Pyhittääkö tarkoitus keinot. Pitääkö olla rehellinen etenkin itselle, mutta miten toisille. Onko se, mitä toinen ei tiedä sallittua, koska hän ei oikeastaan kärsi siitä, kun ei tiedä.
Mitä ajattelet tunteista, joiden hallitseminen on vaikeaa?
Naiselta kysymys
Mitä ajattelet tunteista, joiden hallitseminen on vaikeaa?
Naiselta kysymys
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kysymysmerkit unohtui, kun kirjailin kysymystä. Tämä pahoittelu pistepirkoille 🙃 -ap
Jos ei lähdetä rehellisesti liikkeelle alusta alkaen, voi olla vaikeaa siirtyä narrausaloituksesta rehellisempään suuntaan. Jos toinen ei tiedä, ei ole hyvä silloin kun toinen haluaisi tietää. Vaikka tunteiden hallitseminen voi olla vaikeaa, rehellisyys on kuitenkin oikein ja nopein tapa jos haluaa tutustua toiseen.
No hyvin alussahan ei oikein mistään voi tietää onko toinen aito, rehellinen ja luotettava vai jotain ihan muuta. Se onkin minusta alussa tympeintä ja koko tutustumisessa etenkin jos alkaa tee flagit liehua ja vaikka jää jostain valheista kiinni. Sen jälkeen koko homma on jo vähän case closed vaikka kuinka haluaisi uskoa mutta ei enää pysty.
*red flagit siis ei oo totta tää ennakoiva syöttö
Narrausaloitus ei kuulosta hyvälle minustakaan.
Jos tilanteesi vaikuttaa mahdottomalta ihastumiseen ja silti ihastut, mitä silloin pitäisi tehdä? Jos periaatteessa elämässäsi on kaikki hyvin, mutta ihastut johonkin toiseen, kannattaako asiaa kertoa tälle toiselle vai pitäisikö asiaa käsitellä tällaisella palstalla sanotaanko sellainen yli 10 vuotta. Onko se lopulta järkevä tapa jos kuitenkin pitää avioliitostaan kiinni ja yrittää olla uskollinen? Miten toimisi rehellisesti mahdollisimman vähäisin vaurioin. Lisäksihän on auttamattomasti myöhässä tämän toisenkin suhteen, ei voi yhtään tietää, mitä hän edes ajattelisi sinusta.
En ole pikkumainen. Ei haittaa tuollaiset.
Niin Suomessahan ollaan jäykkiä sen suhteen, jos ollaan aviossa niin ei saisi vilkaistakaan eri sukupuolta olevaan suuntaan. Toivoisin et mentäisiin muun maailman suuntaan ja voitaisiin kommunikoida jopa tuntemattomien, saati tuttujen ja ystävien kanssa, vaikka olisi eri sukupuoltakin. Oikeastaan puoliso esittää aika suuren epäluottamuslauseen jos ajattelee et ystävän kanssa mennään heti sänkyyn.
Totta siinä mielessä, että kommunikoinnissa ei ole mitään pahaa. Ihastuminen on kuitenkin asia erikseen. En usko oikein ystävyyksiin avioliiton ulkopuolella. Tässä mä olen vähän toista mieltä kanssasi. En edes lähtisi huijaamaan itseäni. En ajatellut häntä kaverina koskaan.
Siinä mielessä aika yleinen kuvaamasi tapaus on. Yleensä on helpompaa ja turvallisempaa jäädä entiseen elämään. Kyse on enemmänkin omasta tunteiden palosta ja tarpeesta, haluaako ja uskaltaako elämään muutoksia. Tunteet ovat kuitenkin voimakkaasti ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin vaikuttava asia, joten asia jää itselle punnittavaksi ja pohdittavaksi.
Niin. Se jää omaksi päätökseksi. Yleensä selkeä syrjähyppy tuomitaan jyrkästi luottamuksen pettämisenä, mutta rehellisyys on melko lavea käsite.
Suhdetta rakentaessa tuo rehellisyys on tosiaan todella tärkeä asia. Epärehellisyys kertoo siitä, ettei ole sinut omien tunteiden tai tilanteiden kanssa.
Olisi luotava itsessään todellista vilpittömyyttä keinotekoisin ja automaattisin keinoin. Tämä tekee vahvaksi, ja se ylittää muiden vähemmän väärän vilpittömyyden. Taitava itsensä huijaaminen on edellytys millekään. Liian selvästi näkeminen on toimimatta jättämistä.
Tahtoisitko hieman selventää ajatuksiasi?
Käyttäytymällä ilman taka-ajstuksia voi tehdä siitä itselleen rutiinin. Luonnollinen vilpittömyys on ylimielistä ja lapsellista. Oma tahto menee yli kaiken muun.
Viime kädessä psykoosi, se on persoonallista, suorastaan raivoavaa vilpittömyyttä.
Miksi luonnollinen vilpittömyys on mielestäsi ylimielistä ja lapsellista? Mielestäni se on terve mieli, joka toimisi niin.
Kuulostaisi hyvälle sellainen spontaani vilpittömyys, jossa ei olisi taka-ajatuksia.
Yleisin valhe, joka lausutaan ilman ajatuksia, vilpittömyyttä, päättäväisyyttä tai syyllisyyttä on rakkauden tunnustus.
Pssykoosi on mielestäni mielen pakoa todellisuudesta. Olen käsittänyt, että tuo sairauden tila hoitamattomana tuhoaa aivoja, joten sitä tilaa pitäisi hoitaa, ettei se vaurioittaisi pahoin mieltä.
Ihminen voi pyrkiä pois omasta minästään, ei ole olemassa vain sellaisena kuin on, ikuisesti tietämättömänä menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Ihminen luo itseään. Ylittää. Ja voittaa itsensä. Oman nykyisen muotonsa tietoinen hylkääminen jaloimman tulevaisuuden tavoittelemiseksi ei ole sen epäautenttisempaa kuin toukkien muuttuminen perhoseksi.
Jos autenttisuus on sopusoinnussa luontaisten halujen ja vaistojen kanssa, kuten usein näyttää, niin aito käyttäytyminen sisältää niin hyviä kuin pahojakin tekoja.
Villi viidakko vs hoidettu puutarha aitoja omilla tavoillaan.
Joku on joskus sanonut että ihmiset ovat sitä mitä he eivät ole eivätkä ole mitä he ovat, ikuisesti pyrkien kohti tulevaisuutta, jonka he kuvittelevat.
Jatkuva tulemisen prosessi siis.
Mikä olisi inhimmillisempää kuin halu tulla paremmaksi kuin mitä on.
Valinnanvapaus ja hyve ja pahe.
Mikä näissä aloittajasedän selostuksissa omiin aloituksiinsa kiinnostelee teikäläistä?
Täydellinen vilpittömyys ei tarjoa takuita mistään. Lupaukset ovat aina viime kädessä katteettomia. Suunnittelemattomuus ja huolettomuus suurinta viisautta.
Totta, että kenenkään varaan ei voi elämänsä muutoksia laskea.
Vilpittömyys ei taida onnistua tahdon voimalla. Silloin siitä tulee teeskentelyä. Miten elää niin että on sopusoinnussa sen kanssa miten rehellisesti ajattelee. Kiihkoilijat ovat usein vilpittömiä. Omana itsensä oleminen saattaa olla uuvuttavampaa kuin esiintyminen jonain, mistä se johtuu.
Viittaatko esim. vakaumukseen, jonka varjolla pitää kiinni esim. avioliitostaan, koska niin kuuluu tehdä?
Uskoa koetellaan monin tavoin.
Epärehellisyys tulee lopulta jossain vaiheessa ilmi jolloin seuraukset voivat olla jo henkisesti todella raastavia. Monesti ihminen uskottelevat itselleen ettei kukaan kärsi kun ei kerro mutta se on eräänlainen itsepetoksen muoto, oikeutus toimia itsekkäällä tavalla ja piittaamatta toisen tunteista. On myös ihmisiä joiden on vaikea hillitä itseään kiusausten kanssa. Tälläisillä ihmisillä on usein vahva oikeutuksen tunne toimia omien halujen viemänä aina tilaisuuden tullen jolloin kumppanin tunteet eivät vaakakupissa paljoa sillä hetkellä paina vaikka kuinka muina hetkinä välittäisi. Tälläistä käytösmallia on vaikea muuttaa. Tälläinen ihminen ei ole rehellinen itselleen eikä muille ja on valmis sanomaan mitä tahansa aina jäädessään kiinni. No tästä päästään taas siihen että mitä pitäisi ja mitä ei mutta onko ihminen todellisuudessa kykeneväinen siihen onkin eriasia.
Voi olla, että tulee ilmi tai sitten ei varsinaisesti paljastu koskaan. On tietysti asioita, joista voisi tietäväiset arvata jne. Kuitenkin uskon, että moni vie hautaan asti omat ”hairahduksensa” ilman, että kumppani ikinä tietää mitään tapahtumista. Onhan niitä tilanteita, joissa hautajaisissa tai perinnönjaossa paljastuu toinen perhe ja lapsia. Puoliso on siis elänyt täyttä kaksoiselämää. Tuo nyt on tietysti graavi esimerkki, mutta näitä ihastuksia saattaa suhteessa ollessa tulla. Onko aina parempi kertoa omista tunteista rehellisesti kumppanille vai ei. Tunteet voivat vaihdella. Kannattaako rehellisyyden nimissä mennä aina omien halujen mukaan, oikeuttaen omat tunteet toisaalle esim. vaikka siten, ettei ole enää toimivaa seksielämää.
Onko kumppanille edes hyväksi tietää kaikista ihastuksista?
Kyllä sen aistii jos toinen pettää. Ehkä ei kaikki aisti mutta varmasti moni aistii. Sitten on niitä jotka aistii mutta kieltäytyvät uskomasta pelkojensa vuoksi. Tilanteet luovat epävarmuutta. Ehkä ei olisi hyvä uskotella kenellekään mitään vaan alunperin toimia epäitsekkäästi niin ettei riko sitä mitä jo on. Jos aidosti rakastaa niin ei sillon halua ottaa riskejä että rakas murtuu psyykkisesti ja että homma voi kusahtaa. Oma tarve vs toisen tunteet. Riski on aina iso. Siihen on turha vedota.
Niin, mutta esim. tunteet ja rakkaus, joka eläisi vain ihmisen omassa mielessä ja vaikkapa täällä. Se on eri asia kuin tapailu IRL, Molemmissa tapauksissa sydän on jakautunut tai toisaalla kuin oman puolison luona, mutta ei puoliso välttämättä sitä huomaa.
Pitäisikö näissä tapauksissa aina erota? Erot voi aiheuttaa nekin paljon tuskaa.
Ei tarvitse vilpittömyyttä eikä edes taitoa valehdella tullakseen rakastetuksi kun sillä tarkoitetaan vastavuoroista kidutusta.
Kyllä kai se rakkaus välillä sellaisestakin käy.
Nyt hyvää yötä.
Ei ainakaan minulle käy. Haluan parisuhteen vain täysin rehellisen ihmisen kanssa ja ikäeroa vain muutama vuosi! Ihminen jonka kommunikointitaidot ovat todella huonot, ei sovi minun elämääni ollenkaan! Yhdestä sellaisesta kokemus ja toista en halua kokea. Se pilaisi elämäni lopullisesti!
Onko sinun kommunikointitaidot moitteettomat, palstasetä? Kyl varmaan omasta mielestä ainakin. Oli pakko pilata tämäkin visio, koska
Vilpittömyys ei toki tarkoita oikeassa olemista, se voi kummuta jostain tiedostamattoman pohjamudissa ryömivistä kammotuksista.
Rakkaus on tappanut vilpittömyyteni. En tiedä kuka olen, mikä olen, mitä rakastan, mitä haluan. Hän kantaa mukanaan osaa minusta, joka heijastuu häneen. Haluaisin olla hän. Näen hänessä sen osan minusta, joka on hän. Tunnen myötätuntoa lapsellisesta ylpeydestä, vapisevasta epävarmuudesta, tapahtumien dramatisoinnista. Luovun vilpittömyydestäni jakaessamme samat fantasiat ja saman hulluuden.
Olipa hieno kuvaus.
Rehellisyys on minulle erittäin tärkeää. Minulle ei kannata esittää mitään muuta kuin on. Tietty henkilö kertoi siivoavansa itse, mutta kuulin muualta ettei se pidä paikkaansa. Luottamun häneen loppui siihen paikkaan!
Kaikki on tiedossa jo ennenkuin ehditte koko sairasta näytelmää suunnittelemaan, joten voitte
suunnitella oman perheenne tulevaisuuden jatkoa.
Olla rehellinen omille tunteilleen. Siihen en ole vielä pystynyt livenä, mutta siihen vaikuttaa myös vastapuolen reaktiot ja tunteet.
Se olisi parasta, mutta melko vaikeaa usein.
Sulle tuttua syrjällä hypätä, autoosi,,,, eikun eihän sulla omissa nimissä mitään oo paitsi tarskat tyty🤑😎🌞