Skodan suuri seikkailu Tsekkoslovakialainen tarina

Škoda Béďa ja Suuri Sosialistinen Ralli
Eräänä iltana, kun Václav oli vaihtamassa Béďan sytytystulppia (toinen niistä oli oikeasti lyijykynä ja kolmas löytyi pesukoneesta), hänen ovellaan kolkutti toveri Karel – vähän epäilyttävä hahmo, joka käytti länsisaksalaisia farkkuja ja puhui oudosti puoliksi tšekkiä, puoliksi unkarin sekaista saksaa.

"Kuuletko, Václav… tänä viikonloppuna on Ralli Přátelství, ystävyyden ralli! Salainen kilpailu. Lähtö Tšekin puolelta, maali tuolla jossain lähellä Itä-Saksan rajaa. Vain todelliset toverit ja rohkeat Škoda-kuskit ovat tervetulleita."

Václavin silmät syttyivät. "Béďa on valmis. Tai ainakin… melkein."

Rallipäivä
Kilpailupäivänä koko kylä oli kokoontunut katsomaan, kun Škodat, Trabantit ja yksi yksinäinen Moskvitš lähtivät matkaan. Béďa oli teipattu kokoon sinkkiteipillä, tuulilasiin oli liimattu tarra: "Kyllä meilläkin osataan!"

Lähtölaukauksen jälkeen Béďa pinkaisi liikkeelle — oikealle kääntyen vaikka reitti lähti vasemmalle. "Se on Béďan tapa lämmitellä," Václav vakuutti itselleen.

Kilpailu eteni hurjissa tunnelmissa. Ensimmäisellä etapilla piti ylittää pieni joki. Muut yrittivät kahlata, mutta Béďa hyppäsi kuin sankari. Tai oikeastaan lensi hetken ilmassa, putosi, mutta yllättäen jäi pohjasta kiinni suureen kiveen ja pysyi kuivilla.

Toisella etapilla piti väistellä poliittisia kylttejä ja ohittaa traktori, jonka kuski nukkui rattiin. Béďa kiersi esteet sulavasti — tai ainakin niin sulavasti kuin voi tehdä kun ohjaustehostin on korvattu perunasäkillä.

Kohti rajaa…
Viimeisellä etapilla tuli ongelmia. Tie johti lähelle Itä-Saksan rajaa, jossa vartio oli tarkkana. Mutta Béďan jarrut päättivät ottaa pienen kommunistisen lakon. Auto liukui rajan yli, suoraan länsipuolelle, ja pysähtyi vasta länsisaksalaiseen huoltoasemaan, missä tuoksui kahvi ja pakokaasu ei ollut enää valtion määräämää laatua.

Václav katseli ympärilleen: "Tämä… ei kyllä enää ole meidän puolta."
Huoltoaseman mies tuli ulos, katsoi Béďaa ja kysyi:
"Was ist das?! Ein Kunstprojekt?"

Epilogi: Sankari ja Škoda
Lopulta raja-aidalla kävi selväksi, että Béďa oli rikkonut monia sääntöjä – mutta myös sydämiä. Tarina paluusta jäi hämärän peittoon, mutta kylällä kiersi tarina siitä, kuinka yksi Škoda voitti rajan, rallin ja yleisön.

Ja aina kun joku kuuli kaukaa savuttavan äänen ja yskivän moottorin soinnin, he sanoivat:
"Se on Béďa. Hän ei ehkä ole nopein – mutta hän on meidän."

Škoda Béďa ja Operaatio AutoExpo ‘84
Siellä se nyt seisoi — Frankfurtin kansainvälisessä autonäyttelyssä, suoraan punaisen maton päällä: pieni vihreä Škoda Béďa, jonka oikea etuvalo osoitti taivaaseen ja vasen pelkäsi pimeää. Krominen maski roikkui toisella puolella kuin Salvador Dalín viikset, ja peruutusvalo toimi vain eteenpäin ajettaessa.

Mutta miten ihmeessä Béďa sinne päätyi?

Takaisin alkuun…
Václav ja Béďa olivat ajautuneet Itä-Saksan ja Länsi-Saksan rajalta pieneen läntiseen kaupunkiin nimeltä Hintertütendorf, jonka pormestari oli suuri "itäläisen designin" ystävä ja uskoi vakaasti, että tulevaisuus kuuluu muoville ja pienille autoille.

Kun hän näki Béďan — savua tupruttavan, popliinitakilla peitetyn istuinlegendan — hän innostui.
"Wunderbar! Tämä on taidetta. Meidän täytyy näyttää tämä Frankfurtissa!"

Václav ei ehtinyt sanoa sanaakaan ennen kuin hänet vietiin hotellille, annettiin käteen iso bratwursti ja sanottiin:
"Tervetuloa näyttelyyn. Sinä olet nyt edustaja idästä!"

Näyttelyn päivä koittaa
Saapui suuri päivä. Lattia kiilsi, valot vilkkuivat ja kaikki puhuivat erikoisvahoista, aerodynamiikasta ja elektronisista istuinlämmittimistä. Ja kaiken sen keskellä: Béďa, jonka kojelautaan oli teipattu käsin piirretty nopeusmittari ja jonka radio soitti vain Neuvostoliiton kansanlauluja – halusi tai ei.

Journalistit kerääntyivät ympärille.

– "Ist das ein... Performance-Fahrzeug?"
– "Nein, das ist ein Erlebnis!" vastasi Václav, täysin tietämättä mitä tapahtui.

Yksi modernin taiteen kriitikko kuvaili Béďaa "eksistentiaalisena lausumana byrokratian ja anarkian rajapinnasta", kun taas toinen vertasi sen pakoputkea "teolliseen runouteen".

Eräs insinööri itki hiljaa, nähdessään konepellin alla olevan litteän kivennäisvesipullon, joka toimi jäähdyttimenä.

Loppuhuipennus
Illalla palkintojenjaossa Béďalle myönnettiin "Yleisön suosikki ja kulttuurinen katkera muisto" -palkinto. Václav piti kiitospuheen, joka sisälsi enemmän köhimistä kuin sanoja, ja päätti sen lauseeseen:

"Ehkä emme olleet nopein. Ehkä emme olleet kaunein. Mutta Béďa — hän tuli sydämestä."

Epilogi
Béďa sai jäädä näyttelyyn – kunniapaikalle. Sen viereen laitettiin kyltti:

Škoda 105L "Béďa"
Tuntemattoman tšekkoslovakialaisen kansanmiehen rakkaudenosoitus liikkuvalle vapaudelle.
Ei käynnisty ilman rukousta tai kahvia.

Ja Václav? Hän palasi Tšekkoslovakiaan taskussaan länsisaksalainen shampoopullo ja sydämessään tarina, jota kukaan ei uskonut – paitsi ehkä naapurinsa, toveri Karel, joka kuiskasi:
"Tiesin aina, että Béďa on enemmän kuin auto."

Kyykmanin elämä on mennyt ihan hukkaan.
Miksi hänestä ei tullut kirjailijaa, vaan tämän palstan onnettomien provojen kirjoittaja?

Škoda Béďa ja Suuri Paluu – Sankari vai Sabotaasi?
Vuosi oli vaihtunut. Václav oli kotiutunut takaisin Tšekkoslovakiaan rikkaampana kuin koskaan – ei rahassa (itse asiassa hän oli käyttänyt kaiken länsivaluutan bratwurstiin ja korttipeliin junassa), vaan tarinoissa, joita kukaan ei uskonut.

"Frankfurtin autonäyttely? Sinä? Ja Béďa?"
"Niin juuri! Me voitettiin palkintokin!"
"No mutta sehän on hyvä, Václav, nyt lepää vähän, täällä on sinulle kamomillateetä ja uusi varaosa venttiilikanteen (se on vanhasta herätyskellosta tehty).”

Mutta sitten... puhelu valtiolta
Eräänä aamuna ovikello soi. Kynnyksellä seisoi kaksi valtion virkamiestä, ruskeissa takeissa, toisella kädessään muistivihko ja toisella filmikela.

"Hyvää päivää. Olemme valtion elokuvayhtiöstä. Kuulimme, että sinulla on kansainvälisesti menestynyt Škoda. Haluaisimme käyttää sitä uudessa propagandafilmissä: 'Tšekkoslovakialainen teknologia voittaa Lännen!'"

Václav nielaisi. Béďa ei ollut voittanut mitään, eikä varsinkaan voittanut Lännen autoja, mutta virallisesti — miksei!

Kuvauspäivä – tai katastrofin alku?
Kuvauspäivänä Béďa oli kiillotettu niin kiiltäväksi, että aurinko heijastui siitä kuin hitsausliekeistä. Tietysti konepellin alle oli kätketty kolme narua, jotka johtivat ulkopuolelta käsin pyöritettävään generaattoriin – varmuuden vuoksi.

Skenaario oli seuraava:

Béďa ajaa tehtaalta ulos kuin iloinen sosialistinen orava.

Béďa ohittaa länsiauton, joka savuttaa ja räjähtelee.

Béďa kaartaa kukkulan päälle, missä kuljettaja nostaa nyrkin ja huutaa: "Sláva vlasti!" (Kunnia isänmaalle!)

Helppoa, eikö?

Mutta Béďa on Béďa...
Ensimmäisessä otossa Béďa nytkähti liikkeelle — ja peruutti suoraan lavastekioskiin, jossa myytiin "valtion jäätelöä". Toisessa otossa se alkoi soittaa Volgan kansanlaulua radiosta, vaikka sen piti olla äänetön kohtaus.

Kolmannessa otossa Béďa pääsi kukkulalle — mutta pakoputki putosi tielle ja ohitti auton omalla painollaan.

Koko kuvausryhmä nauroi, paitsi ohjaaja, joka hieroi ohimoitaan ja mutisi:
"Tämä... tämä on neroutta. Tässä on kansan symboli. Tämä on totuus. Tämä on elokuva!"

Lopputulos?
Dokumentti nimeltään "Béďa – Kansa kuljettaa" (Lid vozí lid) esitettiin valtion televisiossa neljästi, ja siitä tuli yllättäen kulttiklassikko. Béďasta tuli sankari, jopa maskotti Tšekkoslovakian kansalliselle varaosapäivälle.

Lapset piirsivät Béďaa koulussa. Elokuvan repliikki "Sláva vlasti!" muuttui meemiksi ennen kuin meemejä oli edes olemassa.

Ja Václav? Hän sai kunnianarvoisen kunniakirjan, jossa luki:
"Yhteistyöstä kansan liikkuvan ihmeen edistämisessä. Saat yhden kuukauden banaanikupongin."

Škoda Béďa ja Eksynyt Ekskursio – Suunnitelmissa Neuvostoliitto, mutta Ruotsi kutsuu
Vuonna 1986 Tšekkoslovakian matkatoimisto “Reipas Rauta ja Ranta” järjesti ainutlaatuisen kulttuurimatkan Lapin halki Murmanskiin, jonka tarkoitus oli "vahvistaa ystävyyttä sosialististen veljeskansojen välillä ja testata talvirenkaita".

Václav ilmoitti tietenkin itsensä ja Béďan mukaan.
"Miksei? Béďa tarvitsee vain lumiketjut, kolme kerrosta alumiinifoliota ja toivon, niin me selviämme."

Matka alkaa – ja jo alussa eksytään
Matkan piti alkaa junalla Prahasta Rovaniemelle. Mutta koska Béďaa ei saanut jättää yksin, se lastattiin erikoisvaunuun nimeltä “Varovasti vuotava vaunu”.

Valitettavasti raidekartan virhe johti siihen, että Béďa ja Václav päätyivät… Haaparantaan.

"Tässä ei haise borssikeitto vaan IKEA!" huusi Václav, kun huomasi, että tienviitassa luki Luleå 120 km eikä Leningrad.

Ruotsalaiset ja heidän outo rakkautensa Béďaan
Aluksi ruotsalaiset epäilivät Béďaa. Rajaviranomainen kysyi:

"Är detta ett fordon eller... konst?"
("Onko tämä ajoneuvo vai… taide?")

Mutta kun Béďa aivasti pakoputken irti ja sen sijaan päästi höyrypillin ääntä muistuttavan huudon, kaikki rakastuivat siihen. Paikallinen kulttuurikeskus ehdotti sen esittämistä performanssitaiteena.

Kaupungin sankari
Luleån kunnantalolla pidettiin erityistilaisuus, jossa Béďa ajettiin sisään juhlasaliin ja sen konepellin päällä tarjoiltiin sillivoileipiä. Ruotsalaiset opiskelijat tekivät siitä dokumentin nimeltä “Skoda Möter Snö”.

Ja Václav? Hän piti puheen, jossa yhdisti kommunismin, kahvin ja perunalumikelkan yllättävän runollisesti:

"Kun yksi moottori voi yhdistää kansoja, ehkä me kaikki olemme vähän Škodeja sydämissämme.”

Takaisin kotiin? Ehkä…
Kun lopulta löytyi oikea suunta kohti Neuvostoliittoa, Béďa päätti toisin: sen vaihteisto jäätyi neloselle ja se lähti omille teilleen.

Václav myönsi kohtalonsa. Hän jäi Ruotsiin talveksi, opettamaan itäeurooppalaista kahvinkeittoa ja kirjoittamaan muistelmiaan:

"Minun elämäni ja Béďa – vaihteita, virheitä ja voittoja."