IS Viikonloppu 26.-27.4.2025

Anonyymi-ap

Koviksen ovat laatineet Eki Vuokila ja piirrospuolista vastaa Lavonius, jolloin 2,5 vaikeusasteen ristikko on saatu aikaan. Eki itse kehuu, että oikeastaan kovis on niin vaikea, että se onkin 3- arvoinen. Ellei sitten ihan täys kolmonen, lisätään täältä ratkojien puolelta.
Perään Eki kuitenkin pehmentelee, että oma arviointi voi näissä kyllä mennä pieleenkin.
Lavonius haluaa pitää taukoa ristikkohommista, ja siirtyy vuorotteluvapaalle. Jos oma muistikuva pitää paikkansa, nehän ovat sellaisia 6...12 kk mittaisia vapaahetkiä.

44

1591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Äärettömän köyhä idea keltaisissa ruuduissa. Ei naurata kun vastaavia näkee MaanantaiKESKIS liian usein (jätän sellaiset ristikot kokonaan ratkomatta).

      • Anonyymi

        Tämän täytyy olla Huuhaa, ketään muuta ei tunnu juuri kiinnostavan tämä yksityiskohta. Minua kyllä kiinnostaa, mitä siihen tulee, aloittelen vasta.


    • Anonyymi

      Totta kai tämä on Huuhaa, hänen piti taas päästä kertomaan mielipiteensä Sanariksen palstallekin. Henkistä köyhyyttä on monenlaista maailmassa, sanoi paavi Franciscus.

      • Anonyymi

        Ihan näin tyhjää "ideaa" en ole ennen kohdannut missään ristikoša.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan näin tyhjää "ideaa" en ole ennen kohdannut missään ristikoša.

        Siis ristikossa, jossa on nimellinen "pääkuva".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ristikossa, jossa on nimellinen "pääkuva".

        Kovis on todennäköisesti kunnon kakspuolikas tai jopa 3-.

        Tuo arvio on osuva. Mutta äärettömän köyhä idea keltaisissa ruuduissa. Ei naurata kun vastaavia (”pääkuvasta” tulee vain yksi ratkaisusana) näkee MaanantaiKESKIS liian usein (jätän sellaiset ristikot kokonaan ratkomatta). Iso tyhjä alue on vain tilan haaskausta. Yksi tai muutama ruutu olisi asialle riittänyt eikä aluetta olisi tarvinnut merkitä ”pääkuvaksi”. Kun ”pääkuvasta” tulee vain yksi ratkaisusana ja ”pääkuva” on alareunassa keskellä, sen merkitys ratkonnalle on vähäinen. Lisäksi ratkaisusana oli helposti arvattava. Kyseessä on minusta melko heppoinen kertakäyttövitsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovis on todennäköisesti kunnon kakspuolikas tai jopa 3-.

        Tuo arvio on osuva. Mutta äärettömän köyhä idea keltaisissa ruuduissa. Ei naurata kun vastaavia (”pääkuvasta” tulee vain yksi ratkaisusana) näkee MaanantaiKESKIS liian usein (jätän sellaiset ristikot kokonaan ratkomatta). Iso tyhjä alue on vain tilan haaskausta. Yksi tai muutama ruutu olisi asialle riittänyt eikä aluetta olisi tarvinnut merkitä ”pääkuvaksi”. Kun ”pääkuvasta” tulee vain yksi ratkaisusana ja ”pääkuva” on alareunassa keskellä, sen merkitys ratkonnalle on vähäinen. Lisäksi ratkaisusana oli helposti arvattava. Kyseessä on minusta melko heppoinen kertakäyttövitsi.

        Ekiä varmasti kiinnosta mielipiteesi (siis ei), kun toisessa ääripäässä on jo nyt "vuoden pääkuva".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ekiä varmasti kiinnosta mielipiteesi (siis ei), kun toisessa ääripäässä on jo nyt "vuoden pääkuva".

        Joitakin se on naurattanut, mutta pelkkä naurattaminen ei minusta riitä koviksen pääkuvalle, Pääkuvan pitäisi tarkota kunnon haastetta ratkontaan, jotta sen käyttöä voi pitää perusteltuna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joitakin se on naurattanut, mutta pelkkä naurattaminen ei minusta riitä koviksen pääkuvalle, Pääkuvan pitäisi tarkota kunnon haastetta ratkontaan, jotta sen käyttöä voi pitää perusteltuna.

        Sinä nyt vain olet yksinäinen marmattaja, arvaa miten rasittavaa se on meille muille, kun se tulee aina esiin. Ritukin sanoi: "Ja toki pääkuvasta keltaisiin auenneen ratkaisusanan keksiminen on luettava mukaan tähtihetkiin."


    • Anonyymi

      Kyllä tämä vähntään kolmonen on ja sillä perusteella, etten saa vasempaa alakulmaa täytettyä. Siis en yhtään sanaa. "Oli korkein" ja "ponille", mitä edes niihin tulee?

      • Anonyymi

        Selviskin jo: Eiffel ja iestys...Siis sittenkin vaan ehkä 3-


    • Anonyymi

      Apua! Ekspressionisti ja surrealisti, messuvaate ja filmipupu, puhdasta

      • Anonyymi

        huomaa lainausmerkit "messuvaate"- viitataan henkilöön. Ajatusketju, messuvaate = ? -> ratkaisusana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        huomaa lainausmerkit "messuvaate"- viitataan henkilöön. Ajatusketju, messuvaate = ? -> ratkaisusana.

        Filmipupua en tiedä , mutta johonkin elokuvaan viittaa.Jonkin verran viidetriviaa, josta osa oli outoa.

        Taiteilija oli ihan outo tapaus.


      • Anonyymi

        Oliskohan toi filmipupu Jessica Rabbit..


      • Anonyymi

        Jessica Alba, Jessica Rabbit


      • Anonyymi

        Puhdasta taisi olla lapsenusko...


    • Anonyymi

      Taiteilija on Ensor, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Notta sellainen vihje.

      Toi "kujista auramaiset" on mulle avautumatta vaikka erään Maijasen siihen kaimoineen sainkin. Vai onkohan virhe?

      • Anonyymi

        Kyse on ns. typistevihje. Lisää vihjeeseen ja ratkaisusanaannyksi kirjain, niin tulee helpon ristikon vihje-ratkaisusana-pari.


      • Anonyymi

        Itse mokasin kun aloitin anakrammia sanasta "kujat".


    • Anonyymi

      Huuhaa muistaa aina opettaa. Kurjet vrt. parvet

    • Anonyymi

      saisko pikkasen apua "pompöösiä" ja "kokin käytössä"? jos sitten vaikka pääsin pikkasen eteenpäin!!

      • Anonyymi

        Barokki ja ravintolaliesi. Kevin Bacon se deltajengistä..


    • Anonyymi

      Tykkää vasemmalla olevista?

      • Anonyymi

        Siellä vasemmalla ovat kaikkiruokaiset rotat, eli kissa..


    • Anonyymi

      TEA-vihje on ainoa, jota en tajua. Sana tuli sen alle muista vihjeistä, mutta ei tunnu järkevältä. Muutoin on kaikki täynnä.

      • Anonyymi

        Kauin tarkoittaa uloin, eli kyllä sellainen sana on, mutta tässä se tuli kun kaulin sanasta jätetään L pois, niinkuin telastakin oli jätetty.


      • Anonyymi

        Kummastakin uupuu L-kirjain keskeltä.


    • Anonyymi

      Päähän myös 12543?
      Merkillinen?

      • Anonyymi

        Sain siihen kajal.
        Vielä jäi Teellä häiritsee?


      • Anonyymi

        Kajal (kalja) ja tuote..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sain siihen kajal.
        Vielä jäi Teellä häiritsee?

        (T)rauma kai se on


    • Anonyymi

      Onko se kananmunan kuva Peittovarjo?
      Ja siten vuoriston osa Pima?

      • Anonyymi

        Eipä ihan ole. Mutta melkein.


      • Anonyymi

        miulla siinä on heittovarjo ja vuoristo sitten ningo hima(laja)


    • Anonyymi

      Entä ihan pihalla?

      • Anonyymi

        Ratamot.
        Talla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ratamot.
        Talla?

        mie laitoin tasetti


    • Anonyymi

      Minkähänmoista hommaa mahtaa olla tuo vasemman alakulman IESTYS ponien kanssa tehtynä? Ikeitä on yleensä vain härillä.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Ies

      Hevoset taas valjastetaan vedettävän kuorman eteen.

      Onko shetlanninponien harrastajilla joku oma iestys-tyyppinen valjastus olemassa? Vai mistä tässä ristikkovihjeessä on kyse.

      • Anonyymi

        En googlaamalla löytänyt poneille. Voisit kysyä siitä joskus Sanarisin foorumissa Ekiltä.


      • Anonyymi

        Iso S Sanarisin foorumissa
        "Ponille" oli kyllä minusta hyvin outo valinta vihjeeksi, mutta tarkoitus oli varmaan nimenomaan heittäytyä hankalaksi. Epäusko osoittautui aiheettomaksi kun hain englanniksi. Kun aihetta katseli Wikipediasta, niin yhtä hyvin (tai yhtä yllättävästi) vihjeenä olisi voinut olla "intialaiselle". Siitä oli sentään kuvakin.#


    • Anonyymi

      Euroopan talousalueen kolmas, tulee ETANA. Mitähän tämä tarkoittanee?

    • Anonyymi

      samaa minäkin ihmettelen "etana"??

    • Anonyymi

      Euroopan talousalueen kolmas
      Eta (talousalue)+ n (genetiivi)+ a (kolmas kirjain Etassa)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      241
      15187
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10136
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9371
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7099
    5. 182
      6537
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      174
      6218
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5612
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      46
      4796
    9. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      145
      1690
    10. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      25
      1646
    Aihe