Joka paikassa saa lukea kuinka Oulu on todella dynaaminen kasvukeskus. Jotenkin alkaa jo hieman epäilyttämään. Onhan siellä 15% työttömyys ja vähintään yhtä vakavat alkoholi- ja huumeongelmat kuin muuallakin. Onko Oulu sen it-buumin pinnan alapuolella kuitenkin se mitä se oikeasti on eli pohjoinen ja syrjäinen karu kaupunki? Toisin sanoen, totaalisen ylihypetetty paikka.
Ylihypetetty?
kllk
3713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Onko Oulu sen it-buumin pinnan alapuolella kuitenkin se mitä se oikeasti on..."
Kaikki on juuri sitä, mitä kaikki oikeasti on. Ei ole olemassa enempää kuin vain yksi totuus.
"pohjoinen ja syrjäinen kaupunki"
Ellet sattumoisin tiedä, niin Ouluakin pohjoisempana on asutusta joka on suurimmaksi osaksi paljon harvempaa kuin täällä. Tiesitkö että ruuhka-suomessa sijaitsevalla Tampereella on pienempi asukastiheys kuin Oulussa, vaikka on asukasluvultaan kaksinkertainen.
Eniten naurattaa se että jotkut hesalaiset luulevat OIKEASTI että täällä kulkisi poroja xD. Näille jutuille saa mukavasti aina repeillä.
Kun puhutaan Oulun ihmeestä, mennään liioittelun puolelle. Ei tämä kehitys mitään ihmetekoja ole.