Kuulin, että noin 10% ihmisistä saa elämänsä aikana epilepsia kohtauksen, vaikka heillä ei ole ollut epilepsiaa. Kertokaa te jotka ootte saanu epilepsia kohtauksen silleen, että teillä ei ole diagnosoitu sitä, että minkälainen se on ollut
Onko totta
Anonyymi-ap
3452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse sain epilepsiatyyppisen kohtauksen jota ei todettu epilepsiaksi.
Itse en tiedä kohtauksesta muuta kuin että näkö alkoi pätkiä ja seuraava havainto oli ambulanssin kyydistä.
Tuosta kohtauksesta on aikaa jo 3 vuotta eikä ole uusinut.
Yksittäisen epileptisen kouristuskohtauksen voi saada kuka tahansa jonkin ulkoisen ärsykkeen, kuten kuumeen, stressin, liiallisen valvomisen, alkoholin tai joidenkin lääkeaineiden käytön takia. Epileptinen kohtaus on aivotoiminnan ohimenevä häiriö, jonka synnyttää poikkeava hermosolujen sähköinen toiminta. Useat meistä saattavat saada elämänsä aikana yksittäisen epileptisen kohtauksen. Varsinainen epilepsia diagnosoidaan kuitenkin yleensä vasta sen jälkeen, kun epileptisiä kohtauksia on ollut vähintään kaksi.
Se on totta, että jos syö vatsalle sopimatonta nestettä tai kiinteää, silloin saa vaikka hengenmenon aiheuttavan kohtauksen.