Mutta en kehtaa kertoa näitä sekoilujani kenellekään ammattilaiselle muuten kuin vähätellen tilannetta. Joutuisin varmaan johonkin Niuvaniemeen varmuuden vuoksi. En ole tehnyt enkä tee mitään rikollista, mutta jos ne silti pitäisivät potentiaalisena uhkana. Ei ei, en kehtaa kertoa.
Haluaisin apua
Anonyymi-ap
18338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
No mitä olet tehnyt?
Olen kiinnostunut liian intensiivisesti ihmisestä tuntemisen aste huomioonottaen. ap
Kuulostaa läheisriippuvuudelta
Ei läheisriippuvaisuus käsittääkseni tuota tarkoita.
Ei ole, olet ihan oikeassa.
Obsessio tai limerenssi voisi osua?
Hyvin tyypillinen aihe terapiassa. Ja heillä vaitiolovelvollisuus.
Mä tuun sun kanssa sinne Niuvanniemeen 🤣 ja samasta syystä 😂😂😂
Ulkopuolisen puolueeton näkökulma voi auttaa ja tuoda ratkaisuja tai työkaluja tilanteeseen. Voi selvitä myös, miksi tilanteeseen on päädytty, mikä sinussa ja hänessä voi vaikuttaa, että sekoilet.
Kyllä hän itse tietää miksi hän ei pystynyt sanomaan mitään.
Tarkoitan, että miksi sinua vetää puoleensa hänen tyyppinen ihminen. Ei kai sinne hänen tunne-elämää mennä selvittämään vaan sinun.
Tuo kommentti johon vastasit, ei ollut aloittajalta. Ap
Oikeastaan se on niin, että haluan puhua hänen kanssaan siitä miksi hän toimi niin kuin toimi. Ja haluaisin että hän ymmärtäisi sen etten pysty olemaan hänen kanssaan samassa tilassa, en vain pysty näkemään itseäni sellaisessa tilanteessa. He jotka antoivat hänelle luvan aloittaa projektin tekivät virheen, kun eivät kysyneet aloitukseen lupaa minulta. Miettikää itse jokainen omassa mielessänne olisitteko suostuneet sellaiseen tilanteeseen, mihin minut heitettiin mitään siitä etukäteen kertomatta. Vuosien ajan mitään siitä ymmärtämättä. Jos kautta rantain kertomista ei olisi ollut ollenkaan, olisin voinut tehdä töitä. En ole kaivannut häntä, eikä ole ollut sellaista tunnetta että haluaisin halata häntä. Ehkä paras sana kuvaamaan tunteitani on pysyvä ihmettely siitä, miksi projekti aikoinaan aloitettiin!
Seksiriopuvuus niin mitäköhän ongelma niin.
Terapia on mukavaa. Voi kerrankin puhua itsestään loputtomasti🤭
Et joudu pakkohoitoon, sellaiseen on hyvin korkeat kriteerit.
Älä kerro!
-Marko
Olet vaarallinen ihan jo kamujesi perusteella.