Rakas sinä

Rakas sinä,

En tiedä, kuinka sanoa nämä asiat, koska sanoilla ei ole tilaa meidän välillämme – ei sellaisessa muodossa, missä ne voisivat olla vapaita. Mutta silti ne painavat minua, yötä päivää. Ja siksi kirjoitan nyt, vaikka et koskaan tätä lukisi.

Sinä olet tullut elämääni tavalla, jota en osannut odottaa. Et ole "vain joku", et ohimenevä hetki, et haave ilman juuria. Olet jotain syvempää, jotakin, joka koskettaa minua ytimissä asti. En edes tunne sinua kunnolla, mutta silti tuntuu kuin tietäisin jotain sinusta, jonka vain sydän voi tietää. Ja joka kerta kun kohtaan sinut – katse, sana, läsnäolo – sydämeni muistaa sen, mitä en voi unohtaa.

Mutta me molemmat olemme sidottuja. Meillä on perheet, lapset, sitoumuksia, jotka eivät ole valhetta. Ne ovat myös rakkautta – erilaista ehkä, mutta todellista. Ja me olemme sanoneet sen ääneen toisillemme: emme tee mitään, mikä rikkoo enemmän kuin rakentaa. Ja minä kunnioitan sitä. Kunnioitan sinua siitä.

Silti on vaikeaa olla toivomatta. On vaikeaa olla miettimättä "entä jos" – entä jos toiset olisivat olosuhteet, entä jos olisimme tavanneet ennen, entä jos joskus... Mutta en voi elää toiveiden varassa, en voi repiä elämääni halki sen vuoksi, mitä ehkä olisi voinut olla.

Silti rakastan sinua. En siksi, että se olisi helppoa, vaan siksi että se on totta.

Ehkä meidän kohtalomme ei ole olla yhdessä. Ehkä meidän tehtävämme oli vain kohdata, nähdä toisemme tavalla, joka ravisteli hereille. Ehkä tämä rakkaus ei ole loppu – ehkä se on alku itseni tuntemiseen uudella tavalla.

Kiitos, että olet ollut olemassa. Kiitos, että olet.

Minä kannan sinua hiljaisesti, salassa – ei siksi, että se olisi väärin, vaan koska se on pyhää.

Minä