Hei, olen esikoislestadiolainen nainen ja olen naimisissa epäuskoisen kanssa. Minua kalvaa eräs vaikea asia josta en uskaltaisi suutani avata missään muualla. Nimittäin miehen ja naisen välisessä sukupuolielämässä. Pitäisikö sen olla vain yhdyntä, vai saako siinä olla muutakin? Mieheni aina ehdottaa kaikenlaista. Enkä oikein tiedä miten niihin tulisi suhtautua. Entä ehkäisystä. Mieheni ei missään nimessä halua lapsia enää. Pitäisikö minun kieltäytyä kokonaan yhdynnöistä ja tuhota avioliitto sillä. Nyt olemme käyttäneet ehkäisyä siis kondomia.
arka asia...
tiitu
193221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
esikoislestadiolaisilta joilla on elävä usko sydämessä.
Minä ajattelen että parisuhde on kahden ihmisen suhde.Siinä nämä ihmiset pitävät toisiaan hyvänä monin tavoin.Jumala on yhdistänyt kaksi ihmistä yhdeksi,miksi silloin epäilette toistenne hyvyyttä?
Se että mitä kukin tekee avioliitossa on kaikkien aivan oma asia.Jos jokin tuntuu väärältä,niin se ehkä sitä onkin.
On paljon nk. opittuja seksuaalisia käyttäytymismuotoja.Ne eivät ole välttämättä terveitä ilmiöitä ja usein sairastuttavat ihmisen henkisesti.
Minä en ole esikoislestadiolainen,mutta ihailen heitä monissa asioissa.
Ihminen edetessään ,kiirehtiessään seksuaalisissa kokemuksissaan ,sairastuttaa mielensä.
Jos hyväilette toisianne, se ei kai ole paha asia, vaikka se ei aina johtaisikaan ajatukseltaan jälkeläisten tekemiseen?! Päätä siis itse.Minä en kanna vastuuta sinun asioistasi ja kerronkin vain omia ajatuksiani.
Yleensä jos jotakin tekee väärin, ei siitäkään voi syyttää kai muita?? ..vaikka etsitkin jotakin "erityistä vastaajaa" kysymyksellesi.
Jos hän vastaa väärin,niin ilmeisesti syyttelet häntä sitten?
Siksi haluat kai ryhmitellä vastaajan johonkin kategoriaan?
Minusta ihminen on itse vastuussa itsestään.
Jutella voimme asioista, mutta vastuun kantaa kukin itse Jumalan edessä.
Tutkimalla Raamattua ,selviää sinulle tämäkin asia.
Tässä minun aatokseni sameat :)
Moi.
Tässä elävässä kristillisyydessä saa neuvot kaikkiin asioihin. Siis kaikkiin asioihin. Kysy joltain kristittyltä, johon sinulla on luottamus, esim saarnaajalta. Asiat pysyvät aivan varmasti hänen takana. Ja teidän että et ole ainoa joka tarvii tällaiseen asiaan neuvoja. Kristityt veljet ja sisaret ovat juuri sitä varten että pääsemme kuormien alta pois ja voimme vapaina Jumalan lapsina tehdä matkaa.
Kun saat neuvon usko että se on Taivaan Isän antama neuvo.
Täältä netistä tuskin saat tämän parempaa neuvoa.
Vapauteen Kristus vapautti meidät.
En ole lestadiolainen mutta uudestisyntynyt olen.
Raamattu kertoo monessa kohtaa miten tärkeä perhe on ja siihen luonnollisesti kuuluu rakasteleminen. Se että tekee lapsia sen verran kun niitä haluaa on oikein. On kauheeta jos on muutama ei toivottu lapsi???
Te päätätte miehenne kanssa mitä sängyssä teette EI seurakunta. Ota vuoteesi ja käy sanoo sanakin ja minusta se tarkoittaa myös sitä ettei turhaan olla seurakunnan ja perinnäisssääntöjen orjia.
Rakastakaa toisianne ja lapsianne. Siunausta teille kaikille.
jos haluut keskustella spostitse niin osoitteeni on [email protected]
Kohta yksi.
Siinä voi olla myös muuta, mitä molemmat voitte hyväksyä hyvällä mielellä ja ei vahingoita kumpaakaan.
Kohta kaksi.
Rakkauden laki menee tässä kaiken yli. Jos miehesi ei halua lisääntyä enempää, ei sinun tarvitse kantaa siitä huonoa omaatuntoa. Hoida avioliittosi niin hyvin,kuin osaat. Tämä ei ole sellainen asia, että pitäisi Jumalan yhdistämää ryhtyä hajottamaan.
Kysy vielä rukouksessa Herralta, voitko hyvällä omallatunnolla yhtyä näihin ajatuksiin. Jotenkin sat varmasti vastauksen.
Lasse-setä antoi mielestäni hyvät neuvot.
Näin naisenkin näkökulmasta käsin, neuvot hyviä. Rakkauden säilyttäminen avioliitossa tärkein, syntiä ei ole se, mikä molemmat tekee onnelliseksi.
Kyllähän syntiset ihmiset tekevät paljon sellaista syntiä josta he tulevat näennäisesti onnellisiksi, kunnes tulee taas pettymys.
Avioerot ja avoliitot ovat hyvinä esimerkkeinä tästä.
Emme me voi tulla onnellisiksi syntiä tekemällä, emmekä voi väittää kaikkea sitä toimintaa synnittömäksi, joka näyttää tekevän ihmisen onnelliseksi, mutta johtaa hänet lopulta kadotukseen.
Totuus ja rakkaus kulkevat joka tapauksessa rinnakkain, eikä todellista rakkautta ole ilman totuutta. Avoimuus ja rehellisyys parisuhteessa on tärkeintä, ennen muuta.
On opittava ilmaisemaan rohkeasti myöskin kaikki vastapuolen kielteisiksi kokemat omat tunteensa ja tarpeensa toiselle. On opittava sanomaan myös EI.
Ja yksi tärkeä seikka vielä, luuloihin ja varjoihin ei voi luottaa, pitää muistaa aina kysyä toiseltä itseltään häntä koskevat asiat.
Olen ennenkin ajatellut, mutta en ole tullut maininneeksi: kiitokset hyvistä kirjoituksistasi. Toivoisi tällä palstalla enemmänkin esiintyvän kaltaisiasi rakkautta rakentavia kirjoittajia. Sanomattakin on selvää että tämä kehu ja kiitos ei kohdistu sinuun, vaan siihen joka sinulle sanat antaa.
Kiitetään yhdessä Herraa, kaiken hyvän lähdettä.
...ilman toisen täyttä suostumusta. Eli kaikki mitä te molemmat voitte hyväksyä ja mistä nautitte yhdessä, se on sallittua.
Tärkeintä olisi nyt voida sanoa tämä ääneen, ensimmäiseksi rukoilet voimaa kertoa tämän saman asian miehellesi. Hän ei välttämättä tiedä niitä asioita joiden kanssa sinä painiskelet. Pelkkänä seksiobjektina et kauaa jaksa. Eikä Jumalan sanalla yhdistetyssä avioliitossa
ole sallittua kieltäytyä kokonaan sukupuoliyhteydestäkään.
"Lastadius" - kysymys oli provo. Menitte lankaan kaikki "ymmärtäväiset"! "Lasse-setäkin", mitä eniten hämmästyin.
Mikäli kysymyksessä on vähänkin tolkkua, mielestäni voi vastata. Mitään ei siis menetetty. Jos olen mielestäsi hölmö, ei sekään haittaa.
Lankaan koska kysymyksesi täytti paikkansa idiootti!
Sinähän olet oikea järki jaakko.
Ei ollut siis provo vaan monille täyttä tötta.
Eikä puolisokaan läheskään aina ole ns. suruton, vaan lestadiolainen.
Älä sinä hyvä untuvikko sekaannu isojen poikien ja tyttöjen asioihin, kun et tiedä etkä ymmärrä mitä maailmalla tapahtuu. Ihan oikeasti on niin, että uskoviksi itseään kutsuvien joukossa on paljon umpikieroja tunnevammaisia ihmisiä, jotka eivät kunnioita puolisoitaan.
Mitä ihmettä? Sydämmeni pomppasi kurkkuun, tuli pettymyksen tunne. Epäiletkö kysymystäni? Siis häh? En voi ymmärtää, näinkö täällä neuvotaan hädässään olevia uskonsisaria. Onneksi ei kaikki... Olen saanut mielestäni hyviä neuvoja. Mietin todella kauan ja sulattelin asiaa, että kysyisina asiasta tällä palstalla IKINÄ en ole muuta kirjoitellut, vain tämän. Jumala teitä kaikkia siunatkoon näillä palstoilla. Kiitos Herralle, hän on kyllä apunsa lähettänyt pyhän henkensä kautta.
Älä pahoita mieltäsi idioottimaisista kommenteista. Hatunnosto SInulle, kun uskalsit puhua vaikeasta asiasta - onhan se ana riski henkilökohtaisia asioita puida näillä palstoilla.
En ole el, mutta tiedän kyllä mitä UT sanoo avioliitosta ja ihmissuhteista. Eli, kohtele toisia kuten haluaisit itsesäsi kohdeltavan - se sääntö sopii kaikkiin ihmissuhteisiin. "Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää " eli kun kylvetään rakkausta ja kunnioitusta, niin sitä on sitten sadonkorjuuna omaan elämäänkin tulossa :)
Vaikka ei puoliso aina ymmärtäisi, niin Jumala kyllä maksaa palkan :)
Raamattu sanoo aviovuoteesta, että "pidettäköön se kunniassa kaikken kesken". Eli kaikki, mikä on puhdasta, aitoa, keskenäiseen kunnioitukseen perustuvaa, kaikki mikä rakentaa - se on Jumalan mielen mukaista. Itse laittaisn kriteeriksi luonnollisuuden. Jumala on näkymättömänä läsnä aviovuoteen vierellä, joten voisi ajatella, että kaikki, minkä voi hyvällä omallatunnolla Hänelle näyttää, on siunaus :)
Tajuan, miten vaikeaa on olla ei-uskovan kansas, joka on voinut saada vaikutteita monelta taholta... maailma on täynnä seksuaalisuuden mallej,a jotka eivät todellakaan ole JUmalan Sanan ja luonteen mukaisia. Jos itse ei halua johonkn osallistua, niin silloin on sanottava tiukka EI! Mutta aviomiehellehän voi stten muuten osoittaa rakkautta ja kunnioitusta muilla tavoin :)
Kondomi on ehkäisynä ok, sinä ei ole vaarana, että tuhottaisiin jo hedelmöityneitä ihmisalkuja, kuten esim. kierukan ja e-pillerien laita on. Olen jonkun verran tutknut noita menetelmiä ja ystäväni, pienen pojan äiti on niihin sangen enemmänkin perehtynyt.Osa menetelmistä on just sellaisia, että Raamattua kunnioittavan ihmisen ei tulis niitä käyttää. Mutta kondomi on vaaraton, joten ole vapaalla omallatunnolala!
Siunausta :)!