Milloin se sitten

On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
481388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Hui kauhia, en uskalla. 🤭

Äänestä
  • Kerro!!! 🥺🥺🥺

    Äänestä

Olisin toivonut nyt keväällä mutta kaikki kääntyi minun kannaltani suruksi.

Äänestä
  • Miksi kääntyi

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Miksi kääntyi

    Eiköhän hän tiedä sen asian, että miksi.

    Äänestä

Rakastelun ohessa on hyvä sanoa, vinkkinä vaan miehelle

Äänestä
  • Ei todellakaan. Miehillä suusta pääsee silloin mitä sattuu. Ei niihin sanoihin voi luottaa.

    Äänestä

EN SUOSITTELE

Äänestä
  • Koita nyt hyvä poika luutia kaikki kauemmas ”hänestä” on vain ”hän”

    Äänestä

Naisille ei ikinä saa sanoa liian aikaisten mitään tunteista. Se vaan johtaa useiden kohdalla siihen, että niiltä menee mielenkiinto kun ne eivät tajua että myös miehillä on tunteita.

Ja tästä asiasta on turha tingata, nimittäin mulla on omia kokemuksia useammalta eri kerralta kun olen töksäyttänyt naiselle ihastuneeni heihin ja asiat muuttuivat heti sen jälkeen vaikeiksi.

Äänestä
  • Vähän pitää osata ensin tunnustella. Ei voi vain omia.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vähän pitää osata ensin tunnustella. Ei voi vain omia.

    Parempi kun ei vaan kerro, vaan näyttää teoilla. Jos nainen ei tykkää, tai tajua, niin joutaa vaihtoon.

    Äänestä

Tunteet on lähteneet tästä kehosta jo aikaa sitten. Jäljellä vaan pelkkä kuori.

Äänestä

Kysymys on helppo. Vastaus on vaikea. Aluksi olin sillä asenteella, että kerron tunteeni hänelle. Pidin sitä itsestäänselvänä ratkaisuna. En enää. Päälle iski suojainten alaslaskemisen aiheuttama pelko. Olisin henkisesti alaston hänen edessään. Ja nyt sitten taidan toivoa, että tilanne murenee itsekseen ajan mukana. Antaa pölyn laskeutua.

Äänestä

Kenelle naiselle, olen odottanutkin jo?

Äänestä

No kerron sitten, kun olen valmis ja hän vaikuttaa vastaanottavaiselta ja voidaan jutella rauhassa kahden kesken hänen kanssaan, mutta se näyttää olevan aika vaikeaa tällä hetkellä. Katsotaan asiaa sitten pääsiäisloman jälkeen uudestaan.

Äänestä
  • ❤️🙏👍

    Äänestä

  • Mikä tekee vaikeaa

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mikä tekee vaikeaa

    No kaikki esteet mitä meillä on, mutta ne on tehty voitettaviksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No kaikki esteet mitä meillä on, mutta ne on tehty voitettaviksi.

    Esteet on vain sun päässä

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    ❤️🙏👍

    ❤️👍

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Esteet on vain sun päässä

    Ei ole vaan johtuu siitä että hän on varattu ja kaikkea muita vaikeuttavia tekijöitä. Ei mun pitänyt häneen ihastua, mut niin vain kävi. 🙈

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei ole vaan johtuu siitä että hän on varattu ja kaikkea muita vaikeuttavia tekijöitä. Ei mun pitänyt häneen ihastua, mut niin vain kävi. 🙈

    Etkö itse lle varattu?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei ole vaan johtuu siitä että hän on varattu ja kaikkea muita vaikeuttavia tekijöitä. Ei mun pitänyt häneen ihastua, mut niin vain kävi. 🙈

    Varatut jätetään rauhaan. Näin se vaan on!

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Varatut jätetään rauhaan. Näin se vaan on!

    Näin on! Kenenkään suhteen väliin ei mennä, ei flirttailla, eikä hyväksytä lähentelyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Näin on! Kenenkään suhteen väliin ei mennä, ei flirttailla, eikä hyväksytä lähentelyä.

    En olekkaan tehnyt asian eteen yhtään mitään. Salaa vain ihailen. Enkä aio myöskään tehdä mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Etkö itse lle varattu?

    Mitä tarkoitat? Minä en ole varattu. Mutta hän valitettavasti on.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Varatut jätetään rauhaan. Näin se vaan on!

    Sinä et ole mikään auktoriteetti sanomaan mitä joku saa tehdä ja mitä ei. Jos on molemminpuoliset tunteet niin sitten on niin tarkoitettu. Yksikään taho maapallolla ei voi yhtäkään ihmistä varata. Jos sinä olet epäonnistunut suhteessasi ja kumppanisi rakastuu toiseen, on oikea paikka etsiä iso peili ja miettiä hetken elämää. Aikuiset ihmiset osaavat itse päättää elämistään ja hoitaa asiat aikuismaisesti. Katsos on muutakin elämää kuin palsta ja teoria, ja miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa rakastuvat toisiinsa olivat millaisessa suhteessa tahansa tai eivät. Sitten on niitä jotka ovat yhden ja saman kanssa koko elämän. Se on entistä harvinaisempaa nykypäivänä. Herää ja lopeta jankkaamasta tuota teinislangia varatuista ja vapaista. Jokaisella yksilöllä on oma tahto ja vain rakkaus ihmisten välillä ja parisuhteessa pitäisi merkitä. Sitä on tai ei ole. Voit elää elämääsi kertomatta tunteitasi toiselle ja katua loppuelämän. Tai voit mahdollisesti elää ja kuolla onnellisena. Kumman sinä valitset kun täällä saarnaat muille? Piste.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Toi on niin totta. Olen täysin samaa mieltä, että jos on molemminpuoliset tunteet, niin silloin se on tarkoitettu. Jos kaksi ihmistä on tarkoitettu yhteen, niin ne päätyy yhteen. Niin se vain on! Aion kertoa kyllä hänelle mun tunteet, vaikka onkin varattu. Ei voi ikinä tietää, mitä tapahtuu. Ja keskustelu molempien tunteista niin siinä ei oo mitään väärää. Voidaan yhdessä pohtia, mitä tehdään asialla vai tehdäänkö mitään. Mutta sit jos kerron niin sitten ainakin oon kertonut ja jos hän ei tunne samoin voin jatkaa elämääni yksin. Ja ehkä joskus löydän vielä sen oikean, jos se ei ole hän. Ja aina voi erota! Olen täysin samaa mieltä sun kommenttisi kanssa. Ei ketään voi varata. Ja kyllä avioerojakin on nykyään paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kiitos. 🙂 Ärsyttää se että ihmiset ei ota asioista selvää ja voi menettää onnen sen takia. Tyytyvät asian tilaan eivätkä välttämättä tiedä mitään, miten asiat on. Tsemppiä sulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kiitos. 🙂 Ärsyttää se että ihmiset ei ota asioista selvää ja voi menettää onnen sen takia. Tyytyvät asian tilaan eivätkä välttämättä tiedä mitään, miten asiat on. Tsemppiä sulle.

    Kiitos! Mutta mä ainakin aion ottaa asioista selvää. En jaksa enää tätä epätietoisuutta. Se on kaikista pahinta.

    Äänestä

  • Ei tarvii mitää rakkauskertomuksia.
    Kunhan olisin saanut edes jotain.
    En vaan merkitse mitään joten.......

    Äänestä

Sitten kun juutalaiset, supo, kiina, venäjä, operaattori ja seonnut ex lakkaa vakoilemasta.

Äänestä
  • Eli ei koskaan

    Äänestä

Eikös se olisi kuplan puhkaisemista?

Aikaisintaan toukokuun lopussa.

Äänestä
  • Olisi. Ei kai tässä mikään kiire ole.

    Äänestä

Se hetki on silloin, kun kuulen hänen sydämen tykytyksen rintaani vasten

Äänestä
  • ❤️❤️

    Äänestä

En tiedä tuleeko sellaista. Kun en tiedä onko hän varattu jo ja mitä ajattelee.

Äänestä
  • En ole varattu ja se hetki on pian.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    En ole varattu ja se hetki on pian.

    Kumpa olisikin. Lupaan olla kiltti ja huolehtivainen ja lempeä ja uskollinen.

    Äänestä

Voi mies. Olisipa tänään ollut tilaisuus. Tulit moikkaamaan? Tilanne ei oikein mahdollistanut kahdenkeskeistä jutustelua. Harmi. Olet rakas❤️

Äänestä

Tiedän jo. Minäkin pidän sinusta, tunnen lempeyttä ja lämpöä ja rakkautta sinuun ja huolta sinusta.

Äänestä
  • ❤️❤️

    Äänestä

Parempia tilaisuuksia tuskin tulee, mitä nyt on ollut pari kolme kertaa ja aikaa on ollut, niin tuskin koskaan saan kuulla mitään. Kun vain saisi itse lopetettua tän haaveilun.

Äänestä
  • Jos haaveet loppuu, on kuollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Jos haaveet loppuu, on kuollut.

    No ei sentään kuallu 😁

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu