Turha esittää

kärsivää minulle sellaisen henkilön, joka aloitti ilman lupaa sellaisen, jollaei ollut koskaan mitään mahdollisuuksia toteutua. Minua turha syyttää, jos olisit pystynyt avaamaan suusi jo kahdeksan vuotta sitten, kumpikin olisi päässyt paljon helpommalla. Minä olisin pystynyt tekemään itselle mieluisaa työtä ja sinä olisit voinut löytää sellaisen kumppanin, joka olisi tykännyt sinusta. Minä en koskaan ajatellut sinua mahdollisena kumppanina minulle. Noin 20-vuotiaana reissasin interrail kortilla kuukauden ajan kahtena kesänä siskoni ja ystäväni kanssa. Kerran samaan samaan kuuden hengen istumahyttiin, tuli istumaan meitä vastapäätä nainen ja mies. Luulimme että äiti ja poika, mutta niin ei ollutkaan, koska he rupesivat pussailemaan. Olimme aivan hämmästyneitä ja puhuimme heistä suomeksi ihmetellen. Nainen oli paljon vanhempi ja me kolme puhuimme keskenämme, että miten voi olla yhdessä. Me kaikki ajattelimme jo silloin, ettei meistä kukaan haluaisi koskaan olla yhdessä hyvin eri ikäisen kanssa. Se tuntuu järjenvastaiselta!
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nekö hörhöt vielä jaksaa? Ööö ei

Äänestä

Junamatkat on hauskoja. Kerran kauan sitten tulin Saksasta Köpikseen. Samassa osastossa oli horttokaalon näköinen nuokkuva mies punaisissa kuivissa nahkahousuissa. Riski mies. Toisella puolen istui kaksi punaposkista norjalaistyttöä. Juna lähti liikkeelle ja... nahkahousut oli kuivat, ne narisivat junan hytkyilyn tahdissa aika äänekkäästi.

Punaposkiset tytöt alkoivat nauraa kikattaa. Minuakin alkoi naurattaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kärsivää minulle sellaisen henkilön, joka aloitti ilman lupaa sellaisen, jollaei ollut koskaan mitään mahdollisuuksia toteutua. Minua turha syyttää, jos olisit pystynyt avaamaan suusi jo kahdeksan vuotta sitten, kumpikin olisi päässyt paljon helpommalla. Minä olisin pystynyt tekemään itselle mieluisaa työtä ja sinä olisit voinut löytää sellaisen kumppanin, joka olisi tykännyt sinusta. Minä en koskaan ajatellut sinua mahdollisena kumppanina minulle. Noin 20-vuotiaana reissasin interrail kortilla kuukauden ajan kahtena kesänä siskoni ja ystäväni kanssa. Kerran samaan samaan kuuden hengen istumahyttiin, tuli istumaan meitä vastapäätä nainen ja mies. Luulimme että äiti ja poika, mutta niin ei ollutkaan, koska he rupesivat pussailemaan. Olimme aivan hämmästyneitä ja puhuimme heistä suomeksi ihmetellen. Nainen oli paljon vanhempi ja me kolme puhuimme keskenämme, että miten voi olla yhdessä. Me kaikki ajattelimme jo silloin, ettei meistä kukaan haluaisi koskaan olla yhdessä hyvin eri ikäisen kanssa. Se tuntuu järjenvastaiselta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu