Kukas kissan hännän nostaa, ellei kissa itse

Hyvaksin TTKI kehuu itse toimintaansa hyväksi. Eikö tuohon olisi kuitenkin rehellistä valita riippumaton arvioida, ennenkuin rahahanat taas aukaistaan. Tosin tutkimuksessa ei kerrottu, mitä koko suuri TTKI joukko on aikaansaanut. Voisiko kirjoittaja vastata.
12302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olen nostanut satojen kissojen hännät! T: Eläinlääkäri

Äänestä
  • Minä olen nostanut monen lampaan jalat saappaisiin. T: Viljo maalta

    Äänestä

Muistuttaa ihan Trumpin laakäritarkastusta. Ihan terve herra. Varmaan on itse tiukasti valvonut mitä julkaistaan.

Äänestä

Kukas se minun pippelin nostaa ellen minä sitä Viagralla tee.

Vexi72v

Äänestä
  • Hemaiseva venakko.

    Äänestä

Kirjoittaja vastaa: eivät ole saaneet muuta aikaiseksi kuin kuluja. Ei vanhusten parempaa hoitoa jne. Itse valittavat diagnostiikkatietojen puuttumisesta ja aikaa on kyllin ollut hoitaa järjestelmät asialle.

Äänestä

Demarien näkkäläkäkkälä nostaa koko kissan nuotioon, häntineen kaikkineen.

Äänestä
  • Nyt nostetaan kissa pöydälle.

    Äänestä

.minuutilla...

Äänestä

Demarit nostavat kissan pöydälle vasta kypsänä, kun kaikki karvat ovat palaneet ja hiillos alkaa hiipua.

Äänestä

Hyvaks ei noudata lakia.

Äänestä
  • Ihanko itse tuon keksit?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvaksin TTKI kehuu itse toimintaansa hyväksi. Eikö tuohon olisi kuitenkin rehellistä valita riippumaton arvioida, ennenkuin rahahanat taas aukaistaan. Tosin tutkimuksessa ei kerrottu, mitä koko suuri TTKI joukko on aikaansaanut. Voisiko kirjoittaja vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu