Moi.
Se miksi koulujen penkeillä istuu lapsista alkaen kaiken ikäisiä jotka vain istuvat ja räkivät, johtuu siitä että koulua ja opetusta ei koeta palkitsevana. Kokeet ja niistä saatavat tulokset ei ole palkitsevia vaan pakollisia ja koetaan negatiivisina. Tällä pakitsevuus mallilla loppuisi myös yleinen koulukiusaamis malli, joka on nykyisen koulutusmallin mukainen tapa oppia ja näyttää muille kenestä tulee menestyjä. Tämän takia työpaikat on nykyisin täynnä kiusaajia jotka ovat pyrkyreitä mielistelyllä ja kiusaavat eivätkä tee itse töitä vaan ovat työnjohtajia myös siellä missä juuri heidän pitäisi nämä työt tehdä. Meillä on Suomessa nykyisin paljon johtaja tason ammateissa ihmisiä joilla on vain ammattikoulu pätevyys. Narsistiset kiusaajat hallitsee ja dominoi kaiken, eivätkä he itse osaa mitään.
Myös kotiuttaminen pakolaisille toimisi jos koulutus olisi palkitsevan mallin mukainen.
Palkitsevalla mallilla saataisiin aikaiseksi opiskelijoiden rehellinen itsensä kanssa kilpaileminen ja opetus tuntien meiningistä näytelmä teatteria jossa jokainen oppilas leikkisi vielä aikuisena innokkaasti mukana.
Palkitsemismalli olisi hyvin terapia ylläpitoinen.
Voisi aloittaa vaikka muutamasta koulusta jotka haluavat itse tällaiseksi muuttua ja tämä toimintamalli pitää psykiatrien kanssa ym asiantuntijoiden kanssa kehittää.
Apukoulut olisi hyvä kenttä tälle ja tämän myötä nähtäisiin heti kuinka apukoulujen oppilaat ovatkin heti tavallista koulua menestyvempiä.
Vain palkitsemismalli opettaa elämänkin oikean todellisuuden ja kasvattaa koulutuksella ihmisistä optimistisia onnistujia.
Tämän palkitsemis mallin mukana on Suomessa myös heti säädettävä laki ja lait joilla estetään kouluttautumattoman mahdollisuus olla ammattikelpoinen itseään pätevämpään virkaan.
Tässä itse eduskunta eli kansanedustajat ja ministerit on yksi alue jolle tämä projekti toteutetaan.
Ystävällisin terveisin
Henri Korpikoski

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.