TIA kohtaus vai migreeni vai siltä väliltä?

Minulla toissapäivänä oli näköhäiriö, katsoin puhelinta pimeässä pitkään samassa asennossa, siirryin kirkkaaseen lampun valoon istumaan ja ehdin olla siinä muutama minuutti kun toisesta silmästä meni näkö näin vain pikseliä aaltojen laine, en yhtään mitään edessäni en lattiaa en puhelinta, ja räpäytyksellä meni ohi, kesti siis vain muutama sekunti. Sen jälkeen väsynyt olo ja muutama pvä myöhemmin yöllä raskas nukkuminen mikä minulle on uutta. Oma päivystyksessä ei aikoja joten ajomatka, yhteispäivystyksessä sitä EI pidetty TIA kohtauksena koska näköhäiriö oli niin lyhyt ja samaan aikaan on ollut ongelmia lasiaisen irtautumisen oireiden takia eikä muita oireita ollut kuin hetkellinen näön menetys silmästä ja toisella näkyi. Lääkäri konsultoi neurologia joka ei kokenut että pitäisi tutkia, mutta ei myöskään osannut kumpikaan sanoa MISTÄ näköhäiriö johtui vain jotain muminaa että sokaistui mennessä pimeästä valoiseen huoneeseen näyttö edessä.

En muistanut sanoa kahdesta oikosulusta missä olin väärässä päivässä ja odottaessani aikaa hetken ajan olin että ulkona pimeätä ajaa kotiin, koska en jotenkin ajatellut että kevät.

Joten onko paikalla ketään jolla samantapaista tai jotain esim voiko liittyä migreeniin ilman päänsärkyä tms. Kotona huolta lisäsi kaksi artikkelia jossa molemmilla TIA kohtaus alkanut silmästä ja otettu tutkimukseen ja se on ollut TIA kohtaus mutta minun kohdalla se sivuutettiin. Tänään on ollut kivistyksiä korvan yläpuolella ja niska takaraivo kireä jäykkä raskas tunne. Onko kellään kokemuksia tai ajatuksia ?
0499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minulla toissapäivänä oli näköhäiriö, katsoin puhelinta pimeässä pitkään samassa asennossa, siirryin kirkkaaseen lampun valoon istumaan ja ehdin olla siinä muutama minuutti kun toisesta silmästä meni näkö näin vain pikseliä aaltojen laine, en yhtään mitään edessäni en lattiaa en puhelinta, ja räpäytyksellä meni ohi, kesti siis vain muutama sekunti. Sen jälkeen väsynyt olo ja muutama pvä myöhemmin yöllä raskas nukkuminen mikä minulle on uutta. Oma päivystyksessä ei aikoja joten ajomatka, yhteispäivystyksessä sitä EI pidetty TIA kohtauksena koska näköhäiriö oli niin lyhyt ja samaan aikaan on ollut ongelmia lasiaisen irtautumisen oireiden takia eikä muita oireita ollut kuin hetkellinen näön menetys silmästä ja toisella näkyi. Lääkäri konsultoi neurologia joka ei kokenut että pitäisi tutkia, mutta ei myöskään osannut kumpikaan sanoa MISTÄ näköhäiriö johtui vain jotain muminaa että sokaistui mennessä pimeästä valoiseen huoneeseen näyttö edessä.

En muistanut sanoa kahdesta oikosulusta missä olin väärässä päivässä ja odottaessani aikaa hetken ajan olin että ulkona pimeätä ajaa kotiin, koska en jotenkin ajatellut että kevät.

Joten onko paikalla ketään jolla samantapaista tai jotain esim voiko liittyä migreeniin ilman päänsärkyä tms. Kotona huolta lisäsi kaksi artikkelia jossa molemmilla TIA kohtaus alkanut silmästä ja otettu tutkimukseen ja se on ollut TIA kohtaus mutta minun kohdalla se sivuutettiin. Tänään on ollut kivistyksiä korvan yläpuolella ja niska takaraivo kireä jäykkä raskas tunne. Onko kellään kokemuksia tai ajatuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu