka ehkä riittäisi, mutta pää ei kestä..)) Sisko väsyi matkustamiseen saman ikäisenä ja luultavasti samoista syistä, tunsi ettei hallitse uusia ympäristöjä eikä niiden edellyttämiä taitoja, ei kestä omaa toistaitoista oloaan. Takaraivossa oli hänelläkin ajatus: ei saa olla vaivaksi, itse täytyy osata ja pärjätä.
Minulla on kyllä omanikäisiä tuttuja, jotka osaavat niin kutsutusti "ottaa tilaa" - levittäytyä ympäristöön vähintäinkin itsensä kokoisena ja vaatia muita ottamaan heidät ja heidän rajoituksensa huomioon. Minusta ei ole siihen koskaan ollut, mutta olen kyllä miettinyt pitäisikö niin olla.
Yhtä tiukassa näyttää minussa istuvan tuo palvelijan, toisten toiveitten täyttäjän rooli.
Miehen suvun leskirouvat olivat saaneet idean tavata joukolla ja tietysi minun luona, kuten aina ennenkin...)) Koskaan en ole tullut kutsutuksi heidän koteihinsa... En ole siitä tehnyt numeroa, kun olen itsekin tykännyt vieraista ja kestityksestä enkä sitä karsasta vieläkään.
Ehkä kyse ei ole muusta kuin tottumuksesta, asioiden luontaisesta sujuvuudesta, turha kai sitä on pähkäillä.
Makriinan pitkää poissaoloa minäkin olen ihmetellyt, eikä tosiaan ole brinkkalastakaan kuulunut, eikä Mirasta, Tepa on tainnut meidät jättää lopullisesti, liekko sentään viestittelee silloin tällöin. Anteeksi nyt Anot, tämä tiettyjen kirjoittajien esiin nosto. Nimeltä kutsuttuja osaa kaivata, teitä ei osaa, vaikka arvostaisikin teidän mukana oloa, enemmistöähän te täällä edustatte.
Päivä alkoi paistaa täälläkin, tuulisen ja harmaan aamun jälkeen. Ehkä sittenkin lähden katsastamaan metsääni. Joku väitti nähneensä voikukan kukkivan. Sen ihmeen minäkin näin eilen, rentukka ojan varressa oli jo avannut muutaman kukintonsa, leskenlehti ja valkovuokko ovat jo vakiinnuttaneet asemansa, ottaneet tilan haltuunsa..))
Ihmettä kaikki.
Mukavaa kevätpäivää kaikille,
demeter1
- Anonyymi
Miksi sinä muuten tytärtäsi vaivaat ikkunoiden pesuun ja verhojen laittoon. Onhan hänellä oman kodin hommat , mökkihommat , ehkä vielä työssäkin käy ja omia lapsia kenties. Palveluja kannattaa näin vanhana jo ostaa, saa niistä kotitalousvähennystäkin.
Kyllä kasikymppisillä on pitkän elämä aikana sen verran euroja tilille kertyny, ellei ole niitä syytäny ihan ajattelemattomasti.
Itse olen ollut ihan tavallisessa työssä ja kasassa on pajon, vaikka ole jaellut lapsille ja lapsenlapsillekin jo omaisuutta jne.
Palveluja ostan tarvittaessa, nyt tai ei koskaan."Miksi sinä muuten tytärtäsi vaivaat ikkunoiden pesuun ja verhojen laittoon."
Näin hän ihmettele , koska ei tiedä, kuinka joku toimii, mutta on pakko ohjeistaa.
Minäkin "vaadin" tytärtäni (58 v) apua siivouksen, vaikka voisin sen tilata toisaalta, mutta tämä on meidän "sopimus", että maksan hänelle ja hän hoitaa homman, milloin ehtii.
Olinhan heillä 10 v hoitamassa lapsenlapsiani ja se pyykin silitys, josta oli aina puhe kirjoituksissani, on nyt ohi. Nyt on tyttö jo ylioppilas ja poikakin pian menossa armeijaan.
Kyllä se aika kuluu näinkin kirjoja lukiessa, koska poissa on ne ajat, kun retkeiltiin ja pelattiin "jotain" palloa, jossa oli aina "väärä maali" ja täytyi soittaa!
Hilla, aina laitan "peukun" kun olen lukenut. Olet suorastaan "aarre" tätä palstaa jatkaen.
Minäkin olen ulkoistanut ikkunoiden pesun, tosin vain sisäpiirille, elikkä maksan miehen aikamiespojalle ikkunoiden pesemisestä pari kertaa vuodessa. Ottaa mielellään työn vastaan, en tee kotitalousvähennystä.
Tässä tuonnoin ehdotin suursiivouksen ulkoistamista, myös pari kertaa vuodessa, kun kaksikerroksisen talon siivoaminen on raskasta, mutta ratkaisimme asian ostamalla yläkertaan oman imurin ja ottopoika lupautui ottamaan enemmän vastuuta siivoamisesta.
Hienoa kuulla, korpikirjailija, että olet pääsemässä takaisin "normaaliin" elmääsi, omiin kuvioihisi ja arkeesi.
Täällä ollaanviety risuja vappukokolle joenrantaan, on luvassa soihtukulkue urheilukentältä rantaan, kokonpolttoa, juhlapuheita, kuorolaulua ja arpojen ja makkaran ja virvokkeiden myyntiä. harmi että kylän yhteisillä varoilla koottu ilotulitus on nyt pois lopullisesti, se oli kyllä ikohokohta tummenevassa kevätillassa.
Kivaa valpurinaatonaattoa!- Anonyymi
Aurinkoista päivää täältä meren rannalta kaikille lukijoille ja kirjoittajille! Huomasin, että minuakin on kaivattu, vaikka täällä ei saisi kaivata ketään, olen havainnut. Olen ollut hiljaa lähinnä siksi, ettei minulla ole oikein mitään tapahtumia nykyään, kun en jaksa mitään. En jaksa käydä missään, en jaksa siivota, hengissä pysyn kun lämmitän valmisruokia tai teen jotain nopeatekoista itse. Eilen paistoin K-kaupan ohjeiden mukaan pinaattilettupizzoja, hyviä tuli, valmiista pinaattiletuista tuunaten.
Olisin mennyt mielelläni viikonlopulla Helsingin Flamencotalolle esityksiä katsomaan, mutta en jaksa istua paria tuntia kovalla, suoraselkäisellä tuolilla, joten kuuntelen sitä(kin) musiikkia ja tanssia kotonani omilta levyiltäni.
Selkäruotoni on niin kipeä koko matkalta, alkaen isovarpaasta ja päätyen pääkallon luihin, ettei voi uskoa, että miten jumittavia nivelet voivatkin olla, rutisevat joka puolelta. Hellan ääressä seisominen 2 minuuttia kerrallaan ja taas istumaan ja lepuuttamaan selkää vie nopeallekin ruokalajille kohtuuttoman kauan aikaa. Vaikka sitähän minulla on.
Huomenna on vappuaatto, joka on aina ollut minulle niin juhlallinen päivä, koska se on myös nimipäiväni. Tuotin kaupasta itselleni muutaman serpentiinirullan, että saa hiukan vapun tuntua kotiin ripustamalla niitä lamppuun roikkumaan. Ostin myös vappuhuiskan maljakkoon kukkaa esittämään sekä ilmapallopussin, saa nähdä jaksanko jokusen puhaltaa, jos en pumpulla niihin ilmaa saa.
Katsoin äsken netistä Rio de Janeiron kaduilta livenä, kuinka porukka hengailee ja tanssii auringonpaisteessa vähäpukeisina. Monilla miehillä on lyhyt suikalehame päällään, taitaa olla monimuotoisuuden juhlat meneillään, Trumpin kauhistus🎈🎋😚
Tässä jo vanhakin nuortuu.
Iloisin vapputunnelmin
MiraHuomenta taas poutaiseen aamuun, eilen vettä antoi melkein koko päivän ja tulee sitä kertoman mukaan tänäänkin.
Olen harmitellut sotkua mikä jo toisen kerran kohdalleni sattuu, tilasin vaatetta netistä ja ensimmäinen paketti lähetettiin Kangaslammin noutopisteeseen, no sen sain lopulta kotiini,
Tilasin toisen mielestäni edullisen tuotteen ja sama juttu, taas meni naapuriin, onko niin huolimatonta vai eikö tieto kulje kohteessa sisäisesti, kun lähetetään toisen kerran ja reklamaation olen tehnyt.
Eka kerralla kehtasivat väittää, että olin antanut sen ositteen, en taatusti, miksi olisin, ja nyt tarkastin asian moneen kertaan ennen tilauksen lähettämistä.
Näitä verenpaineen kohottavia tapauksia en monta kestä,, kiukkuinen soitto kunhan aika koittaa.
Tuohon tyttären apuun en ilman korvausta jätä, aina maksan kaikista palveluista, olipa ne keltä tahansa, tyttären kanssa helpommin sujuu, kun tietää tapani ja euroja hänkin lisää kaipaa.
Yritän suunnitella apupyyntöni niin, että mahdollisimman vähän heidän elämäänsä häiritsen ja tiedän sen mökillä olon olevan tärkeää, siksi kiirehdin ikkunanpesuakin.
Kerran olen pesettänyt parvekelasit vieraalla ja itse jouduin siirtelemään lasit, kun tekijä ei uskaltanut.
Tulipa ihan iloinen olo, kun Miran viestin näin, samoin korpikirjailijan kunnon edistymisen.
En osaa edes ajatella tuota huonoa kuntoasi Mira, siihen verraten olen melkoisen hyväkuntoinen ja aina valitan.
Kiva että mielesi kuitenkin saat virkistysajatuksia, ajattelen noita vappujuhla koristeitasi ja Onnea nimipäivällesi, tyttärentytär myös huomenna juhlii nimipäiväänsä.
Korpikirjailijakin kivasti jo oleilee, kun auton rattiin uskaltaudut, hyvää jatkoa vaan kummallekin.
Paloman maisemissa kokkoja poltetaan vappuna, täällä meren takana taitaa olla kokon poltto pääsiäisen aikaa pohjamaalla, enpä nyt tuotakaan osaa varmana sanoa, ehkä joku kertoo?
Kiitos Kristiina kiitoksista, kiva , että joku tykkää jutustelustani.
Minun tytär jo vuoden ollut eläkkeellä, aikaa talven aikaan hyvinkin riittää minua jeesaamaan.
Tuttuja juttuja nuo elämän sisältöön kuuluneiden toimien ja harrastusten karsiminen on minullekin demeter, mutta en onneksi tunne mitään hirveän suurta menettäneeni.
Hyvin olen sopeutunut ja kaipaustakaan harvoin tunnen mihinkään entiseen, kai se ihminen on osiltaan tähänkin hommaan valmis ja elämä silti jatkuu.
Jos kyläilet tämän toisen mummin luona, olisi kiva rupatella kasvokkain, sujuisiko yhtä hyvin kuin täällä nojatuolissa?
Tuo on totta mitä anoista sanoit, ei voi nimeltä kaivata, vaikka hyvät halut usein olisikin.
Uskon tepan kyllästyneen väittelyihin ja häneenkin kohdistuneisiin loukkauksiin.
Kaikkia vanhoja kirjoittelukavereita mielessään kaipaa, mutta elämä kulkee kysymättä syitä mihinkään näin se vaan on.
Nyt pitäisi lähteä kauppaan, ostamaan jotain vapun juhlaan kuuluvaa, sima jäi tekemättä, tuskin ostankaan, mutta öljyä munkin paistoon tarvitsen ja mietin sitä pitsan tekoa, se olisi hyvinkin sopiva vappua juhlistava, niin harvoin sitä teenkään.
Minulla sauna ilta, mikäs sen suurempaa nautintoa antaa vapunkin juhla-aattoon,
toivotan iloista, silti rauhaisaa aattopäivää.- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Huomenta taas poutaiseen aamuun, eilen vettä antoi melkein koko päivän ja tulee sitä kertoman mukaan tänäänkin.

toivotan iloista, silti rauhaisaa aattopäivää.Illankorvaa, sanoisi Eliaana, niin sanon minäkin nyt..)) Aamulla jo aloittelin viestiä, mutta sitten tuli poika tuonne omaan tilaansa ja sekoitti "pasmat" - tai minä ne tietysti itse sekoitin, kun aloin höösätä omiani.
Tietokoneapua tarvitsen taas. Pojat eivät ole kumpikaan erityisen innokkaita siinä lajissa, joten taidan kääntyä tutun guruni puoleen.
Varmasti Posti on yksi niistä instansseista, johin ei enää voi luottaa. Aika monella on huonoja kokemuksia siitä - ainakin sen hitaus ottaa päähän. Itse en netistä yleensä tilaa mitään - Yves Rocherin kosmetiikkaa tilasin vuosikaudet, mutta kun lopettivat suomalaisen pankkitilin, lopetin minä ostoni. Liian vaikeaksi meni.
Luontevasti minullakin on käynyt tämä harrastusten karsiminen, en ole niitä kaivannut, ainakaan vielä. Aika kuluu riittävän hyvin täällä "neljän seinän sisällä".
Silti taidan vielä haaveilla matkasta lapsuudenkotiini. Vanhempi poika on luvannut sinne kuskata kesällä . Toinen haave on kyllä se Varkauden reissu, Hil-la.
En ole siitä luopunut eikä mikään olisi minulle mieluisampaa kuin meidän kahden tapaaminen, vaikka lyhytkin..)) Varkaudesta on myös "lyhyt" matka Valamoon, sielläkin tahtoisin vielä käydä... Katsotaan nyt, miltä kaikki kesällä näyttää.
Vähän surullisissa tunnelmissa ovat menneet viime päivät- kuuluu "taudin kuvaan" ja varmasti myös vanhuuteen. Vaikka en juuri koskaan ole ikävystynyt, ikävä minulla on nykyisin, useinkin. Siskonpoika otti yllättäen yhteyttä ja hänelle siitä kerroinkin - siskon ikävästä. Veljien kuolemasta ei ole pitkää aikaa, ehkä vasta nyt alan tajuta, että he tosiaan ovat poissa, en heitä enää näe, en kuule heitä, en saa kirjeitä...
Menipä synkäksi tämä vappufiilikset... Toivottavasti kukaan ei lukenut..))
Elämäni biisi taitaa kuitenkin olla pahaillaan menossa ja varmasti muutakin viihdykettä väelle. "Ilo pintaan vaikka sydän märkänis" - niinhän se meni ?
Iloista vappua !
demeter1 - Anonyymi
Vielä ehdin Miraa onnitella nimipäivän johdosta..)) Kiva kuulla sinusta.
Aika havoin taidetaan nimipäiviä enää viettää ? Nuorten perheissä ei ainakaan vietetä, eikä minun..)) Maalla vietetään mielestäni vieläkin, ainakin vanhat rouvat viettävät, tuttuni aina muistaa mainita, miten monta "akkaa" kävi nimipäivillä..))
Minullakin moni tuttu kuvaa arkeaan tapahtumattomaksi, ehkä tuota mittaria voisi vähän entrata ? Eikös tapahtumista ole juuri tuo, mitä elävästi kuvaat Mira ? Eihän se sitä samaa ole, mitä se oli parikymmentä vuotta sitten, mutta mukana ollaan kuitenkin, eri tahdissa vain..))
Hyvää vapunpäivää sinullekin,
demeter1 Anonyymi kirjoitti:
Illankorvaa, sanoisi Eliaana, niin sanon minäkin nyt..)) Aamulla jo aloittelin viestiä, mutta sitten tuli poika tuonne omaan tilaansa ja sekoitti "pasmat" - tai minä ne tietysti itse sekoitin, kun aloin höösätä omiani.
Tietokoneapua tarvitsen taas. Pojat eivät ole kumpikaan erityisen innokkaita siinä lajissa, joten taidan kääntyä tutun guruni puoleen.
Varmasti Posti on yksi niistä instansseista, johin ei enää voi luottaa. Aika monella on huonoja kokemuksia siitä - ainakin sen hitaus ottaa päähän. Itse en netistä yleensä tilaa mitään - Yves Rocherin kosmetiikkaa tilasin vuosikaudet, mutta kun lopettivat suomalaisen pankkitilin, lopetin minä ostoni. Liian vaikeaksi meni.
Luontevasti minullakin on käynyt tämä harrastusten karsiminen, en ole niitä kaivannut, ainakaan vielä. Aika kuluu riittävän hyvin täällä "neljän seinän sisällä".
Silti taidan vielä haaveilla matkasta lapsuudenkotiini. Vanhempi poika on luvannut sinne kuskata kesällä . Toinen haave on kyllä se Varkauden reissu, Hil-la.
En ole siitä luopunut eikä mikään olisi minulle mieluisampaa kuin meidän kahden tapaaminen, vaikka lyhytkin..)) Varkaudesta on myös "lyhyt" matka Valamoon, sielläkin tahtoisin vielä käydä... Katsotaan nyt, miltä kaikki kesällä näyttää.
Vähän surullisissa tunnelmissa ovat menneet viime päivät- kuuluu "taudin kuvaan" ja varmasti myös vanhuuteen. Vaikka en juuri koskaan ole ikävystynyt, ikävä minulla on nykyisin, useinkin. Siskonpoika otti yllättäen yhteyttä ja hänelle siitä kerroinkin - siskon ikävästä. Veljien kuolemasta ei ole pitkää aikaa, ehkä vasta nyt alan tajuta, että he tosiaan ovat poissa, en heitä enää näe, en kuule heitä, en saa kirjeitä...
Menipä synkäksi tämä vappufiilikset... Toivottavasti kukaan ei lukenut..))
Elämäni biisi taitaa kuitenkin olla pahaillaan menossa ja varmasti muutakin viihdykettä väelle. "Ilo pintaan vaikka sydän märkänis" - niinhän se meni ?
Iloista vappua !
demeter1Luin🙂.
Iloa ja surua on elämä. Samana viikonloppuna siskontytön ylioppilasjuhlat ja äidin siskon miehen hautajaiset. Elämä edessä ja elämä takana.Siili25 kirjoitti:
Luin🙂.
Iloa ja surua on elämä. Samana viikonloppuna siskontytön ylioppilasjuhlat ja äidin siskon miehen hautajaiset. Elämä edessä ja elämä takana.Otan osaa, Siili25. "Talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin"...
Muistetaan kuitenkin Gibranin sanat: "Mitä syvemmälle suru uurtaa olemustanne, sitä enemmän iloa voi teissä olla".demeter1 kirjoitti:
Otan osaa, Siili25. "Talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin"...
Muistetaan kuitenkin Gibranin sanat: "Mitä syvemmälle suru uurtaa olemustanne, sitä enemmän iloa voi teissä olla"."Ja emme saa unohtaa että jokainen meistä on astia, jossa on halkeamia. Ne päästävät ulos sisäisen valomme ja ulkoisen valon sisäämme"
(Sanoi joku jossain...)Paloma.se01 kirjoitti:
"Ja emme saa unohtaa että jokainen meistä on astia, jossa on halkeamia. Ne päästävät ulos sisäisen valomme ja ulkoisen valon sisäämme"
(Sanoi joku jossain...)Kiitos Paloma, lisätään "viisauksien käsikirjaan"..))
- Anonyymi
Hil-lan palstahan ihan räytyy. Jokuoli aamulla vielä kirjoittanut, mutta tuttuja tai vieraita ei ole sittemmin käynyt.
Tulin ensimmäistä kertaa tänään koneelle kun hiukan sairastelen. Petin päällä vaan olen loikoillut.
Hurskis.- Anonyymi
Ikävä kuulla hurskainen, tuo sairastelusi. Hyvällä mielellä tunnut kuitenkin olevan - niinkuin aina...
Kevätseurannassa nyt kuitenkin mielenkiintoa riittää, eikö ?
demeter Anonyymi kirjoitti:
Ikävä kuulla hurskainen, tuo sairastelusi. Hyvällä mielellä tunnut kuitenkin olevan - niinkuin aina...
Kevätseurannassa nyt kuitenkin mielenkiintoa riittää, eikö ?
demeterIloista vappua, auringon paiste tunnelmaa nostaa ja liput saloissa lisää juhlimisen iloa.
Itse en sen kummemmin juhli, kivoja muistoja kuitenkin mieleen nousee ja mieltä keventää.
Kyllä sitä ennen perinteitä noudatettiin torille vappujuhliin ja sitten jotakin kivaa jatkoksi. usein syömään mentiin.
Eilisestä paketin aiheuttamasta harmista sen verran, että posti ja lähettävä firma pallottelivat toisilleen, ja lopuksi sitten ei onnistunut tuonti haluamaani postipisteeseen..
Lopetin tarjousten vastaanottamisen ja tytär mökiltä tullessaan paketin hakee, siihen loppui yhteystyö kyseisen firman kansaa.
Tätä tämä digimaailma kaikkine hienouksineen tuo.
Puhelinlaskuni nousi, kun vuoron perään jonotin näiden yhteistyökumppanien jutusteluun.
Tytär jo sanoi, että etkö paikkakunnalta vaatteita löydä, sen mitä harvoin tarvitset, varmaan löydän, mutta se sovittelu jo väsyttää.
Ikävä on hurskainen, että sairaudet vaivaa, mutta lohtuna yritän kertoa, että kesä tulee ja aurinko paistaa, lämmintäkin ehkä on, ota tuoli ulos ja istahda auringon paisteeseen, ainakin se D-vitamiini siitä karttuu.
Samoja kauneuden lähdeaineita minäkin vuosia tilailin, tuloksia en ehkä paljonkaan kokenut, mutta se yritys kuitenkin oli, että kaunistuisin;)D
No nyt tuo kaikki on unohtunut, nyt harvoin muistan edes peiliin vilkaista, mutta eipä harmia, ei luonani kukaan käy katsomassa ryppyjen lisäystä.
Olet oikeassa demeter tuon postin kanssa, ennen voi luottaa, että parin kolmen päivän päästä kirje tavoitti sen odottajan nyt ei vielä viikkoonkaan mitään tapahdu.
Ennen, ei kovin kauankaan sitten, posti kerran päivään sai postiluukun kolahtamaan, nyt kolme kertaa viikossa.
Olisipa mukava tavata ja kohteita varmaan useampiakin näillä seuduilla, mitä kannattaisi katsella, no Valamo ilman muuta, siellä olen käynyt useamman kerran minäkin, matka ei kovin pitkä ole, jaksaa autossa hyvinkin istua.
Tuosta ikävöinnistäkin kerroit, kyllä se kaiho menneeseen useinkin mieleen tulee, muistan tilanteissa mieheni sanomiset ja niistä aina lapsille mainitsen, varmaan jo muistavatkin minun lailla kaiken, kun niistä niin usein puhun.
Tulee mieleen ajatukset, että mitä elämä olisikaan voinut tarjota , jos olisimme yhdessä voineet vanheta.
Kaikki kiihkein ja mieliä haastava olisi poissa ja lasten elämää seuraten jatkaisimme, no näin ei ollut tarkoitettu, siihen on tyytyminen.
Päivittäin joku asia mieleen tulee ja jossittelu sen mukana.
Olen samaa mieltä kanssasi, niin Miran kuin meidän toistenkin viestit elämän mukaan soljuu, ei sen kummempaa tarvitsekaan.
Meillä on eletty elämä muistoissa ja arki on sitten kaikilta osin haalistunut, mutta kuitenkin se on meidän elämää.
Siksi kai hanttiin pistin, kun tytär vanhanaikaiseksi sanoi, hänellä vielä tämä nykyelämä mielessä ja minulla alkaa vaan muistelot miellyttää, eikös tämä asia tule myös lapsienkin eteen, jos elää saavat.
Omana itsenään haluamme elää, vaikka aika muuttuu ja sille päätä pyöritämme, muistot kuitenkin rikkaaksi vanhanaikaisen elämisenkin tekee.
Suora yhteys tyttäreni kanssa, voimme asiat puhua, niin kuin ne mielessä liikkuu.
No eiköhän tämä tältä aamulta riitä, lukee ken jaksaa.
Iloitaan vapunpäivästä ja elämästä muutenkin, kolotuksia pakoon ei päästä, mutta nekin on sitä tämän ikäisten elämää..- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Iloista vappua, auringon paiste tunnelmaa nostaa ja liput saloissa lisää juhlimisen iloa.

Iloitaan vapunpäivästä ja elämästä muutenkin, kolotuksia pakoon ei päästä, mutta nekin on sitä tämän ikäisten elämää..Älä Hilla tuhlaa aikaasi jossitteluun. Jossittelu on hyödytöntä eivätkä asiat sillä muuksi muutu.
Iloista vappua kaikille!
Vappuaamuinen tervehdys tumman virran alajuoksulta.
Olimme eilen illalla katsomassa soihtukulkuetta ja vappukokon sytyttämistä kylänrannassa, Perinteisesti mieskuoro lauloi, aurinko laski joen taa ja kaikilla näytti olevan ihan kivaa, vaikka lämpöä ei ollut kuin viisi astetta. Katselin kauhuissani kolmea pikkutyttöä kesäleningeissä ja sääret paljaina aivan sinertävinä kylmästä. Niin kai mekin silloin joskus hamassa nuoruudessani...räntäsateessa, mutta kun on kevät!
Katselimme aikamme kokon surkeaa yritystä ottaa tulta, mutta ei se tahtonut onnistua. Vaikka kylän ja lähistön lapset olivay heittäneet siihen ehkä noin kolmekymmentä soihtua, tuoreet risut, jotka olivat vielä päivän sateesta kostuneet lisää, eivät tahtoneet syttyä suureen roihuun. Palelin, ja mieskään ei pannut hanttiin kun sanoin että lähdetään kotiin. Kotona laitoin tulen takkaan ja kaadoiin pienen lasillisen Baileysia molemmille. Ihan hyvä näin.- Anonyymi
Leppoisaa vappua vaan kaikille. Sitä mää vaan ihmettelen ja olen aina ihmetellyt, kun ihmiset menee viltteineen isoissa kaupungeissa kylmällä ilmalla puistoon istukselemaan. Ei se kyllä hääviltä touhulta ole koskaan näyttänyt. Eikä ikä vaikuta asiaan näin olen aina ajatellut. Ok-erinomaisesti ymmärrän ,kun sinne mennään kauniina lämpimänä aamuna , kun maa on jo lämmin ja aurinko paistaa. Tyyliin- taas leivoset ilmassa leikkiä lyö ☀️🎶🎶🎶 Mutta- tuota en ymmärrä.Vaikka on talvivaatteet päällä , niin ei siellä tänä aamunakaan lämmintä varmaan ollut.
Kukin taplaa tyylillään. Me nautimme brunssin mukavasti kotona. Aamupäivää ! Näköjään minun vappuni on vasta alkamassa, toivotuksia on tullut ja kyläkerhon kokoontuminen alkaa kohta. Se pidetään, vaikka tiedetään, ettei kovin paljon ole väkeä paikalla.
Koleaa täälläkin ja sadetta on luvattu iltapäiväksi. Minun terveystekoni, metsälenkki, jää nyt väliin kun kävelykiintiö täyttyy kerhomatkasta. Katu ja asfaltti eivät ole kovin houkuttelevia, mutta niillä mennään tänään. En saa tuttuja kavereita seurakseni - ovat saaneet "parempia tarjouksia"..))
Mukavaa vapunviettoa kaikille,
demeter1- Anonyymi
Istuin jonkinaikaa pihalla auringossa. Suomenlippu liehui tuulessa ja keltaiset narsissit kukkivat. 🇫🇮 🌼🐛
Huomenta, tuuli keräilee pilviä taivaalle, ehkä sadetta saadaan, lämmintä viisi astetta.
Eipä kovin tarkene ulkona istuilla, mutta mukava se kuitenkin on kesää odotella ja katsella uuteen kasvuun innostavaa luontoa.
Kai se on tapaaminen tärkeä niissä piknik istuskeluissa, voi myös tauti kylmästä lähteä mukaan.
Tavaksi on valkolakkisten, muidenkin, nämä piknikit ovat tulleet ja kai se istuskelu kuuluu asiaan, ehkä minulta jäisi moinen.
Kukkani myös parvekkeella hyvin pärjäävät, kasvua on huomattavasti tullut.
Innostus meissä vanhoissa ihmisissä laantuu, ei huvita oikein mikään, entiset tavat ja yhdessä olot turhilta tuntuu, kun anti on olematon.
Kivaahan se olisi kyläkerhon toiminnan jatkuvuus, mutta uusia tuulia kaivataan, niin ihmisissä kuin toiminnassakin.
Nopeasti se halu mennä mukaan häipyy, minäkin olin joka asiassa toiminnassa ja nyt ei edes ikävä ole tullut, kai sitä kuitenkin sopeutuu uuteen olotilaan, mikä vain rauhaa kaipaa.
Kälyni pistäytyi illalla ja surullista on huomata se muistin katoaminen, vaikka hän vielä paljonkin muistaa, mutta puhe palaa jo kerrottuihin asioihin ja ystävät mielestä karkaa.
Kertoili siivoojien käynneistä ja oli aika pettynyt tasoon, mitä tekevät, sanoi vievänsä kaikki irrallisen parvekkeelle tuulettumaan, muuten ei näin tehdä ja hänkin vanhan tavan ihminen, tottunut tekstiilien tuulettamiseen.
Tapa kai on nykyisin, että imurilla vaan siivotaan ja kuitenkin aina tuulettaminen olisi suotavaa.
Ei minunkaan talon mattotelineellä usein mattoja roikoteta.
Ennen muistelen keväät oli kauniita jo vappuna tarkeni vähemmillä vaatteilla, voi olla, että toreilla seisoskelijoille saattoi tulla vilu ja ehkä flunssa kaupan päälle.
Nyt sitten odotellaan kaunista ja lämmintä äitienpäivää, reilun viikon päästä.
Apteekkireissu edessä, isohko lasku tuleekin, kun kaikki tarvittavat lääkkeet lopussa, no menee sitten taas pari kuukautta ilman apteekkiostoja.
Viikonloppuhan se taas edessä, meinaa päivät sekoittua.
Hyvää ja rattoisaa päivää!Hil-la kirjoitti:

Hyvää ja rattoisaa päivää!Vappu meni perinteistä kiinnipitäen, serpentiinit roikkuivat väriä antamassa, munkkin sokerilla kuorrutetut suupielet virneessä, grillimaustetut pihvipäivälliset lautasella ja kuohuvat, aurinkoisella parvekkeella.
Vappupäivänä ajelin mutkan kirkolla. Sää salli Korven juhlijoita.
Auringon lämpö suosi, jalko-olohuoneemme parveke oli kokoaikaisessa käytössä.
Nyt jo vilpoisampaa, jopa niin, että ikkunatkin piti sulkea.
Leppoisa välipäivä tänään, huomenna lähdemme ulos syömään, juhlien eka hääpäivämme.
Juhlia riittää, mutta kohta ne loppuvat, meillä alkaa käyttövesijohtoremppa ja joudumme asumaan muovieristetyssä huushollissa parisen viikkoa.
Ilmatkaan ei taida näillä näkymin suosia mökkeilyä. Muutenkin liikkumiseni mökkimaisemissa on haastavaa vaikka olenkin edistynyt, vesi on näet kannossa.
No, katsotaan miten hommat etenee.
Kesäkuussa alkaa esikoisen loma, joten viimeistään silloin pääsen mökkihöperöksi.- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Huomenta, tuuli keräilee pilviä taivaalle, ehkä sadetta saadaan, lämmintä viisi astetta.
Eipä kovin tarkene ulkona istuilla, mutta mukava se kuitenkin on kesää odotella ja katsella uuteen kasvuun innostavaa luontoa.
Kai se on tapaaminen tärkeä niissä piknik istuskeluissa, voi myös tauti kylmästä lähteä mukaan.
Tavaksi on valkolakkisten, muidenkin, nämä piknikit ovat tulleet ja kai se istuskelu kuuluu asiaan, ehkä minulta jäisi moinen.
Kukkani myös parvekkeella hyvin pärjäävät, kasvua on huomattavasti tullut.
Innostus meissä vanhoissa ihmisissä laantuu, ei huvita oikein mikään, entiset tavat ja yhdessä olot turhilta tuntuu, kun anti on olematon.
Kivaahan se olisi kyläkerhon toiminnan jatkuvuus, mutta uusia tuulia kaivataan, niin ihmisissä kuin toiminnassakin.
Nopeasti se halu mennä mukaan häipyy, minäkin olin joka asiassa toiminnassa ja nyt ei edes ikävä ole tullut, kai sitä kuitenkin sopeutuu uuteen olotilaan, mikä vain rauhaa kaipaa.
Kälyni pistäytyi illalla ja surullista on huomata se muistin katoaminen, vaikka hän vielä paljonkin muistaa, mutta puhe palaa jo kerrottuihin asioihin ja ystävät mielestä karkaa.
Kertoili siivoojien käynneistä ja oli aika pettynyt tasoon, mitä tekevät, sanoi vievänsä kaikki irrallisen parvekkeelle tuulettumaan, muuten ei näin tehdä ja hänkin vanhan tavan ihminen, tottunut tekstiilien tuulettamiseen.
Tapa kai on nykyisin, että imurilla vaan siivotaan ja kuitenkin aina tuulettaminen olisi suotavaa.
Ei minunkaan talon mattotelineellä usein mattoja roikoteta.
Ennen muistelen keväät oli kauniita jo vappuna tarkeni vähemmillä vaatteilla, voi olla, että toreilla seisoskelijoille saattoi tulla vilu ja ehkä flunssa kaupan päälle.
Nyt sitten odotellaan kaunista ja lämmintä äitienpäivää, reilun viikon päästä.
Apteekkireissu edessä, isohko lasku tuleekin, kun kaikki tarvittavat lääkkeet lopussa, no menee sitten taas pari kuukautta ilman apteekkiostoja.
Viikonloppuhan se taas edessä, meinaa päivät sekoittua.
Hyvää ja rattoisaa päivää!Ei kai perusterveen ihmisen lääkkeet voi kovin paljon maksaa. Toista se on meillä monisairailla. .
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai perusterveen ihmisen lääkkeet voi kovin paljon maksaa. Toista se on meillä monisairailla. .
Totta, ei paljon maksaneet, kun kuitenkin viisi lääkevalmistetta sain, omavastuu osuus maksettu, sain alennukset kaikkiin lääkkeisiin, astmalääkkeet jopa 65% hyvityksellä. näin niitä yhteiskunnan maksamia etuja minullekin tulee.
Muistutan, että lääkärin kirjoittama tuo "perusterve", itse ajattelen olevani hyvinkin vaivainen, ainakin liikkumisen osalta.
Meillä ei muistettu koko vapunaattoa, satoi välillä räntää ja vettä, kolea pohjoistuuli viimeisteli kurjan sään. Retkiauton pesu sopi samaan vetiseen olotilaan ja illalla saunottiin pitkän kaavan mukaan. On ollut auton huoltoa ja varustelua, matkasuunnitelman hiomista, ei muistettu edes kuohuviiniä ostaa ja munkitkin jäi paistamatta. Punaviiniä sentään löytyi ja sen kanssa hyviä juustoja ja tykötarpeita. Vapunpäivän aamuna vedimme lipun salkoon, aurinko paistoi ja toppatakeissa tarkeni tehdä vappumarssin valkovuokkometsään. Söimme ulkona, emme tietenkään ravintolassa, koska vappuna niissä on vuoden huonoin hinta-laatu -suhde ja kova ryysis. Pihamuurikalla mies paisteli broilerin fileitä ja vihanneksia, parsasta tuli erityisen hyvää ja rapsakkaa. Vappuna nuorilla on aina omat kuvionsa, muistivat jotain whatsappiin meille laittaa, ihmeteltiin vaan että miten mekin silloin aikanaan jaksettiin.
Terassin pesin tänään varovasti talven jäljiltä , se on käsittelemätöntä kestävää lehtikuusilautaa, silkinsileää ja kauniisti harmaantunutta, myös ulkoportaat olemme siitä tehneet, kiva istuskella niilläkin. Kesäkukat laitan vasta reissun jälkeen, nyt on pihalla jo sipulikukkia eri väreissä silmän ilona. Kun täällä on näin kylmää, kukinnatkin edistyvät nyt hitaasti. On kiva lähteä taas etelää kohti kesää vastaan.
Mukavaa viikonloppua!- Anonyymi
Juu, 1960-luku oli opiskelijapiireissä radikaalia aikaa.
Opittiin juomaan puna- ja valkoviinejä, jota ryypiskelyä vanhempi polvi vieroksui.
Oli demokraattista nuorisoliittoa ja ties mitä. Enimmäkseen nämä nuorisoliitot olivat sosialistisia: revisionisteja tai mitä revareja ne olivat, jotka halusivat joitakin muutoksia stalinistien eli stallareiden linjaan. Oli skdl ja siellä muistan johtajana Ele Aleniuksen. Oli pieni, sieväsanainen mies. Mieleeni painui, kun hän usein sievästi lausui: "juuri siitä on kysymys".
Oli sekin sitten aikakautta!
- Anonyymi
On se hiulan kesäisen oloinen tuo näkymä ikkunasta. Isoja istutuspuita Vaahteroi, ehkä Pyökkejäkin, kuitenkin lehtipuita. Tyveltään pienen tukin verran paksuutta.
Muka treenasin hiukan kipeää lannnerangan aluetta.
Kymmeniä vuosia se on oireillut. Sen kanssa kuitenkin parikymmentä vuotta töitäkin tein. Kovin yleisiä nämä selkäviat ovat.
Lääkärit näkevät vian rtg-kuvista. Nyt on jo ansiotyönaika loppunut aikoi sitten.
Kaupassa pitäisi käydä ehkä. Siinähän se sitten on yks kevätpäivä kulunut.
Kiukutti kun huomasin aamulla, että uuninpelli oli illalla jäänyt auki. Eli harakoille meni lämpö Hurskaisen tönössä.- Anonyymi
Älä välitä! Mulla on päivä buukattu täyteen, kun käyn parturissa.
Anonyymi kirjoitti:
Älä välitä! Mulla on päivä buukattu täyteen, kun käyn parturissa.
Sadeaamuun heräsin, mutta lämpöä yölläkin yli viisi astetta, voinen kukkien peittelyn unohtaa.
Kurkiauroja parikin lensi tästä yli, aurat eroilivat, kai ruokintapaikan löysivät.
Tätä huonomuistisuutta alan jo huolestuneena tarkastelemaan, unohdin Tyrox lääkkeen ostamatta, pakollista tallustelua taas tuli, no eilenkin silmälasit jouduin vielä hakemaan joten eilen askeleita kertyi.
Niinhän se on, tyhmä pää siitä sitten saa koko keho kärsiä.
Eilen apteekki neiti ilahdutti mieltä, kun totesi, että et millään ikäsi näköinen ole, kohteliaisuushan se oli, mutta kyllä se vaan naisen mieleen tarttuu.
Tytär haki paketin sieltä väärästä osoitteesta, sen verran kostonhaluinen olen, että lopetin ostot siitä firmasta.
Kyllä joustamattomuutta esiintyy joka paikassa, ei vaan terveysasioissa, kai ne on säännöt ja asetukset kansan parhaaksi laitettu, mutta puutoksia löytyy turvankin suhteen paljon ja aina vaan uhkia taivaalla näkyy.
Rotunaisesta laulaa Lea Laven radiossa, minkähänlainen tämä nainen onkaan?
Nuo selkävaiva ovat kovasti monella jopa sellaisillakin, jotka ei lapiota ole koko ikäänsä heiluttaneet, istuminenkin nämä vaivat esiin tuo.
Vaiva mikä minullakin jo 30 vuotta sitten todettiin, lääkäri vaan kehotti elämään sen kanssa, muuta keinoa ei vaihtoehtona kuin leikkaus, no eletty on, ehkä selviän loppuun asti.
Leikkausta ei silloin suositellut, aika iso oli vaara epäonnistua.
Niinhän se päivä hupenee tämän ikäisillä, että kaupassa käynti jo mittavasti aikaa vie.
Niin tuo 60-luku silloin nuoria oltiin, maailmaa pelastettiin, uskottiin parempaan, miten nyt onkaan?
Kyllä sitä parannusta sitten tulikin, maailma rikastui ja kodit sen mukana, sota aika ja sen ikävyydet sivuutettiin, muistoihin vain jäi ne huolet.
Nyt elämme aikaa, missä kovaa vauhtia asioita alas ajetaan, miten näin kävi?
Kyllä tämä kesän tulo pitäisi mieltä nostaa, kaikki kesän riemut odottaa ja Ramoonalla ihana matka edessä, onnea vaan matkallanne
Onnea myös korpikirjailija hääpäivän johdosta, olet saanut miehesikin kotiin juhlimaan.
Kunto kohenee ja pian pääset mökille aurinkoa ottamaan ja varoen jotain puuhastelemaan.
Nyt päivän puuhiin, tuuletettavat on parvekkeella, imurointi ja pölyjen pyyhintä edessä, sitten taa loppupäivän lepoa, näin sitä jaksaa.
Saunaan sitten nauttimaan ansaituista löylyistä.
Iloa päiväänne!.Hil-la kirjoitti:

Iloa päiväänne!.Hyvää huomenta sunnuntaiaamuun,, harvinaiseen näin palstan suhteen, kun yksin taidan jäädä rupattelemaan.
Ei siinäkään mitään outoa minulle ole, olen oppinut kysymään ja vastaamaan itselleni ja itsekseni.
En tiedä onnistuuko se Suomi 24 ketjuissa, ei kai sitä keskusteluksi katsota, joten voipi olla, että loppu tulee.
Toisaalta yksinhän tässä joka aamu naputtelen ja ajatuksiani esiin tuon.
Eipä minulla mitään fiksua ja uutta ole kerrottavana, sen havainnon olen tehnyt, että koivujenvihreys epävakaisesta säästä huolimatta on voittamassa elintilaa, hyvältä näyttää.
Tytär kertoi mökkimaisemassa ei vielä vihreyttä näy, kyllä nämä kaupunki ja taajamat lämpöä niin paljon kehittävät, että kasvu joutuu pikaisemmin.
Minulla kaikki valmiina kesän tulla, eilen viimeiset esteet poistin ja nyt on kaikki työt tehty kesän tuloa varten.
Uupuminen oli todellinen taas eilisen suhteen, otin torkut parvekkeella, aurinko lämmitti niin suloisesti.
Katselin saunan jälkeen vielä Ceren elokuvan, no nimi unohtui, mutta asianajaja siinä oli ja aika oudon murhan selvitti, minun yksi lempinäyttelijä.
Nykyisiä näyttelijöitä en oikeastaan osaa tunnistaakaan, elokuvia vähemmän katson, sarjat on niitä minun kohteita ja aika usein ne tuolta Korean ja Japanin suunnalta tulevat.
Poikani suositteli vapun päivänä Kom -teatterin 50-vuotis konserttia katsomaan ja olihan se todella upea juttu.
Toinen sukupolvi jo siellä lauloi vanhempiensa kanssa,, Melasniemet ja taisi olla muitakin samasta perheestä, Saarion isä ja poika.
Mainiten Sinikka Sokan, Kaisa Korhosen ja Aulikki Oksasen, niitä 60-luvun radikaalisia.
Musiikki on aina ollut minun seurassani ja tykkään edelleen kuunnella kaikkea nuoruuteni kappaleita, Tapani Kansa yksi suosikkini, tietysti toiset saman ajanlaulajat.
Nuoruus on kaukana, mutta muistot mieltä lämmittävät.
Tämän ajan seuraaminen kaikkineen kiinnostaa, mutta harvemmin jaksan mihinkään lähteä, no radio ja telkkari antavat vinkkejä maailman menosta, mikä ei aina hyvältä näytä, vanhoja aikoja kaipaan.
No onhan se todistettu, että kaavoihin kangistunut olen, mutta sille en mitään voi, että tämä aika ei hyvää tunnetta ihan aina anna, onko niin, että kaikki mahdollinen hyvä on jo koettu, uutta ei keksitä.
Tulipa taas näytettä tyhjästä puheesta, sitä minä osaan, kuten huomaatte, mieleni seilaa laajalla alueella ja vähän kiinnostusta tunnen asiaan kuin asiaan, siitä syntyi tämän aamun puheet.
Jos jutusteltavaa löytyy teiltä toisiltakin, eikun seurakseni vaan;)
Katsellaan ja kuunnellaan kesän tuloa, siinä mielekästä seurantaa, heippa!- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Hyvää huomenta sunnuntaiaamuun,, harvinaiseen näin palstan suhteen, kun yksin taidan jäädä rupattelemaan.

Katsellaan ja kuunnellaan kesän tuloa, siinä mielekästä seurantaa, heippa!Sinä Hilla kirjoitat kyllä todella fiksusti ja olet virkeä empattinen ihminen. luen kyllä yh ä ketjuasi mutta en anona tunne kuulvani joukkoon, kun on tullut niin paljon moitetta ja ylenkatsetta anoille. Ei tosin Hillan taholta, hän hyväkdyy kaikki .
Hil-la kirjoitti:
Hyvää huomenta sunnuntaiaamuun,, harvinaiseen näin palstan suhteen, kun yksin taidan jäädä rupattelemaan.
Ei siinäkään mitään outoa minulle ole, olen oppinut kysymään ja vastaamaan itselleni ja itsekseni.
En tiedä onnistuuko se Suomi 24 ketjuissa, ei kai sitä keskusteluksi katsota, joten voipi olla, että loppu tulee.
Toisaalta yksinhän tässä joka aamu naputtelen ja ajatuksiani esiin tuon.
Eipä minulla mitään fiksua ja uutta ole kerrottavana, sen havainnon olen tehnyt, että koivujenvihreys epävakaisesta säästä huolimatta on voittamassa elintilaa, hyvältä näyttää.
Tytär kertoi mökkimaisemassa ei vielä vihreyttä näy, kyllä nämä kaupunki ja taajamat lämpöä niin paljon kehittävät, että kasvu joutuu pikaisemmin.
Minulla kaikki valmiina kesän tulla, eilen viimeiset esteet poistin ja nyt on kaikki työt tehty kesän tuloa varten.
Uupuminen oli todellinen taas eilisen suhteen, otin torkut parvekkeella, aurinko lämmitti niin suloisesti.
Katselin saunan jälkeen vielä Ceren elokuvan, no nimi unohtui, mutta asianajaja siinä oli ja aika oudon murhan selvitti, minun yksi lempinäyttelijä.
Nykyisiä näyttelijöitä en oikeastaan osaa tunnistaakaan, elokuvia vähemmän katson, sarjat on niitä minun kohteita ja aika usein ne tuolta Korean ja Japanin suunnalta tulevat.
Poikani suositteli vapun päivänä Kom -teatterin 50-vuotis konserttia katsomaan ja olihan se todella upea juttu.
Toinen sukupolvi jo siellä lauloi vanhempiensa kanssa,, Melasniemet ja taisi olla muitakin samasta perheestä, Saarion isä ja poika.
Mainiten Sinikka Sokan, Kaisa Korhosen ja Aulikki Oksasen, niitä 60-luvun radikaalisia.
Musiikki on aina ollut minun seurassani ja tykkään edelleen kuunnella kaikkea nuoruuteni kappaleita, Tapani Kansa yksi suosikkini, tietysti toiset saman ajanlaulajat.
Nuoruus on kaukana, mutta muistot mieltä lämmittävät.
Tämän ajan seuraaminen kaikkineen kiinnostaa, mutta harvemmin jaksan mihinkään lähteä, no radio ja telkkari antavat vinkkejä maailman menosta, mikä ei aina hyvältä näytä, vanhoja aikoja kaipaan.
No onhan se todistettu, että kaavoihin kangistunut olen, mutta sille en mitään voi, että tämä aika ei hyvää tunnetta ihan aina anna, onko niin, että kaikki mahdollinen hyvä on jo koettu, uutta ei keksitä.
Tulipa taas näytettä tyhjästä puheesta, sitä minä osaan, kuten huomaatte, mieleni seilaa laajalla alueella ja vähän kiinnostusta tunnen asiaan kuin asiaan, siitä syntyi tämän aamun puheet.
Jos jutusteltavaa löytyy teiltä toisiltakin, eikun seurakseni vaan;)
Katsellaan ja kuunnellaan kesän tuloa, siinä mielekästä seurantaa, heippa!Herään aikaisin, noin puolikuuden tietämin, se on perua laitosajan päivärytmeistä. Opettelen venyttämään aamu unia ja olen jopa nukkunut puoli kahdeksaan.
Lueskelin palstan tekstejä, panin merkille kirjoittajien tylsistymisen päivien kulkuun, kummallisen kuoleman kaihon.
En ole vielä tylsistynyt, vaikka helpolla en ole päässyt.
TV.ohjelmista ajankuluina. TV. jäi pois päivittäisestä ohjelmastamme kun muutin tänne yläkertaan. Viime perjantaina kun saunoimme, napsautin TV.n päälle.
Mutta, kuinka hermostuttavaa on yrittää seurata ohjelmia mainosten katkoessa juonet. Suljimme TV.n ei meidän juttumme. Mieluummin harrastamme nokatusten arjen keskustelua.
Ulkoilun merkitystä elämän mielekkyyteen myös pohdittiin. Olen kuten tiedätte toipilas kävelyn suhteen, mutta se ei estä minua liikkumasta. Mitä enempi liikun sitä varmemmaksi tunnen itseni. Myös parvekeistuntomme iltaisin takaavat hyvät yöunet.
Eilen teimme iki muistuttettavan kapakkireissun.
Kävimme syömässä Ranch ravintolassa, sen ruokatarjonta on parasta, tarjoilu kiitettävää. Ainut ongelma on ravintolan sisääntulo- ja ulostulorappuiden korkeus. Meille ne toivat eka haasteen.
Menimme sisään korkeimmilta portailta, tukea etsien kaiteista, onneksi tarjoilija tuli avuksemme.
Syötyämme hyvin, poistuimme ulos toiselta puolen ravintolaa matalampia portaita.
Sää oli kylmä, tuulinen, hieman räntäsateinen. Mieheni oli saada hepulin pelätessään, että en pärjää kainalosauvoilla seuraavaan huilauspaikkaan. Kylmä oli, mutta olin varautunut. Kauniin leobardikuvioisen leninkini alla olin laittanut lämpimät legginsit, joten onnistuihan se parisadan metrin vastatuulessa kävelyni Rosso ravintolan lämpöön. Siellä lämmittelimme tovin ja nautimme, minä terästetyn kaakaon ja mieheni caputsinon.
Taxi vei meidät lopuksi kotiin.
Tällaiset vaivaisten bileet silloin tällöin on tuiki tervetulleet, ei jaksa murehtia kolotuksista eikä kailottaa vaivaisuuttaan, vaan nauraa ja huokaista itsellemme, me teimme sen taas.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Herään aikaisin, noin puolikuuden tietämin, se on perua laitosajan päivärytmeistä. Opettelen venyttämään aamu unia ja olen jopa nukkunut puoli kahdeksaan.
Lueskelin palstan tekstejä, panin merkille kirjoittajien tylsistymisen päivien kulkuun, kummallisen kuoleman kaihon.
En ole vielä tylsistynyt, vaikka helpolla en ole päässyt.
TV.ohjelmista ajankuluina. TV. jäi pois päivittäisestä ohjelmastamme kun muutin tänne yläkertaan. Viime perjantaina kun saunoimme, napsautin TV.n päälle.
Mutta, kuinka hermostuttavaa on yrittää seurata ohjelmia mainosten katkoessa juonet. Suljimme TV.n ei meidän juttumme. Mieluummin harrastamme nokatusten arjen keskustelua.
Ulkoilun merkitystä elämän mielekkyyteen myös pohdittiin. Olen kuten tiedätte toipilas kävelyn suhteen, mutta se ei estä minua liikkumasta. Mitä enempi liikun sitä varmemmaksi tunnen itseni. Myös parvekeistuntomme iltaisin takaavat hyvät yöunet.
Eilen teimme iki muistuttettavan kapakkireissun.
Kävimme syömässä Ranch ravintolassa, sen ruokatarjonta on parasta, tarjoilu kiitettävää. Ainut ongelma on ravintolan sisääntulo- ja ulostulorappuiden korkeus. Meille ne toivat eka haasteen.
Menimme sisään korkeimmilta portailta, tukea etsien kaiteista, onneksi tarjoilija tuli avuksemme.
Syötyämme hyvin, poistuimme ulos toiselta puolen ravintolaa matalampia portaita.
Sää oli kylmä, tuulinen, hieman räntäsateinen. Mieheni oli saada hepulin pelätessään, että en pärjää kainalosauvoilla seuraavaan huilauspaikkaan. Kylmä oli, mutta olin varautunut. Kauniin leobardikuvioisen leninkini alla olin laittanut lämpimät legginsit, joten onnistuihan se parisadan metrin vastatuulessa kävelyni Rosso ravintolan lämpöön. Siellä lämmittelimme tovin ja nautimme, minä terästetyn kaakaon ja mieheni caputsinon.
Taxi vei meidät lopuksi kotiin.
Tällaiset vaivaisten bileet silloin tällöin on tuiki tervetulleet, ei jaksa murehtia kolotuksista eikä kailottaa vaivaisuuttaan, vaan nauraa ja huokaista itsellemme, me teimme sen taas.En ole kenelläkään täällä kuoleman kaihoa nähnyt, vaikka ravintolat ja kuppilat ei vedä puoleensa. Niissäkö se oikea elämä muka löytyy? Kyllä telkkarissa on paljon hyvääkin ohjelmaa, kun vain ymmärtää suomen kieltä.
korpikirjailija kirjoitti:
Herään aikaisin, noin puolikuuden tietämin, se on perua laitosajan päivärytmeistä. Opettelen venyttämään aamu unia ja olen jopa nukkunut puoli kahdeksaan.
Lueskelin palstan tekstejä, panin merkille kirjoittajien tylsistymisen päivien kulkuun, kummallisen kuoleman kaihon.
En ole vielä tylsistynyt, vaikka helpolla en ole päässyt.
TV.ohjelmista ajankuluina. TV. jäi pois päivittäisestä ohjelmastamme kun muutin tänne yläkertaan. Viime perjantaina kun saunoimme, napsautin TV.n päälle.
Mutta, kuinka hermostuttavaa on yrittää seurata ohjelmia mainosten katkoessa juonet. Suljimme TV.n ei meidän juttumme. Mieluummin harrastamme nokatusten arjen keskustelua.
Ulkoilun merkitystä elämän mielekkyyteen myös pohdittiin. Olen kuten tiedätte toipilas kävelyn suhteen, mutta se ei estä minua liikkumasta. Mitä enempi liikun sitä varmemmaksi tunnen itseni. Myös parvekeistuntomme iltaisin takaavat hyvät yöunet.
Eilen teimme iki muistuttettavan kapakkireissun.
Kävimme syömässä Ranch ravintolassa, sen ruokatarjonta on parasta, tarjoilu kiitettävää. Ainut ongelma on ravintolan sisääntulo- ja ulostulorappuiden korkeus. Meille ne toivat eka haasteen.
Menimme sisään korkeimmilta portailta, tukea etsien kaiteista, onneksi tarjoilija tuli avuksemme.
Syötyämme hyvin, poistuimme ulos toiselta puolen ravintolaa matalampia portaita.
Sää oli kylmä, tuulinen, hieman räntäsateinen. Mieheni oli saada hepulin pelätessään, että en pärjää kainalosauvoilla seuraavaan huilauspaikkaan. Kylmä oli, mutta olin varautunut. Kauniin leobardikuvioisen leninkini alla olin laittanut lämpimät legginsit, joten onnistuihan se parisadan metrin vastatuulessa kävelyni Rosso ravintolan lämpöön. Siellä lämmittelimme tovin ja nautimme, minä terästetyn kaakaon ja mieheni caputsinon.
Taxi vei meidät lopuksi kotiin.
Tällaiset vaivaisten bileet silloin tällöin on tuiki tervetulleet, ei jaksa murehtia kolotuksista eikä kailottaa vaivaisuuttaan, vaan nauraa ja huokaista itsellemme, me teimme sen taas.Olen huomannut samaa väsymystä, tylsistymistä ja elämään väsymistä täällä myös, ihan ymmärrettävää, koska palstalla on monta minuakin vanhempaa ja puheenaiheet pyrkivät jähmettymään samoihin kuvioihin; toisaalta juuri arkielämän kuviot, pienetkin ja säännöllisesti toistuvat, tuovat tiettyä kodikkuutta ja turvallisuutta päivien rytmiin.
Hieman haikeasti mietin menneitä vuosikymmeniä; paljon on elettyä elämää, matkusteluakin, uusia elämyksiä, uusia ja vanhoja ystäviä, nyt jopa kauppareissut lähimpään ostoskeskukseen tuntuvat viikon kohokohdilta, mikä "happening" löytää marketin hyllyiltä uusi tuote, sosiaalinen tapahtuma vaihtaa pari ystävällistä sanaa kassan kanssa. (kyllä, me valitsemme nykyisin kassoja joissa kassakoneen takana istuu ihan oikea, jopa puolituttu henkilö, joka tervehtii)
En kuitenkaanole vielä ihanvalmis luovuttamaan ja niinkauan kuin kaali toimii ja jalat kantavat aion yrittää täyttää päiväni mielekkäällä tekemisellä. Juuri nyt puutarha ja piha, kasivuohen ja kukkapenkit ovat olleet etusijalla, mutta ylihuomenna lähdemme kulttuuriristeilylle Helsinkiin, keskiviikkona ole Liisankadulla julkkareissani, seuraavalla viikolla onkin julkkarit paikallisessa kirjastossa ja nyt ole vielä mennyt lupautumaan ruotsinsuomalaiseen kirjailijatapahtumaan Tukholmassa kuun lopulla.
Sen jälkeen heti, kesäkuun alussa, tyttärenpojan lakkiaiset ja seuraavana päivänä lähdemme sparisteilylle Turkuun kahdestaan tyttären kanssa, lepäämään kaikesta hässäkästä.
Kesällä aion olla Suomessa nyt vaihteeksi pitkään, kokonaosta kuusi viikkoa, kirjoittaa, tavata sukulaisia, kokoontua vanhojen koulukavereiden kanssa, viettää aikaa siskojeni kanssa.
@korpikirjailija, noteerasin kauniin leninkisi kuvissa ravintolasta. Vähän kerrassaan, askel askeleelta pääset takaisin normaaliin, omaan elämääsi. Mökkeileminen, ravintolavierailut, hyvät ruuat, kauniit asut ja osallistuminen paikallisiin tapahtumiin ja miksei käväisy esim. miehesi kotimaassakin ei ole mikään mahdottomuus.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Olen huomannut samaa väsymystä, tylsistymistä ja elämään väsymistä täällä myös, ihan ymmärrettävää, koska palstalla on monta minuakin vanhempaa ja puheenaiheet pyrkivät jähmettymään samoihin kuvioihin; toisaalta juuri arkielämän kuviot, pienetkin ja säännöllisesti toistuvat, tuovat tiettyä kodikkuutta ja turvallisuutta päivien rytmiin.
Hieman haikeasti mietin menneitä vuosikymmeniä; paljon on elettyä elämää, matkusteluakin, uusia elämyksiä, uusia ja vanhoja ystäviä, nyt jopa kauppareissut lähimpään ostoskeskukseen tuntuvat viikon kohokohdilta, mikä "happening" löytää marketin hyllyiltä uusi tuote, sosiaalinen tapahtuma vaihtaa pari ystävällistä sanaa kassan kanssa. (kyllä, me valitsemme nykyisin kassoja joissa kassakoneen takana istuu ihan oikea, jopa puolituttu henkilö, joka tervehtii)
En kuitenkaanole vielä ihanvalmis luovuttamaan ja niinkauan kuin kaali toimii ja jalat kantavat aion yrittää täyttää päiväni mielekkäällä tekemisellä. Juuri nyt puutarha ja piha, kasivuohen ja kukkapenkit ovat olleet etusijalla, mutta ylihuomenna lähdemme kulttuuriristeilylle Helsinkiin, keskiviikkona ole Liisankadulla julkkareissani, seuraavalla viikolla onkin julkkarit paikallisessa kirjastossa ja nyt ole vielä mennyt lupautumaan ruotsinsuomalaiseen kirjailijatapahtumaan Tukholmassa kuun lopulla.
Sen jälkeen heti, kesäkuun alussa, tyttärenpojan lakkiaiset ja seuraavana päivänä lähdemme sparisteilylle Turkuun kahdestaan tyttären kanssa, lepäämään kaikesta hässäkästä.
Kesällä aion olla Suomessa nyt vaihteeksi pitkään, kokonaosta kuusi viikkoa, kirjoittaa, tavata sukulaisia, kokoontua vanhojen koulukavereiden kanssa, viettää aikaa siskojeni kanssa.
@korpikirjailija, noteerasin kauniin leninkisi kuvissa ravintolasta. Vähän kerrassaan, askel askeleelta pääset takaisin normaaliin, omaan elämääsi. Mökkeileminen, ravintolavierailut, hyvät ruuat, kauniit asut ja osallistuminen paikallisiin tapahtumiin ja miksei käväisy esim. miehesi kotimaassakin ei ole mikään mahdottomuus.Moneskohan kerta kun noita julkkareita mainostat, varmaan on valtava menekki kirjoilla. Saako samaan hintaan nimmarin? Onko sampoanjatarjoilu ja pikkuherkkuja? Olen tulossa jos on.
Anonyymi kirjoitti:
En ole kenelläkään täällä kuoleman kaihoa nähnyt, vaikka ravintolat ja kuppilat ei vedä puoleensa. Niissäkö se oikea elämä muka löytyy? Kyllä telkkarissa on paljon hyvääkin ohjelmaa, kun vain ymmärtää suomen kieltä.
Onhan täällä muitakin ketjuja kuin tämä positiivinen elämänläheinen Hillan ketju.
esim. 'Loppuaikaa viettävät"
Kyllä siellä monessa kommentissa on peli menetetty.
On luonnollista, että yksinäisyys ei ole hyvästä ja, että rakkaus kantaa.
Nyt kun tunnen selviäväni tästä keväästä, jota en kenellekään muulle toivo, haluan elää, tuntea ja rakastaa.
Tunnen sielunyhteyttä Palomaan, jolle kirjoittaminen on antanut energiaa elää juuri tätä päivää.
Kielitaito ei ole vain suomenkielen ymmärtämistäi. TV.n mainokset on suunnattu suomenkielisiin,. TV.ssä elää tämänpäivän yleinen kiiruhtamisen henki heti ja paljon.Anonyymi kirjoitti:
Moneskohan kerta kun noita julkkareita mainostat, varmaan on valtava menekki kirjoilla. Saako samaan hintaan nimmarin? Onko sampoanjatarjoilu ja pikkuherkkuja? Olen tulossa jos on.
Heh, kirjat tulevat painosta vasta keskiviikkona, joten vain kustantaja on saanut siihen mennessä oman kiintiönsä. Minä en edes odota mitään menekkiä, tämähän on vain eläkepäivieni harrastus. Lasi kuoharia on luvassa, ja voin tuoda karkkeja laivalta. :)
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Onhan täällä muitakin ketjuja kuin tämä positiivinen elämänläheinen Hillan ketju.
esim. 'Loppuaikaa viettävät"
Kyllä siellä monessa kommentissa on peli menetetty.
On luonnollista, että yksinäisyys ei ole hyvästä ja, että rakkaus kantaa.
Nyt kun tunnen selviäväni tästä keväästä, jota en kenellekään muulle toivo, haluan elää, tuntea ja rakastaa.
Tunnen sielunyhteyttä Palomaan, jolle kirjoittaminen on antanut energiaa elää juuri tätä päivää.
Kielitaito ei ole vain suomenkielen ymmärtämistäi. TV.n mainokset on suunnattu suomenkielisiin,. TV.ssä elää tämänpäivän yleinen kiiruhtamisen henki heti ja paljon.Kyllä sairas ja huonokuntoinenkin voi elää, tuntea ja rakastaa. Yksin asuva ei ole välttämättä yksinäinen, kun on ystäviä, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset. Nuorten elämässä mukana ollen pysyy itsekkin elämässä kiinni. Rakkautta on niin monenlaista, myös kuollut puolisi hyvän liiton jälkeen on muistoissa aina voimaa antava.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sairas ja huonokuntoinenkin voi elää, tuntea ja rakastaa. Yksin asuva ei ole välttämättä yksinäinen, kun on ystäviä, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset. Nuorten elämässä mukana ollen pysyy itsekkin elämässä kiinni. Rakkautta on niin monenlaista, myös kuollut puolisi hyvän liiton jälkeen on muistoissa aina voimaa antava.
Olen toistaiseksi huonokuntoinen ja kontrollien alla. Tiistaina taas lonkkakuvaukset.
Tuo yksinäisyyden kliseet yksin eläminen jne. on monelta kantilta kommentoitu. kukin tavallaan.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Olen toistaiseksi huonokuntoinen ja kontrollien alla. Tiistaina taas lonkkakuvaukset.
Tuo yksinäisyyden kliseet yksin eläminen jne. on monelta kantilta kommentoitu. kukin tavallaan.Lasten ja lastenlasten perheet on sinulle klisee, koska itselläsi niitä ei ole. Kyllä niistä voi ja on aihetta aina puhua, nehän on elämän jatkuvuus, suuri rikkaus ja lahja ihmisille.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Herään aikaisin, noin puolikuuden tietämin, se on perua laitosajan päivärytmeistä. Opettelen venyttämään aamu unia ja olen jopa nukkunut puoli kahdeksaan.
Lueskelin palstan tekstejä, panin merkille kirjoittajien tylsistymisen päivien kulkuun, kummallisen kuoleman kaihon.
En ole vielä tylsistynyt, vaikka helpolla en ole päässyt.
TV.ohjelmista ajankuluina. TV. jäi pois päivittäisestä ohjelmastamme kun muutin tänne yläkertaan. Viime perjantaina kun saunoimme, napsautin TV.n päälle.
Mutta, kuinka hermostuttavaa on yrittää seurata ohjelmia mainosten katkoessa juonet. Suljimme TV.n ei meidän juttumme. Mieluummin harrastamme nokatusten arjen keskustelua.
Ulkoilun merkitystä elämän mielekkyyteen myös pohdittiin. Olen kuten tiedätte toipilas kävelyn suhteen, mutta se ei estä minua liikkumasta. Mitä enempi liikun sitä varmemmaksi tunnen itseni. Myös parvekeistuntomme iltaisin takaavat hyvät yöunet.
Eilen teimme iki muistuttettavan kapakkireissun.
Kävimme syömässä Ranch ravintolassa, sen ruokatarjonta on parasta, tarjoilu kiitettävää. Ainut ongelma on ravintolan sisääntulo- ja ulostulorappuiden korkeus. Meille ne toivat eka haasteen.
Menimme sisään korkeimmilta portailta, tukea etsien kaiteista, onneksi tarjoilija tuli avuksemme.
Syötyämme hyvin, poistuimme ulos toiselta puolen ravintolaa matalampia portaita.
Sää oli kylmä, tuulinen, hieman räntäsateinen. Mieheni oli saada hepulin pelätessään, että en pärjää kainalosauvoilla seuraavaan huilauspaikkaan. Kylmä oli, mutta olin varautunut. Kauniin leobardikuvioisen leninkini alla olin laittanut lämpimät legginsit, joten onnistuihan se parisadan metrin vastatuulessa kävelyni Rosso ravintolan lämpöön. Siellä lämmittelimme tovin ja nautimme, minä terästetyn kaakaon ja mieheni caputsinon.
Taxi vei meidät lopuksi kotiin.
Tällaiset vaivaisten bileet silloin tällöin on tuiki tervetulleet, ei jaksa murehtia kolotuksista eikä kailottaa vaivaisuuttaan, vaan nauraa ja huokaista itsellemme, me teimme sen taas.Kuoleman kaihonnketjussa ei ole riitoja, eikä siellä rekatut käy anona vittuilemassa anoille.
Anna sinä vanhojen kirjoittaa ja nauttia toistensa seurasta.
"kasivuohen "
lue kasvihuone
(fé de errata)- Anonyymi
Olet sinä kyllä aikas stara Korpikirjailija, kun jaksat tuolla tavalla ihanasti käydä siellä ravintolassa nauttimassa makoisan aterian ja vielä menitte toiseenkin paikkaan räntäsateisen sään saattelemana. Ihailen vireyttäsi. Me olemme ns terveitä lenkkeilijöitä, mutta todella kotikissoja. Ei koskaan ole käyty tuossa lähikuppilassakaan vaikka muuten paljon tosiaan lenkkeillään.
Jatka samaan malliin👍😄- Anonyymi
Kun ei vaan menisi taas moneen kertaan leikattu lonkka sijoiltaan liukkaassa räntä sateessa ja jyrkissä kapakan portaissa konkatessa.
Paluu entiseen normaaliin alkaa juhlahetkien korostamisella. Meillä oli hääpäivä eikä tullut mieleenkään viettää sitä arkisesti.
Seikkailun tuntua saimme kun kävelimme tuulisessa, sateisessa säässä minä kainalosauvojen avulla ja mieheni kävelysauvojen kanssa.
Tunne kun onnistuimme pääsemään toiseen ravintolaan nauttimaan lämpimiä juomia.
En halaa elää lenkkimaisemiin.
- Anonyymi
Minä ihan sokaistun tuosta Paloman touhukkuudesta. Nuori rakkaus varmaan antaa virtaa.
Hienoa, että ehdit kiireiltäsi tänne vanhuksille kertomaan tekemisiäsi ja menemisiäsi. 🌞Teillä on kumma kiireiden vittuilun tarve Palomalle. Ei kai nyt kukaan enempääsä tee kuin on tarpeen.
Sinäkin kiireiltäsikö ehdit?- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Teillä on kumma kiireiden vittuilun tarve Palomalle. Ei kai nyt kukaan enempääsä tee kuin on tarpeen.
Sinäkin kiireiltäsikö ehdit?Voi anteeksi, että annoin huomiota Palomalle enkä sinulle. Yritin olla tasapuolinen. Hilla oli saanut huomiota jo aiemmin kuten sinäkin.
Minulla ei ole kiireitä. Anonyymi kirjoitti:
Voi anteeksi, että annoin huomiota Palomalle enkä sinulle. Yritin olla tasapuolinen. Hilla oli saanut huomiota jo aiemmin kuten sinäkin.
Minulla ei ole kiireitä.Anon huomio on pääsääntöisesti negatiivistä tai yliammuttua ylistystä
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Anon huomio on pääsääntöisesti negatiivistä tai yliammuttua ylistystä
No älä 😄
- Anonyymi
Voi miten kaunis profiilikuva Hillalla, säteilevä kaunotar!
- Anonyymi
Minustakin hyvä kuva. Parikymppisenä Hilla oli kaunotar.
Lahjakkuutta Hillalla olisi vaikka muille jakaa.
mies Lapin kerran tahtoi...
- Anonyymi
Olipa taas mukava sunnuntaipäivä. Tuli pestyä suurehko keittiön vaalea matto ihan perinteisellä harjauksella ison kylppärin lattialla. Nyt on ulkona kuivumassa. Huomenna tuuleksii ja on aurinkoista, kuivuu lähes ja sisällä loput. Se oli tän päivän kuntosuoritus , eikä tarvinnut lähteä lenkille.
Kauniita unia kaikille!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!2122888Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2131279Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1181259Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi3521147- 1111063
- 891017
Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa402991- 66914
- 46894
- 53881