Olen nyt parikin kertaa jo kirjoittanut pitkän, paljon asiaa sisältävän viestin tuosta paikasta, sen johtajasta tai sen paikallisille asukkaille aiheuttamista haitoista!
Olen koittanut saada ihmiset tajuamaan tämän kuvion, miksi nämä hoitajat ja johtaja hommaavat näitä hoidokkejaan tänne asumaan ja häiriköimään ihmisiä! Ihan kuin meillä ei olisi narkkeja,juoppoja,hulluja, suvussa lisääntyjiä jne riittävästi täällä jo muutenkin!
Miksi siis kirjoitus poistetaan jos siinä mainitaan hoitolaitos tai politiikassa aktiivisesti mukana oleva johtaja ? Täällä päin kyseinen hlö on kuitenkin niin sanottu julkinen henkilö, enkä ole mennyt hlö kohtaisuuksiin tms.
Ainostaan olen ihmetellyt sitä, miksi tämän heidän "hoidon" jälkeen nämä moniongelmaiset asetetaan tänne? Pienelle paikkakunnalle,missä ei muutenkaan ole tarpeeksi resursseja edes oman paikkakunnan reppanoille. Miksi niitä pitää tänne lisää raahata? Viime kesän täällä terrorisoi pari nistiä joista toinen tuli tuolta, nyt taas pari ja molemmat ovat tuolta hyvin kuntoutuneita. Mitä nyt piikit kadulla ovat alkaneet lisääntyä, samoin kuin murrot ja yleinen turvattomuus keskustassa kun hörhöt ovat liikkeellä
Miksi viesti AINA poistetaa jos se koskee paikkakunnan hoitolaa tai sen johtajaa joka on politikko?
9
653
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö aikusella ihmisellä oo muuta tekemistä ku kirjotella valheellisia tietoja, menisit töihi mut ainii eihä kankaanpääs osata tehä mitää muutako puhua paskaa muista.
- Anonyymi
Tottahan nuo joka sana, A-kodin juopot ja narkit asettautuvat Kankaanpäähän poikkeuksellisen usein asumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottahan nuo joka sana, A-kodin juopot ja narkit asettautuvat Kankaanpäähän poikkeuksellisen usein asumaan.
Mitäs se sun elämään vaikuttaa, ei oo ainakaa muhun vaikuttanu mitenkää.
- Anonyymi
niinhän just itse teet,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs se sun elämään vaikuttaa, ei oo ainakaa muhun vaikuttanu mitenkää.
Piikit kaduilla,varkaudet,kustannukset sosiaali ja terveydenhuoltoon....... Mm näin nämä vaikuttaa meidän ihan jokaisen elämään,vanhukset ja sairaat ovat heitteillä kun näitä reppanoita paapotaan! Onneksi nyt ovat hyvinvointi alueet alkaneet kireämmällä seulalla valikoida näitä kenelle tuollaisesta erittäin kalliista hoidosta on hyötyä ja kenelle ei. Useimmitenhan ne ovat samat ihmiset jotka ovat näissä hoitoloissa joka toinen vuosi vähintään, se on yhteiskunnan rahojen tuhlaamista. Jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden,kyllä. Mutta ei se tarkoita että nämä kaikki hoidokit pitäs tänne asuttaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piikit kaduilla,varkaudet,kustannukset sosiaali ja terveydenhuoltoon....... Mm näin nämä vaikuttaa meidän ihan jokaisen elämään,vanhukset ja sairaat ovat heitteillä kun näitä reppanoita paapotaan! Onneksi nyt ovat hyvinvointi alueet alkaneet kireämmällä seulalla valikoida näitä kenelle tuollaisesta erittäin kalliista hoidosta on hyötyä ja kenelle ei. Useimmitenhan ne ovat samat ihmiset jotka ovat näissä hoitoloissa joka toinen vuosi vähintään, se on yhteiskunnan rahojen tuhlaamista. Jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden,kyllä. Mutta ei se tarkoita että nämä kaikki hoidokit pitäs tänne asuttaa
ei oo aikaa käydä misää terveydenhuollos ku töis ollaan yötä päivää. ja sen sanon että kunnon työssäkäyvät ei käy misään lääkäreis taikka muuten ne on heikkoja ihmisiä.
- Anonyymi
Nyt toivotaan hartaasti, että vanhan naisen tanssi esitetään Kankaanpään torilla. SivariJussi tuo hillat pohjoisesta ja muut marjat hän ottaa, kuten tahtoo. GraduLaura tuo akateemisen maailman ihmeet näkyville ( gradu ilman asianmukaisia viitteitä) ja Jallu luuraa Mäntsälän ihmemaassa, nauttien tarjonnasta.
- Anonyymi
Aloittaja tässä: Ei toivota gradu Lauraa eikä Jussia!
En ole persu,muttei se myöskään tarkoita että minun pitäisi kaikki suvaita,vaikkakin suvaitsen ihmisiä laidasta laitaan. Meitä on moneksi,mikä on rikkaus ihmisten keskuudessa. Kunhan heidän pääsääntöisenä "ammattinaan"ei ole varastaminen huumeiden käyttäminen ja muiden ihmisten terrorisointi!
Nyt on tieto asiasta saanut pysyä täällä ihmisten nähtävillä, se oli tarkoitukseni! Ei mollata tuota laitosta,johtajaa eikä mitään muuta kuin sitä tosiaa että nämä muualta tuodut narkomaanit ovat yksinkertaisesti liikaa pienen paikkakunnan resurssit huomioiden - Anonyymi
Taidettiin mun viesti poistaa ku sanoin kirosanan, ups. Mutta mistä s******sta tämäkin porukka on karannut ku tänne kirjoittelee?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait333203Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3883Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68780Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3770Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60704- 14612
Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es21581- 41570
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3559