L, käytköhän täällä

ikinä? Vaikea kuvitella, että kävisit, mutta toisaalta ei minustakaan ikinä uskoisi.

Voisipa jutella typertävän suorasti tosielämässä, mutta pilaisin niin jotain, niin kuin silloin aikoinaan, kun elin siinä uskossa, että sanallistaminen vie eteenpäin. Ei se aina vie. Joskus sanat vievät pois jännitteitä, joita on hyvä olla.

Kolmas kerta, eikö niin? Tai miten sen nyt laskee.
Jos luin oikein, viimeksi olit päättänyt ottaa niin paljon henkistä etäisyyttä kuin vain suinkin mahdollista. Niin minusta tuli pieni uliseva poika, se ei tuntunut hyvältä ja miehekkäältä, joten annoin olla.

Olikohan ajoitus huono, tilanteet yhteensovittamattomissa?
Haluaisin vielä sen selvittää.

Jos vain rohkenet, haluaisin sinut kyytiin tänä kesänä.
Vähemmän sanoja, enemmän elämää.
0161
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ikinä? Vaikea kuvitella, että kävisit, mutta toisaalta ei minustakaan ikinä uskoisi.

Voisipa jutella typertävän suorasti tosielämässä, mutta pilaisin niin jotain, niin kuin silloin aikoinaan, kun elin siinä uskossa, että sanallistaminen vie eteenpäin. Ei se aina vie. Joskus sanat vievät pois jännitteitä, joita on hyvä olla.

Kolmas kerta, eikö niin? Tai miten sen nyt laskee.
Jos luin oikein, viimeksi olit päättänyt ottaa niin paljon henkistä etäisyyttä kuin vain suinkin mahdollista. Niin minusta tuli pieni uliseva poika, se ei tuntunut hyvältä ja miehekkäältä, joten annoin olla.

Olikohan ajoitus huono, tilanteet yhteensovittamattomissa?
Haluaisin vielä sen selvittää.

Jos vain rohkenet, haluaisin sinut kyytiin tänä kesänä.
Vähemmän sanoja, enemmän elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu