Hei!
Olen aikaisemminkin kirjottainut tänne palstalle ja kertonut sosiaalisten tilanteiden pelosta ja kysellyt vinkkejä.
Tilanne on nyt sellainen, etten todellakaan tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Olen kokeillut lähes kaiken mahdollisen läpi: koulupsykologi, terveydenhoitaja, betasalpaajat, eft, rentoutusäänitteet jne. Mistään en ole saanut pysyvää apua! Nyt olen kokeillut hypnoterapiaa, siitä olen saanut lievitystä moniin ongelmiin, mutta siihen kaipaamaani ongelmaan en ole kauheasti saanut apua. Toki yleinen ahdistus on vähentynyt, mutta ahdistavat tilanteet ovat yhtä ahdistavia kuin ennenkin. Ehkä odotukseni ovat aivan liian korkeita.
Ajattelinkin nyt kokeilla viimeistä ratkaisuani eli lääkehoitoa ja jotain terapiaa. Pitäisi vaan varata aika lääkärille. Luin, että masennuslääkkeistä olisi apua sos.til. pelkoon? Onko kokemuksia? Koulujen alkaminen on vielä kaukana, mutta se pelottaa jo nyt.. En jaksa enää yhtä tuskaista vuotta, mitä edellinen oli.
Lääkkeitäkään en mielelläni popsisi, mutta haluan saada normaalin elämän takaisin! Mitä järkeä on elää, jos ei pysty nauttimaan elämisestä täysillä ja kuluttaa turhaa energiaa johonkin näin naurettavaan ongelmaan... Aivan, hyvä pointti, helpommin sanottu kuin tehty.
Näissä lääkkeissä pelottaa vaan se, että tekevät minusta täysin tunteettoman (etten pysty itkeä enkä nauramaan) ja vievät seksuaaliset haluni. Sivuoireita siis pelkään, mutta muita vaihtoehtoja ei ole... vai onko?
Ja älkää sanoko, että minun tulisi oppia elämään ongelmani kanssa. Juu, sitäkin on yritetty! Sitä paitsi koen olevani sen verran fiksu ja lahjakas ihminen, etten halua sellaiseen työhön, jossa en saa olla esillä (tarkoitan esim. jotain varastotyötä tai siivoojan työtä).
Olen aikaisemminkin kirjottainut tänne palstalle ja kertonut sosiaalisten tilanteiden pelosta ja kysellyt vinkkejä.
Tilanne on nyt sellainen, etten todellakaan tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Olen kokeillut lähes kaiken mahdollisen läpi: koulupsykologi, terveydenhoitaja, betasalpaajat, eft, rentoutusäänitteet jne. Mistään en ole saanut pysyvää apua! Nyt olen kokeillut hypnoterapiaa, siitä olen saanut lievitystä moniin ongelmiin, mutta siihen kaipaamaani ongelmaan en ole kauheasti saanut apua. Toki yleinen ahdistus on vähentynyt, mutta ahdistavat tilanteet ovat yhtä ahdistavia kuin ennenkin. Ehkä odotukseni ovat aivan liian korkeita.
Ajattelinkin nyt kokeilla viimeistä ratkaisuani eli lääkehoitoa ja jotain terapiaa. Pitäisi vaan varata aika lääkärille. Luin, että masennuslääkkeistä olisi apua sos.til. pelkoon? Onko kokemuksia? Koulujen alkaminen on vielä kaukana, mutta se pelottaa jo nyt.. En jaksa enää yhtä tuskaista vuotta, mitä edellinen oli.
Lääkkeitäkään en mielelläni popsisi, mutta haluan saada normaalin elämän takaisin! Mitä järkeä on elää, jos ei pysty nauttimaan elämisestä täysillä ja kuluttaa turhaa energiaa johonkin näin naurettavaan ongelmaan... Aivan, hyvä pointti, helpommin sanottu kuin tehty.
Näissä lääkkeissä pelottaa vaan se, että tekevät minusta täysin tunteettoman (etten pysty itkeä enkä nauramaan) ja vievät seksuaaliset haluni. Sivuoireita siis pelkään, mutta muita vaihtoehtoja ei ole... vai onko?
Ja älkää sanoko, että minun tulisi oppia elämään ongelmani kanssa. Juu, sitäkin on yritetty! Sitä paitsi koen olevani sen verran fiksu ja lahjakas ihminen, etten halua sellaiseen työhön, jossa en saa olla esillä (tarkoitan esim. jotain varastotyötä tai siivoojan työtä).
Vastaukset 10
Vanhimmat
hakeutua psykologin juttusille.
Minulla ja monella muulla on auttanut serosat juuri sos.pelkoon.En tiedä mistä se johtuu...onkohan kyseinen lääke juuri siihen tarkoitettu.Terapia on myös tärkeä osa hoitoa,mulle ei aiheuttanut mitään "hirveitä" sivuoireita,mut muutaman käyt.viikon jälkeen huomasi kuinka pelko ja ahdistus loppuivat kokonaan.Älä kärsi turhaan,mainitse vaikka lääkärille tästä lääk.mitä mieltä se on,jos on kova sos.pelko,niin ihme juttu jos siitä "paranee"ilman lääkitystä.Kauan sinnittelin minäkin,olisi pitänyt paljon aikaisemmin olla "rohkea" ja hakea apua OIKEALTA lääkäriltä.PS.ei ne sua ihan tunteettomaksi vie...tasoittavat mieltä ettet turhia panikoi,käyhän siel lääkärissä,ja kerrot niin kuin asia on.
Näinpä minä ajattelinkin tehdä, käydä siis lääkärin juttusilla.
Sitten pari kysymystä tuosta lääkkeestä. Kauan olet itse sitä käyttänyt? Sopiiko kohtalainen alkoholin käyttö sen kanssa? Entä tupakointi?
Aiheuttaako lääke seksihalujen laskua tai kuinka todennäköistä se on? Oliko lääkkeen käytön alussa sivuoireita?
Kiitos kovasti jo etukäteen vastauksista ! :)
Pari vuotta,"normaali"alkoholinkäyt.en ole muuta huomannut,kuin et henkinen krapula on pahempi,kannattaa olla varovainen...yleensä kun käyt.lääkkeitä,ja kun on kyseessä mieliala lääke niin mieluummin ilman alkoholia(ainakin kohtuus)Tupakoinnista en tiedä,ja noihin muihinkin kysymyksiin on vähän vaikea vastata,kun me ollaan jokainen erilaisia...joillekin tulee lievää oiretta,esim etova olo ym.Minulle ei tullut kuin päiväväsymystä alkuun,tuskin mikään "lääke" ei tee mitään sivuoiretta,mut jos on elämää rajoittava esim.sos.pelko,ahdistus,masennus ym.Niin eikö sitä "kestä" jotain lievää alku oirettakin,kunhan pystyy elämään niin kuin haluaisi,vai mitä?Lääkäri osaa neuvoa sua paremmin,rohkeesti vain !!! älä turhaan kärsi,apua saat kun vain haet.
Juu, lähiaikoina varaan sen ajan sinne lääkäriin. Kyllä minäkin haluaisin kovasti elää täysin normaalia elämää, tämä jatkuva sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on kyllä aika raskasta.
Parille kaverille olen tästä asiasta kertonut ja he suhtautuvat todella varauksella lääkkeen käytön aloittamiseen ja ovat kovasti minua varoitelleet.. Tämäkin on nostanut kynnystä alkaa syödä lääkettä, mutta ehkä kuitenkin oma mielipiteeni asiasta on muiden edellä.
Mutta kiitos sulle vastauksista ja kaikkea hyvää!
Itse olen painiskellut saman ongelman kanssa jo kuutisen vuotta. Olen opiskellut avoimessa yliopstossa etäopiskelumuodossa jo pari vuotta ja ollut erinäisissä hanttihommissa. Etäopiskelu on ollut minulle pelastus, muuten en olisi opintoja aloittanut. Kriteerinä työssä on vain se, että ei tarvitse olla paljon ihmisten kanssa tekemisissä.
Olen jo ollut niin pitkään eristäytynyt, että kaveritkin ovat jo aikoja sitten etääntyneet. Yksin ei ole mukavaa, mutta siihen ikävä kyllä tottuu.
Lääkkeitä olen käyttänyt kolme vuotta ja onhan niistä apua ollut, mutta ei riittävästi.
Harmi, että kohdallasi kävi noin.
Itse olen kärsinyt näistä ongelmista "vasta" vuoden ja olen päättänyt hakea apua tarpeeksi ajoissa, jotta saisin takaisin sen elämän, joka minulla oli ennen näitä ongelmia. Olen sosiaalinen ihminen ja muutenkin tulen toimeen ihmisten kanssa vallan mainiosti, joten kunhan jännityksen ja turhan ahdistuksen saisi kitkettyä pois, niin luulen, että elämä olisi juuri sitä, mitä sen toivon olevan.
Ehkä sinä et hakenut apua tarpeeksi ajoissa tai ehkä sinun kannattaisi kokeilla vaihtaa lääkettä? Vai oletko muuten luonteeltasi aina ollut ujohko ja pyrkinyt välttelemään ihmisiä?
ja sehän tästä tekeekin surkuhupaisaa. Olin ihan normaalin vilkas ja äänekäs poika, eikä esiintyminen tuottanut ongelmia. Oireet alkoivat lukiossa. Apua hain tosiaan myöhään, en avautunut edes vanhemmilleni. Sosiaalinen pelko on jo juurtunut identiteettiini niin, että se tuntuu jo ylitsepääsemättömältä. Vielä kaksi vuotta sitten pystyin armeijan suorittamaan. Enää en siihen kykenisi.
Olen kokeillyt Seroxatia, mutta sain siitä mielestäni liikaa sivuoireita, joten vaihdon Cipralexiin. Olen saanut näistä lääkkeistä apua kyllä masennukseen, mutta sosiaalisiin pelkotiloihin tukea vain vähän. Pahinta näissä lääkkeissä on mainitsemasi jonkin tasoinen tunteiden lamaantuminen. Lääkäri sanoi seksihaluttomuuden häviävän ajan myötä, mutta taas oltiin väärässä.
Aloitan kohta terapian, joten jotain apua on onneksi luvassa.
Kuten huomaat,et meitä saman "sairauden"vaivaamia on miutakin!Ja joku toinen lääke passaa jollekin hyvin ja toiselle taas ei.Mut kokeilemalla se oikea varmaankin löytyy...ja se terapia on aika tärkeää,eikä kaiken maailman "kauhujuttuja"lääkkeistä kannata uskoa!!syöhän ihmiset vaikka minkälaisiin vaivoihin lääkkeitä,ja ovat työkuntoisia,ei tarkoitukseni ole ketään "yllyttää" syömään lääkkeitä,mut tiedän masennuksen..sos.pelon..se voi rajoittaa elämää niin ettei pysty elämään ns.normaalia elämää,ja se sisäinen paha olo!!on hirveää.
kärsin yli 20 vuotta sosiaalisista pelkotiloista kunnes uskaltauduin psykiatriin...Olen nyt 1,5 vuoden ajan syönyt Cipramil nimistä lääkettä ja sivuoireita ei ole lääkkeestä tullut,mitä nyt eka viikko oli ällöttävä olo.Rauhoittaviakin olen saanut mut en tykkää käyttää niitä koska ne tekee niin väsyneeksi!En kylläkään enää koe tarvitsevani mokomia.Mua ei enää jännitä,olen saanut roimasti itsetuntoa ja elämä hymyilee.Älä pelkää lääkitystä...ei ne tee tunteettomaksi tms..