Pitäisikö muka olla suvaitsevainen toksisia rakkauden muotoja kohtaan?

Ja meinaan omistavaa rakkautta... rakkautta jossa ihmisen pitäisi muka luopua itsestään vain jotta voisi mielyttää toista tai jotenkin saada toisen "hyväksynnän"? Miksi hyväksyntä on niin tärkeää jollekin että sen takia pitäisi luopua itsestään? Mielestäni jos rakkaussuhde jonkun ihmisen kannsa alkaa olemaan sellaista että rakastaa hänen pikku aivojen luomaa kuvaa sinusta enemmän kuin oikeaa sinua, niin voin sanoa että se ei ole aitoa rakkautta vaan NARSISTISTA RAKKAUTTA!

Tai jos "aito" rakkaus on sellaista että rakkaus ja kunnioitus loppuu siihen kun et uskokaan samaan uskontoon tai et palvo samaa jumalaa jonkun kanssa, niin onko se sitten enää aitoa rakkautta? Jos "rakastajasi" on sellainen joka haukkuu ja vittuilee sulle jatkuvasti vain koska et käänny hänen uskontoon, niin siinä vaiheessa suosittelen jättämään tämän "niin syvästi sinunuun rakastuneen" ihmisen. Voit vaikka kysyä suoraan: "Rakastatko sinä sun uskontoa enemmän kuin minua?"

Kun teot ovat eri kuin sanat, niin silloin voi päätellä että kyseessä on valehtelija! Jos "rakkaasi" selittää että "joo minä hyväksyn sinut sellaisenaan", mutta teot silmin nähden näyttävät ihan muuta, niin siinä vaiheessa kannattaa jättää tämä henkilö yksin omine paskapökäleineen ja pistää se oma mielenterveys ykköseksi ja etsiä itselleen tosiaankin sellainen ihminen joka oikeasti rakastaa sinua eikä vain vedä jotain paska kulissia!

Myöskään lapsuudenperheen jäseniltä ei kuulu hyväksyä kapeakatseisuutta. En kuitenkaan pistäisi välejä poikki heihin... jos lapsuudenperheesi jäsenet ovat ultra hankala, niin pidä pitkiä taukoja heihin, aseta rajoja ja ole se ärsyttävä "huhuu, täällä on muitakin kuin sinä ja sinun napasi" herättelijä!

Hankalan ihmisen kyllä huomaa jos on vähänkään itsetietoisuutta ja psykologista silmää. Koska, jo se että huomaat suun puhuvan muuta kuin teot, niin siinä vaiheessa kannattais hälytyskellojen alkaa soimaan! Sumuttajien ansaan ei kannata jäädä...

Itsestään luopumisen ei kuulu ei kuulu tulla kysymykseenkään, yrittivät kuinka mitä tahansa! Koska, jos luovut itsestäsi, niin kuka sinua sitten ohjaa? Tunnemmeko kukaan itseämme täysin? Toiset enemmän, toiset vähemmän! Mutta tämänkään ei kuulu olla mikään "excuse" jonka verukkeella annat ihmisten muokkailla sinua heidän pieniin maailmankuviinsa sopivaksi niin että sinussa ei saisi olla mitään omaa.