Hallituksen kylmäkiskoista ja säälimätöntä suhtautmista sote-järjestöjen työtä kohtaan

Anonyymi-ap

Hallituksen johtonelikko kertoi puoliväliriihen päätöksistä keskiviikkona.

Eläkkeensaajien keskusliitto runttasi puoliväliriihen päätöksen, joka koskee eläkeläisten vapaaehtoistyötä.

Kyse on liiton mukaan ”kylmäkiskoisesta ja säälimättömästä” suhtautumisesta sote-järjestöjen työtä kohtaan, kun hallitus leikkasi niiltä 10 miljoonaa euroa lisää. Tämä nostaa leikkausten määrän vaalikauden loppuun mennessä peräti 140 miljoonaan euroon.

Sote-järjestöjen kautta kanavoituu noin 20 000 henkilötyövuoden määrää vastaava vapaaehtoisten työpanos. Eri eläkeläisliitojen paikallisyhdistyksiä on yli tuhat.

– Leikkaukset tulevat vääjäämättä kasvattamaan ikäihmisten sairastavuutta, yksinäisyyttä ja henkistä pahoinvointia maassamme, liitto totesi.

On selvää, että vapaaehtoisten määrät tippuvat järjestöjen henkilöstömäärien ohella jo tehtyjen ja suunniteltujen leikkausten seurauksena huomattavasti, liitto näkee.

Vapaaehtoisvoimin vedetään kerhoja, liikutetaan ikäihmisiä, ulkoilutetaan ja järjestetään ohjelmaa palvelutaloissa. He myös järjestävät kaikille avoimia tilaisuuksia, kuten tansseja, kilpailuja ja matkoja.

Lisäksi on vaarana, että omaishoitajat, joista valtaosa on eläkkeensaajia, menettävät myös järjestöiltä saamansa tuen muiden aiempien säästöjen lisäksi, Eläkeliitto arvioi.

Puoliväririihen päätökset merkitsevät Eläkeliiton mukaan sitä, että julkisen hoivan alasajon myötä yhä useampi ikääntynyt on läheistensä tuen ja hoivan varassa.

IS 24.5.2025

1

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ensin hallitus romuttaa soten ja sen jälkeen sote-järjestöt, ettei kukaan
      vain voisi auttaa leikkausten uhreja, tässä tapauksessa vanhuksia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4203
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      118
      2661
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2412
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1462
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      171
      941
    Aihe