Lestadiolaisten sielunvaellus oppi

Anonyymi-ap

Yrittäkääpä järkeillä seuraavaa asiaan ?

Kun Aadam ja Eeva luotiin, tuliko heihin sisälle jostain muista maailmoista sielu, koska tehän opetatte ihmisellä olevan kuolemattoman sielun. Kun perheisiinne syntyy taaskin uusi vauva, niin syntyykö sielu samalla vauvan sisälle ? Kun Aadam tehtiin maan tomusta ja puhallettiin häneen elämän henki, niin sanotaan näin, jotta hänestä tuli sillä hetkellä elävä sielu. Ei siis sanota että häneen tuli elävä sielu. Tämän toteamuksen mukaan sielu ei olekkaan kuolematon, koska vauvoihin ei tule mistään ulkopuolelta se sielu, vaan se syntyy samaan aikaan ruumiin kanssa. Kuitenkin uskotaan ja seurapuheissa kerrotaaan jatkuvasti kuolemattomasta sielusta. Virsilaulun tekijä kuvaa asiaa näin: Taivaaseen käy matkamme, maa ei viihdyttää saa meitä. Kaanaan maahan kuljemme, koleoita korpiteitä, täällä täytyy taivaltaa, taivaassa on isänmaa. Taivaaseen mun sieluni riennä maasta matalasta.... ja tullut olet taivahasta... Käsitteitä sotketaan melko mojovasti niin seurapuheissa kuin myös virren tekijäin sanoituksissa. Taivas ja maa sekoitetaan keskenään pyhien tulevina asuinpaikkoina. Lestadiolais oppi siis katsoo sielun tulleen taivaasta jokaiseen ihmiseen eli nämä sielut ovat enkeleitä. Kuvitelkaa, että suurin osa näistä enkeli sieluista ei onnistukaan maallisen vaelluksen päättyessä palaamaan takaisin sinne taivaan kunniaan, vaan sinne toiseen pahaan paikkaan.
Tietenkään ette ala järkeilemään, koska se on uskovaisille sopimatonta eli epäilyä, josta pitää ehtimiseen tehdä parannusta seuroissa uskomalla. Jatkuvasti pitää elää uskomisten ja tunteitten sekä järkeilyjen ristiaallokossa. Sellaista se uskovaisen elämä on, eli tunteet heittelee härän pyllyä koko ajan. Jatkuvasti vaan pitää hokea; uskokaa evankeljumia, uskokaa synnit anteeksi, on lupa uskoa. Luvan saa seurapenkissä istuessa, ei niinkään kotisohvalla. koska siellä ei ole sitä uskovaisten yhteyttä ja pitempiaikainen poissaolo latistaa uskomista. Luvan uskomiseen saa kuitenkin nyky aikaisillakin tavoilla, kuuntelemalla ja katsomalla lähetyksiä. Hengen voima kun pystyy siirtymään radioaaltojakin pitkin.
Mutta tuo sielunvaellus jää kyllä arvoitukseksi, koska sitä ei aleta seurapuheissa eikä muissakaan yhteyksissä pohtimaan ja miksi ei? Siksi, koska vain lapsellisesti uskomalla päästään sisälle Jumalan valtakuntaan. joka taas sekään ei ole järjellisesti selitettävissä. Uskonnot ovat siitä ikäviä, ettei niissä anneta eikä sallita järjellisille pohdinnoille sijaa. Jos alat pohtimaan järkeillen, saat heti epäuskoisen leiman otsaasi.

4

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uskoa ei voi järjellä selittää, pitää uudestisyntyä ja ihmisellä on kuolematon sielu!

      • Anonyymi

        Uskoa ei siten kyllä voi selittää uskollakaan, vai voiko ? Tuokin sana uudesti syntyä on pelkkää vertauskuvallisuutta, niinkuin koko raamatunkin sanoma


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoa ei siten kyllä voi selittää uskollakaan, vai voiko ? Tuokin sana uudesti syntyä on pelkkää vertauskuvallisuutta, niinkuin koko raamatunkin sanoma

        Jeshua vastasi ja sanoi hänelle, ”amen, amen, minä sanon sinulle, että jos ihminen ei ole synnytetty vedestä ja
        hengestä, ei hän voi päästä sisään Jumalan kuningaskuntaan”.
        Joka syntyy lihasta, on lihaa, ja joka syntyy hengestä, on henkeä.
        Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle, että teidän täytyy syntyä ylhäältä.
        Tuuli puhaltaa paikassa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen äänen, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne menee.
        Sellainen on jokainen, joka syntyy hengestä.


    • Anonyymi

      1. Taivaaseen käy matkamme, Maa ei viihdyttää saa meitä, Kaanaanmaahan kuljemme Koleoita korpiteitä, Täällä täytyy taivaltaa, Taivaassa on isänmaa.
      2. Taivaaseen, mun sieluni, Riennä maasta matalasta! Taivaasta on sukusi, Tullut olet taivahasta. Eikö siis tee mielesi Jälleen kotimaahasi?
      3. Taivaaseen mua ainiaan Herran sana kehoittaapi. Siellä levon autuaan Köyhä vaeltaja saapi. Herran armosta mä saan Päästä taivaan kunniaan.
      4. Taivaaseen mua kehoittaa Lahjat pyhät Herran pöydän, Siinä taivaan tavaraa Sielun ravinnoksi löydän, Kunnes häissä Karitsan Sitä nautin ainiaa.
      5. Taivaaseen jo toivossa Kaipaan, turhuudesta lähtien, Sieluni nyt kohoaa Yli päivän, kuun ja tähtein. Ne on varjo verraten Taivaan kirkkautehen.
      6. Taivaaseen mun kotiini, Murheen maasta kuolo vie mun. Päästä, Herra, iloosi, Valmistamaas majaan riemun, Jeesus itse johdattaa, Taivaaseen mun taluttaa.
      7. Taivaaseen, ah taivaaseen sydämeni halajaapi, Taivaan halu turhuuden Mielestäni vieroittaapi, Taivaaseen mun sieluni Ikävöitsee, pyrkiipi.

      ps. tässä tämä vanhan virsikirjan hautajaisissa käytetty laulu n:o 620.
      tarkemmin ajateltuna sanat ovat melko oudot ja niitä voi pitääkin vaan sellaisina vertauskuvallisina sanoituksina.
      Ei siis ihme, kun SRK aiemmin muokkasi siionin laulujensa virsien sanoituksia radikaalisti, kun ne tosiaan oli kielellisesti niin kummallisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2957
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2859
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2333
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      27
      1805
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1689
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1589
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1566
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1235
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1226
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1050
    Aihe