Ainutkaan Mediapoolin pakinoitsija ei tätä uskaltanut kirjoittaa. Aikoinaan SMP hajotettiin Vennamon ympäriltä KOP:n ja SAK:n maksamilla rahoilla. Muutaman vuoden päästä uudelleen setelit kahisivat. Nyt maksoi STK ja Mettäliitto. Lopulta he olivat Halme, Soini ja Vistbacka. Taas SMP nousi Soinin ympärille, tosin uudella nimellä ja kiihkeästi vedettiin päälle ministerihousua ja tanttua. Hajosihan sekin kepua ja kokoomusta lähellä olevien rahapiirien toimesta, kun hallitus oli saanut mielettömimmät tekonsa tehtyä. Nyt kai vuosikokoukseen mennessä Purra ja Halla-aho teot ovat tehtyä. Spare de Bryshells Bankenin salatileille tulee tällä kertaa palkkiot Suomen rikkailta.
Ainutkaan Mediapoolin pakinoitsija ei tätä uskaltanut kirjoittaa. Aikoinaan SMP hajotettiin Vennamon
Anonyymi-ap
1
127
Vastaukset
- Anonyymi
Näin käy seteliselkärankaisille, eikä mikään ole muuttunut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait223017- 392617
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381473- 841350
- 631241
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40999Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.124893- 32806
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi28656Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan59621