Yle:
"Nykytilanne: Elää ja suorittaa toista elinkautista vankeusrangaistustaan erittäin vaarallisena rikoksentekijänä."
Kommentti:
Siis toista elinkautista.
Amerikassa, jossa tuomioistuimet eivät tiettävästi myönnä Suomessa tavaksi tulleita "paljousalennuksia", voi syytetty saada jopa viisi elinkautista.
Sille ovat jotkut naureskelleet ja sanoneet, ettei ihminen voi kärsiä enempää kuin yhden elinkautisen.
No, ainakin Ylen juttu osoittaa, että elinkautisia voi olla useampia, ainakin Suomessa.
Juttu löytyy Ylen sivuilta:
"Suomessa elää vapaana kymmeniä sarjamurhaajia – tällaisia he ovat
Ylen laaja selvitys osoittaa, että Suomessa on vähintään 15 sarjamurhaajaa, jotka ovat surmanneet ainakin kolme ihmistä ja tappaneet vielä 2000-luvulla."
USEAMPIAKIN ELINKAUTISIA VOI ISTUA
4
91
Vastaukset
- Anonyymi
Niitä Amerikan elinkautisia on voitu pätkiä yhdessä istunnossa useasta henkirikoksesta.
Tai sitten on voitu antaa vaikkapa 30 tai jopa 50 vuotta/henkirikos.
Samoin tuomio voi olla elinikäinen, ilman mahdollisuutta anoa ehdonalaiseen.
Sellaisen tuomion sai vastikään joku juippi, joka oli vokotellut kyytiinsä nuoren tytön muka viedäkseen tämän bileisiin, ja sitten raiskannut, tappanut ja polttanut...- Anonyymi
Suomessa niin sanotut ihmisoikeusjuristit varmaankin repisivät viittansa moisten tuomioiden jälkeen.
Onneksi meidän lakimme ei sellaisia tuomioita tunne.
Nääs, sanoohan runoilijakin, että
"Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista..."
Mahdollisesti kirjoittanut pienessä sievässä, rennolla kädellä...
- Anonyymi
Hei janari, missä päin stadia noi tyypit bunkkaa ???
- Anonyymi
Suomessa on mahdollista istua useita elinkautisia,
koska Suomessa elinkautinen ei tarkoita -
niin, koska Suomessa elinkautinen ei tarkoita elinkautista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 252573
- 951576
- 1211364
- 751150
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa361121Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo25951Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa269926- 52922
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil216889- 34815