Pakottava tarve.

Sisäpiirin Apinoiden Pääsimpanssilla Tyttö2010Neitinen99,9%Naisella on useita pakottavia tarpeita ja myös pakonomainen tarve aina allekirjoittaen idiotisminsa kuitenkin oireillen myös anona.

Hän on ulkoistanut haaveilluusiokerrosvuokraläävänsä vuokravalvonnan että hänellä ei olisi pakottava tarve oireilla tälle palstalle kuin vain korkeintaan kerran viikossa, mutta silti on pakonomainen tarve joka päivä olla MinääÄÄÄÄ.

Järjettömyyksiä satelee alituiseen yhden idioottimaisimman ollen näkemykset viestiensä poistattamisesta.

Tyttö kertoi olleensa uusavuton keittiöpuuhissa kahden aiemman avioliittonsa ajan ja nyt ryhtynyt olemaan niin kotikokkia niin kotikokkia että voi hyvänen aika sentään hänen ollen niin vimppasen päälle kaikesta kaikki tietoinen.

Erityinen pakottava tarve hänellä on kertoa tällä palstalla minne menee, missä on ja minne menee, eikä koskaan kaverittomana unohda mainita, että kavereita on kavereiden kanssa sitä ja tätä.
Varsin on etäisiä kavereita kun vierailut tapahtuu kavereihin vain yksipuolisesti.

Pakottavin tarve Neitokaisella on kuitenkin Numba, kuten kaikilla Tytön klooneilla ja faneillakin, he muodostavat keskenään suurimman osan kyseisen Naisen kaverikaartista.

Hänellä on näin ollen seuraava pakottava tarve:
"Minulla ei ole koskaan ollut harrasteista huolimatta tuntea pakottavaa tarvetta tirvaista ketään naamaan, mutta Possonderi muodostaa tässä asiassa poikkeuksen.
Läskipää olisi niin ihanaa laittaa lätisemään oikein kunnolla, voisin jopa maksaa siitä ilosta mojovan summan.
2010"

Tuo kyseinen pakottava tarve on aiheuttanut Tytölle paljon psyykkisiä ongelmia, kuten yöunensa ja ajatuksensa 24/7.
Tuo pakottava tarpeensa on tehnyt Neidon arjen sietämättömäksi koska hänelle on mahdottomuus tirvaisuihinsa hänen ollen puskista piipittävä internetkloonifeikki.

Mitä tulee muihin kyseisen Rouvashenkilön henkilökohtaisiin ongelmiin sen lisäksi että hänen kropassaan mäkäräistä hänen tulee torjua testopiikeillään, niin kaikki muutkin hänen tarinoistaan aiheesta MinääÄÄÄ on huuhaata.

Varsin on erikoinen miljonääri ulosantinsa ollen amistasoa ja hermot täysin riekaleina.
14296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Otahan kyrvånsyylå tirsat niin jaksat taas ensi yön vaikuttaa täällä palstalla.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sun miljonääriesikuvas on ruokaillut huh huh satsaten maailman parhaaseen neljän lautasen aamiaiseensa hurjan monta kymmentä euroa, funtsippa sitä, eikös olekin aikamoista itsensä tyydyttämistä, kun ei ole muuta perhettään nostattamassa kulujaan.

    Aivan hurjaa ihan totta aattele ny ruoka-annokset maksaa 30 - 40 jopa 50 euroa, ei tollaseen ihan joka jätkä pystykkään ja tarjoaa jopa kuittiensa valokuvaamista ja aijaamista, kun muilta kiireiltään liikenee aikaa.

    Mitä se maksoikaan se aito lohi siellä junttilan marketissa?
    Entä raxikakaroiden viikon pakolliset?

    Sorry idiootti, hävisit matsin mutta voitit pisteissä, koska Sisäpiirin Apinoita on enemmän tällä Tyttö2010Neitisen päiväkirjapalstalla.

    Äänestä

  • SENSSU kirjoitti:

    Miten kyrvånsyylån ateriat Suomi24 chiang maissa?? Pistä vaan rohkeesti fotoo tulemaan, silakkalaatikko Helkama uunissa on jo nähty.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00002 kirjoitti:

    Miten kyrvånsyylån ateriat Suomi24 chiang maissa?? Pistä vaan rohkeesti fotoo tulemaan, silakkalaatikko Helkama uunissa on jo nähty.

    Oikein mieluisaa että muistat mainita mitä olet mielestäsi nähnyt, se onkin aivopesusi tarkoitus.

    Minulla ei ole pakottavaa tarvetta tyydyttää sun mielenkiintojas, mutta voitahan sinä puskarunkkareiden rohkeimpana pistää omaa fotoosi julkaisuun, koska mitään ei ole nähty.

    Mutta kyrvånsyylållä on kuitenkin pakottava tarve viettää loppuelämänsä Suomi24 chiang maissa.

    Äänestä

Ainoita oikeita kuvia ravintolaruuasta thaimaassa ovat tänne laittaneet kymppi ja Aasiantravel, numerourpon kuvat poltetuista kanankoivista eivät liity ravintolaruokaan mitenkään. Ei myöskään muovipussiruualla varpankynsien kanssa ole mitään tekemistä ravintolaruuan kanssa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin ja sinä et ole Kymppi etkä Aasi, mutta valtaisa tarve aukoa päätäsi, mistä mahtaa johtua tuollainen tarve?

    Äänestä

  • SENSSU kirjoitti:

    Niin ja sinä et ole Kymppi etkä Aasi, mutta valtaisa tarve aukoa päätäsi, mistä mahtaa johtua tuollainen tarve?

    Sinä et ole yhtään mitään joten mistä johtuu tuo pakottava tarve aukoa päätäsi. Sinulla ei ole myöskään mitään tekemistä thaimaan kanssa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sinä et ole yhtään mitään joten mistä johtuu tuo pakottava tarve aukoa päätäsi. Sinulla ei ole myöskään mitään tekemistä thaimaan kanssa.

    Joo niinhän se on ei minulla ole mitään tekemistä thaimaan kanssa muuta kuin että elän täällä thaimaassa, mutta pääasiahan onkin se , että se vaivaa sun mieltäsi 24/7 siellä missä sinä olet, etkä pääse edes täällä thaimaassa käymään ollaksesi tekemisissä thaimaan kanssa.

    Nuo sun peilipuheesi on aika kuivia.

    En ole siis yhtään mitään, se on todella harmillista, mitä mahdat sinä olla ollen ollen?

    Vai että elät thaimaassa. "Tirsk tirsk, heheheheheee" sitten vain tuoretta fotoa tulemaan. Ai ettet pysty??, aha olihan tuo tiedossa.

    Äänestä

  • SENSSU kirjoitti:

    Joo niinhän se on ei minulla ole mitään tekemistä thaimaan kanssa muuta kuin että elän täällä thaimaassa, mutta pääasiahan onkin se , että se vaivaa sun mieltäsi 24/7 siellä missä sinä olet, etkä pääse edes täällä thaimaassa käymään ollaksesi tekemisissä thaimaan kanssa.

    Nuo sun peilipuheesi on aika kuivia.

    En ole siis yhtään mitään, se on todella harmillista, mitä mahdat sinä olla ollen ollen?

    Sinä kyrvånsyylå elät ainoastaan täällä Suomi24 thaimaassa, olet todellinen luuseri haaveinesi.

    Äänestä

Aloittaja

Se on tuo rahankäyttö ihan eri linjoilla kun Tyttö2010Neitinen99,9%Rouva lähtee syömään yksin ja kun kihlattunsa Satasenköyhä NELJÄ vuotta sitten triptrappaineen koko konkkaronkka Tehtaanköyhä, roiskeläppäinen kaksi raxikakaraa.

Dille se tippeineen heittää rapiat 50 euroo tiskiin maailman parhaasta aamiaisesta, mutta kihlattunsa perheineen .....

"Meidän nelihenkisellä perheellä meni kokotarkkaan 50 euroa päivässä siihen että syötiin ainakin kaksi kertaa ravintolassa ja kaksi kertaa majoituksessa joka päivä, ja se sisälsi jo kaikki jätskit, karkit, hedelmät, välipalat, limpparit ja kaiken muun.
laiffila"

Se on tuo kokotarkkaan HAUSKAA.

Äänestä
  • Voi Pasanen siun kanssas kun on aivan eri asia käydä kerran pari vuodessa syömässä parhaissa buffissa kuin se että söisi kuukauden ajan kolme kertaa päivässä neljän hengen porukalla.
    Jos osaisit lukea niin Kymppi kertoi hänellä kyseessä olleen sunnuntain brunssi Hiltonissa, eikä sunnuntaita ole kuin neljä kertaa kuukaudessa. Hän ei tietääkseni asu Hiltonissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Voi Pasanen siun kanssas kun on aivan eri asia käydä kerran pari vuodessa syömässä parhaissa buffissa kuin se että söisi kuukauden ajan kolme kertaa päivässä neljän hengen porukalla.
    Jos osaisit lukea niin Kymppi kertoi hänellä kyseessä olleen sunnuntain brunssi Hiltonissa, eikä sunnuntaita ole kuin neljä kertaa kuukaudessa. Hän ei tietääkseni asu Hiltonissa.

    Tuon SIUN KANSSA olet ennenkin monta kertaa laukassu 2010.

    Vain mielisairas fanittaa itse itseään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SENSSU kirjoitti:

Sisäpiirin Apinoiden Pääsimpanssilla Tyttö2010Neitinen99,9%Naisella on useita pakottavia tarpeita ja myös pakonomainen tarve aina allekirjoittaen idiotisminsa kuitenkin oireillen myös anona.

Hän on ulkoistanut haaveilluusiokerrosvuokraläävänsä vuokravalvonnan että hänellä ei olisi pakottava tarve oireilla tälle palstalle kuin vain korkeintaan kerran viikossa, mutta silti on pakonomainen tarve joka päivä olla MinääÄÄÄÄ.

Järjettömyyksiä satelee alituiseen yhden idioottimaisimman ollen näkemykset viestiensä poistattamisesta.

Tyttö kertoi olleensa uusavuton keittiöpuuhissa kahden aiemman avioliittonsa ajan ja nyt ryhtynyt olemaan niin kotikokkia niin kotikokkia että voi hyvänen aika sentään hänen ollen niin vimppasen päälle kaikesta kaikki tietoinen.

Erityinen pakottava tarve hänellä on kertoa tällä palstalla minne menee, missä on ja minne menee, eikä koskaan kaverittomana unohda mainita, että kavereita on kavereiden kanssa sitä ja tätä.
Varsin on etäisiä kavereita kun vierailut tapahtuu kavereihin vain yksipuolisesti.

Pakottavin tarve Neitokaisella on kuitenkin Numba, kuten kaikilla Tytön klooneilla ja faneillakin, he muodostavat keskenään suurimman osan kyseisen Naisen kaverikaartista.

Hänellä on näin ollen seuraava pakottava tarve:
"Minulla ei ole koskaan ollut harrasteista huolimatta tuntea pakottavaa tarvetta tirvaista ketään naamaan, mutta Possonderi muodostaa tässä asiassa poikkeuksen.
Läskipää olisi niin ihanaa laittaa lätisemään oikein kunnolla, voisin jopa maksaa siitä ilosta mojovan summan.
2010"

Tuo kyseinen pakottava tarve on aiheuttanut Tytölle paljon psyykkisiä ongelmia, kuten yöunensa ja ajatuksensa 24/7.
Tuo pakottava tarpeensa on tehnyt Neidon arjen sietämättömäksi koska hänelle on mahdottomuus tirvaisuihinsa hänen ollen puskista piipittävä internetkloonifeikki.

Mitä tulee muihin kyseisen Rouvashenkilön henkilökohtaisiin ongelmiin sen lisäksi että hänen kropassaan mäkäräistä hänen tulee torjua testopiikeillään, niin kaikki muutkin hänen tarinoistaan aiheesta MinääÄÄÄ on huuhaata.

Varsin on erikoinen miljonääri ulosantinsa ollen amistasoa ja hermot täysin riekaleina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu