Opettaja Yrjö Kemppainen

Anonyymi-ap

Muistaako joku Koskelan koulun legendaarisen johtajaopettajan Kemppaisen Yrjön? Oli melkoinen auktoriteetti ja metodit jostain 1930-luvulta. Mutta toisaalta hyvin oikeudenmukainen ja tasapuolinen ja jollain tavalla pohjimmiltaan hyväntahtoinen.

Jäi eläkkeelle kai jossain 1970-1980-lukujen vaihteessa, eli nuoret lukijat eivät voi muistaa. Mutta jos tämän joku hänet muistava lukee, niin kertokaapa muistojanne.

Kiinnostaisi myös tietää, vaikuttiko hän tässä maailmassa vielä pitkään eläköitymisen jälkeen. Nyt kai olisi jo yli satavuotias, joten tuskin enää, mutta ei ole koskaan mikään kuolinuutinenkaan silmiin osunut, tai sitten olen vain unohtanut.

14

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä, 70-luvulla Koskelan koulussa tosiaan oli johtajaopettaja. Oli naapuriluokan opettaja ja piti myös meille poikien urheilua ja voimistelua, sekä tuurasi satunnaisesti matikan tunteja. Muita opettajia noille rinnakkaisluokille olivat Saravesi, Raulamo ja Pitkäranta. Voimistelutunneilta jäi se mieleen, että harjoiteltiin myös noita armeijan aakkosia: asento, lepo, ojennus, käännös jne.
      Kyllä, harmi ettei tuollaisia opettajia enää nykyään ole.

    • Anonyymi

      Muistaa.
      Lumipallojen heittelystä jouduin joskus Kemppaisen valvomaan jälki-istuntoon. Siellä piti istua kädet pöydällä ristissä (siis niin kuin rukoillessa) ja pysyä täysin liikkumatta. Jos joku pikkuisen hievahtikaan, huusi Kemppainen kurkku suorana, että tämä ei ole mikään voimistelutunti. Siinä oli kyllä mies, jolle vastaan tulkuttaminen ei käynyt varmasti kenelläkään mielessäkään. Sitten kun muut pääsivät pois, ”voimistelleet” joutuivat vielä jäämän pitemmäksi aikaa. Ennen lähtöä jokaiselta vielä erikseen kysyttiin, että mitä oli jälki-istunnossa oppinut. Jos ei osannut tai halunnut vastata, niin sitten istumista jatkettiin, kunnes osasi sanoa oppineensa, ettei saa heitellä lumipalloja. Tapahtui joskus vuoden 1978 paikkeilla.

    • Anonyymi

      Kivahan niitä menneitä on muistella..

    • Anonyymi

      kiva tämä "kätti".. saa aikuisväen ajattelemaankin.. toivon mukaan ei nyt aivan vetämään "ovesta ulos" :D ei nyt sentään, sananparsija

      • Anonyymi

        Miten tuo nyt liittyy mihinkään? Ainakaan aiheeseen?


    • Anonyymi

      näitä lukee monikin. professorikin. no, ihmisihän sitä kaikki ollaan toki.

    • Anonyymi

      Niin justiin..ihmisiä vain ollaan kaikki.

    • Anonyymi

      Yrjö jäi eläkkeelle kesän 1980 aikana. Seppo Annala tuli tilalle. Kemppaisen myöhemmistä vaiheista ei minullakaan ole tietoa.

    • Anonyymi

      Menneitä kiva muistella. Tietyssä porukassa esimerkiksi kesän juhlissa voisi tuota yrjöä muistella:)

    • Anonyymi

      Varsinkin nyt vapun aikaan, pääsiäinen ohi, vappuajoa ja karielia, niissä kiva muistella menneitä..

    • Anonyymi

      Karkeloa

    • Anonyymi

      Yrjöä on hyvä muistella sitten vapun jälkeen.

    • Anonyymi

      En tunne, koska en ole eläkeläinen

      • Anonyymi

        Minäkään en ole eläkeläinen mutta kyllä Koskelan ala-astetta käyneenä "Johtiskan" eli "Kemppa-Ykän" muistan. Jos mies on jäänyt eläkkeelle 1980 kuten sanottiin ylempänä, niin vielä 1979 koulun aloittaneet ovat hänet siellä nähneet. He ovat syntyneet 1972 eli tänä vuonna 53-vuotiaita. Aika harva sen ikäinen on eläkeläinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2615
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      47
      1805
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      146
      1397
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      350
      1326
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      345
      1264
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1176
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1113
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1022
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      976
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      893
    Aihe