APU JA KATSO LEHTI

A-Lehdet julkaisee mm. kahta tuotetta Apua ja
katsoa, tiesittekö että

-Apu on aikoinaan perustettu työttömiä varten,
tällä vuosituhannella homma kuitenkin haiskahtaa
lehti on huonolaatuista paperia, joka vielä
"tuoksahtaa" pahalle, lisäksi jutut ovat tylsiä
joita voi lukea netistä tai iltapäivälehdistä.
Lehti "elää muitten kautta", eli vääristää
faktoja, esim. voi julkaista jutun esim
"Jari Sillanpää on karatemestari", vaikka
todellisuudessa Sillanpään ainoa kontaktipinta
kamppailu-lajeihin on miesystävän pahoinpitely
ja potkiminen helsinkiläisen homobaarin edustalla
(tästä uutisoi iltalehti vuosia takaperin)
Samaan hengenvetoon apu voi myös julkaista
(ellei ole jo julkaissut) esim jutun
"karita tuomola on maailmankuulu näyttelijä"
vaikka todellisuudessa edellämainitun iljettävän
naisen ainoa kontaktipinta näyttelemiseen on
ala-arvoinen ja kolho "ponterosa",
suuri yleisö uskoo kuitenkin nämä vääristymät
ja maksaa roskasta.

-katso lehti julkaisee kuvamanipulaatioita,
esim. juhannusviikolla tiistaina katso julkaisi
Jasmin Mäntylästä kansikuvajutun, missä Jasmin
oli lihava, lehteä myytiin aiheella "pullukka-
Jasmin", saman viikon perjantaina lehden sivuilla
oli kuitenkin Jasmin normaalin kokoisena, samoin
ilta-sanomat julkaisi jutun, missä näytettiin
Jasmin luonnollisen näköisenä, ei lihava.

Kuvia siis vääristelty, juttuja kieroiltu...
kansa tilaa ja nielee kaiken, kyllä suomalaiset
on tyhmiä.
2794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Katson päätoimittaja siirrettiin muihin tehtäviin juhannuksena.

Äänestä
  • Viikottaisiin rutiineihini kuuluu kirjastossa vierailu.

    Tällä kertaa kun menin lehtipöydän luo sain lähes sairaalloisen kiinnostuksen tietää asioita joita ihmisistä vääristellään,valehdellaan tai muuten kierretään totuutta niin että lehteä saadaan myydyksi.

    Käsiini osui kolme julkaisua:
    -apu lehti
    -katso lehti
    -kauneus ja terveys- lehti

    Valitsin sen lehden joka oli huonolaatuista paperia ja heikosti sidottu, käytännössä paperin ja musteen tuhlausta...
    lehti oli kepulainen ja tunsi nimen apu-lehti.

    Muistin mummon kertomana kuinka joskus 1933 tämä lehti perustettiin silloin auttamaan työttömiä;
    tutustuin nyt hetken tähän hieman tuoksahtavaan tuotokseen ja aprikoin? kauaspa on apu-lehti juuriltaan karannut!
    Kiinnitin huomiota artikkeleiden todenperäisyyteen joka oli sormin
    kosketeltavissa;yhtä fiktiota kuin salatut elämät-televisiosaippuasarja!

    Muistin kuinka mainitun lehden julkaisujohtaja oli
    aiemmin perustellut lehden likakaivojournalismia iltalehdessä lausein että jos "salattuja elämiä uskoo lähes miljoona suomalaista, niin apua tai katsoa uskoo myös sama määrä"; nauroin hetken mielessäni että onneksi suomessa on sitten vain viidennes höyrähtäneita;

    loput neljä miljoonaa suomalaista luottaa vain faktaan kuten Helsingin Sanomat!

    Apu-lehteä tilaa tänä päivänä suurilta osin ne lähes satavuotiaat jotka eivät enää välttämättä edes näe tai kuule vaan luulevat vaan että heille tulee se sama apu- kuin joskus 1940- luvulla; puhelinmyyjälle on helppo vastata myöntävästi vuodesta toiseen kun hän uusii tilausta; aika vaan on ajanut tuotoksen ohi ja työttömien tukemisesta on siirrytty fiktiomaiseen vääristelyyn!
    Vuosikerta apu-lehteä maksaa satasen nurkilla,
    ainakin lehteä kaupittelevan riihimäkeläisen miehen mukaan,sillä rahalla saisi monta kuntoutusmatkaa kylpylään tai hierontaan.

    Harmillista kun laki suomessa on jyrkästi vastaan
    silloin kun markkinointi kohdistetaan lapsiin, alaikäisiin tai vanhuksiin?

    Sitten käsiini osui katso, kuinka ollakaan se oli juhannusviikon katso-lehti.Kannessa koreili Jasmin Mäntylä.Ihmettelin hyvänen aika eihän Jasmin voi olla noin lihava?
    Todellakin lehteä myytiin aiheella Jasmin on pullukka"!
    käsiini osui pöydällä myös saman viikonlopun ilta-sanomat, joka julkaisi "Jasminin tuoreimpia kuulumisia"
    niistä kuvista oli pääteltävissä että Jasmin ei ollut lihava vaan normaalin mittainen nainen!

    Vertasin katsoa ja ilta-sanomia: katson kuvista näki selvästi että kuvia oli manipuloitu ja nainen saatu näyttämään sairaalloisen lihavalta! jos apu lehti peilaa juttunsa vääristämällä totuutta ja elämällä muitten kautta niin saman lehtitalon A-lehtien katson osuus on sitten myydä lehtiä kuvia vääristämällä.
    Ainoa häviäjä tässä on typerä julkkis,joka tuollaiseen mukaan lähtee, ei kukaan tieten
    tahtomaattaan halua että hänestä levitellään sellaisia kuvia ja tehdään naurunalaiseksi.

    Vatsanpohja valitti,kolmas lehti oli KAUNEUS JA TERVEYS lehti,se esitteli vähemmän tärkeän TV-juontajan juoksuharrastuksen, juttua myytiin sillä, että tämä juontaja osallistuu maratonille.
    Mitä suurta on osallistua maratonille,ihminen jolla on jalat, pystyy kuukauden aktivoinnilla saavuttamaan itselleen sellaisen juoksukunnon, että pystyy käymään läpi maratonin, tiedän että
    eräs 87- vuotias nainenkin on vetänyt maratonin.
    Tutkin ja havaitsin että lehden päätoimittaja on nainen, jonka ansio toimittajaksi oli oppia kirjoittamaan iltalehdessä, ymmärsin siis yskän, ja onneksi en lehteä enempää avannut, enkä tulisi koskaan ostamaan niitä.

    Ensi keväänä menen lukemaan peruskoululaisten kirjoittamia aineita, nekin ovat mielekkäämpiä!

    Kirjasto on kaikille mainio paikka, tutustukaa siellä ensin lehtiin, ennenkuin tuhlaatte halpalaatuiseen paperiin,
    joka on täytetty vääristetyillä jutuilla ja surkealla musteella, tämä neuvoni säästää monet
    mieliharmilta ja rahanmenetykseltä, säästetyt eurot voi kuluttaa vaikka autoonsa tai harrastuksiinsa.
    Yle uutisoi näyttävästi A-lehtien katso-lehden päätoimittajan talousrikossyytteen ja rahanpesun, on luonnollista että tyyppi erotettiin uutisen jälkeen, HYVÄ YLE!

    Ensin kärähti Herra Lyytikäinen kovasta ruorijuoppoudesta, sitten siskonmies Palmroth sisäpiirikaupoista ja viimeksi Katson päätoimittaja Soila Uotin rahojen salakuljetuksesta. Katso-lehti hakee parhaillaan Suomen kovinta kähmijää 50 000 euron palkkiota lupaamalla.
    Taitaa jäädä palkkio omaan taloon.
    Toimittaja Numminen, Karpelan valkopesijä, voisi kirjoittaa asiasta Seiskaan.

    apun tai katson peruutuksen voit tehdä juohevasti seuraavasta linkistä:

    http://asiakaspalvelu.a-lehdet.fi/peruutus/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todellinen elämä55 kirjoitti:

A-Lehdet julkaisee mm. kahta tuotetta Apua ja
katsoa, tiesittekö että

-Apu on aikoinaan perustettu työttömiä varten,
tällä vuosituhannella homma kuitenkin haiskahtaa
lehti on huonolaatuista paperia, joka vielä
"tuoksahtaa" pahalle, lisäksi jutut ovat tylsiä
joita voi lukea netistä tai iltapäivälehdistä.
Lehti "elää muitten kautta", eli vääristää
faktoja, esim. voi julkaista jutun esim
"Jari Sillanpää on karatemestari", vaikka
todellisuudessa Sillanpään ainoa kontaktipinta
kamppailu-lajeihin on miesystävän pahoinpitely
ja potkiminen helsinkiläisen homobaarin edustalla
(tästä uutisoi iltalehti vuosia takaperin)
Samaan hengenvetoon apu voi myös julkaista
(ellei ole jo julkaissut) esim jutun
"karita tuomola on maailmankuulu näyttelijä"
vaikka todellisuudessa edellämainitun iljettävän
naisen ainoa kontaktipinta näyttelemiseen on
ala-arvoinen ja kolho "ponterosa",
suuri yleisö uskoo kuitenkin nämä vääristymät
ja maksaa roskasta.

-katso lehti julkaisee kuvamanipulaatioita,
esim. juhannusviikolla tiistaina katso julkaisi
Jasmin Mäntylästä kansikuvajutun, missä Jasmin
oli lihava, lehteä myytiin aiheella "pullukka-
Jasmin", saman viikon perjantaina lehden sivuilla
oli kuitenkin Jasmin normaalin kokoisena, samoin
ilta-sanomat julkaisi jutun, missä näytettiin
Jasmin luonnollisen näköisenä, ei lihava.

Kuvia siis vääristelty, juttuja kieroiltu...
kansa tilaa ja nielee kaiken, kyllä suomalaiset
on tyhmiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu