Huomasin ennen

Anonyymi-ap

ulos lähtöä, että täällä yhä yritetään manipuloida minua välittämään sellaisesta henkilöstä, josta en pidä, enkä ole pitänyt moneen vuoteen! Asetapa itsesi samaan tilanteeseen kuin minut asetettiin, niin ehkä sitten ymmärtäisit miltä minusta on tuntunut jo kauan! Se tai he, jotka keksivät sen, että koska en ymmärtänyt mitään siitä kautta rantain esityksestä itselle hyvin mieluisassa työpaikassa, pilasivat projektin sillä teolla!Moni tiesi että minulle oli tärkeää pärjätä omillani ja silti minulta vietiin vakituinen työpaikka. Sen jälkeen tuli vielä yksi mahdollisuus antaa minulle vakituinen työpaikka siinä samassa työpaikassa ja silloinkin minut jätettiin kärsimään. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän sitä, miten kamalalta se tuntui! En pystynyt tekemään töitä vieraissa paikoissa kautta rantain kertomisen takia ja se varmisti pahan olon monen vuoden ajaksi! Siksi en pidä tietystä nuoremmasta henkilöstä, koska tuo kaikki tehtiin hänen takiaan! Jos hän olisi osannut puhua minulle jo kahdeksan vuotta sitten, en olisi joutunut kärsimään vuosien ajan, sitä valtavaa stressiä ja pahaa oloa monella tapaa! Koin sen niin että minut uhrattiin, jotta tietty henkilö olisi voinut saada tahtonsa läpi! Miten kukaan voi edes ajatella niin, että haluaisin tutustua häneen!!

1

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielestäni jouduin kärsimään pahasta olosta, valtavasta stressistä ja ahdistuksesta juuri hänen takiaan! Kyllä ihmisellä pitää olla sen verran rohkeutta, että olisi silloin kahdeksan vuotta sitten pystynyt sanomaan edes sanat, hei voidaanko jutella! Minulle on täysin mahdoton ajatus olla missään tekemisissä hänen kanssaan koskaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      22
      2080
    2. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      137
      1976
    3. Aamu on aina iltaa viisaampi.

      Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene
      Ikävä
      8
      1202
    4. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      388
      1180
    5. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      62
      1086
    6. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      99
      1057
    7. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      61
      940
    8. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      66
      921
    9. Se meidän sydänyhteys

      Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi
      Ikävä
      45
      896
    10. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      2
      831
    Aihe