Laskevan auringon pergamentille

Eilen ilma oli mitä oli mutta tänään kohdalleen pysähtynyt. Kävin eräässä teknisluonteisessa tapahtumassa, mikä tarjosi käsityötaidon mestarinäytteitä. Tämän päivän michelanggeloiden osaamista jäämättä toiseksi tuolle. Antoisaa silmänruokaa. Hieman lihaksia kolottava olotila ollut mutta kuitenkin jäänyt onnistuneen päivän varjopuolelle. Ajoreitti oli aika laaja ja tarkoittamatta auringon sattumalta pääasiassa takaviistoon jättävä. Poislukien tuo yksi päärunkoteistä, niin merkillepantavaa oli muuten hiljainen liikenne. Pidän siitä tunteesta, mikä sillä hetkellä tiedostuu, kun ajaa pitkän pätkän kohtaamatta ketään ja varsinkin, jos pelkkää metsää molemminpuolin. Hieman alakuloista oli havaita suljettuja taukopaikkoja, joissa muuten olen ennen tavannut pysähtyä. Muistan, kun eräässä paikassa oli tarjolla hyvin herkullista suklaakakkua. Noh, se herkuista. Pakko myöntää tänne itselleni mutta ajaminen väliaikaisesti auttaa etääntymään asioista, mitä on muutenkin vältellyt. Pakenemista omista tunteistaan (ja nyt kuitenkin puran niitä tänne, hienoa). Ehkä jatkan tällä tiellä omassa peltilaatikkokuplassani hautaan saakka. Toivotan hyvää illan jatkoa kävijöille. Väsyttää mutta tiedän pyöriväni sängyssa vielä pitkään. Suihkuun. Mieheltä.
9253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ketään kiinnosta.

Äänestä
  • Sinulla lienee hieman väärä suhtautumistapa palstalle. Tänne puretaan sisintään, jos muuten on tuolla livessä oppinut, tai kasvanut ja oppinut patoamaan itsensä. Lukijan ei tarvitse kiinnostua. Ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sinulla lienee hieman väärä suhtautumistapa palstalle. Tänne puretaan sisintään, jos muuten on tuolla livessä oppinut, tai kasvanut ja oppinut patoamaan itsensä. Lukijan ei tarvitse kiinnostua. Ap.

    Sä voit gubbe purkaa ittes tunkiolle💩

    Äänestä

Oo herutan pimpilä netisä oo kiinnostaako ketään pimp kuvixii onko sievä pimpula

Äänestä
  • Kuvaisitko mies tätä mahdollisimman tarkasti näille huohottajille?

    Äänestä

Miksi gubbe poistattelet ihmisten kommentteja?

Äänestä

Olipa taas typerä tekoälysepustus.

Äänestä

Menkää kaikki permanentille

Äänestä
  • Se on hiusmalli, tukattomat ei ehkä tiedä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eilen ilma oli mitä oli mutta tänään kohdalleen pysähtynyt. Kävin eräässä teknisluonteisessa tapahtumassa, mikä tarjosi käsityötaidon mestarinäytteitä. Tämän päivän michelanggeloiden osaamista jäämättä toiseksi tuolle. Antoisaa silmänruokaa. Hieman lihaksia kolottava olotila ollut mutta kuitenkin jäänyt onnistuneen päivän varjopuolelle. Ajoreitti oli aika laaja ja tarkoittamatta auringon sattumalta pääasiassa takaviistoon jättävä. Poislukien tuo yksi päärunkoteistä, niin merkillepantavaa oli muuten hiljainen liikenne. Pidän siitä tunteesta, mikä sillä hetkellä tiedostuu, kun ajaa pitkän pätkän kohtaamatta ketään ja varsinkin, jos pelkkää metsää molemminpuolin. Hieman alakuloista oli havaita suljettuja taukopaikkoja, joissa muuten olen ennen tavannut pysähtyä. Muistan, kun eräässä paikassa oli tarjolla hyvin herkullista suklaakakkua. Noh, se herkuista. Pakko myöntää tänne itselleni mutta ajaminen väliaikaisesti auttaa etääntymään asioista, mitä on muutenkin vältellyt. Pakenemista omista tunteistaan (ja nyt kuitenkin puran niitä tänne, hienoa). Ehkä jatkan tällä tiellä omassa peltilaatikkokuplassani hautaan saakka. Toivotan hyvää illan jatkoa kävijöille. Väsyttää mutta tiedän pyöriväni sängyssa vielä pitkään. Suihkuun. Mieheltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu