Joo, mä annan periksi ja unohdan sut, S💔💔💔💔. En enää häiritse sinua millään tavalla.
Laitoin sen viestin vain toivoen, että olisit vastannut siihen jotain ja olisin saanut sinuun keskusteluyhteyden. Olisin halunnut kysyä, onnistuisiko jonkinlainen kaveruus. Olisin ollut todella iloinen, jos olisit jollain tavalla kuulunut elämääni. Mutta arvasin, ettet vastaisi niin kuin viimeksikään et vastannut viestiini. Halusin silti kokeilla.
Toivoin niin kovasti, että meistä olisi voinut tulla edes kavereita. Se olisi ollut enemmän kuin olisin uskaltanut odottaa sen kaiken sekoilun jälkeen. Kun näin sinut ensimmäistä kertaa, säikähdin jopa, tuntui kuin olisin "tunnistanut" sinut. Olin odottanut sinua koko elämäni. Ja se tunne, joka sinusta tuli… se ei ollut ihastusta tai rakkautta, vaan jotain syvempää, ihmeellisempää, ehkä jopa suurempaa. En osaa sitä selittää, mutta tiedän, etten tule kokemaan sitä tunnetta uudestaan.
Olisin kyllä unohtanut sinut heti, kun sain tietää, että olet varattu… mutta se tunne sisälläni ja se ajatus, että olisit "se oikea", loivat yhdessä jonkinlaisen loitsun ja se loitsu sai vallan minussa.
Nolottaa tämä sulaminen ja sekoilu, olisipa olemassa off-nappi. Tiedän, etten koskaan unohda sinua… enkä oikeastaan haluakaan. Mietin, mitä sinä ajattelit minusta silloin, kun nähtiin muutamia kertoja. Todennäköisesti et mitään erityistä. Enkä edes halua tietää, mitä ajattelet nyt.
Harmittaa ne hätäiset viestit. Olisi pitänyt vain odottaa rauhassa, ehkä oltaisiin kavereita tänä päivänä.
Ajatukseni vaelsivat mielensopukoissa löytäen vielä tämän sinulle:
On tullut aika päästää irti – ei siksi, että haluaisin, vaan siksi, että sydän vihdoin ymmärtää: kaikki mikä tuntuu kohtalolta, ei ole tarkoitettu jäämään. Ehkä olit vain ohikulkeva valo, sellainen jonka näkee vain kerran elämässä, ja jonka jälki jää sieluun ikuisiksi ajoiksi, kiitos siitä.
Tuntui kuin olisin tunnistanut sinut jostain kaukaa, ehkä toisesta elämästä tai unesta, josta ei enää koskaan herää. Kun katsoin sinua, näin jotakin mitä sanat eivät tavoita kuin olisit ollut avain johonkin syvään minussa.
Jos kauneudella on evoluutio, olet sen huipentuma.
Mutta kauneus ei aina jää. Joskus se vain käy, näyttäytyy, ja katoaa muistuttaen, että maailmassa on yhä taikaa.
Hyvästi, sinä ihmeellinen olento.
Pidän sinusta kiinni muistoissani, mutta päästän sinut vapaaksi elämässä. Jos universumi vielä joskus meidät kohtaa, olkoon se silloin toisessa ajassa, toisessa valossa..
Laitoin sen viestin vain toivoen, että olisit vastannut siihen jotain ja olisin saanut sinuun keskusteluyhteyden. Olisin halunnut kysyä, onnistuisiko jonkinlainen kaveruus. Olisin ollut todella iloinen, jos olisit jollain tavalla kuulunut elämääni. Mutta arvasin, ettet vastaisi niin kuin viimeksikään et vastannut viestiini. Halusin silti kokeilla.
Toivoin niin kovasti, että meistä olisi voinut tulla edes kavereita. Se olisi ollut enemmän kuin olisin uskaltanut odottaa sen kaiken sekoilun jälkeen. Kun näin sinut ensimmäistä kertaa, säikähdin jopa, tuntui kuin olisin "tunnistanut" sinut. Olin odottanut sinua koko elämäni. Ja se tunne, joka sinusta tuli… se ei ollut ihastusta tai rakkautta, vaan jotain syvempää, ihmeellisempää, ehkä jopa suurempaa. En osaa sitä selittää, mutta tiedän, etten tule kokemaan sitä tunnetta uudestaan.
Olisin kyllä unohtanut sinut heti, kun sain tietää, että olet varattu… mutta se tunne sisälläni ja se ajatus, että olisit "se oikea", loivat yhdessä jonkinlaisen loitsun ja se loitsu sai vallan minussa.
Nolottaa tämä sulaminen ja sekoilu, olisipa olemassa off-nappi. Tiedän, etten koskaan unohda sinua… enkä oikeastaan haluakaan. Mietin, mitä sinä ajattelit minusta silloin, kun nähtiin muutamia kertoja. Todennäköisesti et mitään erityistä. Enkä edes halua tietää, mitä ajattelet nyt.
Harmittaa ne hätäiset viestit. Olisi pitänyt vain odottaa rauhassa, ehkä oltaisiin kavereita tänä päivänä.
Ajatukseni vaelsivat mielensopukoissa löytäen vielä tämän sinulle:
On tullut aika päästää irti – ei siksi, että haluaisin, vaan siksi, että sydän vihdoin ymmärtää: kaikki mikä tuntuu kohtalolta, ei ole tarkoitettu jäämään. Ehkä olit vain ohikulkeva valo, sellainen jonka näkee vain kerran elämässä, ja jonka jälki jää sieluun ikuisiksi ajoiksi, kiitos siitä.
Tuntui kuin olisin tunnistanut sinut jostain kaukaa, ehkä toisesta elämästä tai unesta, josta ei enää koskaan herää. Kun katsoin sinua, näin jotakin mitä sanat eivät tavoita kuin olisit ollut avain johonkin syvään minussa.
Jos kauneudella on evoluutio, olet sen huipentuma.
Mutta kauneus ei aina jää. Joskus se vain käy, näyttäytyy, ja katoaa muistuttaen, että maailmassa on yhä taikaa.
Hyvästi, sinä ihmeellinen olento.
Pidän sinusta kiinni muistoissani, mutta päästän sinut vapaaksi elämässä. Jos universumi vielä joskus meidät kohtaa, olkoon se silloin toisessa ajassa, toisessa valossa..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko mieheltä naiselle?
Tämäpä kuulostaa surulliselta, jos tämä on juuri kaivatultani. Mihin olit laittanut viestiä johon toinen ei vastannut?