Hajoaako Jedu?

Anonyymi-ap

Onpa mennyt kuntien tappelu veriseksi Jedussa. Ylivieskalle ei tunnu riittävän mikään, vaan haluaa kuihduttaa muita ja kahmia muilta koulutuksia itselleen. Hirveällä kiirreellä tehdään homeiselle Centrialle remonttia, jotta sopii opiskelijoita. Vaikea on tuollaisen kaupungin kanssa yhteistyön tekeminen, kun mikään ei riitä. Eikö Ylivieskalaiset enää pääse naapurikuntaan opiskelemaan, kun kaikki pitäisi muualta saada sinne. Tuommoisessa toiminnassa opiskelijoiden, henkilökunnan ja opetuksen etu on jäänyt toiseksi, oman kunnan edun tavoittelun edessä. Nukkemaista Jedun johtoa on hyvä kuljettaa, kuin pässiä narusta.

88

3220

    Vastaukset 88

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Järetönhän se koko remontti on minkä tekevät. Purkuun menossa muutaman vuoden päästä.

    • Anonyymi

      Eihän se nyt noin ole! Ei nyt pidä säikähtää alkuunkaan.

      Jedu on ollut sirpaleisimpia ja päällekkäisimpiä rakenteeltaan täällä harvaanasutulla seudulla- eihän sellainen toiminta kannata eikä lyö leiville.

      Nytkin lukiolaiset ovat Portugalissa, helppoahan se on Ylivieskaan mennä.
      Nuoret ovat tottuneet liikkumaan ja haluavat nähdä paikkoja ja ikätovereita kotinurkkien takanakin.

      Saa olla kiitollinen, että koulutusta vielä maakunnassa on , Oululla ja Kokkolallakin on vetovoimansa.

    • Anonyymi

      Maksaako Ylivieska nuorten koulukyydit?

      • Anonyymi00045

        Kela maksaa


    • Anonyymi

      Haapaveden kaupunki ainakin rakastaa Jedua. Tarjosivathan viisaat päättäjät ajokortinkin ulkopaikkakuntalaisille opiskelijoille. Voi ristus.

      • Anonyymi

        Jos joku tulee ajokortin vuoksi niin siitä paljon enemmän hyötyä kuin mitä kortti kustantaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joku tulee ajokortin vuoksi niin siitä paljon enemmän hyötyä kuin mitä kortti kustantaa.

        Sairasta lahjontaa ja rämettävää korruptiota tuommonen, että ostetaan oppilaat kouluihin

        Kas ku ri osteta autoja ja bensoja samalla.

        Sairasta kilpsilua koulut toisiaan vastaan.

        Voi tuon päätöksen tehneet maksaa ne omasta kukksrostaan eikä laittaa veronmsksajllle lisätaakkaa.

        Surkiaa on koulupolitiikka nyt.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sairasta lahjontaa ja rämettävää korruptiota tuommonen, että ostetaan oppilaat kouluihin

        Kas ku ri osteta autoja ja bensoja samalla.

        Sairasta kilpsilua koulut toisiaan vastaan.

        Voi tuon päätöksen tehneet maksaa ne omasta kukksrostaan eikä laittaa veronmsksajllle lisätaakkaa.

        Surkiaa on koulupolitiikka nyt.

        Jo vuosia on koulut houkutelleet uusia oppilaita erilaisin hyödyin tulemaan opiskelemaan juuri heille.
        Mikä sinua eniten riepoo siinä, kun vastustat tätä ajokorttiasiaa? Miksi Haapaveden Jedu olisi huonompi opinahjo siinä, jos tekevät oppilashankintaa juuri ajokortin avulla? Pistäppä kuukkeli toimintaan ja surffaile vähän aikaa opistoaste koulujen sivuilla, niin hämmästyt miten paljon etuja luvataan. Haapaveden kannattaa kilpailla muiden mukana, koska näyttää kouluverkostot muuttuvan jo tämän hallituksen aikana niin, ettei meillä tällaista "lähiamista" kohta ole.


      • Anonyymi
        Chinchillan kirjoitti:

        Jo vuosia on koulut houkutelleet uusia oppilaita erilaisin hyödyin tulemaan opiskelemaan juuri heille.
        Mikä sinua eniten riepoo siinä, kun vastustat tätä ajokorttiasiaa? Miksi Haapaveden Jedu olisi huonompi opinahjo siinä, jos tekevät oppilashankintaa juuri ajokortin avulla? Pistäppä kuukkeli toimintaan ja surffaile vähän aikaa opistoaste koulujen sivuilla, niin hämmästyt miten paljon etuja luvataan. Haapaveden kannattaa kilpailla muiden mukana, koska näyttää kouluverkostot muuttuvan jo tämän hallituksen aikana niin, ettei meillä tällaista "lähiamista" kohta ole.

        Tuohan o mitä TYPERINTÄ koulutuspolitiikkaa!

        Kaikki koulut häviävät ja nuorille annetasn lahjuksia.- voiko härskimpiä käutäntöjä olls ?

        Säälittävässä tilass0a ovat kunnat ja koulutuskuntayhtymät.

        Pitäisi valtiovallan puuttua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan o mitä TYPERINTÄ koulutuspolitiikkaa!

        Kaikki koulut häviävät ja nuorille annetasn lahjuksia.- voiko härskimpiä käutäntöjä olls ?

        Säälittävässä tilass0a ovat kunnat ja koulutuskuntayhtymät.

        Pitäisi valtiovallan puuttua.

        Mitä härskiä siinä on?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan o mitä TYPERINTÄ koulutuspolitiikkaa!

        Kaikki koulut häviävät ja nuorille annetasn lahjuksia.- voiko härskimpiä käutäntöjä olls ?

        Säälittävässä tilass0a ovat kunnat ja koulutuskuntayhtymät.

        Pitäisi valtiovallan puuttua.

        Nuoret voittavat. Monelle pienituloiselle perheelle kortin saaminen on hyvä asia. Sitä tarvitaan työelämässä. Joku nuori suorittaa opinnot tämä motiivina.

        Koulu voittaa, kun saa oppilaita. Autokoulu saa myös työtä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoret voittavat. Monelle pienituloiselle perheelle kortin saaminen on hyvä asia. Sitä tarvitaan työelämässä. Joku nuori suorittaa opinnot tämä motiivina.

        Koulu voittaa, kun saa oppilaita. Autokoulu saa myös työtä.

        Voi pyhä yksinkertasuus!


    • Anonyymi

      Sammaa tekkee haapavesi pienemmille kunnille!!!!maistakaa ommaa lääkettä..

    • Anonyymi

      Tyypillistä toimintaa Ylivieskalta. Kuntien välinen yhteistyö käy Ylivieskalle, jos se katsoo olevansa suurin hyötyjä.

      • Anonyymi

        Kuten haapavedelle..ei mittää eroa!!!!


    • Anonyymi

      Noora ajetaan alas,puutarha alan koulutus taitaa loppua...

    • Anonyymi

      Tämä kunta kuolee ja kuihtuu. Kotouttaja haalii tänne ukrainalaisia ja venäläisiä. Sillähän se Haapavesi pelastuu.

      • Anonyymi

        Yrittäjätkö tätä ajavat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittäjätkö tätä ajavat?

        Ilmaisen rahan jakaja- kunta on alinta kastia.

        Autokoulun kustantaminen ei kuulu kunnan tehtäviin, eikä ole kestävää politiikkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmaisen rahan jakaja- kunta on alinta kastia.

        Autokoulun kustantaminen ei kuulu kunnan tehtäviin, eikä ole kestävää politiikkaa.

        Mitään ilmaista kun ei ole olemassakaan.


      • Anonyymi

        Elätiksi...ja kunta maksaa....


      • Anonyymi

        Ihan väärin, että Haapavesi yritetään täyttää ulkomaalaisilla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittäjätkö tätä ajavat?

        Yrittäjät eivätkä kukaan taatusti aja sellaista asiaa, että Venäläisiä tänne haalittas


      • Anonyymi00046

        Kouluissa ja päiväkodeissa kuulee tätä nykyä enemmän itänaapurin kieltä ku suomenkieltä


      • Anonyymi00057

        Elätiksi vielä....


    • Anonyymi

      Ei hajoo Jedu vaa yhistyy ja tiivistyy. Pulukkilastaki lähtee koulu. Haapaveeltäki ehkä? Ylivieska imasee oppilaat ja Nivala.

      • Anonyymi

        Niinse olisi järkevää , nykyinen pikkuyksikkö sinne ja tänne - sitä ei valtio enää maksa!


    • Anonyymi

      Täältä loppuu kaikki kepuloinnin takia!!!

      • Anonyymi

        Nimenomaan.
        Keputhan ovat jo toistenda tukassa kiinni!


    • Anonyymi

      Millaiseen vastuuseen joutuu Jedun toiminnan osalta ne päättäjät,jotka ovat olleet vastuussa Jedun toiminnan suhteen? Kuka tai mikä taho haali tänne sääntöjen vastaisesti kielitaidottomia ja miten Jedussa otettiin heidät sääntöjen vastaisesti opiskelijoiksi? Miten sopan keittäneet kantavat vastuun?
      Olikos niin, että Jedun seutukuntayhtymän edustajina Haapavedeltä ovat kaupunginjohtaja ja Diana Seppä?

      Ja sitten tulee eteen tämä kotouttajan virkavalinta,jota kyläläiset seuraa isolla mielenkiinnolla. Kukahan mahtanee saada kotouttajan viran ja millaisella ammattipätevyydellä,millaisilla todistuksilla ja ammattinimikkeellä?

      • Anonyymi

        Vastuun kantavat ilmeisesti irtisanottavat alansa ammattilaiset


    • Anonyymi

      Ylivieksa keskinen Jeud lopettaa paikalliset yhditykset!

    • Anonyymi

      Oliko oikea tie ollenkaan lähteä yhdentymään Nivalan kanssa. Jedun tie Haapavedellä taitaa olla loppuun saateltu.

    • Anonyymi

      Ei nuoria ei koulua koskee myös ammatillisia oppilaitoksia.

    • Anonyymi

      Nivala veteli töykeästi naruja ennen,, nyt niitä taitavasti vetelee Ylivieska 😓

    • Anonyymi

      Kompuroinut Jedu nousee pystyyn takaisin ja porhaltaa maaliin.

      • Anonyymi

        Mennä viikolla Jedu alkoi jo panna käytänt
        öön päätöksiaan .

        Kohta nähdään koko totuus kun Jedun epämääräinen tiedottaminen eli " tämä loppuu- ei lopukaan" ja "tämä on päätetty lakkauttaa- mutta se on vielä epävarmaa" loppuu.

        Ymmärtäähän sen.Mutta on siinä työntekijät joka paikkakunnslla saaneet olla löysässä hirressä jo tovin.


    • Anonyymi

      Haapavedellä Jedun / Ammattikoulun toiminta / opetus olisi pitänyt olla paljon terhakkaanpaa ja vastuullisempaa, kuin mitä se oli.

      Nyt on tulokset löyhästä toiminnasta nähtävissä !

      • Anonyymi

        Kaikkiha täältä loppuu kepu tapellu naapureide kaa nii lapset menee muualle kouluun ei haapaveelle...valio lopettaa ku keput ajanu maatalouden alas suomesta.....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkiha täältä loppuu kepu tapellu naapureide kaa nii lapset menee muualle kouluun ei haapaveelle...valio lopettaa ku keput ajanu maatalouden alas suomesta.....

        Kepot EI OLE PUOLUSTANUT!


    • Anonyymi

      Pohdinnat on oikeastaan turhanaikaista jaarausta vaan ne teot näyttää todellisuuden.

    • Anonyymi

      JEDu ei hakoo vaan lujittuu. Näin ME luotamme!

      • Anonyymi

        ME taas emme luota TEIHIN.


    • Anonyymi

      En tiedä. Taloushallinto ilahtuu kun Jedun aiheettomasti saamat koukutuskorvaukset kielitaidottomista aikuisistakin kun tulevat takaisinmaksuun,. Budjettineuvottelut tiloista uudestaan alkaa?

      • Anonyymi

        Niinpä.
        Tutkintotodistus kuuluu vain suomenkieltä osaaville!


    • Anonyymi00043

      Merja liikanen talous Reisjärvi
      Virpi Niku Nivala keskinäiset keskustelut Katva Meri op
      Työ HH väkivalta aina rivitalossa ohje hirteen

    • Anonyymi00044

      SE ON VISSI JA TOSI että Vieskaset ei tuu Haapaveelle. Kysykää vaikka pukilta mutta ei tapahdu.

    • Anonyymi00047

      Minne meiltä
      lähtisikö muka
      koulutus vanha, uusi?
      Tuotu on vasta juuri
      komea, suuren suuri
      pystytetty joulukuusi
      kannata nyt ei sillä
      rasittaa juhlamieltä!

    • Anonyymi00048

      Jedun valtti on monipuolinen osaaminen. Tämä tulee kääntää ainoalaatuiseksi kilpailueduksi!

      • Anonyymi00049

        Valttikortteja on vain pelureilla ja pelurit häviävät jokainen vuorollaan.


    • Anonyymi00050

      JeuDu on niin vahva että ei se hajua. Vaan se vahvistuu esim kun yhdistyy vielä vahvemmaksi!

    • Anonyymi00051

      JEDU sen kun kasvaa ja kohentuu. Vahva se onkin jo.

      • Anonyymi00052

        Ehkä valehtelu ei kuitenkaan kanna pitkälle tässäkään tapauksessa.


    • Anonyymi00053

      Voimia jedu ponnisteluihin koulutuksen laajuuden tason säilyttämiseen!💌❤️

      • Anonyymi00055

        Ei ole kysymys vain ja pelköstään " laajuudesta ja tasosta" vaan myös kohderyhmän koulutettavuuden tasosta.


    • Anonyymi00054

      Nivalaan ja kalajoelle rakennetaan uutta,suuri vaara ettei haapaveelletehä mitään uutta,oppilaat loppuu kun ikäluokat pienenee

      • Anonyymi00058

        Ei hoopolaan tuu uutta koulua...menee kiinni ei oppilaita riitä..naapurit menee muualle ei hoopolaan...kepulit tapellu kaikkien kaa..kepu petti taas!!


    • Anonyymi00056

      Sehä toimii vieska just kuten haapavesiki pienempiään kohtaan!!!!!!

    • Anonyymi00059

      ”Ei ole kysymys vain ja pelköstään " laajuudesta ja tasosta" vaan myös kohderyhmän koulutettavuuden tasosta.”

      Jedun tehrävä nimen omaan on kouluttaa kouluttamattomia. Tasokkaita valmiiksi ei niinkään tarvi kouluttaa. Kurssitusta niille vain..

      • Anonyymi00060

        Heko heko.


      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Heko heko.

        Näitä moneen kertaan peruskoulutettuja on liikaa.
        Jos peruskoulutietokaan ei ole päässä, siitäkö vaan ammattikouluun tai johonkin Opistoon kertaamaan
        valtion laskuun?
        Kyllä peruskoulun suorittaminen kertaalleen saa riittää.


    • Anonyymi00062

      Jeduu ei saa hajottaa kun se on koottua vasta saatu !

      • Anonyymi00063

        Yhtymähallitus ja yhtymävaltuusto--- onko niillä mitään roolia tai vastuuta?

        Julkisuudessa ovat esittänneet tietämätöntä ja vain päivitelleet ja pällistelleet.


        Uusia johtajia palkataan, juurihan äsken nekin pantiin uuteen järjestykseen, organisaatiota vartenko ollaan olemassa?

        Ja oppilasaines heikentyy vuosi vuodelta eikä valintakokeita ole, nehän poistettiin .


      • Anonyymi00064
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Yhtymähallitus ja yhtymävaltuusto--- onko niillä mitään roolia tai vastuuta?

        Julkisuudessa ovat esittänneet tietämätöntä ja vain päivitelleet ja pällistelleet.


        Uusia johtajia palkataan, juurihan äsken nekin pantiin uuteen järjestykseen, organisaatiota vartenko ollaan olemassa?

        Ja oppilasaines heikentyy vuosi vuodelta eikä valintakokeita ole, nehän poistettiin .

        Ja täh? Ei amiskaan ainakaan tarvi pääsykokeita!


      • Anonyymi00065
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Yhtymähallitus ja yhtymävaltuusto--- onko niillä mitään roolia tai vastuuta?

        Julkisuudessa ovat esittänneet tietämätöntä ja vain päivitelleet ja pällistelleet.


        Uusia johtajia palkataan, juurihan äsken nekin pantiin uuteen järjestykseen, organisaatiota vartenko ollaan olemassa?

        Ja oppilasaines heikentyy vuosi vuodelta eikä valintakokeita ole, nehän poistettiin .

        Yhteishaku on valtakunnallinen järjestelmä. Nuoret eivät ole sen heikompia kuin ennenkään.


      • Anonyymi00066
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        Yhteishaku on valtakunnallinen järjestelmä. Nuoret eivät ole sen heikompia kuin ennenkään.

        Kylläpäs ovat.


      • Anonyymi00068
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        Kylläpäs ovat.

        Jo vuosikymmen lopettajat on tuskailleet, kun aasta saa alotta, kun tullaan peruskoulusta.

        Pisa tulokset matematiikassa ovat aivan surkiat.
        Yks plus ykkösestä saa alottaa.


      • Anonyymi00070
        Anonyymi00068 kirjoitti:

        Jo vuosikymmen lopettajat on tuskailleet, kun aasta saa alotta, kun tullaan peruskoulusta.

        Pisa tulokset matematiikassa ovat aivan surkiat.
        Yks plus ykkösestä saa alottaa.

        Samaa itkua olen kuunnellut kymmeniä vuosia. Jo Platon kirjoitti, miten nuoret ovat heikompia kuin ennen..


      • Anonyymi00072
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        Ja täh? Ei amiskaan ainakaan tarvi pääsykokeita!

        Kyllä meillä oli aikuispuolella pääsykokeet,60 hakijaa,6 otettiin logistiikkakurssille


      • Anonyymi00073
        Anonyymi00070 kirjoitti:

        Samaa itkua olen kuunnellut kymmeniä vuosia. Jo Platon kirjoitti, miten nuoret ovat heikompia kuin ennen..

        Se on totuus.


      • Anonyymi00076
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Se on totuus.

        Taitavat opettajat ole heikompia kuin ennen?


      • Anonyymi00077
        Anonyymi00076 kirjoitti:

        Taitavat opettajat ole heikompia kuin ennen?

        On ne oppilaita etevämpiä joka koulusa. Tutkinnot joihin oppilaat ei koskaan yllä.


    • Anonyymi00067

      Kuppi kunnat pois ! Koko ajan ne on touhuamassa huonontamassa sitä ja tätä.

    • Anonyymi00069

      Mitä kummaa kuuluu haloo?
      Ei Jedu mihinkään hajoo
      Jotkut heikkouksia hakoo
      Pitäkää vaan hajurakoo!

      • Anonyymi00071

        Yksiköt sijouttuvat sinne missä on opiskelijoita.


      • Anonyymi00074
        Anonyymi00071 kirjoitti:

        Yksiköt sijouttuvat sinne missä on opiskelijoita.

        On vara karsia!
        Nuoret reissaavat ympäri Eurooppaa kesät putkeen miksi koulun pitäis olla kymmenen askeleen päässä?


      • Anonyymi00075

        Nimen omaan!


    • Anonyymi00078

      Tämä on totuus

      • Anonyymi00079

        En ymmärrä, mikä


      • Anonyymi00080
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        En ymmärrä, mikä

        Jospa vielä joskus valakennee.


    • Anonyymi00081

      Yksi jedu vastaa kahta tavallista. keskipohjan voisivat ottaa följyyn mukaan

    • Anonyymi00082

      Likaa lessuja kentällä. Ei se muuta tarvihe.

      • Anonyymi00083

        Jedu tulee liian kalliiksi, sitä on saneerattava lisää.

        Ei joka paikkakunnalla tarvita kalliita rakennuksia tyhjillään seisomaan.

        Tuuli vain humisee hormeissa kuten Mieluskylällä.


    • Anonyymi00084

      Jeudu nostaa kytkintä ellei treenata sitä (kouluteta) tarpeeksi.

    • Anonyymi00086

      Sitä se on kun ruotsinkielen kauttaa aloittaa Niku Virpi, Kirja osuuden , sekä lehtien sivut

    • Anonyymi00087

      JEdu ei hajua vaan yhentyy se on raaka tottuus

    • Anonyymi00088

      Koko Jeudu voisi tehdä yhteistyötä Keudan kanssa. Silllin ei tarvite sulkea mitään!

    • Anonyymi00089

      Nimen omaan Yhteistyö! Se on nuorten tulevaisuus @!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1138
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1084
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      963
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      67
      943
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    6. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      857
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      761
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      718
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      642
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      630
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      589
    Aihe