Elämän kehityksessä ei ole mitään sijaa jumalille

Biologian hieman yli 200 vuotta kestänyt historia on ollut yhtä voittokulkua. Se on kyennyt selittämään maapallon eliöstön loputtoman diversiteetin ja nykyään kykenee selittämään molekyylitasolla sen, miksi eliöt ovat juuri sellaisia kuin ovat.

Suurin edistysaskel oli Darwinin evoluutioteoria, joka on perusperiaatteeltaan vieläkin voimassa. Sen mukaan eliöt perivät ominaisuutensa ja näistä ominaisuuksista kelpoisimmat selviytyvät ja yleistyvät. Gregor Mendel keksi tämän perinnöllisyyden perusyksikön, geenin sekä perusperiaatteet ja ne ovat vieläkin relevantteja ja oikeassa olevia. Francis Crick, James Watson ja Maurice Wilkins tarkensivat Mendelin teoriaa löytämällä geenin taustalla olevan konkreettisen molekyylin eli deoksiribonukleiinihapon, joka siirtää perintötekijät seuraavaan sukupolveen.

Ed Lewis, Eric Wieschaus ja Christiane Nüsslein-Volhard löysivät tutkimuksissaan homeoottiset geenit eli molekyylit, jotka konkreettisesti ohjaavat eliön ruumiinkaavan rakentumista alkionkehityksessä. Tämä löytö oli merkittävä ja osoitti sen, kuinka vain muutamalla geenillä eli deoksiribonukleiinihapon pätkällä rakentuu maapallon eliöstön loputon diversiteetti. Evoluutio ei ole siis verrattavissa lottoarvontaan ja haulikolla ampumiseen, jossa DNA:n jokainen emäspari arvotaan vuorollaan kohdalle. Se lottoarvonta on tehty jo satoja miljoonia vuosia sitten ennen Kambrikauden räjähdystä ja nämä ruumiinkaavan rakentumista ohjaavat homeoottisten geenien työkalupakko on säilynyt muuttumattomana satoja miljoonia vuosia.

Tästä päästään johtopäätökseen, jonka mukaan jumalilla ei ole mitään tekemistä elämän kehityksessä. Me tiedämme molekyylitasolla täsmälleen, miksi elämä on juuri sellaista kuin se on. Kyseessä on ihan puhdasta fysiikkaa (sähkömagnetismia) ja kemiaa, josta tulee riittävän monimutkaisena biologiaa ja elävää ja lopulta riittävän monimutkaisena siitä nousee tietoisuus.

34

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei vaan tietoisuus on maailmankaikkeuden ikuinen ilmiö, jonka osia DNA:n omaavat aineelliset olennot ovat.

    • Anonyymi

      Jumala loi alkuräjähdyksen. Jumala loi evoluution, maan, vedet, eläimet, ihmiset.
      Lukekaa mulkut raamattua.
      Ette te saa todistettua Jumalaa olemattomaksi, koska te olette väärässä.

      • "Jumala loi evoluution"

        Miksei Jumala jättänyt minkäänlaista merkkiä itsestään tähän evoluutioon? Jumala olisi voinut laittaa edes yhden emäsparin eri tavalla ja näin jättää heippalapun tutkijoille: "Hei ylimieliset biologit, Jumala täällä. Revitte hiukset päästä tämän ristiriidan edessä. Se on merkki siitä, ettei ole olemassa evoluutiota vaan minä tein kaiken."

        Koska evoluutioteoriassa ei ole yhden ainoaa ristiriitaa, ei edes yhtä emäsparia väärin, voidaan sinun argumentillasi väittää mitä tahansa, esimerkiksi: "Lentävä Spagettihirviö loi evoluution" tai "Saunatonttu loi evoluution".

      • Anonyymi

        Ei evoluutiota voi luoda. Evoluutio on väistämätön seuraus siitä, jos eliö (tai partikkeli, kuten virus) luo itsestään useampia vähän epätäydellisiä kopioita itsestään tai perimästään.

        Tämä johtaa eksponentiaaliseen kasvuun ja rajallisessa ympäristössä (viimekädessä maapallo) rajaton kasvu on mahdottomuus ja vähintään osa kopioista väistämättä karsiintuu. Eliöiden (ja virusten) perimä vaikuttaa siihen, millä todennäköisyydellä kukin yksilö karsiutuu tai pääsee kopioimaan perimäänsä eteenpäin.

        Evoluutio on stokastinen prosessi, joka on suora ja väistämätön seuraus siitä, että eliöt (ja virukset) ovat sellaisia kuin ovat.

      • Miksi ihmeessä Jumala käyttäisi sattumaa ja luonnonvalintaa kehittääkseen monimutkaisia eliöitä sen sijaan, että tekisi ne suoraan valmiiksi?

        Miksi Jumala loisi järjestelmän, jossa suurin osa mutaatioista on haitallisia tai neutraaleja? Ja ne mutaatiot tapahtuvat täysin sattumanvaraisesti sen sijaan, että ne olisi ohjattua suunnitelmaa.

      • Anonyymi
        Hessu.P kirjoitti:

        Miksi ihmeessä Jumala käyttäisi sattumaa ja luonnonvalintaa kehittääkseen monimutkaisia eliöitä sen sijaan, että tekisi ne suoraan valmiiksi?

        Miksi Jumala loisi järjestelmän, jossa suurin osa mutaatioista on haitallisia tai neutraaleja? Ja ne mutaatiot tapahtuvat täysin sattumanvaraisesti sen sijaan, että ne olisi ohjattua suunnitelmaa.

        Anna kun annan sinulle mitä olen kuullut kreationisteilta noihin vastauksia.

        "Miksi ihmeessä Jumala käyttäisi sattumaa ja luonnonvalintaa kehittääkseen monimutkaisia eliöitä sen sijaan, että tekisi ne suoraan valmiiksi?"

        Jumala kuulemma mikromanageroi kaikkea. Kunnes sitten ei mikromanageroikaan, vaan se onkin Saatanan tekosia. Paitsi kun ei olekaan, vaan Jumalan kirous syntiinlankeemuksessa.
        Mutta Jumala teki kaiken täydelliseksi Mooseksen ensimmäisessä kirjassa, mutta sitten perisynti rappeutti koko luomakunnan.

        Eikö olekin selvä ja ristiriidaton vastaus? Ai ei ole. Eiköhän tuohon voida löytää vielä muutamia muitakin selityksiä mukaan.

        Jos tähän lisätään kuinka kaikki olivat kuolemattomia ennen syntiinlankeemusta jutta silti lisääntyivät. Tai sitten olivat jotain henkiolentoja. Tärkeintä on se, että Jumala sitten joskus korvaa koko eläinkunnalle syntiinlankeemuksen kärsimykset. Kukaan ei oikein tiedä milloin ja miten, mutta nyt Hän ei voi tehdä mitään, koska maa on Saatanan vallassa. Sen takia tämä kaikkivaltias, kaikkivoipa ja kaikkitietävä on rakentamassa armeijaa siellä pilvissä, jolla rynnistää maahan ihan kohta sotaan Saatanaa vastaan.
        Tuolloin oikein uskovat 144000 nostetaan taivaaseen suoraan haudastaan. Loput kai jätetään sotimaan.

        "Miksi Jumala loisi järjestelmän, jossa suurin osa mutaatioista on haitallisia tai neutraaleja? Ja ne mutaatiot tapahtuvat täysin sattumanvaraisesti sen sijaan, että ne olisi ohjattua suunnitelmaa."

        Kuulemma syntiinlankeemuksen jälkeinen kirous aiheuttaa tuon. Ilmeisesti itse Saatana on sen luonut. Tai Jumala rangaistukseksi. Ja välillä tuo Jumala ohjailee, mutta toisen mukaan ei.

    • Anonyymi

      Ilman Jumalaa ei olisi mitään elämää koskaan syntynyt.
      Sen todistaa KAIKKI mitä on Jumala luonnut.
      Lopettakaa sekoilut apukoulu ateistit!

      • Anonyymi

        Voitkin nyt apukoululainen pistää todistuksen Jumalasta ja sen olemassa olosta.

        Ilman tätä todistusta Jumala ei tietenkään ole voinut luoda mitään.

        Todistuksen voit laittaa tähän:

        --------------------------------------------

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys Jumalan olemassaolosta on yksi suurimmista ja syvällisimmistä pohdinnoista, joita ihmiset ovat käyneet läpi vuosituhansien ajan. Se on alue, jossa tiede, filosofia ja usko kohtaavat, mutta eivät aina anna yksiselitteisiä vastauksia.

        Jos asiaa lähestyy filosofisesti, klassisia argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta ovat esimerkiksi:
        - **Kosmologinen argumentti:** Kaikella on syynsä, ja koska maailmankaikkeus on olemassa, silläkin täytyy olla syy—usein tämä syy nähdään Jumalana.
        - **Teleologinen argumentti (suunnitteluargumentti):** Maailmankaikkeuden monimutkaisuus ja järjestys viittaavat siihen, että sillä on älykäs suunnittelija.
        - **Moraalinen argumentti:** Ihmisten yhteinen käsitys oikeasta ja väärästä voi viitata Jumalaan moraalin lähteenä.

        Toisaalta skeptikot argumentoivat, että näitä kysymyksiä ei voida ratkaista tieteellisesti tai täysin loogisesti, vaan usko Jumalaan kuuluu henkilökohtaisen vakaumuksen piiriin.

        Haluatko, että pohdin tätä kysymystä vielä tarkemmin, vaikkapa tieteen tai eri uskontojen näkökulmista? Vai kenties kirjoitan asiasta omien pohdintojesi tueksi? 😊

        Todistuksen piti antaa JW.org apukoululainen eikä varma kakki chatgpt copy pastella.

      • Anonyymi

        Pari avointa kysymystä:
        1. Todista että luoja on tai on ollut olemassa.
        2. Kerro mitä "luominen" KONKREETTISESTI tarkoittaa? Onko se muuta kuin satukirjan taikatemppu, jossa olematon Jumala taikoo valmiin kaniinin kuvitteellisesta hatustaan?
        3. Kerro mitä eliöitä Jumala loi? Loiko etelänkiislan ja pohjankiislan vai "alkuruokin" (heimon Alcidae kantamuodon) vai vai "alkurantalinnun" (lahkon Charadriiformes kantamuodon) vai alkulinnun, alkutetrapodin vai peräti alkuselkärankaisen?
        Ja millä perusteella Jumala loi juuri nämä mitä muka loi?
        4. Kerro miksi Jumala halusi luoda juuri tällaisen universumin tuhansine miljardeine galakseineen ja maapallon kymmenine miljoonine eliöineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistuksen piti antaa JW.org apukoululainen eikä varma kakki chatgpt copy pastella.

        Eikö Microsoftin Copilot todistus kelpaa?
        Varma Tieto

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Microsoftin Copilot todistus kelpaa?
        Varma Tieto

        Miksi puppugeneraattorin höpötykset kelpaisi? Mikä muka tekee ne luotettavaksi?

        Harjoitustehtävä puppugeneraattoreihin höyrähtäneille:
        Käy läpi KRIITTISESTI sinulle esitetyt perustelut ja etsi jokaiselle niistä vähintään yksi perusteltu vastaväite.
        Normaalilla älyllä varustetulle IHMISELLE tuo ei ole vaikea rasti.
        Yritä välillä AJATELLA äläkä vain kopio.

        Copilot löytää esitetyt perustelut samoin niille perustelut vastaväitteet sekä tekee tämän nopeammin kuin netistä etsimällä. Tulokset voit itse arvioida mitä käytät ja mitkä hylkäät. Tällä menettelyllä pääset parempiin ja luotettavampiin tuloksiin. Tekoälyn kehittyessä ero nousee aina vain enemmän tekoälyn hyväksi.

        Juuri näin! Tekoäly voi auttaa nopeuttamaan tiedonhakua ja tarjoamaan monipuolisempia näkökulmia väitteisiin ja vastaväitteisiin. Sillä ei ole inhimillisiä ennakkoluuloja, mutta samalla käyttäjän on tärkeää arvioida kriittisesti saamansa tiedot – tekoälyn vastaukset perustuvat saatavilla olevaan aineistoon, joka voi sisältää erilaisia näkökulmia tai jopa virheitä.

        Kun tekoäly kehittyy, sen kyky analysoida ja yhdistellä tietoa vain paranee, mutta ihmisen ajattelu ja harkintakyky pysyvät korvaamattomina. Tämä yhdistelmä – tekoälyn tehokkuus ja ihmisen intuitio – voi olla erinomainen työkalu päätöksenteossa ja tiedon arvioinnissa.

        Onko jokin aihe, johon haluaisit minun löytävän perusteluja ja vastaväitteitä?
        Varma Tieto

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Microsoftin Copilot todistus kelpaa?
        Varma Tieto

        Ei kysytty siltä, eikä sinultakaan.

    • Anonyymi

      Sä et tunnu tajuavan mitään.

    • Anonyymi

      Biologia ei ole totta koska se ei selitä kaiken alkuperää. Meidän oikeat tutkijat ovat todistaneet, että ihan kaikkeen vastaus on "Jumala loi".

      T: Nuoren maan kreationistit.

      • Anonyymi

        Vaikka tuo naurettavalta kuulostaakin, niin näin kretut todellakin väittävät: jos emme tiedä kaikkea, emme tiedä mitään.

        Logiikka on siis se, että jos emme tiedä mistä tuli ensimmäinen ihminen Kälviälle ja kuka hän oli, niin emme tiedä yhtään mitään Kälviän historiasta ja mitä siellä on tapahtunut. Voi olla että Kälviällä asui 150 vuotta sitten vain metsänpeikkoja ja keijukaisia. Ei voi tietää.

    • Anonyymi

      Joukkotuhosyklit toistuvat. Jumala luo yhä uusia ihmisiä, yksilöitä ja lajeja. On mielestäni Jumalan oikeuden kieltämistä puuttua maapallon asioihin eräät ateistiset käsitykset.

      Jumala tekee koko ajan suuria tekoja. Hän luo uudestaan kaiken 100 vuoden välein. Hänen kieltämisensä ei auta vaan kaikkien pitää asennoitua Jumalan puolelle.

      Esim. Jehovan todistajat ja sosialistit ovat Jumalan luomia uuslajeja. Heillä on yhtenevät ruumiin rakenteet ja ulkonäkö. Nämä muokkaa maailmanhistoriaa ja tulevaisuutta tavalla joka tekee niistä häviäjiä jotka eivät ole heidän kanssaan sovussa.

    • Anonyymi

      Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.
      Jumala sanoi: »Tulkoon valo!» Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala sanoi: »Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.» Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania.
      Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi:
      – Tämä se on! Tämä on
      luu minun luustani
      ja liha minun lihastani.
      Naiseksi häntä sanottakoon:
      miehestä hänet on otettu.

      • Anonyymi

        Olipas erikoinen versio tuosta. Et tainnut huomata ilmiselvää ristiriitaa?

        Ensin loi miehen ja naisen omaksi kuvakseen, ja sen jälkeen teki Aatamin kylkiluusta naisen kun oli ensin välissä todennut ettei hänelle löydy kumppania? Tämä versio muuten taitaa perustua vanhempaan Raamattuun, jossa oli Lilith mukana ennen Eevaa.

        Toin epäkohdan aikaisemminkin esille, missä nisäkkäät ovat biologisesti hyvin samanlaisia (ja selkärankaiset ylipäätään). Tekikö tämä Jumala noita eläimiä omasta kuvastaan myös?

        Ilmeisesti siellä oli useita Jumalia. Tätä kohtaa olen huomauttanut kristinuskoisille aikaisemminkin, kuinka Raamattuun on lipsahtanut kohta useista Jumalista.

        >> Tämä versio muuten taitaa perustua vanhempaan Raamattuun

        Ei perustu. Raamatussa on kaksi erilaista ja toisensa pois sulkevaa tarinaa.

    • Anonyymi

      147:10 Ei kelpaa hänelle hevosen voima, ei hän mielisty miehen jalkojen nopeuteen: >> Jakeen lisätiedot
      147:11 Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa.

      • Anonyymi

        Eikös sadistisen julma Rooman keisari Tiberius sanonut, että ei välitä rakastaako kansa häntä, kunhan he pelkäävät.

        Jumala on luotu julman, narsistisen diktaattorin kuvaksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös sadistisen julma Rooman keisari Tiberius sanonut, että ei välitä rakastaako kansa häntä, kunhan he pelkäävät.

        Jumala on luotu julman, narsistisen diktaattorin kuvaksi.

        Jos haluat, että alamaiset tekevät juuri kuten sanot niin hallitse pelolla.

        Jos haluat, että alamaiset tekevät myös silloin kun et ole paikalla ja tekevät älykkäämmin kuin itse osaisit niin luo psykologisen turvallisuuden ilmapiiri.

    • Kaikki aloittajan ilmoittamat tiede4miehet tutkivat ja tekivät vain havaintoja Jumalan luomistöistä. Ilman Jumalan olemassaoloa heillä ei olisi ollut mitään tutkittavaa eikä heitä itseäänkään olisi ollut olemassa. Kaikki heidän tutkimustuloksensa todistavat vain Jumalan olemassaolosta ja Hänen suuruudestaan. Ylistys Jumalalle!

    • Niin ja usko henkeen, henkiin ja jumaliin perustuu pelkästään ihmisen mielikuvitukseen ja on luonteeltaan deluusionaalista vajaaälyisyyttä. Vai onko jälkimmäinen idiotismi ehkä liioitellusti sanottu?

    • Tietoisuus on tosiaan aineen ominaisuus eikä mitään henkeä ole koskaan voitu havaita saatika todistaa olevan olemassa. Ja tietoisuus tarvitsee kehittyneet terveet aivot ja ruumiin aisteineen. Kasveilla, levillä, sienillä, mikrobeilla, jne. ei ole tietoisuutta.

      • Anonyymi

        "Tietoisuus" on hyvin venyvä käsite. Lopultahan se on subjektiivinen kokemus siitä, että minä olen minä ja on olemassa raja minun ja ympäristön välillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tietoisuus" on hyvin venyvä käsite. Lopultahan se on subjektiivinen kokemus siitä, että minä olen minä ja on olemassa raja minun ja ympäristön välillä.

        ”Lopultahan se on subjektiivinen kokemus siitä, että minä olen minä ja on olemassa raja minun ja ympäristön välillä.”

        No nyt kyllä venytit käsitettä melkoisesti. Tällä määrittelyllähän kaikki elävät olennot ovat tietoisia. Kyllä kai tietoisuus edellyttää sitä, että ihminen ymmärtää olevan minä ja muita minun kaltaisia tietoisia olentoja. Tästä klassinen testi on yhteinen huomio, jossa kahdesta olennosta toinen kiinnittää toisen huomion, osoittaa kohdetta, johon molemmat kääntävät huomion ja sen jälkeen he (katsomalla toisiaan) tietävät katsovansa samaa kohdetta. Vauva pystyy tähän 12 kuukauden ikäisenä ja se edellyttää mielen ymmärrystä. Muut eläimet, ei edes simpanssit kykene tähän.

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Joint_attention

        Olisi ollut kiehtovaa päästä näkemään, kuinka ihmisen esi-isät ottivat ensiaskeleita yhteisessä huomiossa. Se on ollut varmasti ratkaisevan tärkeää alkeellisten työkalujen tekemisessä ja taidon opettamisessa. Varmasti yhteinen huomio on ollut kyky Lomekwissa 3,3 miljoonaa vuotta sitten kun ovat kiviä lohkoneet terävämmäksi.

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Lomekwi

      • Anonyymi
        Extremist_atheist kirjoitti:

        Väite että "joint attention" on vain ihmiselle ominainen piirre on täyttä puppua. Ei tarvitse mennä muihin kädellisiin, vaan esimerkiksi jos on liikkeellä useamman koiran kanssa, niin huomaa, että koirilla tämä toimii aivan samoin kuin ihmisellä. Yksi koira valpastuu (miksihän tunnistamme sen, että koira tai muu eläin "valpastuu") ja suuntaa huomionsa johonkin ja heti kun toinen koira huomaa tämän se katsoo ensin valpastunutta koiraa ja sitten samaan suuntaan kuin tämä. Tai koirilla kyse voi olla enemmän siitä että haistelu ja kuuntelu keskitetään samaan suuntaan.

        Seisovat lintukoirat ovat "susia", joilla tämä yksi piirre, muiden huomion kiinnittäminen haluttuun kohteseen, on jalostettu ja korostettu äärimmilleen. Useat "käyttökoirarodut" ovat tyhmennettyjä / yksipuolistettuja susia, joilla joku susien piirre on "eristetty" ja siitä on tehty vallitseva: paimenkorilla riistan ohjailu, seisovilla lintukoirilla saaliin merkkaaminen, noutavilla koirilla saaliin nouto (alunperin pennuille), jäljitys jne. Ei olisi järkeä, että sudella on kyky merkata "maali", jos muilla lauman susilla ei ole kykyä "joint attentioon".

        Yhdenlaista joint / divided atentionia edustaa myös vaanivien kissaeläinten taktiikka, jossa saalista lähestytään, kun sen silmät ovat piilossa (esimerkiksi kun kasvissyöjä laskee päänsä alas syödäkseen ruohoa). Eikö tämä kerro, että saalistaja "tiedostaa" mitä saalis näkee ja etenee vain silloin kun on itse saaliin näkökentän ulkopuolella?

        Tähän liittyen useat "tietoisuutta" eläimillä tutkivat tai arvioivat mallit perustuvat näköaistiin (tunnistaako yksilö itsensä peilikuvasta, kohdistaako katseensa samaan kohteeseen kuin toinen jne), mikä johtuu vain siitä että ihmiselle näkö on tärkein aisti. Läheskään kaikille muille eläimille näkö ei ole tärkein aisti. Näkeminen ja tietoisuus eivät tetenkään ole sidoksissa toisiinsa. Kai sokeat ihmisetkin ovat tietoisia olentoja?

        ”Väite että "joint attention" on vain ihmiselle ominainen piirre on täyttä puppua.”

        Et tiedä mistä puhut ja se mitä puhut, on täyttä puppua. Kolmannen asteen kolmannen asteen havainto, joint intention on ymmärrystä kolmiosta ”minä”, ”sinä” ja ”kohde”. Tämä kolmio edellyttää ymmärrystä mielestä eli siitä, että ”sinulla” on mieli, joka ajattelee ”kohteesta” samalla tavalla kuin ”minä”. Et vaivautunut edes lukemaan linkkaamaani artikkelia vaan siirryit suoraan paskanjauhantaan.

        Joint attention onnistuu vasta 12 kk ikäiseltä ihmiseltä. Koira kiinnittää huomionsa riistaan koska se on metsästäjä. Koirat eivät osaa kommunikoida niin, että kaksi koiraa toisen aloitteesta kiinnittää huomionsa neutraaliin esineeseen ja aikovat tehdä sille yhdessä jotain.

        Jos koira on jossain riistatilanteessa katsonut toista koiraa niin se on ollut sattumaa tai vaistonvaraista eikä mitään toisen koiran mielen ymmärtämistä. Jos kokeilet kissan tai koiran kanssa katsekontaktia niin se ei osaa pitää edes sitä. Kun lasket päätäsi esteen taakse niin, että silmät menevät esteen taakse piiloon niin kissa tai koira ei nosta päätä niin, että katsekontakti säilyy.

      • Extremist_atheist kirjoitti:

        Linkit

        https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede:jaettu_huomio

        https://en.m.wikipedia.org/wiki/Joint_attention

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      31
      5673
    2. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      12
      3688
    3. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      193
      2311
    4. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      163
      1723
    5. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      77
      1627
    6. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      35
      1457
    7. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      14
      1365
    8. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      74
      1335
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      94
      1195
    10. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      224
      1194
    Aihe