Hallituksen kylmäkiskoista ja säälimätöntä suhtautmista sote-järjestöjen työtä kohtaan
Hallituksen johtonelikko kertoi puoliväliriihen päätöksistä keskiviikkona.
Eläkkeensaajien keskusliitto runttasi puoliväliriihen päätöksen, joka koskee eläkeläisten vapaaehtoistyötä.
Kyse on liiton mukaan ”kylmäkiskoisesta ja säälimättömästä” suhtautumisesta sote-järjestöjen työtä kohtaan, kun hallitus leikkasi niiltä 10 miljoonaa euroa lisää. Tämä nostaa leikkausten määrän vaalikauden loppuun mennessä peräti 140 miljoonaan euroon.
Sote-järjestöjen kautta kanavoituu noin 20 000 henkilötyövuoden määrää vastaava vapaaehtoisten työpanos. Eri eläkeläisliitojen paikallisyhdistyksiä on yli tuhat.
– Leikkaukset tulevat vääjäämättä kasvattamaan ikäihmisten sairastavuutta, yksinäisyyttä ja henkistä pahoinvointia maassamme, liitto totesi.
On selvää, että vapaaehtoisten määrät tippuvat järjestöjen henkilöstömäärien ohella jo tehtyjen ja suunniteltujen leikkausten seurauksena huomattavasti, liitto näkee.
Vapaaehtoisvoimin vedetään kerhoja, liikutetaan ikäihmisiä, ulkoilutetaan ja järjestetään ohjelmaa palvelutaloissa. He myös järjestävät kaikille avoimia tilaisuuksia, kuten tansseja, kilpailuja ja matkoja.
Lisäksi on vaarana, että omaishoitajat, joista valtaosa on eläkkeensaajia, menettävät myös järjestöiltä saamansa tuen muiden aiempien säästöjen lisäksi, Eläkeliitto arvioi.
Puoliväririihen päätökset merkitsevät Eläkeliiton mukaan sitä, että julkisen hoivan alasajon myötä yhä useampi ikääntynyt on läheistensä tuen ja hoivan varassa.
IS 24.5.2025
Hallituksen kylmäkiskoista ja säälimätöntä suhtautmista sote-järjestöjen työtä kohtaan
Anonyymi-ap
0
60
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244402
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333503Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543394Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203328Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232920Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282670Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774