Pähkähulluksi muuttunut Suomi
Työstä kieltäytyvä valtuutettuna
Helsingin valtuuston kokouspalkkio on 410 euroa. Yli 3 tuntia kestäneistä kokouksista maksetaan 615 euroa. Lisäksi esimerkiksi toimialalautakuntien jäsenille maksetaan 270 euroa kokouspalkkiota.
Miten työstä kieltäytyvä yleensä voi osallistua valtuustotyöhön. Siitähän maksetaan reippaasti enemmän kuin vastaavasta työstä. Suomalaisen mediaanipalkka vastaa alle 20 euron tuntipalkkaa.
Ilmankos vasemmistoliiton puheenjohtajalla on niin vaikeaa vastata työstä kieltäytyvän sosiaalituen maksamiseen. Vasemmistoliiton äänestäjistä suuri osa on sosiaalipummeja, joten heidän mieltään ei voi pahoittaa.
Muslimien paapominen on jo nyt ylittänyt kaiken järjellisyyden
Suomen kansalainen, joka asuu toisessa EU-maassa, eikä ole tuon maan kansalainen, ei saa äänestää Suomen kuntavaaleissa.
Somalian kansalainen, joka tuhlaa Suomen Kelasta saamia rahoja kotimaassaan, saa äänestää Somaliassa. Siellä ei ole Suomen lähetystöä. Kenian suurlähetystö hoitaa Somalian asiat. Eli tuon äänestyksen järjestäminen Mogadishuun on maksanut maltaita.
Suomen ulkoministeriö (ministeri kokoomuksen Valtonen) hankaa pskaisella rätillä suomalaisten naamaan tällaisen petoksen hyväksymällä. Sillä somalit ovat saaneet turvapaikan Suomesta, mikä ei tarkoita pysyvää eikä lyhyempääkään oleskelua Somaliassa suomalaisten rahoilla.
--
Tuo työstä kieltäytyvä sai kuntavaaleissa Helsingissä enemmän ääniä kuin minä eduskuntavaaleissa Uudellamaalla 10 vuotta sitten. Tämä rinnastus kertoo karun totuuden nyky-Suomesta – ainakin minulle. Esitin samana vuonna 9 miljardin euron säästölistan, joka oli ihan muuta kuin nykyhallituksen näpertely. Ja 2019 esitin humanitaarisen maahanmuuton kuluiksi 3,2 miljardia euroa vuodessa. Väkeä on senkin jälkeen tullut ovista ja ikkunoista ja tulijoiden palveluja lisätty. Lisäksi rikollisuuden ja oikeuslaitoksen kulut ulkomaalaisista oli rankasti aliarvioitu. Tänään kulut ovat ainakin 5 miljardia euroa. Lisäksi olen osoittanut haitallisen kehitysavun ja humanitaarisen maahanmuuton kulujen olevan 78 % valtionvelasta.
Pähkähullu Suomi
18
282
Vastaukset
- Anonyymi
Erinomaista viisautta. Kuka sinä olet?
- Anonyymi
Persuilta tipahti kannatus juurikin vähempiosaisille kohdistetuista leikkauksista. 75.000 vastikään työttömäksi joutuneesta tuskin häävisti pesrsua äänesti.
- Anonyymi
Hallituksen talouspolitiikka on itseään ruokkiva näivetyskierre. Konkurssien määräkin huitelee ihan sfääreissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksen talouspolitiikka on itseään ruokkiva näivetyskierre. Konkurssien määräkin huitelee ihan sfääreissä.
Nykyhallitus ottanut lainaa ihan samalla tavoin kuin edellinenkin. Hyödyt valuu harvoille ja ulkomaille.
- Anonyymi
Onneksi ei äänestänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksen talouspolitiikka on itseään ruokkiva näivetyskierre. Konkurssien määräkin huitelee ihan sfääreissä.
Semmonen on valheella koottu hallitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyhallitus ottanut lainaa ihan samalla tavoin kuin edellinenkin. Hyödyt valuu harvoille ja ulkomaille.
Totta. Mutta se on niiden mielestä parempaa lainaa jota ei lapsenlapset joudukaan maksamaan.
- Anonyymi
Koitapa saada persu tekemään työnsä. Siinä vasta miehelle paha mieli tulee. 😂😂😂😂
Onneksi niitä tuolla julkisella puolella työllistetään niin aina löytyy joku jolle persun työt voi siirrättää.- Anonyymi
Nerokasta. Oletko ehkä Mensan jäsen?
- Anonyymi
Ennen muinoin maksettiin ns tapporahaa haittaeläimistä. Olisiko syytä miettiä?
- Anonyymi
Miten työttömien venäläisten elättäminen Suomessa? Täyttä yhteiskunnan varojen kuppausta.
- Anonyymi
Ja ukrainalaisten.
- Anonyymi
” Jo 2019 esitin humanitaarisen maahanmuuton kuluiksi 3,2 miljardia euroa vuodessa. Väkeä on senkin jälkeen tullut ovista ja ikkunoista ja tulijoiden palveluja lisätty.”
Suomi on myöntänyt viimeisen 10 vuoden aikana EU:n ulkopuolisille tulijoille yhteensä 1.000.000 oleskelulupaa. Tästä huolimatta meillä on ”huutava pula” pizzakuskeista.
https://www.talouselama.fi/uutiset/toimitusjohtaja-varoittaa-suomen-on-pakko-saada-tyovoimaa-maailmalta-uhkakuva-on-etta-tyopaikat-viedaan-muualle/02b38159-0f7e-4185-8097-00ca7db0e649- Anonyymi
Älä ny viitti valehdella, missä ne miljoona ihmistä on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä ny viitti valehdella, missä ne miljoona ihmistä on?
Persujen laskukoneessa on aina vika.
- Anonyymi
No Vieläkö kehut nykyhallitusta ? Järjestikö ne sinulle aikaan millään alalla. Nt kahden vuoden aikana on tulijoita enemmän kuin Marinin neljässä vuodessa. JA IHAN PERSUJEN MYÖTÄVAIKUTUKSELLA !!!!!!
- Anonyymi
Näin pääsi käymään. Mites nyt persut ?
- Anonyymi
Kokouspalkkiota ei voi verrata palkkatyön tuntipalkkaan.
Toisaalta on myös melko tyhmää miettiä miksi tapatyötön tulee valituksi kunnanvaltuustoon, onhan meillä valittu rikollisia, päihderiippuvaisia ja hulluja Persuja eduskuntaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!8511808Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla988956Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.944792Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka364095- 1004044
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63896Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113689Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle263509Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.433289Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei513103