Perussuomalaisten logiikkaa murskatappion jälkeen

Anonyymi-ap

"Nyt tuli turpaan äänestäjiltä. Siispä annamme rikkaille verohelpotuksia."

Erikoinen toimenpide sillä PS:n kadonneet ja jäljellä olevat äänestäjät eivät ole pääsääntölisesti hyvätuloisia/varakkaita.

Riikka Purra ilmeisesti haluaa kostaa tällä tavalla entisille kannattajille, kun eivät äänestäneet persuja.

225

1860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kotoisat persumme jäljittelevät Amerikan persuja.

      Valehtelua, möläytyksiä, ihmisten solvaamista, äänestäjien aliarviointia, totaalinen epäluotettavuus. Trumppi toimii hullun miehen taktiikalla ja niin tekee Riikkakin.

      Suomen persut ovat katkeria tajutessaan, että suomalaisia ei voi kusettaa vaaleista toisiin, kuten Trump kusettaa omaa äänestäjäkuntaansa USA:ssa. Donald hoitaa aina lisää rahaa rikkaille, vaikka vaaleissa lupaa kaikkea hyvää köyhille. Suomessa tämä ei toiminut pitkään.

      Laitaoikeistolaisen esikuvansa innoittamana Riikka ajaa varakkaiden asiaa, vaikka persupuolue on jo kutistunut 7%:n kannatuslukuihin.

      • Anonyymi

        Ihan käsittämätöntä. USA:ssa tuo toimii siksi, koska siellä ei ole ihmisllä vaihtoehtoja käytännössä kuin kahden puolueen väliltä.

        Jos vaaleissa voisi antaa miinusääniä, niin voisiko tämän puolueen kannatus olla negatiivinen? Niin huonosti ovat hoitaneet omat ja muiden asiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi. Selvästikin.

      • Anonyymi

        Ja pienenee.

      • Anonyymi

        Donald Duck, rauha päivässä kunhan pääsen valtaan.
        Sammakko päästelee ankkoja suustaan ja rauhaa ei tule koska nuolee Putinin varpaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Donald Duck, rauha päivässä kunhan pääsen valtaan.
        Sammakko päästelee ankkoja suustaan ja rauhaa ei tule koska nuolee Putinin varpaita.

        Rubio sanoi että on muitakin maaimanlaajuisia projekteja ja Donald Duck menettää mielenkiintonsa Ukrainan rauhan välittämiseen.
        Paska nolo jätkä, siis vanhus.

      • Anonyymi

        Trumpin kannatus laskee ja omatkin ovat vastaan. oikeusjuttuja nostettu nyt jo.
        Kun "vahingossa" karkoitetaan luvanvaraisesti maassa oleva, ja karkoitusmaa ei voi väkisin usaan palauttaa niin jotain on pahasti pielessä kun Tumppi ei valtion tekemävirhettä korjaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan käsittämätöntä. USA:ssa tuo toimii siksi, koska siellä ei ole ihmisllä vaihtoehtoja käytännössä kuin kahden puolueen väliltä.

        Jos vaaleissa voisi antaa miinusääniä, niin voisiko tämän puolueen kannatus olla negatiivinen? Niin huonosti ovat hoitaneet omat ja muiden asiat.

        Jos neljän vuoden vaalikaudessa kerkiää vajaan neljän kuukauden aikana sössiin oman maansa asiat ja muunkin maailman siinä sivussa, ei ole mitenkään majdolllista että vaalikauden loppuun voi toimia.

      • Anonyymi

        MIelenosoitukset Trumppia vastaan Yhdysvalloissa kasvussa.
        Oletteko kuulleet että Kennedy on ratkaissut autismin arvoituksen ja koronan alkuperän.
        Oletteko kuulleet että kiellettyyään tuhkarokkorokotukset ja siitä johtuen kaksi lasta kuoli.Hei, taas me rokotetaan !
        Persut somessa korona-aikana oli koronarokotuksia vastaan, mutta kyllä tehohoitopaikka kelpasi kun korona iski.
        On tainnut jättää näille rokottamattomille aivoihin entisten lisäksi uuden vamman.

      • Anonyymi

        Niin siksiköhän työväen puolue sai baaliyappion kun onki herrojen puoli vaikka muka väittää itseään työläisten puolueeksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin siksiköhän työväen puolue sai baaliyappion kun onki herrojen puoli vaikka muka väittää itseään työläisten puolueeksi

        siis tarkoitat että persut ovat herrojen puolella vaikka valehtelevat väittävät olevansa työläisten puolella ja siksi kärsivät julmetun vaalitappion ?

      • Anonyymi

        Tekee puolueen suohon.

      • Anonyymi

        Elon musk kävi Saksassa tukemassa afdtä, saksan persuja, koska elon tulee Suomeen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekee puolueen suohon.

        "Tekee puolueen suohon."

        Tuossa on aikas paljon yhteistä Marinin hallituksen kanssa. joka nimittäin AJOI SUOMEN SUOHON 2019-2023 hallituskaudellaan!!! 50% lisää valtionvelkaa, korot nousi yli 4%, kansalaisten ostovoima ja varallisuus ROMAHTI 2009 tasolle, työttömyys kasvoi 6,2%:sta yli 7,3%:iin ja oli nousussa kesällä 2023 kun valta vaihtui...Konkurssiaalto alkoi 2020, hiilinielumetsät muuttui päästölähteiksi 2021, susi-sote tuhoaa sosiaali- ja terveyspalvelut ja syö tuloista jopa 30Miljardia 2027 mennessä, kunnianhimoinen päästötavoite vie investoinnit ja päästökauppa vie yritykset, HIENOA DEMARIT!!! Paskoitte maamme TOTAALISESTI!!!

    • Anonyymi

      Vaikuttaa siltä, että palstalla pyörii porukkaa jotka syyttävät persuja väärästä politiikasta kun itse ovat väärässä puoluessa joka ei heille sovi.

      • Anonyymi

        Mitä persut puhuivat ennen vaaleja?

      • Anonyymi

        Eikä pelkästään palstalla, vaan myös reaalielämässä. Edellisissä vaaleissa paljon oli äänestäjiä, jotka eksyivät perussuomalaisiin, mutta nyt ovat palanneet kotiin sankoin joukoin. Perussuomalaisilla ei ollut yhtään kuntaa enää, missä olisivat suurin puolue. Lukuisat ovat siis ne kunnat, joissa äänestäjät ovat saaneet tarpeekseensa perussuomalaisista.

        Puolangalla jopa niin kyllästyivät, että heittivät helvettiin kaikki PS-edustajat valtuustosta.

      • Anonyymi

        En ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen, mutta tykkään seurata yhteiskunnallisten asioiden hoitamista. Yhteiset asiat kuuluvat kaikille.

        Persut ovat olleet poikkeusilmiö suomalaisessa politiikassa. Heidän edesottamuksensa ovat epäloogisuudessaan tavattoman mielenkiintoisia.

        Esim. kommentti "palstalla pyörii porukkaa jotka syyttävät persuja väärästä politiikasta kun itse ovat väärässä puoluessa" on niin persumainen kuin olla voi. Ja mikä parasta, se voisi olla niin rivipersun kuin puolue-eliitinkin näkemys.

      • Anonyymi

        Persujenhan syy on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä persut puhuivat ennen vaaleja?

        VALHEITA!

        Persuilla on nytkin kymmeniä selityksiä. Joka päivä tulee hyvät naurut. Koskaan ei muut puolueet syytä äänestäjiä ,mediaa,toimittajaa,säätä, nukkuvia ynnä muita. Jos on niin tyhmä ettei oman kunnan asiat kiinnosta niin tyhmyys on käsinkosketeltavaa. Ja kun persupäättäjätkin syyllistyy samaan on kansalla ihmettelemistä. Mutta persuthan on tunnetusti trumpisteja myös. Mikä riemu sen mulkun voitosta olikaan . Joka nyt alkaa olla kirosana puolueessaankin. Teemukin on kadonnut koloonsa nolona.

      • Anonyymi

        Ai vai niin.
        Ovatko ne, jotka eivät persuja äänestäneet ( enää ) liian populistista porukkaa ja puhuvat vilpillisesti ?
        Eli syyttävätkö persut vaalit voittaneita puolueita omista agendoistaan ?
        Missä ne persujen puheet siitä että kansa on puhunut, pulinat pois, on ?

        Myös minä eksyin. Pyydän anteeksi. En eksy toista kertaa.

        Persut tietää senkin että kaikki nukkuvat oli juurikin persujen kannattajia.

        Olihan Teemu justiin Levillä Trumpin mainospaita päällä laulamassa karaokea "me ollaan voittajia kaikki" ja kaatoi groginsa toisen asiakkaan päälle kännipäissään. Sirpa oli mukana vahtimasaa ettei Teemu hyppää vieraaseen sänkyyn.

      • Anonyymi

        Miten niin ei sovi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut tietää senkin että kaikki nukkuvat oli juurikin persujen kannattajia.

        Jos ne olikin sammuneet ? Eikä viittineet äänestää kun kukaan ei tarjonnut kaljoja ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan Teemu justiin Levillä Trumpin mainospaita päällä laulamassa karaokea "me ollaan voittajia kaikki" ja kaatoi groginsa toisen asiakkaan päälle kännipäissään. Sirpa oli mukana vahtimasaa ettei Teemu hyppää vieraaseen sänkyyn.

        eikun sankareita kaikki. varsinaisia sankareita sekin kannattaa

      • Anonyymi

        Vaikuttaa sltä että paslstalla pyörii persuja jotka syyttävät muita väärästä politiikasta kun itse ovat väärässä puolueessa joka ei heille sovi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä persut puhuivat ennen vaaleja?

        Täyttä potaskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen, mutta tykkään seurata yhteiskunnallisten asioiden hoitamista. Yhteiset asiat kuuluvat kaikille.

        Persut ovat olleet poikkeusilmiö suomalaisessa politiikassa. Heidän edesottamuksensa ovat epäloogisuudessaan tavattoman mielenkiintoisia.

        Esim. kommentti "palstalla pyörii porukkaa jotka syyttävät persuja väärästä politiikasta kun itse ovat väärässä puoluessa" on niin persumainen kuin olla voi. Ja mikä parasta, se voisi olla niin rivipersun kuin puolue-eliitinkin näkemys.

        vaihtaisin mielenkiintoisen adjektiivin tilalle tuhoisan

      • Anonyymi

        Aamulla jo kännissä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamulla jo kännissä?

        mitä toi kysymysmerkki siinä perässä tekee ?

      • Anonyymi

        Sulta on jäänyt jotain väliin. Persut syytti muita väärästä politiikasta ja populaarikulttuurista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulta on jäänyt jotain väliin. Persut syytti muita väärästä politiikasta ja populaarikulttuurista.

        Hi-hi-hi
        Niillä meni kuppi nurin rökälevaalitappion vuoksi ja ne käänsi asiat väärinpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä persut puhuivat ennen vaaleja?

        Kansa alkaa heräämään
        Petos perseet pyyhitään pois

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuilla on nytkin kymmeniä selityksiä. Joka päivä tulee hyvät naurut. Koskaan ei muut puolueet syytä äänestäjiä ,mediaa,toimittajaa,säätä, nukkuvia ynnä muita. Jos on niin tyhmä ettei oman kunnan asiat kiinnosta niin tyhmyys on käsinkosketeltavaa. Ja kun persupäättäjätkin syyllistyy samaan on kansalla ihmettelemistä. Mutta persuthan on tunnetusti trumpisteja myös. Mikä riemu sen mulkun voitosta olikaan . Joka nyt alkaa olla kirosana puolueessaankin. Teemukin on kadonnut koloonsa nolona.

        Et sä mitään naura. Itket vain omaa kurjuuttasi kun hallitus vei sun tuet.

        Persujen syyttäminen on kokoomuksen propagandaa.
        Persut on kokoomuksen käsikassara ja tekee mitä kokoomus käskee.
        orpo on vastuun kantaja, muta silti kovasti veryttää vastuuta valionvarainministerille.
        Antais sen tyhjästä työstä saamansa korkeimman kunniamitalinsa purralle.
        purra vois kyl lopettaa ittensä.

      • Anonyymi

        Vaikuttaa siltä että persut ei ymmärrä pitää turpaansa kiinni.
        Vieläkään. Vaikka kansa on puhunut, eli "pulinat pois".

      • Anonyymi

        Ehei. Persuja vihataan ja syystä. He pettivät äänestäjänsä täydellisesti. Roskasakkia koko puoluejohto mielestäni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sä mitään naura. Itket vain omaa kurjuuttasi kun hallitus vei sun tuet.

        Varro vain, pinnan alla kuplii ja paine lisääntyy, 330k työttömiä ja syrjäytettyjä. V-käyrät menevät pian yli, rupee kuule Riikka-tädinkin puntit tutiseen, koska jalkojensa alla maa pettää. Joutaa vaihtoon koko elitistinen ja törkyinen hallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä pelkästään palstalla, vaan myös reaalielämässä. Edellisissä vaaleissa paljon oli äänestäjiä, jotka eksyivät perussuomalaisiin, mutta nyt ovat palanneet kotiin sankoin joukoin. Perussuomalaisilla ei ollut yhtään kuntaa enää, missä olisivat suurin puolue. Lukuisat ovat siis ne kunnat, joissa äänestäjät ovat saaneet tarpeekseensa perussuomalaisista.

        Puolangalla jopa niin kyllästyivät, että heittivät helvettiin kaikki PS-edustajat valtuustosta.

        Se oli herkkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen, mutta tykkään seurata yhteiskunnallisten asioiden hoitamista. Yhteiset asiat kuuluvat kaikille.

        Persut ovat olleet poikkeusilmiö suomalaisessa politiikassa. Heidän edesottamuksensa ovat epäloogisuudessaan tavattoman mielenkiintoisia.

        Esim. kommentti "palstalla pyörii porukkaa jotka syyttävät persuja väärästä politiikasta kun itse ovat väärässä puoluessa" on niin persumainen kuin olla voi. Ja mikä parasta, se voisi olla niin rivipersun kuin puolue-eliitinkin näkemys.

        Totta puhut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai vai niin.
        Ovatko ne, jotka eivät persuja äänestäneet ( enää ) liian populistista porukkaa ja puhuvat vilpillisesti ?
        Eli syyttävätkö persut vaalit voittaneita puolueita omista agendoistaan ?
        Missä ne persujen puheet siitä että kansa on puhunut, pulinat pois, on ?

        Eipä ole kuulunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös minä eksyin. Pyydän anteeksi. En eksy toista kertaa.

        Kiitos kun ymmärsit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut tietää senkin että kaikki nukkuvat oli juurikin persujen kannattajia.

        Se oli selitys monen muun joukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan Teemu justiin Levillä Trumpin mainospaita päällä laulamassa karaokea "me ollaan voittajia kaikki" ja kaatoi groginsa toisen asiakkaan päälle kännipäissään. Sirpa oli mukana vahtimasaa ettei Teemu hyppää vieraaseen sänkyyn.

        Siinä onkin vahtimista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitä toi kysymysmerkki siinä perässä tekee ?

        Keksi itse
        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sä mitään naura. Itket vain omaa kurjuuttasi kun hallitus vei sun tuet.

        Voivoi persu !]

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sä mitään naura. Itket vain omaa kurjuuttasi kun hallitus vei sun tuet.

        Tarkista lääkkeesi. Ja mene kahville.tuo on vakavaa laittaa samoja viestejä kun ei muuta keksi.
        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varro vain, pinnan alla kuplii ja paine lisääntyy, 330k työttömiä ja syrjäytettyjä. V-käyrät menevät pian yli, rupee kuule Riikka-tädinkin puntit tutiseen, koska jalkojensa alla maa pettää. Joutaa vaihtoon koko elitistinen ja törkyinen hallitus.

        Riikka kaivaa verta nokastaan. Ei taida iltalenkit onnistua jos henki on kallis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehei. Persuja vihataan ja syystä. He pettivät äänestäjänsä täydellisesti. Roskasakkia koko puoluejohto mielestäni.

        j uho sano et kymenlaakso kukoistaa persujen takia.
        satonen on hyvä jätkä!
        ääri oikeisto toimii.
        kansan valta puhuu.
        pulinat poies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        VALHEITA!

        Kokoomus on umpikuja suoranaisia valheita ja muuta paskaa... kaatopaikalle purrineen sietävät ......koko raato hallitus tyhmiä täynnä....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä persut puhuivat ennen vaaleja?

        Mitä persut puhuivat ennen vaaleja?

        Tuota et muista ja silti meuhkaat täällä Purra sitä Purra tätä Persut sitä Persut tätä:

        Perussuomalaiset lupasivat ettei lähde hallitukseen puolueiden kanssa, jotka köyhiltä leikkaa, eli Demareiden, vasureiden tai hirveiden kanssa. Nuo puolueet kun 2019-2023 tuhosivat maamme talouden ja hyvinvoinnin useiksi vuosiksi eteenpäin. Toki heidän suunnitelmat etenevät silti aikataulussa, sillä Rysselistä venajamielisesta liittoumasta tulee kokoajan ohjeita siitä, kuinka toimia, ja alue ja kuntavaalit meni aivan suunnitelmien mukaan. Eihän kait kukaan selväjärkinen, joka oli pottuuntunut sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajoon olisi äänestänyt SAMOJA LEIKKAAJIA ja susi-soten luojia UUDELLEEN samoihin aluevaltuustoihin jatkamaan leikkauksia....EIHÄN!!???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös minä eksyin. Pyydän anteeksi. En eksy toista kertaa.

        "Myös minä eksyin. Pyydän anteeksi. En eksy toista kertaa."

        ÄärivihervasudemariKommareiden kannattajaksi ei onneksi kukaan selväjärkinen voi edes eksyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa sltä että paslstalla pyörii persuja jotka syyttävät muita väärästä politiikasta kun itse ovat väärässä puolueessa joka ei heille sovi.

        "Vaikuttaa sltä että paslstalla pyörii persuja jotka syyttävät muita väärästä politiikasta kun itse ovat väärässä puolueessa joka ei heille sovi."

        Aikas synkkää luettavaa on tuo äärivihervasudemuTrollien yksinkirjoittelu täällä!!!!

    • Anonyymi

      sehän se on persujen linja, köyhät kyykkyyn ja työttömät päivärahojen ulkopuolelle, ei siis mitään ROTIA, purra on mielivaltainen sadisti ja niin omahyväinen että kohta halkeaa.....................

      • Anonyymi

        ja suljetuissa kokoontumisissaan jätesäkki ja vieraslajijutut ovat tätä päivää, samoin hurmioon saa kaikkien huonompiosaisten pän menoksi suunnitellut leikkaukset

        Purralla on ihan omat syynsä tehdä kuolemaa.....

        Tuottaa kansan murhaa.....sen se Purra meinaa tehdä....ihan Orpon kanssa......

        Siinä sen pulinat ...he..ovat todellisen epäpäteviä....tosi on ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja suljetuissa kokoontumisissaan jätesäkki ja vieraslajijutut ovat tätä päivää, samoin hurmioon saa kaikkien huonompiosaisten pän menoksi suunnitellut leikkaukset

        Olen ihmetellyt muutaman äärivihervasudemuTrollin linjaa, MIKSI teidän pitää AINA VALEHDELLA!!! Onko se miehinen mies kun valehtelee?

        MISTÄÄN et löydä esim. linkkiä siihen, että Purra olisi KOSKAAN käyttänyt termiä "jätesäkki ", KAIKKI on vain äärivihervasudemareiden PROVOA!!!!!

        Kovasti vakuuttavaa kun liki joka toinen sana on kirjoitettu isolla. Ei oikeasti tiedä itkeäkö vaiko nauraa.

    • Anonyymi

      Jos persujen toiminnasta yrittää etsiä jotain logiikkaa, se voisi olla yritys haalia uutta äänestäjäkuntaa, kun entinen tuli petetyksi ja liukui pois.

      Persut ovat kenties laskeskelleet, että koksuissa on laitaoikeistolaisia, joita kokoomuksen tyyli ei täysin miellytä. Tätä porukkaa nyt yritetään kosiskella. Tosin heitä on vain pieni porukka, kun taas persujen entistä kannattakuntaa oli sadointuhansin.

      • Anonyymi

        Loistoanalyysi. Itse olen jo hallitusohjelman nähtyäni ja arvattuani, että ps kannatus laskee reikusti, odottanut milloin persujen talousoikeistosiipi loikkaa kokoomukseen. Ehkä viimeistään 2026, kun alkaa näyttää, että ps menettää 10-15 paikkaa.

        Aivan. Kokoomuksen kannattaja-äänestäjäpohja on kuitenkin aika pieni valtakunnallisesti, joten persut lisäävät kannatuspohjaa.
        Seuraavissa eduskuntavaaleissa josäänestää Kokoomusta, äänestää persujen äärioikeistolaista politiikkaa.
        Suurin vaara on se, että Kokoomus olisi pääministeripuolue, jonka johdolla käydään hallituksen kokoonpano neuvottelut.
        Oli vuosikymmeniä, että kooomus ei päässyt hallitukseen, ja nykyhallitus pelkästään oikeistopuolueista kertoo lopputuloksen.

        Nykyisessä hallituksessa istuva Kristilliset on oikeistolainen puolue, eikä sillä ole vaikutusta pienen ihmisen auttamiseen, ainoastaan äänestää kokkari-persu puoluekurisääntöjen mukaan.
        Kristillisten heikkojen hylkäämisen vuoksi myös kirkosta voi erota ja se on monelle pakkokin, välttyäkseen tässä kurituksessa kirkollisveroista.
        Pelkkä ilmoitus riittää.

        Voihan olla, että nykypersuista jäljelle jäävä porukka ja koksujen oikea laita, yövartijavaltion kannattajat laittavat hynttyyt yhteen uudella nimellä.

        PS lakkaa olemasta tai siitä jää rauniot, joille joku uusi timosoini ryhtyy rakentelemaan omanlaistaan protestipuoluetta.

      • Anonyymi

        Persujen anoa vaikutusmahdollisuus tulevaisuudessa on kokoomuksen kautta ja osa porukasta on hyvissä ajoin loikannutkin jo Kokoomukseen.
        Seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä loikkarit ovat leimautuneet Kokoomuslaisiksi joten mahkut saada ääniä ovat suuremmat kuin persuehdokkaina.
        Loikkaukset tulevat lisääntymään kiihtyvällä vauhdilla.

      • Anonyymi

        kyllä se liikenne on persuista kokkareihin päin eikä päinvastoin

        ei tipu persauksesta kokkareita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan olla, että nykypersuista jäljelle jäävä porukka ja koksujen oikea laita, yövartijavaltion kannattajat laittavat hynttyyt yhteen uudella nimellä.

        PS lakkaa olemasta tai siitä jää rauniot, joille joku uusi timosoini ryhtyy rakentelemaan omanlaistaan protestipuoluetta.

        Persujen isoäiti ja isoisä on Maaseuden puolue ja Veikko Vennamo .
        Rötösherrat kiikkiin ei enää toimi. Nyt se on Köyhät kyykkyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen anoa vaikutusmahdollisuus tulevaisuudessa on kokoomuksen kautta ja osa porukasta on hyvissä ajoin loikannutkin jo Kokoomukseen.
        Seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä loikkarit ovat leimautuneet Kokoomuslaisiksi joten mahkut saada ääniä ovat suuremmat kuin persuehdokkaina.
        Loikkaukset tulevat lisääntymään kiihtyvällä vauhdilla.

        Rotat jättävät uppoavan laivan. Kirjaimellisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei tipu persauksesta kokkareita

        persauksesta juurikin putoilee kökkäreitä kokkareiden laariin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen anoa vaikutusmahdollisuus tulevaisuudessa on kokoomuksen kautta ja osa porukasta on hyvissä ajoin loikannutkin jo Kokoomukseen.
        Seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä loikkarit ovat leimautuneet Kokoomuslaisiksi joten mahkut saada ääniä ovat suuremmat kuin persuehdokkaina.
        Loikkaukset tulevat lisääntymään kiihtyvällä vauhdilla.

        persujen poliittinen tie voi olla lopussa tai ei, mahdonta sannoo ennustaa mutta persut saattaa saada omiinsa kokoomuksen kannattajia ja keskustan kannattajia ja voi käyvä myös niinkin että persujen kannattajista valuu porukkaa kepuun ja kokoomukseen. Tämä myös tarkoittanee sitä että kannatusluvuissa ei välttämättä paljoakaan tule muutosta. Nämä viimevaalit oli tosin kuntavaalit joten niissä ei koskaan persut äänestäneet niin paljoa mut tulos oli silti viime kuntavaaleja paljon heikompi mikä kertoo kuitenki sen että osa persu-äänestäjistä käänsi selkänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen isoäiti ja isoisä on Maaseuden puolue ja Veikko Vennamo .
        Rötösherrat kiikkiin ei enää toimi. Nyt se on Köyhät kyykkyyn.

        Eikä se köyhien kyykytys edes riitä sadisteille. Lisäksi he sylkevät, pilkkaavat ja parhaansa mukaan polkevat maan tomuun. Empatiakyvyttömiä petoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisessä hallituksessa istuva Kristilliset on oikeistolainen puolue, eikä sillä ole vaikutusta pienen ihmisen auttamiseen, ainoastaan äänestää kokkari-persu puoluekurisääntöjen mukaan.
        Kristillisten heikkojen hylkäämisen vuoksi myös kirkosta voi erota ja se on monelle pakkokin, välttyäkseen tässä kurituksessa kirkollisveroista.
        Pelkkä ilmoitus riittää.

        Sari on ahne sadisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sari on ahne sadisti.

        Kristillinen Sari on epäpätevä äyskäri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristillinen Sari on epäpätevä äyskäri.

        Shakki ruutu lärvi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Shakki ruutu lärvi.

        Esayh Sari ihaa orpon johjolla.

      • Anonyymi

        "Jos persujen toiminnasta yrittää etsiä jotain logiikkaa,"

        Demareilta sitä ei kannata edes yrittää etsiä, logiikka tulee tuosta itänaapurista, rysselin meppien kautta, jotka tekevä tiivistä yhteistyötä Puten joukkojen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Kokoomuksen kannattaja-äänestäjäpohja on kuitenkin aika pieni valtakunnallisesti, joten persut lisäävät kannatuspohjaa.
        Seuraavissa eduskuntavaaleissa josäänestää Kokoomusta, äänestää persujen äärioikeistolaista politiikkaa.
        Suurin vaara on se, että Kokoomus olisi pääministeripuolue, jonka johdolla käydään hallituksen kokoonpano neuvottelut.
        Oli vuosikymmeniä, että kooomus ei päässyt hallitukseen, ja nykyhallitus pelkästään oikeistopuolueista kertoo lopputuloksen.

        "Oli vuosikymmeniä, että kooomus ei päässyt hallitukseen,"

        Sinäkö et tiedä tuota syytä!? Nyt ollaan kovaa vauhtia meidän "Punaisten" vaalivoiton myötä palaamassa "äidin" helmoihin, jossa "äiti" kontrolloi kaikkea.

    • Ei logiikassa mitään vikaa ole. Sen toimivuushan riippuu siitä, miten potentiaalinen kannattajakunta näkee ja kokee asian. Persuthan ammentavat paljon politiikkaansa USAn konservatiiviselta oikeistolta. Yksi keskeinen asia siinä on ns. amerikkalainen unelma. Eli kellä tahansa on mahdollisuus vaurastua, jopa rikastua, jos ahkeroi tarpeeksi. Persujen kannattajakunnan ydin koostuu ehkä aika yrittäjähenkisistä ihmisistä. Kun korkeissa tuloluokissa lasketaan veroja, se tekee ehkä unelmasta vielä houkuttelevamman. Ajatellaan, että ihminen osin ahneutensakin vuoksi pyrkii ponnistelamaan kohti tuota unelmaa.

      Tietenkään veronalennukset eivät ole loogisia niiden silmissä, jotka näkevät kohtalonsa juuttumisena pienituloisuuteen tai työttömyyteen. Persujen logiikka on tässä mielessä jopa parempi. Siinä uskotaan ihmisen dynaamisuuteen ja kasvuhakuisuuteen, kohti koko ajan parempaa ja vauraampaa elämää omin ponnisteluin. Silloin kaikki näitä ponnisteluja helpottavat kannusteet voidaan kokea myönteisiksi.

      Esimerkiksi erittäin toimivasta kannusteesta voidaan nostaa koulutus. Joskus taannoin maaseutuvaltaisesta yhteiskunnassa voitiin ajatella, ettei ainakaan poikia kannattanut kouluttaa, koska heitä tarvittiin pelloilla työvoimana. He olivat sidottuna turpeeseen, isältä pojalle. Historiallinen evidenssi ei kuitenkaan tue tätä silloista "luontaista" logiikkaa. Poikien paneminen koulunpenkille on ollut heille huomattavan tuottoisa investointi, kun esim. insinööriksi opiskelemista vertaa vaihtoehtona pientilallisena jatkamiselle. Koulutuksen saavutettavuuden parantaminen koko väestöä koskevaksi on ollut ehkä kaikkien aikojen tuottoisin innovaatio koko yhteiskunnalle. Harva keksintö vetää vertoja tälle yhteiskunnalliselle politiikkatoimelle, kun tarkastellaan sen taloudellista kokonaistuottoa pitemmällä ajalla. Koko Suomen nykyinen hyvinvointitaso perustuu siihen.

      Sanottakoon selvyyden vuoksi, etten kannata persuja missään suhteessa, mutta se ei silti tee heidän innovaatiostaan epäloogista. Persujen kannattavat voivat toki olla epäloogisia kuten ne pientalojen isännät, jotka jaksoivat 1950-luvulla uskoa hehtaarin peltoalan ja kahden lehmän tuovan auvoisen elämän myös jälkipolville. Tämä unohdettu kansa oli syytäkin unohtaa.

      • Anonyymi

        Amerikkalaisen unelman saavuttaminen Suomessa vaatii paljon muutakin kuin verojen alennuksen. Valtio ei tarvitse niin paljon veroeuroja jos kansa maksaa itse lastensa koulutuksen ja hoitopaikkamaksunsa kun tekevät montaa työtä. Kustantaa myös sairausvakuutusmaksuilla omat sairastelunsa. Kuka hyvänsä voi joutua oikeuteen mitä mielikuvituksellisimpien korvausvaatimusten takia ja korvausvelvolliseksi. Vankilat on vähän toista luokkaa kuin suomessa ja ne ovat yrityksiä, eivät veronmaksajien rahoilla toimivia laitoksia niinkuin Suomessa.

        Ihmisen kasvuhakuisuus kohti parempaa ja vauraampaa elämää omin ponnisteluin ei Suomenmaassa onnistu koska töitä ei ole vaikka kuinka veroja alennettaisiin suuremmissa tuloluokissa. Onneksi meille on persujen ansiosta tulossa mahdollisuus tavoitella amerikkalaista unelmaa perustamalla oma yritys ja meille on onneksi annettu mahdollisuus laillisesti vähentää veroja tällä yritysten kansainvälisestikin ihmetellyllä listaamattomien yritysten verotuskäytännöllä joka vakavaraiselle ja omalla arvioinnillaan selviää ilman vähäisintäkään veroa hyvin. Tämähän on suurituloisia palkansaajia kohtaan väärin ja siksi progressiivinen verotus täytyy saada samalle tasolle.
        Olemme kuulleet valtion velan tilanteesta useamman vuoden, ja nyt sosiaalitukia leikkaamalla se on saatu hyvään laskuun. Näitä listaamattomien yritysten veromarkkoja ei enää tarvita, eikä suurituloisten palkansaajien veroja.

        Meidän ennen ylpeyttä aiheuttanut koulutuksemme taso on romahtanut ja se on selvä merkki siitä että amerikkalaisen unelman malli jokaisen itse kustantamasta koulutuksesta on tulossa.
        " Joskus taannoin " nimenomaan ne joilla oli varaa, kouluttivat poikiaan ja maatalouden aikana yleensä esikoisella oli esiosto-oikeus maatilaan, ja muut pojat koulutettiin poliiseiksi, opettajiksi ja virkamiehiksi, jotka varmistivat rahvaan kurissa ja omassa luokassaan pysymisen. Onneksi sama on palaamassa ja ruohonjuuritason opiskelu ja koulutus on estetty erilaisin leikkauksin. Suutari pysyköön lestissään.
        Myös Trumpin naisten jalustalle nostaminen synnyttäjinä ja kodin hengettärinä on kannatettava ajatus. Ehkäisy on kiellettävä, katumuspillerin myöntäjä ja käyttäjä on laitetteva vankilaan, samoin aviollisesta seksistä kieltäytyjä. Naisten koulutus on turhaa, koska heilläon pienemmät aivot ja suurempi takamus.
        Onneksi tämä nykypäivän tuottoisa koulutusjärjestelmä innovaatioineen on sopeuttanut lukuisat maahanmuuttajat yhteiskuntaan ja iskostanut heille ja myös muille lakisääteisen oppivelvollisuuden alaisille Suomen syntyperäisille kansalaisille ( joita veromarkilla koulutetaan ) mahdollisuuden vaurastua ja rikastua ahkeroimalla tarpeeksi. Onneksi meillä on tasavertainen ja lahjomaton järjestelmä oppimistulosten dokumentoimiseksi tulevaa uraa ajatellen. Kuten Usassakin.
        Kuten sanottu koko Suomen yhteiskunnan hyvinvointi perustuu tähän innovaatioon.

        Sanottakoon selvyyden vuoksi että en ymmärrä mikä persujen innovaatio on valtion talouden tasapainottamiseksi ja miten tähän liittyy torpparilain mahdollistamien hehtaarin peltoalan ja muutaman lehmän auvoisen elämän toivossa raataminen jälkipolvien hyväksi.
        Olisi tosiaan heidänkin ollut parempi ymmärtää alistua feodaaliyhteiskunnan/oikeistohallinnon innovaatioiden ja taloudellisen määräämisvallan ohjeistukseen ja synnyttää lisää tätä hallintoa ja yhteiskuntaa edistävää työväenluokkaa.
        Samaa voi sanoa näistä nykypäivän persujen maalitauluista, eli työttömistä, miksi edes yrittää päästä torpparitasolle kun viisaampia ja varakkaampia edustaa eduskunta, hallitus ja osakkeenomistajat, joiden ainoa tarkoitus on ajaa kaiken kansan tasapuolisen ja tasa-arvoinen ja isänmaallisen yhteenkuuluvaisuuden ajatusta.
        Puolustaakseemme yhtenä rintamana itsenäisen valtiomme, tosin eri tasoisia, mutta kaikille kuuluvia etuja ja oikeuksia. Joiden päättämisestä olemme kaikki Suomen koululaitoksen veroeuroilla kustannetun ja lakisääteisen opetuksen kautta ymmärtäneet
        ja sen mukaan äänestäneet.
        Joten kansa on äänestämällä puhunut.

        Aivan oikein että meille saadaan amerikkalaisen unelman mallinen järjestelmä, se tappaa roskasakin eli työttömät, vanhat, vammaiset, maahanmuuttajat ja muut loiset paljon tehokkaammin kuin pelkät sosiaalitukien leikkaukset.
        Kun koulutuksen mahdollisuus rajataan vain varakkaimmille, talous toimii. Sillä ei ole merkitystä mikä on pätevyys, vaan puolue uskollisuus.

        Onneksi oikeisto niin Suomessa kuin Usassakin on ymmärtänyt työntekijän arvon. Missä ne työpaikat on ?

      • Anonyymi

        Usan valtakoneisto yrittää vaikuttaa koko maapallon itsenäisten valtioiden politiikkaan ja omistuksiin.
        Keinoina uhkailu ja kiristys, joilla myydään sellaista mitä ei ole myytävissä eikä omistuksessa.
        Näiden maailmanlaajuisten rahalla vaikuttavien valtioiden kansalaisuuden myyminen määrätyllä rahasummalla kertoo rahan mahdista.
        Käsittämätöntä että yhdellä henkilöllä voi olla monen maan kansalasisuus ja pääsy valtion sisäisiin asioihin.
        Nämä henkilöt tulisi asettaa valintatilanteeseen, jossahe valitsevat ainoastaan yhden maan kansalaisuuden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan oikein että meille saadaan amerikkalaisen unelman mallinen järjestelmä, se tappaa roskasakin eli työttömät, vanhat, vammaiset, maahanmuuttajat ja muut loiset paljon tehokkaammin kuin pelkät sosiaalitukien leikkaukset.
        Kun koulutuksen mahdollisuus rajataan vain varakkaimmille, talous toimii. Sillä ei ole merkitystä mikä on pätevyys, vaan puolue uskollisuus.

        Juurikin näin ja valtion on annettava ainakin 50 % starttiraha avustus yrityksille, jotka perustavat holokaustin hyväksi testaamia krematorioita.
        Amerikkalaiseen unelmaan kuuluu myös puolue uskollisuus ja todistukset koulutuksesta saadaan lahjoittamalla pari siipeä lahjoittajan nimellä opiskelijan kouluun. Puolueuskollisuus kannattaa ja liki lukutaidotonkin saa loistavat paperit.
        On nähty Usassa republikaani presidenttejä jotka eivät edes tiedä missä mikäkin maa sijaitsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi oikeisto niin Suomessa kuin Usassakin on ymmärtänyt työntekijän arvon. Missä ne työpaikat on ?

        Kyllä työpaikkoja vissiin olisi mutta palkkaa ei maksettaisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin ja valtion on annettava ainakin 50 % starttiraha avustus yrityksille, jotka perustavat holokaustin hyväksi testaamia krematorioita.
        Amerikkalaiseen unelmaan kuuluu myös puolue uskollisuus ja todistukset koulutuksesta saadaan lahjoittamalla pari siipeä lahjoittajan nimellä opiskelijan kouluun. Puolueuskollisuus kannattaa ja liki lukutaidotonkin saa loistavat paperit.
        On nähty Usassa republikaani presidenttejä jotka eivät edes tiedä missä mikäkin maa sijaitsee.

        Saas nähä mitä seuraa kun Vance menee paaville kertoon kuinka tulee toimia Usan katolisten republikaanien ohjeistuksen mukaan.
        Alkaa varmaan vaatimaan kunnioitusta ja puuttuu pukeutumiseen.
        Kohta se menee jollekin imaamille kertoon mikä on ainoa oikea uskonto ja antaa vähän ripitystä sillekin.
        Mihinkähän maailmanlaajuiseen asiaan atlantin takaa kohta puututaan ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan oikein että meille saadaan amerikkalaisen unelman mallinen järjestelmä, se tappaa roskasakin eli työttömät, vanhat, vammaiset, maahanmuuttajat ja muut loiset paljon tehokkaammin kuin pelkät sosiaalitukien leikkaukset.
        Kun koulutuksen mahdollisuus rajataan vain varakkaimmille, talous toimii. Sillä ei ole merkitystä mikä on pätevyys, vaan puolue uskollisuus.

        vaikutat pahalta ihmiseltä.

        tosin huomauttaisin että Suomen kansa on nyt eri mieltä. Suhdanteet &äänestämis-käyttäytyminen tosin vaihtelee paljon Suomessa nykyään.

        Kuitenkin vaikutat pahalta ihmiseltä. Olen pahoillani. Kepu -puolue tai kokoomus tarjoaa ehkä parhaat ratkaisut, myös SDP;tä tarvitaan. Persujen kova linja on ehkä historiaa, ehkä ei. Persut on se suomen kovin oikeistopuolue mun mielestäni. Ne haluaa ehkä eniten tehdä Suomesta USA;n tapaisen valtion. Ei välttämättä kokoomus pane hanttiin siinä.

        Sellainen systeemi korjaisi kyllä porukkaa pois hautaan. Ja sinä toivot niin ihanko? Toivot pahaa vanhuksille ja vammaisille?? Suoraan sanoen hirveältä kuulostaa tuollaiset kirjoitukset.

        minä itte oon heikossa asemassa oleva mutta en pelkää tulevaisuuttani sillä minulla on sielussa rauha ja tiedän että tämän fyysisen elämän jälkeen mun on hyvä olla että vaikka kuolisin ihan kohta niin ei haittaa minua .

        Maailma on mennyt sekaisin ja ihmiset on menneet sekaisin. Vaikka oon mielenterveysongelmista kärsinyt oikeastaan pikkulapsesta asti niin en koe olevani niin hullu kuin maailman pahimmat johtajat&puolueet.

        Pahuuden ja tyhmyyden raja on häilyvä että jos astuu pahuuden tielle niin on silloin myös astunut tyhmyyden tielle.

        Olen pahoillani.

        Amerikkalainen unelma on että jokainen maksaa omat sairauskustannuksensa, jokainen maksaa lastensa syntymisen kulut, jokainen maksaa lastensa päivähoidon kulut, jokainen maksaa omansa jatkokoulutuksen kulut, jokainen maksaa lastensa koulutuksen kulut, jokainen maksaa oman eläkkeensä.
        Jokainen maksaa nämä kulut täysimääräisenä tavalla tai toisella.
        Niillä joilla ei ole lähtökohdistaan mahdollisuuttakaan päästä järjestelmään sisään, ei paljon vaihtoehtoja ole.
        Suuri ja mahtava Neuvostoliitto, eikun Yhdysvallat puhuu suuruudestaan ja sananvapaudestaan.
        Kumpaakaan ei ole, tätä harhaa pidetään yllä propakandalla ja lisääntyvällä uhkailulla ja vainolla kostotoimenpiteineen.
        Aivan kuten venäjällä.

        käytännössä koko USA;n ja Venäjän historian ajan molemmat valtiot on tehneet pahuuden tekoja omia kansalaisiaan kohttaan.

        Toisin on suomen historia mut oli täälläkin joskus 100 vuotta sitten ankeat olot mut yleensä suomi ja pohjoismaat on olleet ns esimerkillisiä valtioita. Ei mitään paratiiseja koska paratiisivaltiota ei voi ollakaan mutta pyritty auttamaan aina niin hyvin kuin pystytään.

        Kirjoittaja Juha pohjola

        onneksi suomessa on vielä pitkä matka USA;n ja Venäjän kaltaisiin järjestelmiin. Paljon pitäs muuttua paljon pahempaan suuntaan.

        kirjoittaja Juha Pohjola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vaikutat pahalta ihmiseltä.

        ja sinä tyhmältä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja sinä tyhmältä

        sinä molemmilta, sekä tyhmältä että pahalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan oikein että meille saadaan amerikkalaisen unelman mallinen järjestelmä, se tappaa roskasakin eli työttömät, vanhat, vammaiset, maahanmuuttajat ja muut loiset paljon tehokkaammin kuin pelkät sosiaalitukien leikkaukset.
        Kun koulutuksen mahdollisuus rajataan vain varakkaimmille, talous toimii. Sillä ei ole merkitystä mikä on pätevyys, vaan puolue uskollisuus.

        jos lähdetään ihan siitä että mitä Venäjä on tehny tuollaisella systeemillä ja mitä Venäjällä on tapahtunut vuosien aikana niin mietippä sitä!

        Venäjä on juuri valtio joka jakaa rahat rikkaiden (oligarkkien)taskuihin ja muilla elämä on kurjaa.

        Sama kuvio USA;ssa käytännössä koko ajan oli siellä demarijohtaja vallassa niin sama kuvio jkäytännössä aina ollut.

        Mitä tällainen politiikka aiheuttaa? Venäjä on pahin esimerkki siitä.

        Haluatko oikeasti Suomesta sellaisen valtion jossa täällä rahat jaetaan rikkaitten taskuihin ja etkö sä tajua sitä että se sopii tosi hyvin Venäjälle? Silloin antaisit Venäjälle karhunpalveluksen.

        Hyvin kauan on pystytty käyttään systeemiä jossa pystytään tarpeeksi hyvin auttamaan heikompia. Edelleenkin suomessa pyritään auttamaan heikompia. Joudut syömään hattusi koska kansalaisista suurin osa ei ole kanssasi samaa mieltä joten suosittelen että panet hattuusi mausteita, hieman suolaa ja sinappia sekä ketsuppia jotta se maistuu paremmalta.

        Tuotan sulle pettymyksen; suurin osa suomalaisista ei ajattele kuten sinä ajattelet. Suurin osa suomalaisista on myös haalaripukukansaa eli duunareita joten ei täällä tulis kuuloonkaan tommonen systeemi mistä sä unelmoit ja tuo systeemisi mitä ihailet sisältää myös suuria riskejä kuten Venäjä-riski esim jne jne. Putin nauttisi jos suomi tekisi kuten sä toivot.

        Oletko siis tyhmä vai oletko tyhmä? Oletko siis paha vai oletko paha?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan oikein että meille saadaan amerikkalaisen unelman mallinen järjestelmä, se tappaa roskasakin eli työttömät, vanhat, vammaiset, maahanmuuttajat ja muut loiset paljon tehokkaammin kuin pelkät sosiaalitukien leikkaukset.
        Kun koulutuksen mahdollisuus rajataan vain varakkaimmille, talous toimii. Sillä ei ole merkitystä mikä on pätevyys, vaan puolue uskollisuus.

        Anteeksi vaan mutta et vaikuta kirjoitustesi perusteella normaalilta ihmiseltä sillä kukaan normaali ihminen ei toivo pahaa vammaisille ja vanhuksille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan oikein että meille saadaan amerikkalaisen unelman mallinen järjestelmä, se tappaa roskasakin eli työttömät, vanhat, vammaiset, maahanmuuttajat ja muut loiset paljon tehokkaammin kuin pelkät sosiaalitukien leikkaukset.
        Kun koulutuksen mahdollisuus rajataan vain varakkaimmille, talous toimii. Sillä ei ole merkitystä mikä on pätevyys, vaan puolue uskollisuus.

        jos minä saisin päättää niin minä loisin tällaisen valtion ;

        vanhukset ja vammaiset saisi elää ilmaiseksi (kaupassa asioidessa pitäisi toki luoda joku limittiraja ettei voi enempää ostoksia ostaa sillä jos semmosta rajaa ei luoda niin käytännössä he vois jemmata ruokaa ihan mielin määrin tolkuttomasti)

        Tekisin pitkälti keskusta-aatteisen järjestelmän hyvin vahvasti eli koko maa huomioidaan niin hyvin kuin mahdollista. Niin kaupunkilaiset kuin maaseudun asukit. Mun maailmassani ei olisi vain sähköautoja ja hybridejä vaan myös polttomoottoriautoja. Mun maailmassa ei olis liian kovvaa verotusta muttei mitään älyttömän matalaa veroastetta (on ihan järkeenkäyvän loogista että tietyillä verojutuilla kerätään myös pottia valtion kassaan ja tätä faktaa ei edes kiistä persujen Riikka purra eli tuotan sulle pettymyksen nyt) . Mun maailmassani ihonvärillä ei ole väliä eikä seksuaalisella suuntautumisella. Maahanmuutto ja pakolaispolitiikassa pitää olla kuitenkin maalaisjärkeä ettei tänne voi tolkuttomasti niitä ottaa (joku roti sentään!).

        Mun maailmassani ei olis julkinen vs yksityinen vastakkainasettelua vaan molemmat korjaisi rahaa valtion kassaan ja ihmiset saisi apua .

        Yrityksille en panisi liian korkeita veroja. Isot ja keskisuuret ja myös pienfirmat on hyödyllisiä valtiontalouvelle.

        Pienituloinen duunari saisi joko palkankorotuksen tai verojen alen mutten missään nimessä hyväksyisi tätä nykyhallituksen työehtosopimuslakia vaan purkaisin sen pois kokonaan ja muuttaisin sen Ruotsin malliseksi jossa olis kuitenkin valtaa tarpeeksi duunareilla kun nyt meijän hallitus on tekemässä niin että duunarilla ei ole paljon mitään valtaa ennään.

        Kurjina aikoina leikkauksia mutta leikkaukset pääosin sellaisiin joilla on enemmän rahaa. Lihavina vuosina myös syytä olla tarkkana ettei tuhlaa liikaa ettei seuraavan hallituksen tarvis tehdä liikoja korjausliikkeitä. Fakta on myös se, että pelkällä leikkaamisella ei tulla pärjään että pitää myös investoidakin.

        korjaan kommenttiani kun viestini alussa kirjoitin väärin eli kun kirjoitin että kaupassa asioidessa pitäis luoda joku raja ettei he vois ostaa mielin määrin ruokaa niin en tietenkään tarkoittanut noin sannoo että tarkoitin siis sitä että he ei voisi tietenkään jemmata ruokaa ihan tolkuttomasti että pitäs luoda joku raja sille ja siis tarkoitin että vanhukset ja vammaiset pitäisi elää ilmaiseksi.

        Juha

        anteeksi en miettinyt asiaa tarpeeksi eli kun poistuin täältä ja olohuoneessa mietin tuota kuviota että jos vanhukset ja vammaiset saisi elää ilmaiseksi niin ei se olis järkevää koska monet vammaiset haluaa tehdä työtä ja saada työstä palkkaa ja samoin myös vanhuuseläkeläiset eli tuo ideani kaatuisi tuohon heti "alkumetrillä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan oikein että meille saadaan amerikkalaisen unelman mallinen järjestelmä, se tappaa roskasakin eli työttömät, vanhat, vammaiset, maahanmuuttajat ja muut loiset paljon tehokkaammin kuin pelkät sosiaalitukien leikkaukset.
        Kun koulutuksen mahdollisuus rajataan vain varakkaimmille, talous toimii. Sillä ei ole merkitystä mikä on pätevyys, vaan puolue uskollisuus.

        Aha. USA työllisyysaste taisi olla jotain 63 %, yli vuoden työttömänä olleet poistetaan tilastoista. Maa täynnä kerjäläisiä, köyhyyttä, kurjuutta ja pahoinvoitia. Turvaton maa elää. Paska maa monessa mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tosin huomauttaisin että Suomen kansa on nyt eri mieltä. Suhdanteet &äänestämis-käyttäytyminen tosin vaihtelee paljon Suomessa nykyään.

        Kuitenkin vaikutat pahalta ihmiseltä. Olen pahoillani. Kepu -puolue tai kokoomus tarjoaa ehkä parhaat ratkaisut, myös SDP;tä tarvitaan. Persujen kova linja on ehkä historiaa, ehkä ei. Persut on se suomen kovin oikeistopuolue mun mielestäni. Ne haluaa ehkä eniten tehdä Suomesta USA;n tapaisen valtion. Ei välttämättä kokoomus pane hanttiin siinä.

        Sellainen systeemi korjaisi kyllä porukkaa pois hautaan. Ja sinä toivot niin ihanko? Toivot pahaa vanhuksille ja vammaisille?? Suoraan sanoen hirveältä kuulostaa tuollaiset kirjoitukset.

        minä itte oon heikossa asemassa oleva mutta en pelkää tulevaisuuttani sillä minulla on sielussa rauha ja tiedän että tämän fyysisen elämän jälkeen mun on hyvä olla että vaikka kuolisin ihan kohta niin ei haittaa minua .

        Maailma on mennyt sekaisin ja ihmiset on menneet sekaisin. Vaikka oon mielenterveysongelmista kärsinyt oikeastaan pikkulapsesta asti niin en koe olevani niin hullu kuin maailman pahimmat johtajat&puolueet.

        Pahuuden ja tyhmyyden raja on häilyvä että jos astuu pahuuden tielle niin on silloin myös astunut tyhmyyden tielle.

        Olen pahoillani.

        Älä ole pahoillasi. Ytimiään myöten pahat ihmiset tulevat saamaan palkkansa. Lisäksi heillä on selvästikin huono olla omissa nahoissaan. Siksi pitää levittää myrkkyjään joka puolelle. Nämä ihmiset kumartavat rahalle, vallalle ja Nallelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä ole pahoillasi. Ytimiään myöten pahat ihmiset tulevat saamaan palkkansa. Lisäksi heillä on selvästikin huono olla omissa nahoissaan. Siksi pitää levittää myrkkyjään joka puolelle. Nämä ihmiset kumartavat rahalle, vallalle ja Nallelle.

        niin ja jos joku ihminen toivoo pahaa vanhuksille ja vammaisille niin ei minusta sellainen ihminen vaikuta kovin normaalilta vai mitä? Ootko samaa mieltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        käytännössä koko USA;n ja Venäjän historian ajan molemmat valtiot on tehneet pahuuden tekoja omia kansalaisiaan kohttaan.

        Toisin on suomen historia mut oli täälläkin joskus 100 vuotta sitten ankeat olot mut yleensä suomi ja pohjoismaat on olleet ns esimerkillisiä valtioita. Ei mitään paratiiseja koska paratiisivaltiota ei voi ollakaan mutta pyritty auttamaan aina niin hyvin kuin pystytään.

        Kirjoittaja Juha pohjola

        Gubbe!

      • Anonyymi

        Innovaatio..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi oikeisto niin Suomessa kuin Usassakin on ymmärtänyt työntekijän arvon. Missä ne työpaikat on ?

        Kunta sekä ortsi boy..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vaikutat pahalta ihmiseltä.

        Kunta vastaan ortsi ja purtavaa kumpi voitti , kys. Porin koira......??????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Innovaatio..

        Voiko mulkut innovoida?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunta sekä ortsi boy..

        Purtsi haluaa tuhota ortsi boyn kanssa.

    • Anonyymi

      Valtaa on max. 2 vuotta jäljellä. Nyt pitää tehdä se mitä voi. Jos vaikka kykenee alentaan veroja omassa tuloluokassa 500e/kk, se ehtii tekeen 12 000e eikä uusi hallitus iham heti kerkeä sitä torppaamaan.

      • Anonyymi

        Sitähän ne paskat yrittää. Sittenpä ei ole veronmaksajia missään luokassa.

      • Anonyymi

        Paniikkia on havaittavissa. Otetaan vielä itselle maksimaalinen hyöty, kun muuta ei ole tehtävissä.

        Riikan ja Jussin äänimäärät valahtivat komiasti alaspäin, joten takaraivossa käväisi ajatus, että mitä jos kahden vuoden päästä jääkin rannalle.

      • Anonyymi

        Sitä sanotaan tulonsiirroiksi. Siirretään köyhiltä rikkaille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paniikkia on havaittavissa. Otetaan vielä itselle maksimaalinen hyöty, kun muuta ei ole tehtävissä.

        Riikan ja Jussin äänimäärät valahtivat komiasti alaspäin, joten takaraivossa käväisi ajatus, että mitä jos kahden vuoden päästä jääkin rannalle.

        voi voi kun edustajien määrä eduskuntavaalien jälkeen laskee, niin puoluetukikin laskee samassa suhteeessa, mitä se nyt on yli 100 000 ekee per nuppi

        puoluetuet 2025
        34 566 000 €
        : 200 = 172 830,00 euroa per nuppi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        puoluetuet 2025
        34 566 000 €
        : 200 = 172 830,00 euroa per nuppi

        ja muut tuet ja edut päälle
        kyllä sen kestää kun perustoimeentulotuesta nipistetään vähän lisää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        puoluetuet 2025
        34 566 000 €
        : 200 = 172 830,00 euroa per nuppi

        hyvä kuukausipalkka olis 14 402,50 ja verottomana
        kelpais mullekin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvä kuukausipalkka olis 14 402,50 ja verottomana
        kelpais mullekin

        eli 1 henkilön puoluetuella kuukaudessa 18 henkilöä saisi 800 euron peruspäivärahan
        ( 18 x 800 = 14 400 )
        200 henkilön puoluetuella kuukaudessa 3600 henkilöä saisi 800 eron peruspäivärahan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paniikkia on havaittavissa. Otetaan vielä itselle maksimaalinen hyöty, kun muuta ei ole tehtävissä.

        Riikan ja Jussin äänimäärät valahtivat komiasti alaspäin, joten takaraivossa käväisi ajatus, että mitä jos kahden vuoden päästä jääkin rannalle.

        Tämän hallituskauden jälkeen persueliittiä odottaa komia ura yksityisellä sektorilla, sellaisia diilejä ja järjestelyjä on varmaankin tehty. Petterikin kärkkynee malttamattomana EK:n johtopallia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän ne paskat yrittää. Sittenpä ei ole veronmaksajia missään luokassa.

        Veron maksajia ?

    • Anonyymi

      Jotain sellaista. Sairashan se nainen on.

      • Anonyymi

        Yllättävän huono harrastamaan itsekritiikkiä.

      • Anonyymi

        Näitten vaalien tulos ennakoi tulevien eduskuntavaalien tulosta, vaikkakin eri asioista on kysymys.
        Tätä persujen pettämis ja riistämistouhua on pidettävä koko ajan esillä, että pettureiden touhut ja päämäärät ei unohdu.
        Nyt kun Trump yrittää hajoittaa EU:n yhtenäisyyttä, Purra ja Halla-aho hieroo sormiaan yhteen, koska persujen yksi suuri tavoita on erota EU:sta.
        Ilman EU:n yhtenäisyyttä Ukrainaa ei enää olisi. Eikä kohta uomeakaan.
        Kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa oleminen on paottanut persut olemaan tästä puolueen ykkösasiasta hiljaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaisilla ja Kokoomuksella samat tavoitteet, tosin eri muodossa esitettynä. Perussuomalaiset esiintyivät tavallisen ihmisen protestipuolueena joka vetosi siihen kansanosaan, jotka ei ikinä olisi äänestänyt Kokoomusta.

        Projekti onnistui tähän asti.

      • Anonyymi
        landlord kirjoitti:

        Molemmilla samat tavoitteet on saada ammattiyhdistysliike kuolemaan.

        Ensimmäinen yritys oli Kokoomuksen " (kaikki ansiosidonnaisen päivärahan piiriin". Uusien sääntöjen mukaan päivärahan piiriin pääsemisen ehdot minimituloilla ( eli 12 sellaista kuukautta 2 vuoden aikana joissa tulo olisi n. 930,00 euroa ) takaisivat saman päivärahan kuin Kelan peruspäiväraha.

        Toinen nyt ajankohtainen yritys on poistaa veronvähennysoikeus työntekijän maksamasta liiton maksusta ( joka työttömyysvakuutusmaksun ohella vähentää valtion osuutta maksetusta ansiosidonnaisesta päivärahasta ) Tämäkin on jatkoa Köyhät kyykkyyn ohjelmasta, jossa pienikin työntekijään osuva kiristys otetaan käyttöön, riippumatta sen taloudellisesta vaikutuksesta valtion kassaan.

        Tämä " diili" näytelmä aukaisee persuille seuraavia eduskuntavaaleja varten kasvojenpesun, kun he nyt "vastustavat" tätä hallituksen esitystä. Ilman hallituksen esitystä ei tule eduskuntakäsittelyäkään ja jos tulisikin se ei mene läpi, jos tässä keinotekoisessa näytelmssä persut äänestävät ei.

      • Anonyymi

        Narsistit ja narsistien uhrit ovat niitä pahimpia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistit ja narsistien uhrit ovat niitä pahimpia.

        Entä jos Purra ja Orpokin ovat spykopaatteja

    • Anonyymi

      Äärioikeistolainen persupuolue piiiloutuu valtionvelan taakse perustellessaan huonompiosaisiin kohdistuvia leikkauksia.
      Sen tarkoituksena on hämärtää totuus siitä, että on paljon muitakin kohteita joista leikata.
      Avustusten määrä erilaisille yhdistyksille, mukaanlukien kansanedustajien omat ryhmät, ovat yhteiskunnallisesti merkityksettömiä. Lisäksi näiden puuhamaiden rahankeräystempaukset jäsentensä lomareissuihin ovat verottomia.

    • Anonyymi

      Siinä on erikoinen puolue. Se on valmis toimimaan omia äänestäjiä vastaan. Ja sitten vielä brassailee saavtuksillaan.

      Miko Bergholm teki tyhmyyksissään tosi ison palveluksen julkaisemalla kuvan Purrasta sakset kädessä. Selvisi, mitä nämä ihmiset oikeasti ajattelevat.

    • Anonyymi

      Ansisidonnainen päiväraha kaikille vedätys ei onnistunut ja nyt ammattiyhdistysliikkeet, jotka neuvottelevat työehtosopimusten ehdot, yritetään tappaa toista kautta, eli poistamalla ammattiyhdistysten jäsenmaksujen verovähennysoikeus.

      Liittojen rakennus- ja kiinteistötoiminta saisi kyllä muuttua veronalaiseksi toiminnaksi.
      Avustuksilla rakennetut kiinteistöt myydään huikeilla voitoilla, kun suoja-ajat umpeutuvat.
      Myös monet liittojen lomarakennukset ovat johtohenkilöiden käytössä ja tavallisen jäsenmaksujen maksajien ulottumattomissa. Liittojen pättäjien palkkiot ja "kokous matkat ja majoittumiset" eivät ole pieniä kustannuksia.
      Liittojen tulee ymmärtää että ne ovat jäseniensä palkkalistoilla, eikä päinvastoin, tai ammattiyhdistysliikkeet toimivat Purran ja Häkämiehen pussiin.

      Verovähennysoikeus liiton maksuihin tulee säilyttää ja verovapaus rakennustoiminnassa tulee poistaa.

      Yhteisellä sopimuksella kokoomuslaisten gryndereiden kanssa ammattiyhdistysten rakennuspuoli tekee kiinteistö- ja rakennusbisnestä, ja puolueväri ei siinä paina vaan raha.

      • Anonyymi

        ''Liittojen rakennus- ja kiinteistötoiminta saisi kyllä muuttua veronalaiseksi toiminnaksi.''

        Se on ollut verotettavaa tähänkin asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ''Liittojen rakennus- ja kiinteistötoiminta saisi kyllä muuttua veronalaiseksi toiminnaksi.''

        Se on ollut verotettavaa tähänkin asti.

        älä valehtele

        " Ammatti- ja työnantajaliittojen TUOTTOJEN VEROVAPAUS perustuu siihen, että ne luetaan yleishyödyllisiksi yhtiöiksi ".
        Lisäksi työmarkkinajärjestöjen henkilö- ja yrittäjäjäsenet voivat vähentää jäsenmaksunsa verotuksessa.
        Tässä ollaan viemässä työntekijöiden VEROVÄHENNYS oikeus,
        mutta näille "yleishyödyllisille yhtiöille" sallitaan edelleen VEROVAPAUS

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älä valehtele

        Nämä sekä työnantaja- että työntekijäpuolen " Yleishyödylliset Yhtiöt " rakentavat mm. suuria asuinkomplekseja suurimpiin ja keskeisiin asutuskeskuksiin.

        Näihin projekteihin nesaavat suuriasummia valtion tukia ja avustuksia.
        Määrätyn ja vaaditun ajan jälkeen nämä verovapaina rakennetut asunnot voidaan myydä vapailla markkinoilla markkinahintaan. Ja voitoistahan ei tietenkään makseta veroa. Vuokralaiset laitetaan pellolle.
        Yhteisymmärrys ja somehiljaisuus asian ympärillä koskee niin työntekijäpuolten kuin työnantajapuoltenkin päättäjiä. Siinä ei puoluekannalla ole merkitystä.

        Hallituksen hämäys esitys jäsenmaksujen verovapauden poistamiseksi on rahallisesti kuin pieru saharassa, verrattuna tähän liittojen verovapaus- ja veroton myynti oikeutee.
        Tämä toiminta kustannetaan verovapaasti ensinnäkin jäsenten jäsenmaksuilla ja toisekseen veronmaksajien veromarkoilla. Verottomat voitot eivät päädy jäsenille vaan koneiston johtoryhmälle suurina palkkoina ja muina etuina.

        Työntekijäpuolen ammattiyhdistystoiminnan jäsenmaksujen tuotto on boomereiden varassa ja liittojen toimitsijoita ei enää työpaikoilla ja paikkakunnlla näy kokouksia pitämässä.
        Nuorempi sukupolvi ei edes tiedä mikä on ammattiliitto saatikka työttömyyskassa.

        He eivät tiedä että kun työttömyyskassaan maksaa jäsenmaksua, saa kassasta työttömäksi jäätyään työttömyyspäivärahaa jota ei maksa Kela vaan työttömyyskassa.

        He eivät tiedä että liittymällä oman alansa liittoon ja maksamalla siitä jäsenmaksua, liitot neuvottelevat työehtosopimusten säännöt työnantajapuolen liittojen kanssa.
        Heovat ikäänkuin työntekijän asianajajia heidän oikeuksia ajamassaa.

        Työpaikoilla olevat luottamusmiehet ovat tiedottaneet näistä asioista. Pienillä työpaikoilla ei tarvitse olla luottamusmiestä.

        Puolueiden saamilla puoluetuilla täytyisi informoida kansalaisia puolueen toiminnasta.
        Miksi työntekijöiden asialla olevat puolueet eivät tee mitään tämän asian merkityksen ja sen kaikkkien tietoon saamiseksi eteen mitään ?

        Nyt persut nostavat häntäänsä ilmoittamalla palaavansa puolustamaan työntekijäpuolen etuja ja ensimmäsienä tämä jäsenmaksujen verovähennysoikeuden puolusaminen.
        Purralta odotetaan ulostuloa työläisten puolesta kertomalla mikä merkitys liittoon kuulumisella on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Ammatti- ja työnantajaliittojen TUOTTOJEN VEROVAPAUS perustuu siihen, että ne luetaan yleishyödyllisiksi yhtiöiksi ".
        Lisäksi työmarkkinajärjestöjen henkilö- ja yrittäjäjäsenet voivat vähentää jäsenmaksunsa verotuksessa.
        Tässä ollaan viemässä työntekijöiden VEROVÄHENNYS oikeus,
        mutta näille "yleishyödyllisille yhtiöille" sallitaan edelleen VEROVAPAUS

        Yleishyödyllinen yhdistys tai säätiö:
        "Välittömästi oman elinkeinotoiminnan käytössä olevat kiinteistöt kuuluvat kuitenkin elinkeinotoiminnan verollisuuden kautta verotuksen piiriin ja voiton veron määrä on 20 %".
        Luovutusvoitot ovat verovapaita eikä alveja tarvitse maksella.

    • Anonyymi

      Mitä vitun veroaleja rikkaille sinä oikein myyt ? Oletko saatana hiukan tyhmä . . .

      • Anonyymi

        mihinkäs kommenttiin tämä perkules nyt liittyykään, kerro hiukan tyhmälle

    • Anonyymi

      Itsepähän duunarit äänestivät persuja vastaan ja islamin puolesta. Eli ihan turhaa alkaa nillittää?

      • Anonyymi

        Miksi duunarien pitäisi äänestää äärioikeistoa, joka ei tee muuta kuin lyö duunaria?

        "Pikkuporvarillisesta sosiaalidemokraatista ja ammattiyhdistysliikkeen johtajasta ei koskaan saa kansallissosialistia, mutta kommunistista saa aina."

        "Tavallinen kadunmies ei kunnioita muuta kuin raakaa voimaa ja häikäilemättömyyttä."

        -Adolf Hitler-

        Hallapurralaiset todellakin noudattavat pienen itävaltalaiskorpraalin ohjeita.

        "Tämä kaikki tiedetään kehysriihen väännöistä: Hallitus aikoo poistaa ay-maksujen verovähennysoikeuden"

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/298f24a4-3ee9-45c1-9b32-ab1e4d7eb41c

      • Anonyymi

        Nyt pitäisi vaihtaa levyä. Ihmiset jotka ovat ajautuneet persujen toiminnan vuoksi kuilun partaalle toimeentulossa, haluavat kuulla mieluummin kuinka heidän ongelmia ratkaistaan kuin sepityksiä islaminuskosta.

        Maahanmuutto ja pelottelu ulkomaalaisilla on mennyt vanhaksi ja uutta pitäisi keksiä, jotta pääsee taas kurmuuttamaan köyhiä, pienituloisia, työväenluokkaa ja keskiluokkaa.

      • Anonyymi

        Miten persuja vastaan voi äänestää ? en ole tiennytkään !
        Mistä se tiedetään ketä duunarit äänestää ?
        Jos äänestää Kristillistä liittoa, äänestääkö silloin islamin puolesta ?
        Tietääkö kukaan persuista mitä se semmoinen änestäminen on ?
        Osaako ne tehdä numeroita vai piirteleekö ne vaan kuvia ?
        Erottaako ne eri värejä vaalilipuista ?
        Osaako ne erottaa omaa päätään perseestä ?

      • Anonyymi

        Duunareissa oli paljon ihmisiä jotka uskoivat, luottivat persujen puheisiin.
        Alue- ja kuntavaalit oli selkeä näyttö duunareiden heränneen todellisuuteen.

        Ruostevyöhyke, Satakunnasta Kymenlaaksoon.

        Edellisissä ek-vaaleissa Porissa ja Raumalla työttömät hitsarit äänestivät hiki päässä persuja.
        Mitä tapahtui.....työttömyys lisääntyi.

        Kaikki ruostevyöhykkeen kunnat, samat kuviot....

        Lopullinen tuomio tulee 18.04.2027

        ''Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."

        (Abraham Lincoln)

        Mitä mieltä on persujen henkinen isä Issuj oha-allah?

        Samasta asiasta....

        https://www.hs.fi/alueet/art-2000011168240.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt pitäisi vaihtaa levyä. Ihmiset jotka ovat ajautuneet persujen toiminnan vuoksi kuilun partaalle toimeentulossa, haluavat kuulla mieluummin kuinka heidän ongelmia ratkaistaan kuin sepityksiä islaminuskosta.

        Maahanmuutto ja pelottelu ulkomaalaisilla on mennyt vanhaksi ja uutta pitäisi keksiä, jotta pääsee taas kurmuuttamaan köyhiä, pienituloisia, työväenluokkaa ja keskiluokkaa.

        Väitätkö ettei ihmiset jotka eivät halua integroitua tai heidän lapsiensa lukutaidottumuus ole ongelma? Onko sinusta ihan normaalia kun Taksi kuskit raiskaavat? Tai onko suomella varaa maksaa näitä kela kusetuksia ja kustantaa pakolaisia suomeen sekä maksaa näitä oikeudenkäynti kuluja? Miksi meidän suomalaisten rehellisten ihmisten pitää luopua säännöistä tai tai tavoistamme, ihan sen takia ettei kela rahalla elävälle mamulille tule pahamieli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten persuja vastaan voi äänestää ? en ole tiennytkään !
        Mistä se tiedetään ketä duunarit äänestää ?
        Jos äänestää Kristillistä liittoa, äänestääkö silloin islamin puolesta ?
        Tietääkö kukaan persuista mitä se semmoinen änestäminen on ?
        Osaako ne tehdä numeroita vai piirteleekö ne vaan kuvia ?
        Erottaako ne eri värejä vaalilipuista ?
        Osaako ne erottaa omaa päätään perseestä ?

        Ymmärsinkö itsekkään mitä kirjoitit? Taisi taas vasenkätisellä olla jointti huulessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Duunareissa oli paljon ihmisiä jotka uskoivat, luottivat persujen puheisiin.
        Alue- ja kuntavaalit oli selkeä näyttö duunareiden heränneen todellisuuteen.

        Ruostevyöhyke, Satakunnasta Kymenlaaksoon.

        Edellisissä ek-vaaleissa Porissa ja Raumalla työttömät hitsarit äänestivät hiki päässä persuja.
        Mitä tapahtui.....työttömyys lisääntyi.

        Kaikki ruostevyöhykkeen kunnat, samat kuviot....

        Lopullinen tuomio tulee 18.04.2027

        ''Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."

        (Abraham Lincoln)

        Persujen seuraava huijaus on alkanut. Jäsenmaksujen verovähennyoikeus säilytetään - Jaa.
        Satonen Kelan johtoon - EI.
        Mikähän seuraava ulostulo.
        Eduskuntavaali kamppailu on alkanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö ettei ihmiset jotka eivät halua integroitua tai heidän lapsiensa lukutaidottumuus ole ongelma? Onko sinusta ihan normaalia kun Taksi kuskit raiskaavat? Tai onko suomella varaa maksaa näitä kela kusetuksia ja kustantaa pakolaisia suomeen sekä maksaa näitä oikeudenkäynti kuluja? Miksi meidän suomalaisten rehellisten ihmisten pitää luopua säännöistä tai tai tavoistamme, ihan sen takia ettei kela rahalla elävälle mamulille tule pahamieli?

        Voi pyhä yksinkertaisuus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi pyhä yksinkertaisuus!

        Noihan sitä pitää vastata, kun ei mitään oikeaa vastausta ei kykene kirjoittamaan?

      • Anonyymi

        Jos poliitikko ja puolue kääntää takkinsa 180 astetta, eli pettää sanansa täysin, on syytä nillittää. Eikö sinusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö ettei ihmiset jotka eivät halua integroitua tai heidän lapsiensa lukutaidottumuus ole ongelma? Onko sinusta ihan normaalia kun Taksi kuskit raiskaavat? Tai onko suomella varaa maksaa näitä kela kusetuksia ja kustantaa pakolaisia suomeen sekä maksaa näitä oikeudenkäynti kuluja? Miksi meidän suomalaisten rehellisten ihmisten pitää luopua säännöistä tai tai tavoistamme, ihan sen takia ettei kela rahalla elävälle mamulille tule pahamieli?

        Persujen noustua valtaan, onko mikään muuttunut? Ei kuule ole. Eli paskaa ja jarnoniaa jauhavat persut. Hillotolpat ja niiden nylkytys ovat heille asia nro 1. Vtut vaalilupauksista ja duunareista.

    • Anonyymi

      Tarkoitus on kai tuhota puolue unterganggimaisesti ettei smp:läiset saa sitä takaisin haltuunsa

    • Anonyymi

      Mitä verohelpotuksia rikkaille on oikein annettu ? Ollaan antamassa ?

      • Anonyymi

        Internetin ihmeellistä maailmasta löytyy useiden sanomalehtien nettisivut.
        Kierrä kaukaa ''suomenuutiset''

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Internetin ihmeellistä maailmasta löytyy useiden sanomalehtien nettisivut.
        Kierrä kaukaa ''suomenuutiset''

        Niin, sehän se sinun ongelmasi onkin, et edes tiedä mitä ja missä sellaisista kerrottaisiin, mutta toistelet ja huutelet asiaa palstalla - ja tietysyti kerrot missä ei ainakaan tietoa ole. Aika lapsellista, eikö ? Kysymyshän oli todellakin yksinkertainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, sehän se sinun ongelmasi onkin, et edes tiedä mitä ja missä sellaisista kerrottaisiin, mutta toistelet ja huutelet asiaa palstalla - ja tietysyti kerrot missä ei ainakaan tietoa ole. Aika lapsellista, eikö ? Kysymyshän oli todellakin yksinkertainen.

        Ei persujen avoviemärimedia ole turhaan persu-Pravdan lempinimeä saanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei persujen avoviemärimedia ole turhaan persu-Pravdan lempinimeä saanut.

        Ohiammuttujen sorsien syönti ei onnistu edes sosialistilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohiammuttujen sorsien syönti ei onnistu edes sosialistilta.

        Eikä salametsästettyjen hirvien markkinointi persuilta.

      • Anonyymi

        Yhteisöveroa ollaan laskemassa, vaikka se on jo Suomessa Ruotsia ja Norjaa alempi.

        Lisäksi on väläytelty veroalea ja sitä, että isotuloisten veroale toisi enemmän talouskasvua kuin pienituloisten veroale. Nähtäväksi jää.

        Hyvä muistaa, että meillä on oikeistohallitus ja se ajaa vain hyvätuloisten etua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohiammuttujen sorsien syönti ei onnistu edes sosialistilta.

        Yleensäkin ottaen ei niitä sorsia kannata ampuilla. Kuolevat pian sukupuuttoon. No, ehkä se persuilta onnistuu se ampuminen kun tunnetusti se empatiakyky on heillä olematon.

    • Anonyymi

      Persueliitti kosistelee veroalella työnantajien järjestöitä koska 2027 on pakko löytää eduskunnasta pudottuaan hyväpalkkainen virka.

    • Persut katoaa Suomen puoluekartalta ja hyvä niin!💙🖤☠️🤎👍

    • Anonyymi

      narsistin käytös: kiusaaminen ja kosto.
      Ja ylimielisen oman oikeassa olemisen kasvaminen!

      • Anonyymi

        Lyhyeemmin, DEMARIT ja Vihervasemmisto.

    • Anonyymi

      Se on purran kosto! Niille kusetetuille äänestäjille,jotka ei petoksesta kiitollisena äänestänyt enää persuja?

    • Anonyymi

      Onkohan Mikon osakkeet nousussa puolueessa?
      Tik Tokkia varmaan pukkaa ku Raumalla ranuja.

    • Anonyymi

      Lisäksi huolehdimme, että Satosesta tulee Kelan päällikkö

      • Anonyymi

        Hiljaa mielessäni tuota mokausta odotan :)

        Jos PS junailee Satosen KELA:n johtoon, vaalit 2027 on persujen Waterloo.
        Viimeinen sammuttaa valot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hiljaa mielessäni tuota mokausta odotan :)

        Jos PS junailee Satosen KELA:n johtoon, vaalit 2027 on persujen Waterloo.
        Viimeinen sammuttaa valot.

        Ei taida PS:lla olla muuta vaihtoehtoa kuin suostua Satosen kannattamiseen. Muuten pitää Kokoomuksen kanssa sovitut kuviot neuvotella laajemminkin uudestaan. Jos PS ei kannatakaan Satosta, niin sitten putoaa pois myös joku PS:n toivoma asia, jota kokoomus oli vastavuoroisesti luvannut kannattaa.

    • Anonyymi

      Onko niinkin kohjoja että uskovat kadullaistujien valheita.
      Yhteiskuntarauha alkaa rakoilla ja monet rettelöt lisääntyä näitten sankareitten toimesta, siitä ollut jo selviä merkkejä

      • Anonyymi

        Huutonaurua :)))))))))

    • Anonyymi

      Kyllä persu on tyhmä, sille ei voi mitään.

      • Anonyymi

        Poliitikko on poliitikko puolueesta riippumatta.

        Niihin hommiin ei älyn perusteella hakeuduta.

    • Anonyymi

      Pitääkö Purra tukea kokoomuslaisia vielä vaalien jälkeenkin?

      • Anonyymi

        Persut hajoaa ja Purra loikkaa Kokoomukseen. Seuraavissa vaaleissa putoaa pois eduskunnasta.

    • Anonyymi

      Purra sanoi huonon vaalimenestyksen syyksi, että heidän viestinsä ei ole mennyt perille.

      Sen jälkeen on tullut uutisia, että
      1. Ammattiliiton jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistetaan
      2. Korkeatuloisten palkan veroprosenttia lasketaan

      Tuon jälkeen viesti "keskisormea äänestäjille" ainakin menee perille.

    • Anonyymi

      aloittaja sosialisti
      saa luvan uskoa
      että sinun laskujasi ei muut
      ihmiset maksa.
      MENE TÖIHIN sdp- HYYPIÖ !

      • Anonyymi

        Kela-persulla taas rahat juotu ja lisää pitäisi saada?

    • Anonyymi

      Köyhät ovat loikanneet muihin puolueihin. Enää persuissa on vain rahamiehiä ja -naisia. Nytt Purra jakaa rikkaille, mutta tuskin seuraavissa vaaleissa nousua tulee.

      • Anonyymi

        Riikka, Kokoomuksen hyödyllinen idiootti.

    • Anonyymi

      2200miljoonaa pantiin Soteen lisärahoitusta ja nämä älykääpiö vihervasurit valitti ihan kaikista väittäen lisärahoitusta leikkauksiksi. No nyt leikataan sitten ihan kaikki ja ulosmitataan sitten tuo 2200miljoonaa, kun se niin väärin oli--vai mitä vasuritoliskot?

    • Anonyymi

      Eiköhän ne huonompiosaiset ole jo kynitty, rikkaille vain veronkorotuksia että laittavat osansa yhteiseen kakkuun

    • Anonyymi

      Joo ja yritysten yhteisöveron alentaminen tullee tekemään valtion talouteen 2 miljardin loven. Viimeksi kun sitä Suomessa laskettiin, puhuttiin "dynaamisista" vaikutuksista, mutta työpaikkoja saati investointeja ei tullutkaan, yllätys?
      Valtiolla ei enää olekaan huoli velkaantumisesta. Rahaa on?

      • Anonyymi

        On jo pitkään ollut ilmiselvää, ettei hallitus yritä tasapainottaa Suomen taloutta, talouden alijäämää käytetään keppihevosena jolla ratsastaen ajetaan köyhät joko nälkään tai rikoksen tielle.

        Romutetaan työläisten oikeudet ja samalla kähmitään omalle kannattajakunnalle niin paljon verohelpotuksia ja muuta kivaa kuin vain kehdataan.

        Kumma kyllä kansa ei näe tätä, kun Kokoomuksen kannatus pysyy liki samoissa lukemissa kuin aina ennenkin.

        Toivon vaan, että näkisin vielä omana elinaikanani toisenkin kerran Kokoomuksen oppositiossa.

      • Anonyymi

        Kokopersehallitus on kaiken tuho

      • Anonyymi

        Velkarahat kaadetaan omiin taskuihin ja veroparatiiseihin. Velkarahalla paisutetulla taloudella vaurastuneet nauravat matkalla pankkiin samalla kun varakkaiden suojeluun tarvittavaan aseistukseen syydetään kymmeniä miljardeja. Hallitus lisää työttömien määrä ja heitä ajetaan tarkoituksella yhä huonompaan asemaan. Yhä pienempi joukkio rohmuaa kaikki työt itselleen ja kehtaavat sitten syyllistää työtöntä.

        Vasemmiston kosto tulee olemaan raju. Tämä ei unohdu.

    • Anonyymi

      En halua parisuhdetta kenenkään kanssa. Yksi kauan kestänyt parisuhde ja jo vuosia sitten loppunut riittää minulle.

    • Anonyymi

      Ja eiköhän se kaikkien vaihtoehtojen striimien kirkkaassa valossa ollutkin ihan oikein se persujen rökäletappio äskettäin pidetyissä faaleissa?
      Niin me SDP:tä lähellä olevat piirit rohkeasti oletamme.

      Esitän vaihtoehtoisen pötkellysteoriani: Yritäpäs uittaa rotanpoikanen luodikon piipun läpitte; eihän se mitenkään onnistu!

    • Anonyymi

      2200miljoonaa pantiin lisää rahaa Soteen ja mitä se aiheuttikaan vasemmistolaisissa. Vihervasemmisto etupäässä SDP vastusti ihan kaikkea mikä laitettiin Soten rahoitukseen. Kun ei vasureille kelvannut nyt ulosmitataan sitten koko 2200miljoonaa älykääpiö vasureilta.

    • Anonyymi

      Marinin hallituksen naiset nöyryyttivät ja huusivat Riikan ja Petterin hiljaiseksi, nyt ovat kuin pariskunta ja löytäneet toisensa mikä täysin ymmärrettävää. Purkavat luonteensa mukaisesti koko laidallisen vasemmiston niskaan, saa nähdä riittääkö Lindmannilla rahkeet tehdä samoin?

    • Anonyymi

      Enää ei pysty tekemään töitänsäkään rauhassa kun persut ovat myrkyttäneet työyhteisöt. Aina teen rutkasti enemmän töitä kun ilmapiiriä myrkyttävä myrkkypersu, mutta ei näiden kanssa voi enää tehdä yhteistyötä. Suostun enää työhön josta on kitketty persut pois.

    • Anonyymi

      Siis puolueesta lähtö tuli juuri harjoitetusta politiikasta kun "köyhiltä ei" kääntyi köyhiltä leikataan ja rikkaille verohelporuksia . Niinkuin. Yt rahaa näkyy löytyvän. Orpo virnistelee ja kusoo hunajaa vieressä kun riikka ku.ppaneineen tuhoaa persut

    • Anonyymi

      Muutamaa rikadta hössäävät oikein porukalla heh taad kerran.

    • Anonyymi

      Verotulot tippuu samalla kun menoja lisätään.

      Rahaa onkin?

    • Anonyymi

      Johan tässä on työelämässä oltu jo riittävän kauan ja pikkusen eläkerahaa jo kerätty ja muista bisneksistä taskurahaa sen verran, että voisi jäädä jo pois työelämästä. Eläkkeelle en vielä pääse, mutta jos jään vapaaehtoisesti työttömäksi, niin 3 kk karenssi ei juuri lompakkoa laihduta. Voisin jättää työelämän ja tilalleni soisin nuoren henkilön, joka voisi jatkaa minun paikallani.
      Tässä olis vielä yhteiskunnalla tekemisen paikka: vapaaehtoisesti työelämästä pois siirtyneiden vapaaherrojen tai vapaarouvien tilalle voisi palkata työhaluisen nuoren valtion tuella. Ja pikkuisen poisjäävältä muutama euro uuden työntekijän tukemiseen👍

    • Anonyymi

      YLE
      Velkatavoite on karkaamassa hallituksen käsistä, sanovat tutkijat – ”Hallitus hämärtää vastuullista taloudenpitoa”

      Tampereen yliopiston taloustieteen professori Kaisa Kotakorpi pitää hallituksen ja valtiovarainministeriön puheita siltarahoituksesta kaunisteluna.
      Hallituksella on voimassa yksi taloustavoite, joka koskee velkasuhteen vakauttamista hallituskauden loppuun mennessä.
      Käytännössä hallituksen tulkinta tästä on, että julkisen talouden velkasuhde pysyy samana vuosien 2026 ja 2027 välillä.
      Hallitus ei ole julkaissut vielä lukuja siitä, miten velkasuhde kehittyy seuraavien vuosien aikana. Ylen haastattelemat asiantuntijat kuitenkin tulkitsevat, että taloustavoite lipuu hallituksen käsien ulottumattomiin.
      – Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että velkasuhteen kasvaminen pysähtyy hallituskauden aikana, Helsingin yliopiston taloustieteen professori Roope Uusitalo sanoo Ylelle.
      – Osittain pysähtyminen mahdollisesti johtuu väliaikaisesta lainasta valtion eläkerahastosta. Siinä on kyse kuitenkin siitä, että sen sijaan otettaisiin velkaa, niin otetaankin velkaa omasta eläkerahastosta, joka ei näy bruttovelassa.

      Tampereen yliopiston taloustieteen professori Kaisa Kotakorpi puolestaan puhuu numeroiden kaunistelusta.
      – Näillä toimenpiteillä pysyvä velkasuhteen taittuminen ei ole näköpiirissä. Sitten voidaan keskustella, mikä on tämän eläkerahaston käytön perustelu. Tuntuu, että se on enemmänkin numeroiden kaunistelua, kun valtio lainaa omista rahastoistaan ja hämärtää vastuullista taloudenpitoa, hän sanoo Ylelle.
      Hallitus kertoi keskiviikkona, että se ottaa valtion eläkerahastosta ”siltarahoitusta” saavuttaakseen velkasuhteen vakauttamisen.

    • Anonyymi

      Orpon-Purran hallituksen luoma pienituloisen tiukkuus ja niukkuus jatkuu.

      Pienituloisen 23 500 euroa vuodessa ansaitsevan verotus kevenee puoliväliriihen päätöksillä 0,2 prosenttiyksikköä eli noin 47 euroa vuodessa!!!

      Keskituloisen 47 000 euroa vuodessa ansaitsevan verotus kevenee 0,5 prosenttiyksikköä eli noin 235 euroa vuodessa.

      Hyvätuloisen 94 000 euroa vuodessa ansaitsevan verotus kevenee 0,3 prosenttiyksikköä eli noin 282 euroa vuodessa.

      Suurituloisen 140 000 euroa vuodessa ansaitsevan verotus kevenee kaksi prosenttiyksikköä eli noin 2 800 euroa vuodessa.

      AY-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto kiristää verotusta keskimäärin noin 0,2 prosenttiyksikköä, mikäli veronmaksaja kuuluu ammattiliittoon.

      Pienituloisen veronkevennyksen ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto syö siis kokonaan!!!

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011188771.html

      Pienituloisena minun täytyy tietenkin ostaa vain ihan välttämätön ja jättää kulutuksen lisääminen hyvätuloisille ja varakkaille.

      Eli nyt nähdään, miten yritykset (taas kerran!) investoivat innokkaasti ja hyvätuloiset/varakkaat kansalaiset pistävät suurten verokevennysten avustamana Suomen talouden pyörät pyörimään!
      Orpon-Purran toiveiden mukaisesti!

      Toivotaan toivotaan toivotaan -politiikkaa, jossa varakkaita vaurastetaan ja pienituloisia köyhdytetään.
      Purran innolla ja purralaisten mahdollistamana!!!
      Häpeällistä politiikkaa.

    • Anonyymi

      Onhan se kokoomuksen korvattava varakkaille äänestäjilleen jotenkin eli viis pienituloisista ja vähäosaisista.
      Häpeän Purraa!

    • Anonyymi

      Odotan jo eduskuntavaaleja, että pääsen korjaamaan edellisissä eduskuntavaaleissa hölmöydessäni tekemäni ison virheen ja uskoessani Purran ja persujen valeita.
      Ei enää ikinä ääntä persulle.

    • Anonyymi

      Joo pidettävä kukkaron nyörit entistäkin tiukemmalla.
      Konkurssit ja työttömyys niin hurjassa kasvuvauhdissa, ettei työpaikan säilyminen olekaan varmaa.

      Se ei Urpon 0,5%:n alv:n alennus paljon kauppalaskua pienennä, jos esim. kahvipaketin hinta alenee 3 centtiä.

      Hyvin toimerntulevat aloittakoot kulutusjuhlat.

    • Anonyymi

      Ei ainakaa enää minun äänellä purran porukka edistä rikkaiden etuja.

    • Anonyymi

      Tulevalla hallituksella onkin edessä todella paljon korjattavaa äärimmäisen oikeistolaisen hallituksen Suomen talouden alasajon ja kansalaisten järjettömän eriarvoistamisen jälkeen.

    • Anonyymi

      Kaikki turha jää kauppaan ja kotona kokataan.

    • Anonyymi

      Orpon persuhallitus saanut tyhmällä politiikallaan työttömyydenkin kaikista suurimmaksi koko Euroopassa.

      Sanna Marinin hallitukselta jäi todella korkea työllisyys ja yritykset selvisivöt hyvin, vaikka elettiin toisen maailman sodan jälkeen Suomea kovimmin koitellrita kriisejä globaalin pandemian ja Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan takia.

      Orpon purralainen hallitus on täystuhohallitus.

    • Anonyymi

      Orpon piti lopettaa velaksi elämine, mutta valtion velkahan vaan kasvaa, vaikka tavallisen pienituloisen kansan elinolot on ajettu köyhyyteen.
      Työttömyys, konkurssit, asunnottomuus, leipäjonot ... kasvaa, ja julkista perusterveydenhoitoa rampautetaan aivan tarkituksellisesti.
      EK-Kokoomuksen pienitiloisten kyykytyspolitiikan mahdollistajana on
      persu-Purra, sillä ilman persuja kokoomuslainen kyytyspolitiikka ei onnistuisi.

    • Anonyymi

      Sekä Orpon että Purran politiikka perustuu valheisiin, jotka tulevat kaikille näkyviin päivä päivältä selvemmin.
      Kauhukabinetti vauhdissa särkemässä yhteiskunnallista rauhaa ja jakamassa kansaamme varakkaisiin ja köyhiin.

    • Anonyymi

      Orpo Onnettoman persumainen joukkio on kahdessa vuodessa saanut koko maamme sekaisin ja ennen näkemättömään toivottomuuteen.
      Miten ihmeessä kukaan normijärkinen voi enää luottaa tuon joukkion pystyvän pitämään kaikki kansalaiset inhimillisesti yhteiskunnan jäseninä?!
      Ollaan varmaankin viemässä maatamme Amerikan malliin, jossa pienituloiset asuvat kadulla ja yhteiskunnassa ei ole hyvnvointia kuin kovatuloisilla ja varakkailla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kokoomuksen köyhiltä leikkaaminen meille persuille sovi! Eihän?!!

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      112
      7441
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      38
      4318
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      37
      3802
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      401
      2004
    5. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      72
      1519
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1477
    7. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      35
      1468
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      180
      1146
    9. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      12
      1128
    10. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      12
      1043
    Aihe