Kamala ikävä

Ärsyttää teeskentely. Hirvee ikävä
14401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mitä teeskentelet?

Äänestä

Kenelle teeskentelet?

Äänestä

Kuka tahansa voi sanoo rakastavansa mutta aidon rakkauden tunnistaa siitä että jaksaa odottaa. Tsempit sinulle
.

Äänestä

Ikävä helpottaa ajan kanssa, aika parantaa aina kun vaan jaksaa antaa sitä aikaa itselle ja olla kärsivällinen. Voimia !

Äänestä
  • Varmasti helpottaa joskus. Ikävän tunne pitkään jatkuessaan vie voimia. Tunteelliset ihmiset kärsivät eniten. Itselläni on alkanut tulemaan sellainen kohta elämässä, että alkaa tajuamaan sen ettei varmaan tule saamaan sitä kaivattua elämäänsä. Vie voimia, kun sen alkaa ymmärtämään. Tänään on taas itkettänyt ja ollut sellainen valtava rakastetuksi tulemisen tarve. Onneksi ne olot helppaa aina, kun uskaltaa ottaa ne tunteet vastaan. Vaikka kuinka rakastaisi sydämensä pohjasta toista, niin se toinen voi kohdella hyvinkin julmasti. Ja se tuntuu valtavan epäreilulta. Täytyy keskittyä nyt asioihin, joiden avulla pääsen vähitellen itse jaloilleni. Tämä elämä on kuitenkin minun omani. - ja sivusta

    Äänestä

Esittäminen on raskainta ja ikävä on jatkuvaa. Se tekee surulliseksi.

Äänestä
  • Miksi pitää esittää?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Miksi pitää esittää?

    Sitä pitäisi kysyä häneltä naiselta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sitä pitäisi kysyä häneltä naiselta.

    Tuskin nainen haluaa että esität jos hänestä pidät ja hän pitää sinusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuskin nainen haluaa että esität jos hänestä pidät ja hän pitää sinusta.

    Ihan hyvä vinkki, kiitos. Jos oli vaan väärässä paikassa. 🥲
    Olen väsynyt esittämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ihan hyvä vinkki, kiitos. Jos oli vaan väärässä paikassa. 🥲
    Olen väsynyt esittämään.

    Missä väärässä paikasss?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Missä väärässä paikasss?

    Jos nainen pitäisi.

    Äänestä

Samat tunnelmat minullakin. Minullakin on häntä ikävä. Ihan hirvee ikävä. Teeskentely ärsyttää. Se on myös tosi raskasta. Onneksi hänelle ei tarvitse esittää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ärsyttää teeskentely. Hirvee ikävä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu