Nyt kaivattaisiin apua ja vinkkejä molemmilta sukupuolilta. Olen ihastunut yhden hyvän kaverini (joka on poika/mies) kaveriin. Olen kovasti yrittänyt vihjailla kaverilleni että saattaisin olla kiinnostunut hänen ystävästään, mutta kaverini jollain tavalla aina ohittaa asian. Suoraan en hänelle pysty asiasta kertomaan, sillä joitakin vuosia sitten meillä oli tämän kaverini kanssa hieman juttua...Hän tosin on seurustellut jo pitkään nykyisen tyttöystävänsä kanssa, joten pelissä ei ole kuin kaverillisia tunteita minun ja hänen välillä. Jostain syystä en silti voi kysyä suoraan häneltä ihastuksestani. Minulla ei ole ihastukseni puhelinnumeroa, en tiedä hänen sukunimeään tms. joten ainoa lähestymisreitti on tämä kaverini. Mutta miten ikinä saan jutun etenemään? Luulen, että jossain vaiheessa tapaamme ihastukseni kanssa jälleen kaverini kautta, mutta miten tehdä yhtään mitään aloitetta, koska kaverini on kuitenkin seurassa koko ajan...aaargh...tuntuu että olen ihan jumissa. Mutta jollain tavalla minun on saatava selvitettyä olisiko myös ihastukseni kiinnostunut minusta.
En ole juurikaan ollut sinkkuna, joten tämä on sikälikin vaikea ja uusi tilanne. Lisäksi en ole tottunut olemaan aloitteentekijä. Kaikenlaiset vinkit ovat siis tervetulleita!
En ole juurikaan ollut sinkkuna, joten tämä on sikälikin vaikea ja uusi tilanne. Lisäksi en ole tottunut olemaan aloitteentekijä. Kaikenlaiset vinkit ovat siis tervetulleita!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi olla, että kaverisi on ihastunut sinuun ja ei edes halua, että hänen kaverinsa alkaisi sinun kanssa jotain kehittelemään. Kateutta, mustasukkaisuutta.
en jaksa uskoa, että asia olisi niin, sillä ainakin omien sanojensa mukaan kaverini seurustelee onnellisesti ja haluaa minullekkin pelkkkää hyvää. Olen aikaisempiakin miesjuttuja ruotinut hänen kanssaan, joten tuskin on ihastumisesta kyse. Tämä ihastukseni on kaverini parhaita ystäviä, joten minulle tuli mieleen, että pelkääköhän kaverini kenties, että "varastaisin" häneltä ystävän...
...että ex-kumppanini alkaisi seurustelemaan parhaan kaverini kanssa. Menisi lievääkin enemmän vaikeaksi.
Mitä siihen tulee, että sanojen mukaan seurustelee onnellisesti ei kerro juuri mitään. Sisällä voi olla vaikka minkälaiset fiilikset, vaikka muuta sanookin.
Jos tosiaan luulet näkeväsi tämän ihastuksesi vielä niin juttele rohkeasti vaan ja kysy puhelin numeroa. Onko muita järkeviä mahdollisuuksia?
no, olen kyllä lähes varma, että tapaamme..yhteisissä illanvietoissa olen tähänkin asti ihastustani muutaman kerran nähnyt. Mutta en vain malttaisi odottaa milloin tämä tilaisuus mahdollisesti koittaa. Ja mitä kauemmin aikaa kuluu, sen enmmän luon pilvilinnoja päässäni, enkä edes tiedä olisiko hän kiinnostunut minusta. En haluaisi pudota kovaa ja korkealta...vaikeaa on...
Kehitä joku ongelma, jonka ratkaisuun tarvitaan miehistä apua (palanut kattolamppu, tarttee saada reikä porattua seinään, auto ei käynnisty, whatever). Pyydä miespuoliselta kaveriltasi apua sellaiseen aikaan, että tiedät ettei hän pysty jeesaamaan (esim. juuri ennen jotain säännöllistä harrastusta tms.).
Kun mies pahoitellen kieltäytyy, muista "vahingossa" että hei, se toinen miespuolinen kaverin kaveri voisi ehkä jeesata, ja pummi sen numero.
Sen jälkeen voit soittaa ihastuksellesi uskottavasti. Kun hän tulee jeesaamaan, voit samalla etsiskellä varovasti vastakkaisen ihastuksen merkkejä.