Henkilöstä Jussi/lääkäri en voi sanoa enää muuta kuin että kiinnostaisi todella paljon tietää mikä häntä vaivaa. Hän on itse joskus mielestäni maininnut ettei häntä vaivaa mikään muu kuin pakkosyötetyt lääkkeet mutta jonkun asian on täytynyt loksahtaa pahasti kohdaltaan jos hänellä ei ole muuta tekemistä kuin kirjoitella tänne, oli kellonaika mitä hyvänsä. Itseltäni on loksahtanut jokin asia paikaltaan, myönnetään, mutta kuitenkin minulla on (edes joskus) muutakin tekemistä kuin kirjoitella tänne.
Ja tämä Jussi/lääkäri -farssi on mielestäni mennyt muutenkin aivan liian pitkälle. En voi ymmärtää mitä helvetin järkeä on väitellä palstakaupalla yhdestä ja ainoasta asiasta: Psykiatriasta ja sen oikeudenmukaisuudesta/epäoikeudenmukaisuudesta.
Siis ymmärrän kyllä normaalit parin ketjun mittaiset mielipiteenvaihdot mutta hitto soikoon kun täällä on aivan kohtuudet ylittävä määrä yhtä ainoaa asiaa...lopetetaan jo Jussi/lääkärin kiusaaminen ja päinvastoin *huokaus*
Ja tämä Jussi/lääkäri -farssi on mielestäni mennyt muutenkin aivan liian pitkälle. En voi ymmärtää mitä helvetin järkeä on väitellä palstakaupalla yhdestä ja ainoasta asiasta: Psykiatriasta ja sen oikeudenmukaisuudesta/epäoikeudenmukaisuudesta.
Siis ymmärrän kyllä normaalit parin ketjun mittaiset mielipiteenvaihdot mutta hitto soikoon kun täällä on aivan kohtuudet ylittävä määrä yhtä ainoaa asiaa...lopetetaan jo Jussi/lääkärin kiusaaminen ja päinvastoin *huokaus*
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vaivaa ? Kipuja on, lihaskipuja, pääkipuja, rintakipuja, muutaman kuukauden välein menee taju hetkeksi, silloin tällöin värisee jokin kropassa oudosti, en saa kohdistettua katsetta yms. pientä, ikäänkuin lääkkeet olisivat jääneet päälle.
En juo kahvia, en teetä, en polta tupakkaa, en käytä alkoholia - en uskalla terveyteni vuoksi. En tosin aiemminkaan käyttänyt päihteitä tai huumeita. Mainitsin vain koska kerroin tuosta värinästä. Joskus kyllä käsikin tärisee, kuin alkoholistilla.
Täällä on arviolta kaksi henkilöä "vuorokauden ympäri", minä ja nimimerkinvaihtaja.
Minä tosin istun koneen ääressä vain nelisen tuntia vuorokaudessa. Kun on ollut kone nokan eessä päälle kolmekymmentä vuotta, on sitä aika tylsää tuijottaa.
Jos olisin masentunut, kuten moni kertoo olevansa, tuskin kuluttaisin aikaani lukemalla mielenterveyspalstaa tai lääkärikirjaa. Mutta huvinsa kullakin, masentuneita tai ei.
Miksi kuvittelet että kaikki kanssasi kiistelevät yksilöt ovat yksi ja sama ihminen???
Jospa relaisit vähän! Hakeudu vaikka yksityislääkärille oireinesi. Äläkä kerro historiastasi ja lääkitykseesi liittyvistä epäilyistäsi mitään! Ehkä pääsisit asianmukaisiin tutkimuksiin ja saisit vaivoihisi selvyyden!
En kovin intensiivisesti ole viitsinyt näitä keskustelufoorumeita seurailla, mutta kyllä minulle on muodostunut käsitys, että asialla on useampikin henkilö sinun lisäksesi.
Ja tiedän rakkaan läheiseni elämää vierestä (hyvin läheltä!) seuranneena, että nämä netin anonyymit keskustelufoorumit ovat hänelle olleet jossain vaiheesa ainoa kanava ulkopuolelle itsestä!
Toivotan sinulle kaikesta huolimtta Hyvää Kevättä! Toivottavasti huomaat kuinka luonto puhkeaa kukoistukseensa!
No mielipiteiden vaihtoahan tää pääasiassa on. *huokaus* Ei jussi/lekuri ole näyttänyt vasta-argumenteista tulistuneen tai kiusaantuneen. Turha on mielestäni siihen muiden puuttua. Ketjut voi edelleen jättää lukematta.
Jos "jussi, lääkäri, lisbe"-kaltaisten mielipiteisiin ei kukaan sano vastakkaista argumenttia, hiljaisuudellaan hyväksyy tämän "agitaation". Myöntää asian oikeaksi. Kun joku täällä kysyy, kannattaako masennusta hoidattaa, kannattaako mennä mielisairaalaan hoitoon ja ainoat vastaukset ovat näiden nimimerkkien antamia kauhukuvia nykyisestä psykiatrisesta hoidosta, en voi olla hiljaa.
Psyykkiset sairaudet nähdään jo muutenkin liian usein hävettävinä ja piiloteltavina. Myönnettävä on, että nykyisten ennakkoluulojen vallitessa ei ihan joka paikassa kannatakkaan asiasta kertoa, mutta apua ammatti-ihmisiltä tulee uskaltaa hakea silloin kun sitä tarvitsee. Käsite "hullun paperit" joutaa roskakoriin; sellaisia ei ole. Jonkun sairaus kroonistuu; on reumaa, on diabetesta, on epilepsiaa, on skitsofreniaa, on kaksisuuntaista mielialahäiriötä,,,, Tauteja ja diagnooseja riittää ja hoitoja myös. Osa pitkäaikaissairaista jää eläkkeelle, osa kuntoutuu työelämään. Se on elämää. Jokainen kokee sairautensa omalla tavallaan; toinen hyväksyy ja oppii elämään tämän seuralaisensa kanssa, toinen ei koskaan hyväksy sairauttaan. Tämä koskee sekä fyysisiä että psyykkisiä sairauksia. Ei näissä eroa ole.
Tärkeintä on kuitenkin, ettei tuomitse ja yleistä ainoastaan omien kokemustensa perusteella kaikkia hoitopaikkoja, kaikkia lääkäreitä, kaikkia hoitajia samanlaisiksi. Siksi en tahdo, että vain yhdenlainen mielipide valtaa täällä(kään) palstatilaa liikaa.
Uhri huomaa kyllä tehneensä virheen jos sinua uskoo, sitten kun on jo liian myöhäistä.
Kiitos vielä tässäkin ketjussa asiallisesta ja rakentavasta mielipiteestäsi. Copy/paste systeemillä liitän vielä aiemman kirjoitukseni:
"Kiitos nimimerkeille C, anu ja Sonja asiallisista ja rakentavista viesteistä. Tuntuu vaihteeksi hyvältä lukea tuollaisiakin viestejä!
Olen itse ollut psykiatrisella osastolla, sekä suljetulla että avo-osastolla. Kokemukseni molemmista paikoista jäivät todella positiivisiksi. Minua kohdeltiin tuntevana ihmisenä ja sain hakemaani hoitoa ja asiani alkoivat selvitä. Myös minä olen saanut ECT-hoitoa, enkä kokenut sen mitekään alentavan ihmisarvoani tai tuottavan tuskaa. Päin vastoin, se nosti minut jälleen elävien kirjoihin vakavan, henkeäni uhanneen masennuksen kourista. Mielialalääkkeistä minulla on runsaasti kokemusta, koska usein sopivan lääkityksen hakeminen on pitkäjänteistä työtä, jossa joudutaan kokeilemaan joskus montaakin eri vaömistetta. Käytän edelleen estolääkityksenä kahta masennuslääkettä, mutta en koe niistä olevan mitään sivuvaikutuksia. En tiedä, olen varmaan subjektiivinen arvioimaan kuinka paljon ne ovat aivojani pehmentäneet :-) (niin kuin nimimerkki lääkäri joissain kirjoituksissaan esittää).
Luonteeni ei ole läheisteni mielestä muuttunut (olen sitä heiltä kysynytkin), he ovat vaan iloisia, kun masennus on väistynyt ja olen jälleen oma täysipainoista elävää viettävä oma itseni.
Hullun papereita en koe saaneeni, vaikka olenkin ollut psykiatrisessa hoidossa. Samoin kuin en koe saaneeni keuhkotautisen papereita oltuani keuhkokuumeen ja astman pahenemisvaiheen vuoksi keuhksairauksien osastolla."
Millä tavalla koet olevasi uhri? Varmasti moni muukin sairastunut tuntee olevansa "uhri". Asia vaan on niin, että jossain vaiheessa elämää useimmat sairastuvat johonkin tautiin. Reipas mieli ja positiivisuus auttavat pitkälle. Ainakin elämänlaatu paranee. Katkeruus pahentaa oman ja läheisten elämän, eikä hoitohenkilökuntakaan ole tunteeton. Tsemppiä Sinulle.
Potilaskortti.
Päiväys: 24.05.02 Parantaja: Angélica Skywolf.
Potilas: Sonja.
Sairaus: Potilas kokee vaihtoehtolääkinnän ja terapian uhkana omalle olemassaololleen.
Hoito: Kaukoparannusta ja vaihtoehtoista kirjoitus tyylin vaihtoa.
________________________________________________
Potilaan tila, 5:n hoitopäivän jälkeen:
Potilas on ruvennut hyväksymään ympäristön ja trauma on hellittänyt. Potilaan pakoputken painelaakeri on saanut rasvauksen ja tällä kertaa onnistui kirjoittamaan ilman Nimittelyjä! Hienoa jatkamme harjoituksia ja katsomme huomenna voiko potilas terapiassa jättää nämä uhkailut ja muutkin pois. Tämä uusi lääke jonka määräsin, alkaa purea positiivisempaan suuntaan.
-----------------------
Erittäin hienoa, erittäin hienoa, seuraava potilas! Sisään!
Luulen että Jussi=Lääkäri=Lisbe on epävakaa persoonallisuus (BPD=borderline personality disorder), joten kommunikointi hänen kanssaan päätyy lähes poikkeuksetta umpikujaan. Borderlinelle eli rajatilapersoonallisuudelle ei ole kehittynyt itse- ja objektikonstanssia eli hän ei kykene pitämään itseään eikä objektia mielessä ... Vaikea juttu selittää... Tämä on kuitenkin psykoanalyyttinen ja psykodynaaminen näkökulma, ei tiukka psykiatrinen diagnoosi.
Jos tietäisimme Lääkäri Jussi-Lisben lapsuudesta, teini-iästä ja varhaisaikuisuudesta jotain, pääsisimme umpikujasta eteenpäin ... Ehkä pääsisimme keskustelemaan eikä tarvitsisi inttää. Voisimme eläytyä Jussi-Lisben kokemusmaailmaan. Mitä mieltä itse olet, Jussi-Lisbe? Haluaisitko kertoa jotain itsestäsi, siis jotain muutakin kuin lääkehistoriaasi.