Median uutisvalinnat

Anonyymi-ap

Median uutisvalinnat outoja

Yle uutisoi jälleen kerran jääkiekkoilijasta, joka sai vuoden ehdollisen tuomion nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta. Miehen nimi mainittiin tässäkin uutisessa, joten hänellä ei ole enää tulevaisuutta Suomessa. Jos muuallakaan. Rikos tapahtui neljä vuotta sitten eikä tuo jääkiekkoilija edes ollut mitenkään julkinen henkilö urheilijauransa alkutaipaleella.

Kun sosiaaliturvaan kehitysmaista tulleet joukkoraiskaajat saavat tuomion, nimet mainitaan vain mikäli tuomio on ehdoton ja yli 2 vuoden pituinen. Eikä aina silloinkaan uhrin suojelemiseksi. Mitä se sitten onkaan. Eikä nimiä kerrota kuin sen yhden kerran, eikä vuosikausia toistuvasti. Alaikäisten tai alaikäisinä esiintyvien raiskaajien nimiä ei kerrota edes sitä yhtä kertaa.

Kun nämä kehitysmaalaiset eivät useimmiten tee koskaan töitä Suomessa, ei nimien julkaisemisesta ole heille mitään haittaa. Päinvastoin omiensa joukossa he ovat sankareita.

Sinimustat pitivät valkoisen vapun juhlakulkueen Tampereella arvokkaasti edes provosoitumasta räkänokkien heittämistä soihduista ja kananmunista.

Suomalaiset mediat uutisotsikoivat vasemmistolaisten räkänokkien laittomat touhut siten, että väkivaltaan syylliset olivat sinimustia.

8

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jäikö Iltalehdessä vappujuhlat vielä tänään päälle vai mitä ihmettä siellä oikein sekoillaan? 😳

      Hallitus nimittäin päätti äsken päättyneessä neuvotteluissaan että eläkkeistä nimenomaan EI‼️leikata. Mitä tekee iltalehti ? No uutisoi paperilehdessään kissankokoisin kirjaimin, että eläkkeistä leikataan. Kun moka huomattiin ilmestyi pieni oikaisu nettiin ja pahoittelut.

      Kyseessä on aivan normaali poliittinen valmistelu:
      virkamiehet valmistelevat taustamateriaalin, jossa kerrotaan, kuinka paljon asia x maksaa ja kuinka paljon asia y säästää veronmaksajien rahoja. Lopullisen päätöksen tekevät sitten poliitikot: säästetäänkö kohteesta y ja laitetaanko asiaan x lisää rahaa.

      Tässä tapauksessa hallitus päätti puoliväliriihineuvotteluissa, että eläkkeistä EI‼️leikata.

      Olen jo tottunut kahden vuoden jälkeen, että vasemmisto-oppositio kepun säestämänä levittää kaikenlaiska valheita. Jopa siihen malliin etten itse viime kaudella oppositiossa yksinkertaisesti olisi pystynyt puhumaan niin paljon 💩 vakavalla naamalla. Mutta se, että Iltalehti uutisoi kissankokoisin kirjaimin otsikossaan ilmiselvän valheen on kardinaaliluokan virhe ja pistää miettimään, mitä ihmettä vapun jälkeisenä päivänä siellä toimitusketjussa on oikein touhuttu, kun tällainen pääsi leviämään.

      Itse inhoan eniten maailmassa epäreiluutta ja kaksinaamaisuutta. Kaikkia hallituksen päätöksiä saa ja pitää kritisoida. Leikkauksia on jouduttu tekemään ja niitä(kin) saa ja pitää kritisoida. Suomi on vapaa demokraattinen maa ja päätöksenteko on aina kritiikille avointa. Sitä en ymmärrä tai hyväksy, että riippumattomana ja objektiivisena mediana esiintyvä Iltalehti jakaa lehtensä kannessa suoranaisia valheita ja sitten kuittaa sen pienellä oikaisulla netissä. Se ei ole oikein sitäpaitsi kaikille niille eläkeläisille, joista osa nyt luulee, että heidän eläkkeistään tullaan leikkaamaan, vaikka näin ei ole.

      Toivottavasti Iltalehdellä oli kivat vappubileet.

      Veikkauksia otetaan vastaan, että aikooko kyseinen lehti tehdä oikaisun huomenna etusivulleen vai ei? Itse veikkaan, että ei todellakaan aio.

      ⚠️ Huom! Saa jakaa, jotta tieto tavoittaa mahdollimman monet.

      • Anonyymi

        Oikein . Eliitti sai taas massiivisen veroale jytkyn . Minun 1710 euron brutto eläke vero laskee 0 prossaa eli ei eurokaan .


      • Anonyymi

        ”Olen jo tottunut kahden vuoden jälkeen, että vasemmisto-oppositio kepun säestämänä levittää kaikenlaiska valheita.”

        Persuthan niitä valheita ja vääristeltyjä uutisia levittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein . Eliitti sai taas massiivisen veroale jytkyn . Minun 1710 euron brutto eläke vero laskee 0 prossaa eli ei eurokaan .

        Monilla muilla pienemmillä eläkkeillä kyllä laskee, ei paljon mutta kuitenkin.

        Tarkoituksellako noukit juuri tuon summan siitä verotuslistasta? 😆😆😆


    • Anonyymi

      Onhan siitä joka mediassa uutisoitu . Sääli kun halusi Vaasasta pois . Mahdollisuus olisi annettava jääkiekkoilla Suomessa .

    • Anonyymi

      Mitä tarkoitat? Raiskasiko jääkiekkoilija jonkun sinimustan vappukulkuelaisen?

      • Anonyymi

        Näin minäkin tuosta sepustuksesta ymmärsin. Näin sen on oltava.

        Hyvä, että on näitä faktantarkistajia.


    • Anonyymi

      Yleishyödylliset yhdistykset verolle siltä osin kun käyttävät lahjarahaa busineksen tekoon. Ammatttiyhdistysten ja puolueiden osingot verolle. Hallinto puolitetaan. Kansainvälisiä sopimuksia neuvottelemaan ammattilaiset ei puoluekirjalla. Tiemaksu ulkomaiselle tavarliikenteelle. Oleskelulupien peruutus ja maasta poisto ehdottomista tuomioista ja seksuaalirikoksista myös ehdolliset lasketaan. Hoitojonot puretaan keinolla millä hyvänsä. Kansaneläke vain suomen kansalaisille. Vakuutusoikeus lopetetaan oikeuslaitoksen pilkkana. Ulkomaanapu lopetetaan ja sen tilalle jokainen kansalainen voi veroilmoituksessa ilmoittaa henkilökohtaisen panoksensa kehitysapuun. Venäläisten ostamat kiinteistöt pakkolunastetaan.Maastapoistettavat kerätään talteen esim Helsingin edustalle Iso-saareen pois kaduilta maleksimasta. Siinähän sitä alkuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1546
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1393
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1217
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1194
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      952
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe