Minusta on viime aikoina alkanut tuntua siltä, että ihmiset eivät halua minua seuraansa. Otan vähän turhan kirjaimellisesti kaikki heidän puheensa, enkä esim. työpaikan ruokalassa mielellään tuppaudu työkavereiden kanssa samaan pöytään, jos heitä on siellä jo useampi. Minusta on tullut hyvin syrjäänvetäytyvä nykyään, enkä oikein osaa määritellä mistä se johtuu.
Tulen hyvin juttuun ihmisten kanssa silloin, kun paikalla on vain pari ihmistä, mutta kun porukkaa kerääntyy enemmän, esim. aamukahville, niin minä suljen suuni. En tunnu saavan omaa sanottavaani millään muiden keskustelun lomaan. (Olen vaihtanut työpaikkaa keväällä ja olen vielä vähän uusi porukassa). Porukassa on paljon ns. vahvoja persoonia, jotka vetävät keskustelua omaan suuntaansa. Minä en nähtävästi ole tarpeeksi vahva persoona...
Tämä vähän minua vaivaa, olen miettinyt olenko kenties vain luulotautinen vai onko todella näin...

Vastaukset 3
Vanhimmat
oireet ja tiedän olevani luulotautinen ja olen
ylpeä siitä.
Olet uusi porukassa,katsele rauhassa.On ihan luonnollista etsiä paikkaansa,ei sitä heti voi olla kuin kotonaan.Sinusta pidetään.Sinulla on vain huono itsetunto.Älä yritä väkisin etsiä jutun juurta,kuuntele ja ole ystävällinen.Pärjäät kyllä uudessa hommassasi.
Asia on varmaankin näin, mutta edellisessä työpaikassani oli ihan sama juttu ja siellä olin sentään ollut pitempään.
Miten saisin takaisin itseluottamustani? Olen miettinyt itselleni uutta harrastustakin, mutta mikään ei oikein tunnu innostavan.