Hoskonen for ever

Kun HH ilmoitti, ettei asetu ehdolle 2025 kunnallisvaaleissa, niin arvelin jo silloin että tokko tuo malttaa jättää luottamushenkilöt rauhassa toimimaan, eiköhän pyrkine ohjailemaan asioita taustalla mieleisekseen.

Näinhän kävi. Kuulemani mukaan HH on antanut vaalirahoitusta kolmelle keskustan ehdokkaalle, jotka sittemmin tulivat myös valituiksi.

Luultavasti HH katsoo nämä henkilöt luotetuimmiksi politiikkansa jatkajiksi erityisesti hänelle tärkeissä ympäristökysymyksissä (Lue: ei aariakaan suojeluun, suot turvetuotantoon, kaivostuotannon esteettömyys).

Mielestäni olisi oikein ja herrasmiesmäistä, jos kunnallispolitiikasta luopuva jättäisi kentän vapaaksi, eikä pyrkisi millään lailla ohjailemaan minnekään päin.

En itse toimi poliitikassa, enkä ole koskaan ollut minkään puolueen jäsen. Mutta toivosin kunnallispolitiikkaa kuntalaisena seuraavana, että siellä vallitsisi nyt vähän vapaammat tuulet.
161360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eihän siinä mitään väärää jos tukee aatetoveria, äänestäjät viime kädessä ratkaisevat.

Äänestä

Taatusti häärää taustalla jatkossakin. Uhkailee, kiristää ja painostaa kuten ennenkin. Ilomantsissa Hoskosen ääniä meni kyllä myös aatetoveri Puruskainen - Saarelaiselle hänen omankin arvionsa mukaan. Ilomantsissa kepu, demarit ja persut ovat kaikki ihan samaa sakkia.

Äänestä
  • Vassarin ulinaa, lempimusiikkiani!

    Äänet on nyt annettu ja keskustalaispolitiikalle on annettu äänet viedä ilomantsia tutulla tiellä eteenpäin, joten pulinat pois.

    Se sama räkättilaumako täälläkin rääkyy joka ennen vaaleja kehui seitsemällä oikein...

    Äänestä

Hannu on mies paikallaan.

1Äänestä
  • Kun pysyis paikallaan, eikä sotkeutuisi toisten asioihin

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kun pysyis paikallaan, eikä sotkeutuisi toisten asioihin

    Taitaa se vallanhimo ja suhmurointi näkyä nykyisessä valtuustossa heti alkuun

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Taitaa se vallanhimo ja suhmurointi näkyä nykyisessä valtuustossa heti alkuun

    Niin pitääkin,ei sinne kannata valita niitä jotka istuvat hiljaa ja tyytyvät kohtaloon,puheet ja hankaukset kuuluvat politiikkaan ja asiallisesti ongelmat hoitavat pärjäävät ,mutta nämä omista neuvottelutuloksista valittavat vähän ihmetyttää että valitetaanko valittamisen ilosta vai oikeasta aiheesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Taitaa se vallanhimo ja suhmurointi näkyä nykyisessä valtuustossa heti alkuun

    Näkyy heti valtuustokauden alussa ja kauden kuluessa. Niin kuin muuallakin. Ei Ilomantsi ole tästä poikkeava paikka. Puolueilla on toimintaa ohjaavat sanahelinät, arvot. Niiden mukaan ei osata elää valtakunnassa, vaikka muuta väittävät. Paikallisesti sen vähemmän. Ensin oma etu, sitten oman ryhmän etu jos on ihan pakko.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin pitääkin,ei sinne kannata valita niitä jotka istuvat hiljaa ja tyytyvät kohtaloon,puheet ja hankaukset kuuluvat politiikkaan ja asiallisesti ongelmat hoitavat pärjäävät ,mutta nämä omista neuvottelutuloksista valittavat vähän ihmetyttää että valitetaanko valittamisen ilosta vai oikeasta aiheesta.

    Seitsemän oikein jos vaaditaan ja halutaan mutta 2 oli vain rivissä oikein ei sillä yleensä veikkauksenkaan kanssa päästä keskustelemaan. Tällaisella ulostulolla petaavat jatkoonkin hankalat paikat

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kun pysyis paikallaan, eikä sotkeutuisi toisten asioihin

    On hyväksi sotkeutua toisten asioihin.

    Äänestä

"Taitaa se vallanhimo ja suhmurointi näkyä nykyisessä valtuustossa heti alkuun"

Näinpä se valitettavasti näyttää olevan. Suhmorintia ja epäreilua kähmintää heti alkuun. Sillä vielä rehentelevät.

Äänestä
  • Suhmuroisi se vasurikin vaan ei kenellekkään kelepaa kaveriksi tuollaiset jokapaikan jarrut ja valittajat

    Äänestä

Ilomantsissa näyttää olevankin suuri pahe, jos joku ajattelee omilla aivoillaan. Ja estä ja varjele, jos hankkii päättettävistä asioista itsenäisesti tietoa.

Äänestä
  • Omilla aivoilla ajattelevat on aina savustettu pois Ilomantsista. Tästä löytyy valitettavan monta esimerkkiä. Siksi kylä kuihtuu kun uusia ajatuksia ei hyväksytä vaan junnataan eteenpäin samaa vanhaa paskaa noudattaen. Eihän täällä kannata edes hautaustoimisto.

    Äänestä

No pääsihän se Hannu Hoon vaalirahoittama kolmikko tärkeille palleille.
Kuinkas muuten, kun ohjaava käsi taustalta junailee. Pääsemmekö Hannusta koskaan?

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun HH ilmoitti, ettei asetu ehdolle 2025 kunnallisvaaleissa, niin arvelin jo silloin että tokko tuo malttaa jättää luottamushenkilöt rauhassa toimimaan, eiköhän pyrkine ohjailemaan asioita taustalla mieleisekseen.

Näinhän kävi. Kuulemani mukaan HH on antanut vaalirahoitusta kolmelle keskustan ehdokkaalle, jotka sittemmin tulivat myös valituiksi.

Luultavasti HH katsoo nämä henkilöt luotetuimmiksi politiikkansa jatkajiksi erityisesti hänelle tärkeissä ympäristökysymyksissä (Lue: ei aariakaan suojeluun, suot turvetuotantoon, kaivostuotannon esteettömyys).

Mielestäni olisi oikein ja herrasmiesmäistä, jos kunnallispolitiikasta luopuva jättäisi kentän vapaaksi, eikä pyrkisi millään lailla ohjailemaan minnekään päin.

En itse toimi poliitikassa, enkä ole koskaan ollut minkään puolueen jäsen. Mutta toivosin kunnallispolitiikkaa kuntalaisena seuraavana, että siellä vallitsisi nyt vähän vapaammat tuulet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu